20120602

KESÄKUU 2012


30.6.

Heräsimme ajoissa. Marja-Leena lähti heti herättyään laittamaan ruokailu- ja kahvitarjoiluvälineitä valmiiksi hautajaistilaisuutta varten Vapaakirkolle – sekä laittamaan muutenkin paikkoja siihen kuntoon, että muistotilaisuuden voi pitää. Pojat – Aaro, Nooa ja Miro vetelivät vielä unia. Eelis jo nousi ylös.

Ajelin 9:30:ksi Vapaakirkolle, josta otin yhden seurakuntalaisen kyytiin ja menimme Kolkanlahden kappelille siunaustilaisuuteen. Yhden hautajaisvieraan sairauskohtaus vähän viivästytti tilaisuuden alkua, mutta ei haitannut sitä. Ambulanssi kävi hakemassa hänet. Toimitin iäkkään seurakuntalaisemme siunauksen. Hautaan viennin jälkeen ajelimme Vapaakirkolle muistotilaisuuteen. Siellä oli aluksi ruokailu- ja lopuksi kahvitarjoilu – jossa M-L oli keittiöllä tarjoilupuolella. Lakosen Kari tiskaili astiat. Tilaisuudessa oli yhteis- ja muita lauluja, sekä puheenvuoroja. Puhuin lopuksi. Herra auttoi kaikin puolin molemmissa tilaisuuksissa.

Muistotilaisuudesta tulimme kotiin. Pia oli kutsuttu olemaan Aaron, Eeliksen, Nooan ja Miron kanssa hautajaisten ajaksi meille. Helmi-koirakin oli mukana. Pia haki Milkankin kaveriltaan ja niinpä lähtivätkin – Miro mukana – kotiin. Timo-isä oli rakentamassa – tulkoon sekin ”historian aikakirjoihin” merkittyä.

Saatuamme poikien kimpsut kasaan ja autoon, lähdimme heidän – M-L:n, Aaron, Eeliksen ja Nooan – kanssaan ajelemaan kohti Hämeenlinnaa ja Vapaakirkon kesäjuhlia, jäähallilla – Ritarihalli. Matkalla kävimme baarissa kahvilla ja limsoilla, ym. tarjoiluilla.Tero ja Mari olivat jo siellä ja ottivat poikansa vastaan. 19 jälkeen alkavaan tilaisuuteen ennätimme mukaan. Ennen sen alkua tapasin aulassa Eriksonin Hannan, joka oli harjoittelijana 3 viikkoa seurakunnassamme – ja olikin erinomainen sellainen. Sain siinä antaa hänelle mukaani varaaman pienen muiston harjoitteluajasta. Kiitos Hanna! Väliajalla kävimme kahvilla. 21 jälkeen alkoi Päivä Oy:n 50 v juhlakonsertti. Siinä oli useita esiintyjiä. Sen jälkeen lähdimme Teron perheen perässä ajelemaan Tampereelle, jossa taisimme olla 01 maissa. Olimme heillä yötä. Menimmekin heti makuupusseihimme unille.

Siunausta!

Ps. ”Vanhurskaan polku on suora, sinä teet vanhurskaan tien tasaiseksi” (Jes. 26:7).







29.6.

Heräilin aikaisin. Söin aamupalaa. Luin 1. Samuelin kirjaa.

Hyppäsin autoon ja ajelin rukouksen hengessä Hämeenlinnaan. Menin klo 13:ksi Vapaakirkon Kesäjuhlien yhteydessä olevaan Vapaakirkon vuosikokoukseen yhdelle seurakuntatalolle, jonka lähellä kesäjuhlat ovat – jäähallilla. Kävin vain vuosikokouksessa. Seurakunnastamme oli siellä edustajana myös Grönqvistin Juha, joka tuli eri suunnasta tilaisuuteen. Isoin asia vuosikokouksessa oli Vapaaikirkkokeskuksen ja Santalan Teologisen Opiston siirto Tampereelle. Sillä linjalla edetään, sillä miltei kaikki olivat siirron kannalla – n. ”puolitoistasataa”.

Tilaisuudesta lähdin ajelemaan suoraan kotiin, jossa olin 21 maissa. Kävin illalla vielä Vapaakirkolla huomisia hautajaisia varten. Valmistelin puhuttavaa huomiseen siunaustilaisuuteen – myös muistotilaisuudessa puhun.

Aaro, Eelis, Nooa ja Miro olivat vielä hereillä myös, mutta ”sammuivat” vähän kerrassaan peteilleen. Pojilla on omat hommansa. Tänään täällä olivat myös Emilia ja Daniel, kun isä ja äiti olivat – toinen töissä ja toinen vapaaehtoistöissä.

Siunausta!

Ps. ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. uskokaa jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa” (Joh. 14:1,2a).






28.6.

Heräilimme. Luin 1. Samuelin kirjaa. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Meillä pötkötteli yhdessä huoneessa yön yli neljä poikaa – Aaro, Eelis, Nooa ja Miro. Mukavia miehenalkuja. Pelailivat tietokonepelejä ja ulkona jalkapalloa. Katselivat videoitakin.

Päivällä kävin terveyskeskuksen ruokasalissa kiitoskahvilla. Sinne oli kutsuttu yhteisöjen edustajia ja yksityisiä, jotka olivat lahjoittaneet jotakin terveyskeskuksen viihtyisyydelle. Olin siellä kakkukahveja juomassa Vapaaseurakunnan edustajana.

Kävin Toikkasen Pentillä ja Raijalla - lauantain hautajaisten lauluihin liittyen. Oli mielenkiintoinen johdatus, että tulimme sinne samaan aikaan säestäjän – Tainan – kanssa, ilman, että olisimme sopineet etukäteen edes tapaavamme. Kannattaa rukoilla johdatusta päiviinsä. Muutenkin lauantain hautajaiset ovat sävyttäneet päivää.

Jossain vaiheessa söimme. M-L leipoikin.

18.30:ksi ajelin Rukousiltaan Vapaakirkkoon. 8 henkeä.

Palattuani kotiin sain kotona tehtyä jätskiä. 21 jälkeen lähdin 8.3 km lenkille Tarvaalan suuntaan. ”Juosta hissuttelin” ja ns. ”kilpakävelin”. Alle 10 astetta lämmintä. Sireenit tuoksuivat ja koiranputket olivat pitkiä. Söin iltapalaa, jota toiset olivat jo syöneet. Meilläkin on taas elämää, kun on neljä poikaa talossa. Huomenna tulevat Emilia ja Danielkin.

Siunausta!

Ps. ”Mutta minä panen toivoni Herraan, odotan pelastukseni Jumalaa: minun Jumalani on minua kuuleva” (Miika 7:7).



27.6.

Nousimme ajoissa. Ajelimme 7.30:ksi leirille Lauttamäkeen.

Tänäänkin toimin leirirenkinä, toimitellen pieniä asioita. M-L oli tarjoilupuolella. Päättäjäistilaisuudessa pidin leirin viidennen raamiksen – lyhennettynä versiona. Leiri – ja leiriporukka – oli hjuva. Tietenkin itse taivaan isä antaa todellisen ”lausunnon” asiasta.

Mitähän lienee ollut 15-16 välillä klo, kun olimme kotona M-L:n, Aaron, Eeliksen, Nooan ja Miron kanssa. Milka meni Janinan kanssa ”omia reittejään”.

M-L kävi kaupassa. Terhi-Marja, Denis, Emilia ja Daniel käväisivät.

Ennen 19 lähdin 11.8 km lenkille urheilukentälle. ”Juosta hissuttelin” 2 km, ns. ”kilpakävelin” 1.2 km, 1.2 km, 1.2 km, 2.0 km, 2.0 km, ”juosta hissuttelin” 1.0 km.

Pian lenkin jälkeen kävin saunassa. Aaro, Eelis ja Mirokin käväisivät. Nooa vain suihkussa.

Juotiin teetä.

Siunausta!

Ps. ”Peltokana, joka hautoo, mitä ei ole muninut, on se, joka hankkii rikkautta vääryydellä; päiviensä puolivälissä hänen täytyy se jättää, ja hänen loppunsa on houkan loppu” (Jer. 17:11).





26.6.

Heräsimme ajoissa. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Ajelimme Marja-Leenan ja Nooan kanssa leirille Lauttamäkeen 7.30:ksi.

Leiripäivä oli taas vauhdikas ja monivivahteinen. Leiriläiset opettelivat Raamatun kirjojen nimiä ulkoa. Miro taisi selvittää asian toisena leiriläisistä. Milka ja Aarokin jossakin vaiheessa – näitä lastenlapsia jos ajattelen. Palkinnoksi sai levyn Fazerin sinistä. Leirisääkin oli suhteellisen selkeä tänään. Ilmapiiri leirillä on hyvä. M-L on ollut keittiöhommissa. Minun tehtäväni on olla leirirenkinä – olen toteuttanut leirinjohtajan, ohjaajien ja isosten toimeksiantoja. Se on mukava olotila olla leirillä sellaisessa olotilassa – kun on yleensä aina ollut leiripäällikkönä. Isoin sellainen leiri on ollut Venäjällä – siinä oli n. 150 lasta. Ohjaajia oli paljon. Leirien määrä ei kohdallani ole kymmeniä, vaan satoja. Seuraluntamme leirillä Lauttamäessä on erinomainen henkilökunta. Eilen illalla leirillä tapahtui TODELLA HYVÄ JA ISO asia. Mutta enpä siitä sen enempää – se kyllä tulee esille, jos on tullakseen.

Eilen illalla nukkumaan käydessäni huomasin – kun mieleeni muistui mitä eiliseen blogi -juttuun leiristä kirjoitin – että leirihenkilökunnasta olin unohtanut yhden tärkeän henkilön: Kärjen Noora Annelin, joka toimii leirillä valokuvaajana, kuvaten leiri -blogiin kuvia.

22.30. maissa tulimme M-L:n ja Nooan kanssa yöksi kotiin leiriltä.

Siunausta!

Ps. ”Niin he lähtivät pois neuvostosta iloissaan siitä, että olivat katsotut arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden. Eivätkä he lakanneet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta” (Apost. teot 5:41,42).





25.6.

Heräiltyämme söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin 1. Samuelin kirjaa. Meillä oli ”yökylässä” Aaro, Eelis, Nooa ja Miro.

Lähdin puolenpäivän maissa pienelle kuntolenkille – Tarvaalan suunnassa ”juosta hissuttelin” ja ns. ”kilpakävelin” 8.3 km. Aurinko paistoi lämpöisesti.

Söimme. 15.15:ksi vein Aaron kylälle, josta hän lähti samassa kyydissä leirille kuin Milka ja Janinakin. Marja-Leena, Eelis, Nooa, Miro ja minä menimme meidän autolla.

Seurakuntamme leiri alkoi Lauttamäen matkailu- ja perinnetilalla klo 16. Leirinjohtajana toimii Marsa Kinnunen. Hänellä on rautainen kokemus, kyky, ote ja lahjakkuus mm. tällaiseen tehtävään. Isosina on erinomaista nuorempaa porukkaa – Takalon Monja ja Jutta, Riihisen Linda ja Eljas ja Kärjen Patrik. He pitävät myös raamattutunteja – raamiksia. Ensimmäisen tänään piti Ptrik, onnistuen hyvin tehtävässä. Leirin varajohtajana on seurakuntatyöharjoittelijamme Eriksonin Hanna, jolla on kyvykkyyttä monenlaisiin tehtäviin. Muita ohjaajia olivat musiikissa ja monessa muussa asiassa tärkeä Nuotion Petra, sekä Lehtomäen Tuula, joka antaa ajastaan keittiö- ja tarjoilupuolella. M-L on myös mukana sillä saralla. Minä olen leirirenkinä toisten käskettävänä, toimitellen mitä tarvitsee.

Majoittumisen ja alkuasioiden jälkeen oli tarjoilua, kaikenlaista pelailua, raamis, iltanuotio sisällä – siinä oli monenlaista ohjelmaa – iltapala, iltahartaus. Tulimme M-L:n ja Nooan kanssa yöksi kotiin – palataksemme aamulla leirille, jHs.

Kiinnitti huomiota leirillä – kun siellä annettiin tehtäväksi opetella ulkoa Raamatun kirjat – että Miro ainakin otti asian tosissaan ja opetteli niitä.

Illalla alkoi vähän sataa, muuten sää on leirillä ollut hyvä.

Siunausta!

Ps. ”Hänessä (Jeesuksessa) oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus” (Joh. 2:4).





24.6.

Vapaapäivä. Heräiltyämme joimme kahvia ja söimme aamupalaa. Luin 1. Samuelin kirjaa.

Ajelimme Juhannuskonferenssiin Keuruulle, Isoon Kirjaan. Matkalla rukoilimme yhdessä M-L:n kanssa. Perille päästyä ”piti” minun juoda kahvit. Oli hyvä ehtoolliskokous. Kävimme syömässä sen jälkeen ja kahvilla. Satoi. Päätöstilaisuuskin oli todella hyvä.

Tero perheineen oli tänäänkin konferenssissa. Pojat – Aaro, Eelis ja Nooa – lähtivät kyydissämme meille. He kun lähtevät seurakuntamme leirille huomenna.

Päästyämme kotiin joimme kahvia ja söimme jotakin – no, pojat eivät kahvia juoneet.

Kävin pienessä sateessa 19 jälkeen hiljaisella lenkillä – yhteensä 8 km - urheilukentällä. Aluksi ”juosta hissuttelin” 1 + 1 + 1 + 1 km, jonka jälkeen ns. Kilpakävelin 1 + 1 + 1 + 1 km, km-ajoin: 7.17, 6.54, 6.28, 6.17.

Tultuani kotiin olivat Timo, Pia, Miro ja Helmi-koira meillä – toivat Miron lähtemään seurakuntamme leirille huomenna. Milkakin on lähdössä – hän on kaverillaan Saarijärvellä. Sauna oli kuuma. Kävimme Timon kanssa saunomassa.

Siunausta!





23.6.

Vapaapäivä. Heräilimme. Luin Ruutin kirjaa. Katselimme valokuvia, joita oli Erkin mukana. Söimme aamupala, sekä joimme kahvia. Meillä oli kylässä Marja-Leenan serkun mies – Inkiläisen Erkki - Kanadasta. Aurinko paistoi. Jutustelimme.

12 maissa lähdimme M-L:n ja Erkin kanssa ajelemaan Keuruulle Juhannuskonferenssiin. Klo 14 Lähetysjuhlaan tavoitimme ja siinä olimme. Hyvä tilaisuus. Klo 16 oli paneelikeskustelu, jota seurattiin. Vielä olimme klo 19 Iso Kirja Opiston 60 v juhlakokouksessa. Hyviä tilaisuuksia. Päivän aikana nautittiin myös ruokaa ja kahvia, sekä ennen kotiin lähtöä pizzat. Tuttujakin tavattiin – mm. Latva-Äijön Marita ja Aarno, sekä Jaskarin Pirkko ja Erkki. Timon perhettä tavattiin tänään, Teron ei. Inkiläisen Erkki lähti 21 turkulaisten linja-autossa jatkamaan matkaa vaimonsa veljen – M-L:n serkun – luo Turkuun.

Me olimme M-L:n kanssa kotona 23 maissa. M-L laittoi netin kautta konferenssin nuorisokokouksen näkymään. Keittelin teetä.

Siunausta!



22.6.

Vapaapäivä, kuten eilenkin. Heräilimme hyvissä ajoin. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen. Sininen taivas. Marja-Leena kävi heti aamutuimaan kaupassa, kun tulee meille vieras. Luin Ruutin kirjaa. Laittelin Venäjälle lähteviä ”juttuja kohdilleen”.

Ajelimme Jyväskylän kautta Keuruulle Juhannuskonferenssiin. Matkalla kävimme Kuohulla jättämässä venäjänkielisiä traktaattipaketteja Veikolle, joka on lähdössä ”sinne jonnekin” Juhannuksen jälkeen.

Konferenssialueella oli kohtaaminen lippurivistön luona M-L:n serkun miehen – Inkiläisen Erkin - kanssa, joka on Kanadasta vierailulla Suomessa. Siinäpä tavattiin.

Lähetysjuhla oli hyvä. Klo 19 oli viimeinen tilaisuus, johon osallistuimme. Sen jälkeen ajelimme kotiin, Inkiläisen Erkki mukanamme. Päivällä kävin n. 9 km ”juoksuhissuttelu” lenkillä Iso Kirja alueella ja ympäristössä. Aurinko paistoi kuumasti. Kävin uimassa lenkin jälkeen.

Timo perheineen oli myös konferenssissa. Timon ja Pian kanssa kävimme kahvilla samaan aikaan. Teron perheen kanssa satuimme syömään samaan aikaan.

Kotona illalla kävimme saunassa Erkin kanssa iltapalan jälkeen. Sittenpä se uni maistuikin.

Siunausta! Hyvää Juhannusta!

Ps. ” Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa…” (Joh. 3:16).





21.6.

Nousimme Mäntyluodossa auringonpaisteiseen tuuliseen aamuun 7 maissa. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Ruutin kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tälle päivälle präntätyn kohdan. Rukoilimme yhdessä mökin pöydän ääressä.

Kannoimme kimpsumme veneeseen ja soudimme Rasaniemen rantaan. Aika lailla tuuli luoteen puolelta.

Pieksämäen ja Suonenjoen kautta ajoimme Tervoon, Pulkkilansalmen rantaan, josta Jäntin Veikko oli meitä veneellä vastassa. Sää oli hieno. Soutelin salmen yli - lossikin siinä on – Pulkkilansaareen. Kävelimme rannasta parin kilometrin matkan Jänttien – Teron vanhempien – mökille. Veikko on syntyisin saaresta. Sisko oli laittanut ruuat valmiiksi, joten pääsimme heti pöytään. Tarjolla oli mm. savustettuja kaloja, jotka olivat hyviä. Pojat – Eelis ja Aaro – olivat olleet haukia virvelillä pyytämässä. Kalasta oli kuvakin. Nooa oli jo edellisellä käynnillä tänä kesänä hauen väsyttänyt. Mökki oli hienolla paikalla. Se oli viihtyisä. Juotuamme munkkikahvit, ja tutustuttuamme rantaan, lähdimme kävelemään takaisin veneelle Veikon, M-L:n, Eeliksen ja Aaron kanssa. olimme noutamassa poikia saaresta, jonne tulivat viikon alussa.

Soudeltuamme salmen yli mantereelle, jäi vene sinne, kun illalla tulee mökille taas väkeä. Pääsevät salmen yli. Suonenjoella pysähdyimme mm. kauppa-asioille – mm. pojille luettavaa ja naposteltavaa. Hankasalmen kohdilla join kahvit, toiset söivät jätskiä.

”Posottelimme” Keuruulle, Juhannuskonferenssiin. Perillä olimme 18-19 välillä. Kävin pizzalla. Olimme vähän aikaa teltassa yhdessä tilaisuudessa. Miksiköhän ei ”tunnu” sellaiselta konferenssissa, kuin ”joskus takavuosina”? Kävin ostamassa paikoituslipun, joka oikeuttaa pysäköintiin konferenssissa koko ajalle. Ostin myös liput meille Oslo Gospel Choir -kuoron konserttiin. Tavattiin tuttuja kentällä. Mm. Kurjen Timo ja Elsi, sekä heidän tyttöjään – enkä osannut tyttöjen kohdalla ”osuttaa” nimiä oikeille kohdille. Sellaista se on, kun lapset kasvavat. Leppäjärven Reinon tapasin myös.

Olimme Oslon Gospelkuoron konsertissa isossa teltassa klo 20 jälkeen. Tero ja Mari tulivat siihen myös. Eelis ja Nooa siirtyivät ”heidän hoteisiinsa”. Jäävät yöksikin Keuruulle jollekin mökille Metsälän Esan ja Sarin perheen kanssa. Käytyämme M-L:n kanssa kahvilla kahviteltassa, lähdimme 23 jälkeen ajelemaan kotiin.

Nukkumaan menimme 01.10. maissa.

Siunausta!

Ps. ”…siunattu olkoon hän, joka tulee, Kuningas Herran nimessä; rauha taivaassa ja kunnia korkeuksissa” (Luuk. 19:38).





20,6

Heräiltyään, joivat Mäntyluodon Marja ja äijänsä kahvia ja söivät aamupalaa, katsellen järvelle mökkinsä kolmella seinällä olevista ikkunoista. Tuuli lounaasta. Taivas oli harmaa. Lukivat Raamattua - äijä Ruutin kirjaa. Marjan luettua hartauskirjasta päivän kohdan, rukoilivat mökin pöydän ääressä yhdessä - ja aiheitahan piisasi.
Äijä kävi veneellä kokemassa katiskat - ja veti vesiperän. Hörpättyään vielä kahvia, astui äijä veneeseen ja kiskoi parikymmenminuuttisen laitavastaisessa Rasaniemeen, josta hurautti autollaan kirkolle. Piti ostaa postista kalastuskortti, nostaa rahaa seinästä, että sai ostaa Urheiluliikkeestä pyydysluvat kalavesille, niitä kun eivät myy kortilla. Kaupassakin piti käydä - niin, ja rantatorin kahvikojussa ryystämässä mustikkapiirakkakahvit. Sittenpä olikin äijänkönttyrän aika hurauttaa Urheilukeskukseen, jonka rataa hän köpötteli 11 km verran - sellaisella vanhan miehen verkkaisuudella. Alkuun 2 km "juoksuhipsuttelu", jonka jälkeen 4 kertaa 2 km jaksoja, km-ajoin: 6.52, 6.12, 6.06, 6.45. Lopuksi pientä "juoksunnytkää" 1 km.
Ajettuaan takaisin Rasaniemeen äijä souteli parikymmenminuuttisen saareen, nostaen samalla tyhjät katiskat pois järvestä. Marja oli pessyt mökin ikkunat ja siivoillut. Oli laittamassa ruokaa. Äijän piti mökkiin astuttuaan käydä puristamassa myssyn alla olevan kahvipannun sankaa - ja kohta oli kahvi kupissa. Pian saaren asukit söivät ruokaansa hyvällä ruokahalulla ja sydämen yksinkertaisuudella. Jonkin ajan kuluttua äijä asteli saunalle, kantoi vedet ja sytytti tulet. Lännenpuolella oleva tuuli vei savuja kohti Tamaranpuoleista rantaa. Eikä aikaakaan, kun pienestä saunasta kuului pehmeä vastan ääni. Hyvätuoksuisen vastan äijä teki kirkollakäyntireissullaan, rantatien varresta. Äijän ja Marjan saunoessa, alkoi aurinko paistamaan, tehden kirkkaan sillan järveen. Saunan jälkeen äijänkäppänä köpötteli vielä saunalle ja paisteli makkarat kiukaan tulipesässä. Kynttilät paloivat. Marja virkkasi. Äijä luki kirjaa. Söivät vielä iltapalaa ja joivat teetä. Lämpötila laskenut ulkona 22.45:een mennessä liki 10 asteeseen. Etelän taivas on violettinen. Pohjoisen kirkkaanpi. Kaunista kesäiltaa. 40 minuutin soutumatkan päässä on äijän syntymäkotitantereet - ja rannassa savusauna...
Siunausta!



19.6

Vapaapäivä. Herättyämme ja kahvit juotuamme luin Tuomarien kirjaa. Laittelimme kimpsuja kasaan lähdimme ajelemaan tekopalkisilleni, Kangasniemelle. Siellä kävimme ensin syömässä Teboililla. Sieltä menimme äitini luokse vanhainkodin yläkertaan. Hän oli juttelemassa kahvihetken jälkeen toisten kanssa. Menimme äidin huoneeseen. Jutustelimme. Hän oli aika pirteä. Rukoilimme lähtiessämme. Ajelimme Haarajoelle, Heimolle - veljelleni - ja Arjalle. Satoi. Juotiin kahvia monenlaisten sorttien kanssa. Sain Heimolta isän puukon muistoksi hänen jäämistöstään.
Ajelimme Rasaniemen rantaan. Käänsimme veneen, lastasimme tavarat ja soutelimme Mäntyluotoon. Laitoin pari katiskaa heti järveen - toinen uusi. Lokinpoikasia on tuossa saaren vieressä. Joimme pullakahvit. Myöhään laitoin saunan lämmite. Saunoimme. Söimme iltapalaa. Kynttilät palelivat. Tultua pidimme tulta kaasulämmittimessä. Niin olemma saaressa





18.6.

Vapaapäivä. Herättyämme söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Tuomarien kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tälle päivälle tarkoitetun kohdan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Harrastin hyötyliikuntaa ja työntelin nurmikon mukavassa auringonpaisteessa. M-L leipoi. Tein mato-ongen Danielille synttärilahjaksi – muiden lahjojen lisäksi.

Vapaapäivän kunniaksi kävin lenkillä urheilukentällä jo hyvissä ajoin. Aurinko paistoi, mutta kuuroakin pudotti niskaan. Se ei haitannut, sillä sää oli lämmin. Tein 12.4 km lenkin. Aluksi ”juosta hissuttelin” seuraavanlaiset jaksot: 1 km, 1.2 km, 1.2 km, 1.2 km, 1.2 km. Sitten ns. ”kilpakävelin” 1.2 km – 6.50 min/km, 1.2 km – 6.00 min/km, 1.2 km – 5.45 min/km, 2 km – 6.10 min/km. Lopuksi ”juosta hissuttelin” 1 km.

Syötyäni hieman, lähdimme M-L:n kanssa Danielin 5 v synttäreille. Siellä olivat käymässä lisäksemme Lähteiset, Timo perheineen – Milka olikin valmiiksi jo serkkujensa luona, Lauri ja Jussi. Tarjoilut olivat hyvät. Seurailimme ulkona Miron taidokkaita voltteja ”trampalla”. Uutta onkea – sitä Danielille tekemääni – kävivät testaamassa laiturin nokassa. Kolme kalaa saivat.

21.30. jälkeen olimme kotona. Sininen taivas, aurinko paistoi.

Siunausta!

Jatkoksi kirjoitan tähän – pitkästä aikaa – ”pienen pätkän” pientä rukouskoulua.



Opetus 101. RUKOUS ON RAKASTAMISTA

”Minä kiitän Jumalaani aina, muistaessani sinua rukouksissani, sillä minä olen kuullut sinun rakkaudestasi ja uskostasi, joka sinulla on Herraan Jeesukseen ja kaikkia pyhiä kohtaan; ja rukoukseni on, että sinun uskosi, se usko, joka on meille yhteinen, olisi väkevä kaiken hyvän tuntemisessa, mikä meillä Kristuksessa on” (Filemon 4-6).

Mielestäni yksi rohkaisevimmista asioista on se, kun joku sanoo: Olen muistanut sinua rukouksin! Unohdamme helposti, kuinka suuri merkitys rukouksillamme on toisten ihmisten elämään. Jumala kuulee rukouksemme ja toimii vastauksina rukouksiimme heidän elämässään. Rukoilkaamme toistemme puolesta!

Rukoillessamme kanssaihmistemme puolesta, voimme kiittää heistä Jumalaa. Kirjeessään Filemonille, apostoli Paavali kiittää Jumalaa tämän rakkaudesta ja uskosta Jeesukseen, mutta myös toisia uskovia kohtaan. Osaisimmepa mekin rohkaista toisiamme noin lämpimästi! Jo sekin, että voin sanoa jollekin: Olen rukoillut puolestasi! rohkaisee suuresti.

Mekin voimme rukoilla toisten uskovien puolesta – ei ylimalkaisesti, vaan ihan nimeltä mainiten – että ”se usko, joka on meille yhteinen, olisi väkevä kaiken hyvän tuntemisessa, mikä meillä Kristuksessa on”.








17.6.

Heräiltyämme söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Kostea sää. Yöllä satoikin. Tänäänkin on sadellut. Luin Tuomarien kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tälle päivälle tarkoitetun kohdan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Terhi-Marja, Emilia, Daniel ja Milka – joka on kylässä serkkujen luona – tulivat kokouksesta helluntaiseurakunnasta meille käväisemään.

Valmistauduin illan kokoukseen – aikaisemminkin. Söimme jossain vaiheessa.

17.30:ksi ajelimme Vapaakirkolle – siellä kun yleensä silloin on kokousvastuussa olevien rukoushetki. Tilaisuus alkoi klo 18. Väkeä tuli mukavasti. Ruutisen Jarmo johteli tilaisuuden. Lauloimme hengellisen laulukirjan lauluja. Tilaisuuteen tuli yllättäen sukulaiseni – Paavo Saario – joka toimi esilaulajana yhteislauluissa. Hanna Erikson – seurakuntaharjoittelijamme – puhui aluksi – hyvin. Sodankylästä oli kokouksessa aviopari Suominen. Vuokko Suominen käytti puheenvuoron. Puhuin. Viraamme antoivat hyvää palautetta kokouksen kulusta ja sen hengestä, sekä väkimäärästä. Mukavahan se on kuulla sellaista. Tilaisuuden lopussa tuli lisää yksi kasteelle ilmoittautuminenkin. 21.7. on seurakunnan leiripäivässä kastetilaisuus. Jos olet uskossa – etkä vielä käynyt kasteella – niin tervetuloa kasteelle!

Tilaisuudessa jaettiin myös tekemiäni monisteita Vapaakirkon Kesäjuhlille – Hämeenlinnaan – menosta. Äänekosken Vapaaseurakunnasta tekevät sinne bussimatkan la. 30.6. Bussi – johon mahtuu 17 henkeä – lähtee aamulla klo 7.30. Äänekoskelta. Mukaan pääsee Honkolan risteyksestä klo 7.40. Paluu on illalla. Matkan edestakainen hinta on 35 euroa.

Käytyämme kokouksen jälkeen kotona lähdimme M-L:n kanssa Timolle, Pialle ja Mirolle – Milka kun on Terhi-Marjalla. Satoi. Päästyämme perille tuli Timo vastan kanssa metsästä. Oli tehnyt vastan, kun menimme saunaan – minä ensimmäistä kertaa heidän ”uudessa” – heille uudessa – mökissään, jossa nyt ovat vähän aikaa asustelleet. Miro ja hänen kaverinsa kävivät ennen meitä saunassa. Mukava ympäristö. Löylyt olivat hyvät/kuumat. Saunan jälkeen joimme kahvia. Timon musiikkituttuja kävi hakemassa ”kamoja” lainaan. 2223 jälkeen lähdimme kotiin.

Siunausta!

Ps. ”Niinpä minäkin (Jeesus) sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan” (Luuk. 11:9,10).





16.6.

Pidin tämän päivän yhtenä kesäkuun vapaapäivänä – minulla on kuukaudessa vapaapäiviä 7+1.

Noustuani aurinkoiseen aamuun, laitoin aamupalaa ja keittelin kahvia. Marja-Leenakin oli noussut. Luin Tuomarien kirjaa. Laittelin ”kamojani kassiin.

9 jälkeen lähdin ja ajelin Vaajakosken urheilukentälle. Siellä oli klo 12 yleisurheilukilpailut – myös veteraanisarjoille. Osallistuin klo 12.45. M60 sarjassa 5000 m ratakävelyyn. Sija 1. Aika 30.38 – yli minuutin heikompi, kuin Saarijärven kilpailuissa jokunen aika sitten. Oli kuuma sää. Kuumuusko verotti? Monilla muillakin aika oli n. minuutin heikompi.

Ajelin Jyväskylästä Tampereelle – jonne Marja-Leena, Terhi-Marja, Emilia, Daniel ja Milka menivät toisella autolla eri reittiä. Tampereella vietettiin kahden reippaan ja mukavan pojan – Aaron, 11 v, ja Eeliksen, 8 v – synttäreitä. Väkeä oli paljon, kun paikalla olivat myös Marin sisarukset lapsineen – myös hänen äitinsä ja isänsä, Jäntin Veikko ja Sisko. Seppo ja Laurakin olivat lapsineen. Tarjoilut olivat hyvät. Ajellessani Jyväskylästä Tampereelle päin, kuulin jossain vaiheessa jonkinlaisen ”kopsauksen” jostakin auton alta. Lähellä Teroa aloin kuulla laahaavaa ääntä. Katsottuani, huomasin, että moottoritilan alla oleva pohjamuovi oli irronnut ja laahasi. ”Onneksi” apukin oli sitten lähellä – Tero laittoi sen paikoilleen, kun ei ollut rikkoutunut.

Olimme vielä Terolla M-L:n kanssa, toisten lähdettyä. 21 jälkeen lähdimme meikin. Keuruun ABC:llä kävimme pizzalla. Urhonpäivä oli jo hyvässä menossa saapuessamme ”kotikonnuille”.

Siunausta!

Ps. ”…yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;…” (Ef. 4:5).





15.6.

Noustuamme söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Marja-Leena luki hartauskirjasta tämänpäiväisen kohdan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Kävin iäkkään seurakuntalaisen syntymäpäiväonnittelukäynnillä.

Söimme – hirvenlihakeittoa. Keittelin kahvia.

Kävin hakemassa Vapaakirkolta teltassa käytettäviä tuoleja peräkärryyn Nuotioiltaa varten. Samalla reissulla kävin urheilukentällä 2 km lenkillä. Ensin ”juosta hissuttelin” 1 km, jonka jälkeen ns. ”kilpakävelin” 1 km.

17 maissa lähdin nuotioiltareissulle. Hain ensin kyytiin yhden matkaan lähtijän ja Vapaakirkolta jotain pientä mukaan. Ajelimme Hännilään, Rieskalahteen, jossa Nuotioilta oli. Se alkoi klo 19. Lettuja paistettiin kahdella muurinpohjalla. Eriksonin Hanna johteli - mukavasti - tämänkertaisen illan. Mukana oli sama tiimi kuin edelliselläkin kylällä. Illassa oli kilpailuja, yhteislauluja, henkilökohtaisia todistuspuheenvuoroja, makkaranpaistoa – ja eläinhahmot Kettu ja Husky esiintyivät. Se tuo väriä tilaisuuteen hienosti. Käytin lopussa puheenvuoron. Illan lopuksi oli makkaranpaistoa. Terhi-Marja, Emilia, Daniel ja Milkakin olivat mukana. Väkeä oli n. 30 henkeä. Kyläläisiäkin oli. Sää oli hieno – lämmin ja aurinko paistoi. Paikka oli kaunis.

Vietyäni kyydissäni olleen ihmisen kotiin, vein istuimet Vapaakirkolle ja ajelin kotiin.

Päivä on ollut lämmin ja aurinkoinen. Tänään soitin äidille kangasniemelle, vanhainkodin yläkertaan. Hän tuntui olevan pirteällä tuulella – niin kuin oli n. viikko sittenkin kun soitin.

Siunausta!

Ps. ”Niin pysyvät nyt usko, toivo ja rakkaus, nämä kolme, mutta suurin niistä on rakkaus” (1. Kor. 13:13).





14.6.

Heräiltyämme söin aamupalaa ja join kahvia. Marja-Leena meni vielä uudelleen sänkyyn, kun oli flunssainen ja kuumeinen olo. Luin ulkona auringossa Tuomarien kirjaa ja koetin rukoilla.

Timo kävi. Oli tuonut Milkan Terhi -tätsylle yökuntiin pienten serkkujen – Emilian ja Danielin luo. M-L luki hartauskirjasta tämänpäiväisen kohdan. Rukoilimme yhdessä – Timokin mukana – keittiön pöydän ääressä.

Kävin Timon kanssa syömässä HH:n kahvilassa. Pääsimme tuttujen pöytään syömään.

18.30:ksi ajelin Vapaakirkolle Rukousiltaan. (R)uutisen (J)armo johteli sen. Luimme alkuun Psalmin vuorotellen ja sitten rukoilimme. Lopussa minäkin sanoin muutaman sanan raamatunpaikasta, joka oli sydämellä. Jäi rukouksen tuntu kokoontumisesta. Taisiko olla 9 henkeä paikalla.

Kävin kokouksen jälkeen 5.6 km lenkillä urheilukentällä. Alkuun ”juosta hissuttelin” 1 km, jonka jälkeen ns. ”kilpakävelin” 1.2 km – 7.03 min, 1.2 km – 6.00 min, 1.2 km – 6.03 min. Lopuksi ”juosta hissuttelin” 1 km. Lienee ollut n. 17 astetta lämmintä kun tulin kotiin. Tänään on ollut kuumaa auringonpaistetta ja kovaa sadetta – lyhyt kuuro – ei niin kuuro kuitenkaan, ettei olisi kuulunut.

Siunausta!

Ps. ”Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetuksen kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa” (2. Tim. 2:15).





13.6.

Uuden päivän avautuessa joimme kahvia ja söimme aamupalaa. Luin Tuomarien kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tälle päivälle tarkoitetun kohdan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Valmistelin puhuttavaa ulkona auringossa istuskellen. M-L kävi kylällä kaupassa.

Kävimme syömässä HH:n kahvilassa.

Palautimme lainassa olleet – Nuotioillassa – telttapenkit helluntaiseurakunnan varaston eteen. Vievät telttakaluston tänä iltana Pajumäkeen, jossa tilaisuuksia pe-la.

Kävin 8.4 km lenkillä urheilukentällä. Aluksi ”juosta hissuttelin” 1 km, sitten ns. ”kilpakävelin” 3.2 km ja vielä toisenkin 3.2 km. Lopuksi ”juosta hissuttelin” 1 km. Aurinkoista.

Illalla kävimme seurakuntalaistemme kodissa – sellaisessa, jossa emme ole aikaisemmin käyneet – M-L:n kanssa. Mukava käynti. Siellä kävelimmekin n. 6 km ”tavallista kävelyä”.

Kotiin palattuamme joimme teetä ja söimme iltapalaaa.

Siunausta!

Ps. ”Mutta teille, jotka kuulette, minä (Jeesus) sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat” (Luuk. 6: 27,28).





12.6.

Heräiltyämme joimme kahvia ja söimme aamupalaa. luin Tuomarien kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjoista tälle päivälle tarkoitetut paikat. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Kävimme M-L:n kanssa kutsuttuina seurakuntalaistemme kodissa, siunaamassa kotia. Mukava vierailu.

Söimme.

Kävin Hännilän suunnassa laittamassa ilmoituksia ja jakamassa kutsut pe. 15.6. klo 19 siellä – Rieskalahdessa, kyläyhdistyksen kodalla – olevaan Nuotioiltaan. Siellä on erilaista ohjelmaa kaikenikäisille. makkaran- ja letunpaistoa on myös. Musasaluunasta tutut Kettu ja Husky vierailevat myös illassa. Kaikki ovat tervetulleita. Tulehan mukaan ja tuo kaverisikin!

Illalla kävin urheilukentällä hikoilemassa 8 km lenkin. Alkuun ”juosta hissuttelin” 1 km – 7.30 min/km-vauhtia. Sitten ns. ”kilpakävelin” 1.2 km jaksoissa 5 km, km-ajoin: 7.29, 6.29, 5.49, 5.43, 5.10. Lopuksi ”juosta hissuttelin” 1 km, aikaan 6.30. Välillä vihmoi vesiä, välillä paistoi aurinko.

Söimme iltapalaa ja joimme teetä.

Mäkisen Eskolle, Enontekiölle, sydämelliset nimpparionnittelut!

Siunausta!

Ps. ”Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan” (Room. 8:31).





11.6.

Noustuamme joimme kahvia ja söimme sen kanssa vähän jotakin. Luin Tuomarien kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjoista paikat tälle päivälle. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Hoitelin monenlaisia pienempiä ja suurempia asioita tänään. Kävimme Eriksonin Hannan kanssa syömässä HH:ssa. Samalla oli hyvä jutella – Hanna kun on harjoittelijana seurakunnassamme ja minä olen hänen ohjaajansa.

Piha pihlaja kukkii meilläkin kauniisti. Terhi-Marja, Emilia ja Daniel kävivät meillä.

Illemmalla kävin 8.3 km ”juoksuhissuttelulenkillä” – alle 7 min/km-vauhtia – Tarvaalan suunnassa. katselimme M-L:n kanssa netistä yhtä ohjelmaa. Kävin vielä myöhemmin urheilukentällä lenkillä – 600 m ”juosta hissuttelin” ja ns. ”kilpakävelin” 5 km. Oli satanut. Siksi luonnossa oli voimakkaat ja hyvät tuoksut.

Siunausta!

Ps. ”Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki hänen palvelijansa, te, jotka häntä pelkäätte, sekä pienet, että suuret” (Joh. ilm. 19:5).





10.6.

Heräiltyämme, kahvia juotuamme ja aamupalaa syötyämme – luin Tuomarien kirjaa – ajelimme Vapaakirkolle Marja-Leenan kanssa laittelemaan pöytiä ja jotain tarjoiluun liittyvää illan Israel-tilaisuutta varten.

M-L laittoi ruokaa. Syönnin jälkeen lähdin ajelemaan Karstulaan, Oinaskylälle. Siellä alkoi klo 14 telttakokous kylätuvan kentällä. Puuhamiehinä olivat Leppäsen Juha ja Kaija. Väkeä oli ihan mukavasti – kyläläisiäkin. Kaija johteli klo 14 tilaisuuden. Timo Kuusjärvi lauloi kitaroineen omia laulujaan, kristillisen moottoripyöräkerhon edustaja käytti puheenvuoron, minä puhuin. Kokouksen aikana alkoi ”puottaa vettä”. Väliajalla oli tarjoilua. Juha keitteli nokipannukahvia ja Huttusen Erkki paisteli makkaroita. ”Nisut” kahvin kanssa olivat hyvät. Jouduin lähtemään kesken juhlien Saarijärvelle. Erkinkorven Kyösti tuli puhumaan klo 16 tilaisuuteen. Timo oli musiikissa siinäkin.

Piipahdettuani kotona otin M-L:n leipomuksineen – täytekakkuineen ja pizzoineen – kyytiin ja ajelimme Vapaakirkolle. Rukoilimme illan vastuuhenkilöiden kanssa. Klo 18 alkoi Kristittyjen yhteinen Siunaamme Israelia -tilaisuus. Sen juonteli Kovasen Timo. Orasen Anne-Mari ja Jussi vastasivat tilaisuuden musiikista omin lauluin, sekä johtaen ylistykseen. Hyvä pari. Minä käytin aloituspuheenvuoron. Kemppaisen Nanja käytti puheenvuoron. Laulujen välissä Ryhlmannin Kyllikki johti rukoukseen Israelin puolesta. Lopuksi puhuivat Gummeruksen Hilkka ja Jaakko. Vielä näimme Nanjan näyttämän kuvasarjan Israelista musiikin kera. Sittenpä olikin vuorossa kahvitarjoilu pizzan ja täytekakkujen kera. Tällä kertaa oli M-L tehnyt kakut ja pizzoja hän ja Terhi-Marja. Kahvitus oli Israel-työn hyväksi. Väkeäkin oli runsaasti. Minulle jäi tilaisuudesta hyvä maku.

Palattuamme kotiin söimme vielä iltapalaa ja joimme teetä.

Siunausta!

Ps. ”Ja Herra sanoi Abramille: Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi, ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä” (1. Moos. 12:1-3).





9.6.

Noustuamme syötiin aamupalaa ja juotiin kahvia. Luin Tuomarien kirjaa. Marja-Leena kävi kylällä kaupassa. Tultua hän luki hartauskirjoista – sellaisista ”rukiisista” – tämänpäiväiset – ei mitään turhanpäiväisiä. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

12:ksi ajelin Vapaakirkolle ViaDia info/keskustelupalaveriin. ViaDian toiminnanjohtaja Kristian Vilkman oli mukana. Mies, joka esitteli tyylikkäästi asiaa ja oli sisällä asiassaan. Nähtäväksi jää perustetaanko Saarijärvelle oma ViaDia – diakoniatyötä – yhdistys. Siinä on hyvä mahdollisuus auttaa lähimmäisiä. Kuitenkin on oltava selkeä näky siitä, mitä tehdään. Eri tahojen – esim. eri seurakuntien uskovien – yhteisenä hankkeena tämäntyyliset asiat kantaisivat hedelmää. Ehkäpä toiste enemmän.

Klo 15 alkoi vanhimmiston kokous. Taisimme ennen 18 lähteä kotiin. M-L oli siivoillut, sekä leiponut huomista Israel-tilaisuutta varten.

Syötyäni - ja sulateltuani vähän ruokaa – lähdin urheilukentälle 10.4 km kuntoilulle: ”Juosta hisssssuttelin” 3 km, ns. ”kilpakävelin” 3.2 km, kävelin 3.2 km ja ”juosta hissuttelin” 1 km. Kotiin tultuani pääsimme heti saunaan.

Söimme iltapalaa ja joimme teetä.

Tervetuloa huomenna – 10.6. klo 18 – Vapaakirkkoon kristittyjen yhteiseen Siunaamme Israelia -tilaisuuteen! Siellä on mielenkiintoisia puheenvuoroja, musiikkia ja hyvät pizza/kakkukahvit Israel –työn hyväksi – niinkin voi siunata Israelia – Rakkaudesta Jumalan Sanaan ja Israeliin. Me rukoilemme kaikkien kansojen, kielten, sukukuntien ja heimojen puolesta – mutta Israel on Jumalan valittu kansa. Monet nauravat päätään pyöritellen tälle ajatukselle – mutta se on kuitenkin Jumalan Sanan mukainen ajatus. On hyvä totella Jumalaa tässä ja muissakin asioissa. Siinähän sitä meillä onkin kilvoittelemista.

Siunausta!

Ps. ”Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä” (1: Tim.6:12).





8.6.

Herättyämme joimme kahvia ja söimme aamupalaa. Meille tuli myös pieniä vieraita – Emilia ja Daniel saapuivat hoitoon. Äiti toi ja meni Lähetys-Kirppikselle hommiin. Aurinko paistoi.

Minut saavutti viesti, että yksi iäkäs seurakuntalaisemme on kuollut. Jeesuksen omalle se on aina siirto lopulliseen pelastukseen – päämäärään, jota kohti kilvoittelemme uskoessamme Jeesukseen.

Kävin kylällä asioilla. Lapset ajelivat pyörällä ulkona. Lastasimme Emilian ja Danielin kanssa nuotiopuita peräkärryyn illan Nuotioiltaa varten. Timo ja Piakin käväisivät, kun olivat asioilleen menossa. Jättivät Miron meille. Pyörällä lapset päästelivät ja välillä katselivat jotain lastenohjelmia netistä.

Söimme. Ulkona auringossa oli mukava syödä.

Hyvissä ajoin lähdin Vapaakirkolle. Otin sieltä kärryyn – penkkien ja puiden sekaan - iltanuotiolla tarvittavia juttuja. Kolme ihmistä lähti kyydissäni Nuotioiltaan. Ajelimme Konttimäen koululle, jossa Nuotioilta oli. pian alkoivat muutkin ”nuotioiltatiimiläiset” saapua. Itse ilta alkoi klo 19. Väkeä oli kait suunnilleen 40 henkeä. Ohjelmaa oli kaikenikäisille: yhteislauluja, leikkejä, kilpailuja – vähän laajemmallakin alueella – lyhyitä puheenvuoroja, letunpaistoa ja -syöntiä, makkaranpaistoa, mahtavan lisän iltaan toivat Musasaluunasta tutut kettu ja Husky… Tiimi oli hyvä – erilaisissa tehtävissä oli yli 10 henkeä. Mukava avaus Nuotioilloille. Kaikki asiat vaativat tietynlaisen omistautumisen ja vaivannäön toteutuakseen. Säästäkin olemme kiitollisia taivaan Isälle – sillä Saarijärvellä - ja Saarijärven ja Konttimäen välilläkin - satoi.

Kotiuduttuamme söimme iltapalaa ja joimme teetä.

Siunausta!

Ps. ”Samoin te, nuoremmat, olkaa vanhemmillenne alamaiset ja pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon” (2. Piet. 5:5).





7.6.

Se alkaa olla aika vehmasta – tuo kesä, meinaan. Ihmisillä on elämä niin monenlaista - kesälläkin: toisilla se on iloa ja toisilla surua – ja siltä väliltä. Onnea, epäonnea, toivoa, epätoivoa, selkeyttä, ahdistusta, elämäniloa, masennusta, pelkoa, rohkeutta, syntymää, kuolemaa. Sellaista on elämä – monenlaista. Kuinka ihmiset selviävätkään ilman Kristusta? Vain Hänessä meillä on pelastus – on toivo, joka kantaa. Vie perille. Antaa Elämän, joka ei pääty koskaan. Laita turvasi Häneen. Se merkitsee: Pyydä Häntä elämääsi. Kiitä Häntä pelastuksesta – ihan juuri sinä, henkilökohtaisesti! Usko Häneen. Anna elämäsi Hänelle. Sanot: En osaa! Miten sen tekisin? Pyydä apua Jeesukseen uskovilta. Minäkin olen käytettävissä (puh. 040-0206858, jouko.kuusjarvi@gmail.com).

Heräiltyämme joimme kahvia ja söimme aamupalaa. Luin Tuomarien kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjoista tämänpäiväiset kohdat. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. M-L leipoi.

Kävimme tänään syömässä HH:n seisovasta pöydästä – nämä ”kansanravintolat” kun ovat mukavia paikkoja meille.

Koetin valmistella sanottavaa viikonlopun tilaisuuksiin.

M-L haki Emilian ja Danielin päiväkodista meille – heidän äiti kun on vapaaehtoistyössä Lähetys-Kirppiksellä. Daniel ajeli pyörällä – se kun häneltä käy jo ilman apupyöriä oikein hyvin. Välillä painoi menemään muovikassi ohjaustangossa ja reppu selässä, sekä harja tarakassa. Joimme mehua ja kahvia purtavien kanssa takapihalla auringossa.

18.30:ksi ajelimme M-L:n kanssa Vapaakirkolle Rukousiltaan. Sen johteli Kovasen Timo. 6 henkeä oli.

Illalla kävin 8.3 km ”juoksuhissuttelulenkillä” Tarvaalan suunnassa. Jotain 6.40 min/km-vauhtia.

Söimme iltapalaa ja joimme teetä.

Huomenna klo 19 on ensimmäinen No, onkos tullut kesä…? Nuotioilta, Konttimäen koulun pihalla. Kutsut on jaettu kaikille sielläpäin. Lehdissä on ollut ilmoituksia. Mielenkiintoista nähdä, kuinka kutsu otetaan vastaan. Kaikki ovat tervetulleita tuohon yhdessäoloon. Nuotioillassa paistetaan lettuja ja makkaraa, lauletaan yhteislauluja, leikitään, kilpaillaan, kuullaan muutama lyhyt puheenvuoro – ja Musasaluunasta tutut kettu ja Husky esiintyvät. Ohjelmaa on lapsille ja aikuisille. Tulehan mukaan – jos ei muuta niin ainakin arvostelemaan. Pitäähän paikalla olla arvostelutuomaritkin (humor).

Siunausta!

Ps. ”Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa” (Room. 12:18).





6.6.

Taisi olla tämä päivä, kun meillä kotona Kangasniemellä tehtiin yleensä peruna. Muut ”kylvivät” perunasiemeniä vakoon ja isä hevosen kanssa ”sorkkauatralla” teki vaot ja peitti perunat. Se ol elämä sellasta sillo.

Herättyäni laittelin aamupalaa ja keittelin kahvia. Luin Tuomarien kirjaa. Marja-Leena nousi vähän myöhemmin. Hän luki hartauskirjoista tälle päivälle tarkoitetut kohdat. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Päivällä kävimme syömässä HH:ssa M-L:n kanssa. Kävimme samalla reissulla kaupoissa. Paluumatkalla kävimme Terhillä, Emilialla ja Danielilla – Denis oli töissä – kun oli asiaa.

Vähän olen alkanut suuntautua viikonlopun puhumisiin. Sunnuntaina on minulla puhuminen Karstulassa, Oinaskylällä, telttakokouksessa. Kuusjärven Timo on siinä tilaisuudessa musiikissa. Illalla on klo 18 kristittyjen yhteinen Siunaamme Israelia -tilaisuus Vapaakirkossa. Nuotioillassa Konttimäen koulun pihalla pe. klo 19 minulla on lyhyt puheenvuoro – mutta toivottavasti tärkeä.

Illalla kävin hakemassa helluntaiseurakunnan teltan penkit heidän varastostaan. Oman seurakunnan teltta on siellä Oinoskylällä. Tarvitsemme penkkejä Nuotioillassa Konttimäen koulun pihalla – toivottavasti niille tulee runsaasti istujia. M-L leipoi Israel-tilaisuutta varten.

Myöhemmin kävin urheilukentällä kevyellä 10.6 km ”juoksuhissuttelulenkillä”. Aluksi 3.2 km. Seuraavaksi 3.2 km. Seuraavaksi 3.2 km. Lopuksi 1 km. Tultuani kotiin pääsin saunaan, kun M-L oli napsauttanut kiukaan kuumenemaan.

Söimme iltapalaa ja joimme teetä.

Venäläisen korkeantason kenraalin - Makarovin – eilisiä puheita Helsingissä on kommentoitu eri tahoilla. Olihan se kyllä eri(lainen)koinen puhe.

Siunausta!

Ps. ”Älä rupea pikavihaisen ystäväksi äläkä seurustele kiukkuisen kanssa, että et tottuisi hänen teihinsä ja saattaisi sieluasi ansaan” (Sananl. 22:24,25).






5.6.

Marja-Leena vei jo hyvissä ajoin aamulla leipomuksiaan Majakalle - tarjoiluihin siellä. Joimme kahvia ja söimme aamupalaa. M-L luki hartauskirjoista tämänpäiväiset tekstit. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Ajelin Vapaakirkon kautta Konttimäelle jakelemaan kutsuja ja laittamaan ilmoituksia Nuotioiltaan, joka on koulun pihalla pe. 8.6. klo 19. Se on tarkoitettu kaikille. Tervetuloa mukaan! kävin siellä myös kylässä.

Tultuani kotiin, oli M-L hyötyliikunnan parissa – ajamassa pihan nurmikoita. Söin.

Illalla kävin urheilukentällä 10.4 km ”hikoiluilla”. Aluksi ”juosta hissuttelin 3 km, jonka jälkeen ns. ”kilpakävelin” 3.2 km, sama 3.2 km vielä toistamiseen ja lopuksi ”juoksuhissuttelua” 1 km. Aurinkokin paistoi.

Söimme iltapalaa ja joimme teetä.

Ensi yönä on kuulemma harvinainen ilmiö taivaalla, kun Venus kulkee auringon editse. Seuraavan kerran yli 100 v päästä. Jotkut ilmeisesti yrittävät päästä sen näkemään.

Uutinen tälle päivälle oli Venäjän korkea-arvoisen kenraalin – Makarovin – puhe Helsingissä. Täytyy sanoa, että se oli kyllä erikoinen. Se oli sellainen ”pelotepuhe”.

Siunausta!

Ps. ”Herra Sebaot, autua se ihminen, joka sinuun turvaa” (Ps. 84:13).





4.6.

Tänään on toivoa ilmassa – onhan Toivon päivä. Onnittelut jokaiselle Topille! Kun olemme uskossa Jeesukseen, on elämässämme toivoa joka päivä – niin kuin Toivollakin. Se se vasta onkin valtavata!

Herättyäni keittelin kahvia. Sen kanssa otin jotakin vähän suuhun. Luin Tuomarien kirjaa. Sittenpä se aika kuluikin nopeasti erilaisissa kirjallisissa ja valmistelutehtävissä.

12.45:ksi ajelin vapaakirkolle, josta lähdimme Eriksonin Hannan – joka on harjoittelijana seurakunnassamme – kanssa ehtoollisenvientireissulle. Kotiin ja laitoksiin. Ne ovat sellaisia pieniä juhlahetkiä – tai isoja, miten sen ottaa. Juhla voi olla iso, vaikka ihmisiä ei ole paljon. Matkalla Tarja ja Elli liittyivät mukaamme. Menimme seuraavaan paikkaan yhdessä. Sitä seuraavaan menimme Hannan kanssa kahden.

Tultuani kotiin takaisin, olivat Terhi-Marja, Emilia ja Daniel meillä. Deniskin tuli töistä. Söimme ja joimme kahvia – oli M-L:n paistamia VHH- ja ei-VHH-vohveleita. M-L kävi kylällä kaupassa ja alkoi valmistautua ensi pyhän Israel-kahvitukseen. Tuotto siitä tulee Israel-työlle. Tervetuloa su. 10.6. klo 18 Vapaakirkkoon, kristittyjen yhteiseen Siunaamme Israelia-tilaisuuteen. Siihen, että siunaamme Aabrahamin jälkeläisiä, on Jumala luvannut Sanassaan siunauksen. Tästä johtuen rukoilemme ”tässä talossa” joka päivä, että Suomen päättäjät ja kansa siunaisivat Israelia ja kaikkia juutalaisia maailmassa. Myös itse haluamme siunata heitä päivittäin. Liity rintamaan, ellet vielä ole siinä rintamassa! On hyvä olla Jumalan kanssa samaa mieltä tässäkin asiassa. Se on aika huvittavaa, kun pienet ihmiset pullistelevat – enkä nyt tarkoita vain Saarijärven Pullistusta (humor) – omassa voimassaan, kuin pienet kirput, Kaikkivaltiasta Jumalaa uhmaten. Oikeastaan se todellisesti ei ole yhtään huvittava kysymys, vaan vakava asia.

Kävin illalla 10.2 km kuntoilulla urheilukentällä. Ensin ”juosta hissuttelin” 3 km – osan siitä ns. ”kilpakävelin” yhden pienen kilpakävelijätytön kanssa. Hänellä on hyvä tyyli ja menee aika lujaa. hyvä, että tällainen vanha vaari mukana pysyy – perässä kyllä pysyy. Kävelin 3 km ”session” – tuollaista 7.10 min/km-vauhtia. Vielä toisenkin 3 km kävelyn tein – 6.30 min/km-vauhdilla. Lopuksi ”juosta hissuttelin” 1 km. Ilma oli hyvä.

Söin iltapalaa ja join teetä. M-L:kin vähän otti leipomisen lomassa.

Siunausta!

Ps. ”Minä (Jeesus) olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu,…” (Joh. 10:9).





3.6.

Herättyämme joimme kahvia ja söimme aamupalaa. Luin Tuomarien kirjaa. Valmistauduin päivän tilaisuuteen.

Söimme. Rukoilimme yhdessä Marja-Leenan kanssa.

15.30:ksi ajelimme Vapaakirkolle. Tilaisuuden vastuuhenkilöinä rukoilimme hieman yhdessä. Ehtoollisjumalanpalvelus alkoi klo 16. Lahtelan Veikko johteli sen. Ihmiset saivat ehdottaa Hengelliset laulut, joita tilaisuudessa laulettiin. Eriksonin Hanna, joka on aloittanut 1.6. harjoittelun seurakunnassamme, käytti puheenvuoron diojen kera. Sen jälkeen luin pari jaetta Raamatusta Hannalle ja siunasimme häntä – vanhimmisto, pastori ja seurakunta – harjoittelujaksoon täällä. Puhuin. Vietimme ehtoollista.

Ehtoollisjuhlan jälkeen oli koolle kutsumani Nuotioiltapalaveri. Siinä meitä oli – taisi olla ehken yli kymmenen. Ensimmäinen Nuotioilta on Konttimäen koulun pihalla pe. 8.6. klo 19. Tulehan mukaan! Siitähän voi tulla ihan mukava juttu.

Tultuani kotiin – M-L tuli kävellen – tilaisuuksista, vaihdoin ”lenkkikuteet niskaan” ja kävin urheilukentällä hikoilemassa 10.6 km kuntoilijan lenkin. Aurinkoista. Aluksi ”juosta hissuttelin” 3 km, jonka jälkeen ns. ”kilpakävelin” 3.4 km yhden juoksijan kanssa. Vielä kävelin toisen 3.2 km jakson, joista katsoin vain 1 km ajan – se oli 6.26 min. Loppuun ”juosta hissuttelin” 1 km.

Söin iltapalaa ja join teetä.

Siunausta!

Ps. ”Sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään” (Luuk. 14:11).





2.6.

Herättyämme joimme kahvia ja söimme aamupalaa. Luin Tuomarien kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjoista – joita käytämme – tämänpäiväisen kohdan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Laitoin takan lämmite. Satoi ja tuuli aikalailla.

13:ksi olimme kutsuneet Eriksonin Hannan kylään meille. Hän aloitti seurakuntaharjoittelujakson eilen seurakunnassamme. Juttelimme, söimme, joimme kahvia. Mukava oli tavata.

16.30. jälkeen menimme Ohraselle Saagan ylioppilasjuhliin. Ylioppilas oli kaunis, raikas, nuori nainen. Trajoilut olivat hyvät. Pidin mini-onnittelupuheen Saagalle. Mukava oli käydä.

Kotiin tultuamme käänsin kiukaan lämpiämään ja lähdin sateeseen, lenkille. ”Juosta hissuttelein” ja ns. ”kilpakävelin” 6.6 km – ”Esson risteyksessä” ja takaisin. Tultuani pääsin heti saunaan. Denis, Emilia ja Daniel olivat jo löylyissä. Joimme kahvia ja söimme iltapalaa T-M:n perheen kanssa.

Siunausta!

Ps. ”Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta” (Jes. 55:6,7).





1.6.

Niinhän siinä taas kävi – nimittäin, että kuukausi vaihtui. Aika rientää – nopeasti. Minulla tätä nykyistä virkaa jäljellä 11 kuukautta – jHs. Haluaisin sen(kin) ajan tehdä sitä mitä Jumala tahtoo. Osaisinpa.

Tänään on meidän – Marja-Leenan ja minun – 43 v hääpäivä. Onhan se sekin jo jonkinmoinen rupeama yhteistä elämää. Sydämelliset kiitokseni rakkaalle vaimolleni kaikista vuosista! Niihinkin sisältyy paljon ja monenlaista. Eihän sitä ole – tämä Jouko merkkinen – osannut elää vaimonsa kanssa niin kuin olisi pitänyt. Eletty on kuitenkin. Vieläkin yhdessä eletään. Uskomme, että Herra meitä auttaa. Halumme on Hänelle kuulua ja Häntä palvella. Että 44:s… ja silleen…

Noustuani ylös – tai laskeuduttuani alas, sängystä – miten tuon nyt haluaisikaan ilmaista – keittelin kahvit ja ryyppäsin kahvijuuston kanssa. Luin Tuomarien kirjaa. Koetin vähän rukoilla keinutuolissa. Syötiin aamupalaa – ja juotiin kahvia. M-L luki hartauskirjoista – niistä kahdesta – tämänpäiväiset. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Kävin kylällä asioilla.

Kävimme M-L:n kanssa syömässä hääpäivän kunniaksi HH:n (Halpa-Halli restaurantissa) kafe´ssa. Meille kun sopii vähän tuollainen – sanoisinko – kansanomaisempi paikka. Kahvikupposet juotiin päälle – ne kun kuuluivat pilettiin.

Myöhemmin kävin ”kietaisemassa” pienen – 13.2 km – kuntoilijan ”kiekerön”. Kotoa ”Esson risteyksen” kautta Pajupurontielle – sitä jonkin matkaa – ja takaisin. ”Juosta hissuttelin” ja ns. ”kilpakävelin” tuollaista karvan verran alle 8 min/km. Pystyisitkö menemään niin hiljaa? Oli vaikeaa alussa siltikin – pariin päivään kun en ole liikkunut.

Illalla meille tulivat kylään Leena ja Petri. Joimme kahvia ja nautimme M-L:n laittamia tarjoiluja. Juttelimme. Rukoilimmekin. Oli mukava olla yhdessä.

21.7. on kastetilaisuus – ihan oikeassa järvessä. Jos olet uskossa, etkä ole vielä käynyt kasteella, niin ”miksi viivyttelet, anna kastaa itsesi!” (Raamatun tekstiä). Voi olla niinkin, että et ole vielä uskossa, mutta tulet ennen tuota kastetilaisuutta uskoon – silloin tule kasteelle!

Söimme iltapalaa ja joimme teetä.

Siunausta!

Ps. ”Hoviherra sanoi Filippokselle: Pyydän sinua sanomaan: kenestä profeetta puhuu näin, itsestäänkö vai jostakin toisesta? Filippos alkoi puhua ja lähtien tästä raamatunkohdasta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta. Tietä kulkiessaan he tulivat veden ääreen. Hoviherra sanoi: Tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua? Silloin Filippos sanoi hänelle: Jos sinä uskot koko sydämestäsi, se tapahtukoon. Hoviherra vastasi: Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika. Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet” (Apost. teot 8:34-38).