20180131

30.1. Reinolla, Isojoella, 17 km keskustasta, Suomen ainoassa käsivarressa, Enontekiöllä, tutuksi tulleella miehellä, heräilin tänään - en kovinkaan aikaseen. Menihän se nukkumaan menokin vähän pitkälle tämän vuorokauden puolelle. Hyvin nukutti. Aamupalaa ja kahvia. Luin ääneen meille molemmille Jesajan kirjaa. Rukoilimme yhdessä. Puuhella keittiössä antoi mukavaa lämmintä. Kävimme kaupassa Isojoen keskustassa. Aurinko paistoi. Palattua kahvikin maistui. Tämän päivän liikunnaksi poljeskelin kuntopyörää 2 x 20 min plus 10 min. Syödäkin piti. Lueskelin vähän kirjaa. Poljin pyörää 2 x 10 min. Kahvia. Jutustelimme pitkin päivää. Poljin vielä pyörää 1 x 10 min. Kävin kuumassa saunassa pariin otteeseen. Sitten maistui pizza ja lenkki. Siinähän se on päivä mennyt kuin hotellissa täyshoidossa. Siunausta!

20180130

29.1. Pakkasella pariastetta noustessani maanantaihin. Join kahvit ja kävin viemässä Emilian ja Danielin kouluun. Palattuani söin pita-leivän kahvin kanssa. Kannoin muutaman päivän puut sisälle, ettei Marja-Leenan tarvitse sillä aikaa kun olen reissussa. Luin Jesajan kirjaa. M-L luki paikat hartauskirjasta ja Muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. 10 maissa lähdin ajelemaan Jalasjärvelle. Tuurin Portissa join kahvit.  Mentyäni perillä Viiasille lähdimme heti Reijon kanssa "vetämään treenit" vieressä olevaan halliin. Molemmat harrastamme nääs kilpakävelyä. Vajaan puolentoistatunnin treeni. Vieressä olevalla kentällä olen ollut pari kertaa kisoissa. Hallilta menimme Reijolle. Hänen vaimonsa oli laittanut hyvät ruuat. Ennen lähtöämme kokoukseen joimme maistuvat kahvit. Tilaisuus oli Jalasjärven Vapaaseurakunnan järjestämä ja se alkoi klo 19 kirjaston yläkerrassa. Olin kutsuttu puhumaan kokoukseen. Viiasen Reijo johti tilaisuuden. Avointa oli puhua. Rukouspalvelua. Kehotin ihmisiä ottamaan Mukanani tuomiani vihkosia "Jumalalla on sinulle asiaa" ja antamaan niitä ihmisille. Kun tulin Jalasjärvelle sain itsekin antaa niitä joillekin ihmisille. Leppäjärven Reino tuli Isojoelta myös kokoukseen. Kahvin jälkeen lähdimme hänen kanssaan ajamaan peräkkäin Isojoelle, Reinolle. 100 km. Perillä vielä iltapalaa ja teetä. Siunausta!

20180128

 
28.1.
 
Nousin aikaisin, sillä halusin käydä hiihtämässä heti aamusta, koska päivän ohjelma oli sellainen. Juotuani mukillisen kahvia ja otettuani sen kanssa vähän suuhunpantavaa, sekä luettuani Jesajan kirjaa. menin 7:ksi Kusiaismäkeen, koska silloin siellä tulevat automaattisesti valot päälle hiihtobaanojen varsille. 0.2 astetta viileällä. Latukone veteli heti aamusta uudet baanat ja ladun. 15.4 km hiihtelin.
 
Palattuani kotiin hain takkaa varten puita sisälle ja otin aamupalaa, sekä kahvia.
 
10:ksi Marja-Leena vei minut helluntairukoushuoneelle rukoushetkeen. Hän meni sitten käymään kaupassa, kun auto olisi minulla myöhemmin.
 
11 olimme päivätilaisuudessa rukoushuoneen yläkerrassa. Kokouksen jälkeen oli kahvitarjoilu alakerrassa.
 
Palattuamme kotiin lähdin heti ajelemaan Timolle Uuraisten Höytiälle. Siellä laitettiin vielä ruokapöytään. Sitten jatkoimme Timon kanssa matkaa Lievestuoreelle, helluntaiseurakuntaan, johon meidät molemmat oli kutsuttu tilaisuuteen - Elävän veden lähteellä -tilaisuuteen, joka alkoi klo 16. Riikosen Matti - joka on seurakunnan pastori Lievestuoreella - johteli tilaisuuden ja puhui alkupuolella lyhyesti. Timo vastasi tilaisuuden musiikista - hän lauloi omia laulujaan, sekä johteli yhteislaulut kitaransa kanssa. Minun tehtävänäni oli saarnata kokouksessa. Tuntui avoimelta puhua. Kokouksen jälkeen oli kahvitarjoilu, jonka jälkeen lähdimme Timon kanssa ajelemaan Jyväskylään, jonne myös Timon muu perhe tuli. tarkoituksenamme oli mennä Kiinalaiseen, mutta siellä ei enää puffetti ollut niin myöhään auki, joten menimme RAX:iin. Ihan mukava oli sielläkin käydä syömässä yhdessä. Minä vein Milkan opiskelukämpälleen kun muu perhe lähti toisella autolla kotiin - iso perhe vauvanrattaineen.
 
Oli mukavaa - ja etuoikeus - olla palvelemassa Timon kanssa samassa tilaisuudessa.
 
Kotimatkalla kuuntelin presidentinvaalituloksia. M-L oli niitä netin kautta seuraamassa kun saavuin kotiin. Presidentiksemme valittiin näissä vaaleissa Sauli Niinistö, joka jatkaa näin ollen 6 vuotta jo "harjoittelemassaan" tehtävässä. Floridassa on tullut profetia, jossa sanotaan, että Sauli Niinistö tulee kokemaan muutoksen elämässään ja johdattaa kansaamme Jumalan Sanan mukaiseen suuntaan - näin vapaasti sanottuna. Tapahtuisipa - tapahtukoon - niin. Rukoilkaamme sitä.
 
Jatkan eilen aloittamaani lainausta kiinalaisen - uskonsa tähden kuolleen - veljen kirjeestä:
 
"Minä olen - yksi niistä, jotka ovat lujasti päättäneet mennä loppuun asti.
 
Nyt minä elän läsnäolossa. Pitäydyn uskossa. Rakastan kärsivällisesti... Elän rukouksessa ja palvelen voimassa.
 
Minä olen - yksi niistä, jotka ovat lujasti päättäneet mennä loppuun asti.
 
Pyrin eteenpäin, katseeni on luja, päämääräni - taivas. Tieni on kapea, matkatovereita vähän, mutta Matkanjohtajani on luotettava ja missio selvä. Minua ei ole mahdollista ostaa, pakottaa tekemään kompromissia, pidättää tai houkutella. minua ei voi pysäyttää, en (säikähdä) pelkää välttämättömän edestä uhrata itseäni, en ala epäilemään, kun tulee vastoinkäymisiä, en istu pöytään käymään keskustelua vihollisen kanssa, pääni ei mene pyörälle suosiosta, enkä ala vaeltamaan labyrintissa nimeltään "keskinkertainen."
 
En antaudu, en vaikene, en hellitä, enkä pala loppuun, ennen kuin olen saattanut loppuun julistamisen. En lopeta rukousta, ennen kuin olen maksanut hintani, enkä kerännyt koko satoa ja seisonut Kristuksen rinnalla loppuun asti... " (käännös Terhi-Marja K.). Jatkuu. 
 
Siunausta!
 
Ps. "Muistakaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa; katsokaa, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt, ja seuratkaa heidän uskoansa" (Hepr. 13:7).
 


20180127

 
27.1.
 
Tänään on Vainojenuhrien muistopäivä. Järkyttävä jakso ihmiskunnan historiassa oli holokaustinaika. Muistetaan juutalaista kansaa rukouksin, sillä antisemitismi on lisääntymässä maailmassa. Taitaa olla tosi se sanonta, että historia opettaa meille sen, ettei historia opeta meille mitään. Toivottavasti opettaa kuitenkin jotakin. Ihminen vain on tilaisuuden tullen aikamoinen peto. Kristittyihin ihmisiin vaino kohdistuu myös lisääntyvässä määrin maailmassa - ja se ei tule suinkaan vähenemään. Muistetaan Jeesukseen uskovia veljiämme ja sisariamme, jotka kärsivät Jeesuksen nimen tähden, rukouksin. Muistetaan myös marttyyrien perheitä ja läheisiä. Muistetaan kaikkia vainottuja, olkoon syy mikä tahansa. Herra meitä hyvissä oloissa eläviä armahtakoon.
 
Tänään kun on lauantai, annoimme herätyksen olla soimatta. Emmehän met nyt silti niin kovin pitkään koisineet. Sittenpä olikin mukava juoda aamukahvia ja syödä aamupalaa. Luin Jesajan kirjaa.
 
Mukava oli osallistua Rukouskonferenssiin - vaikka emme siellä paikanpäällä ihan fyysisesti läsnä olleetkaan. Istuimme Marja-Leenan kanssa netin ääressä, josta seurasimme TV7:n kautta tulevaa live-lähetystä. On se vain kyllä hyvä konferenssi! 22. vuosi konferenssia menossa. Jumalan synnyttämä ja Hänen eteenpäin viemä konferenssi. Väkeä runsaasti. Tuttujakin siellä kansan seassa vilahtelee. Lappalaisen Jorma siellä hommaa johtelee. Asuimme samaan aikaankin Lapissa - met vähän pohjoisempana Länsi-Lappia. "Vennään maallakin" olemme Jorman kanssa yhdessä olleet - ainakin Nenetsiassa ja Permin Komissa, Kuolassakin. Uskon, että tuolla konferenssilla on suuri merkitys "Jumalan asioiden" toteutumiseen.
 
Tuon ensimmäisen tilaisuuden loppupuolella tuli Juhani kylään. Joimme kahvit. Rukoilimmekin. M-L leipoi pita-leipiä seurakunnan tarjoiluja silmälläpitäen. 
 
Lapioin katolta - lämpöasteiden vuoksi - pudonneen jäisen lumen pois kulkuväyliltä. Laitoin tulen takkaan.
 
Kalamiehet net vain saavat kaloja - Timo naapurinsa kanssa oli saanut verkkoonsa ison määrän kuhia. net saavat, jotka pyytävät.
 
Seurasimme toisen live-lähetyksen Kolarin Rukouskonferenssista. Hengellisesti vahvoja tilaisuuksia.
 
Kävin hiihtelemässä 21 km Kusiaismäessä. Mennessä oli plussalla 1 aste, samoin palatessa. Alussa satoi vettä. Sitten sakeasti lunta isoilla hiutaleilla. Ihan lopussa ei satanut kumpaakaan. Mukavan vaihteleva sää olla ulkona itseään liikuttelemassa suksien päällä. Jos Suomi on 1157 km pitkä, niin olen näille lumille hiihtänyt se päästä päähän - ja himpun jo takaisinkin päin - sillä tänään pyörähti mittariin 1159.8 km. No, "faktantarkastajat" - viittaus presidentinvaaliin - tuonkin asian tarkastakoot. Se on huomenna viimeinen mahdollisuus äänestää presidenttiä.
 
Iltatilaisuutta Kolarin konferenssista ennätin vielä katsomaan jonkin verran.
 
Huomennakin Rukouskonferenssista tulee live-lähetyksiä TV7:n kautta
 
Ryyppäiltyäni mukillisen kahvia menin saunaan - niinhän sitä lauantaina pittääkin.
 
Söimme iltapalaksi pita-leipiä teen kanssa. net kyllä maistuivat - hyvältä.  
 
Eiköhän sitä huomenna sitten mennä kirkkoihin ja rukoushuoneisiin - onhan se sunnuntai.  
 
Siunausta!
 
Kirjoitan tähän "käsiini saamastani paperista" yhden kiinalaisen uskovan tekstiä, jonka hän kirjoitti ystävälleen - ilmeisesti toiselle uskovalle vangille - ennen kuin hänet surmattiin uskonsa tähden. Tarkkaan en tiedä tämän asian taustaa, mutta Matt. 28:19 Menkää siis, opettakaa kaikkia kansoja (hankkikaa opetuslapsia), oli asian taustalla. Kiitos käännöksestä Terhi-Marjalle!
 
"Minä olen - yksi niistä, jotka ovat lujasti päättäneet mennä loppuun asti.
 
Minulla on Pyhän Hengen voima - tietä takaisin ei ole. Olen astunut rajan yli. Päätös on tehty: Olen Jeesuksen kristuksen opetuslapsi.
 
En katso taakseni, en hellitä, en hidasta vauhtia, en käänny takaisin.
 
Menneisyyteni on sovitettu, minulla on todellista tarkoitusta, tulevaisuuteni on vaaraton. Olen lopettanut ainiaaksi ala-arvoisen elämän, pientareella kävelemisen, merkityksettömät suunnitelmat, vääristellyt näyt, loukkaavat puheet, pihin antamisen ilman konkreettista päämäärää.
 
Minä olen - yksi niistä, jotka ovat lujasti päättäneet mennä loppuun asti.
 
En tarvitse enempää kunniaa. Minua ei kiinnosta enää asemani. En tarvitse enempää suosiota. Minun ei ole pakko olla oikeassa. minun ei ole pakko olla ensimmäinen. En ole riippuvainen tunnustuksesta ja kunnioituksesta, en odota kehuja ihmisiltä, enkä etsi palkintoa. ..." Jatkan toiste.
 
Ps. "Olkaa minun seuraajiani" (1. Kor. 4:16).

20180126

 
26.1.
 
Noustessani perjantaihin oli kylmäsen puolella 0.7 astetta. Valuttelin kahvi ja juotuani mukillisen kävin viemässä Danielin ja Emilian kouluun. Yöllä oli tullut lumia katolta. Olivat jo vähän ehtineet kovettua, mutta poishan niitä oli heiteltävä.
 
Sytyttelin takkaan tulen.
 
Aamupalaa ja kahvia.
 
Luin Jesajan kirjaa. Marja-Leena luki kohdat hartauskirjasta ja Muroman vihkosesta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
 
13 hain Emilian koulusta meille. Söimme. Kahviakin.
 
Kävin hiihtelemässä Kusiaismäessä 21 km. Oli liukas latu.
 
Keittelin lenkin jälkeen kahvit. Meillä tänäänkin leijailevat huushollissa hyvät tuoksut - kuin maalaistalon pirtissä. Sillä M-L leipoi ruisleipää.
 
Puhuin puhelimessa "pöyrisjärven kalastajan" kanssa.
 
19 seurasimme M-L:n kanssa netin kautta TV7Plussalta tullutta live-ohjelmaa Kolarin Helluntaiseurakunnan järjestämästä Rukouskonferenssista. Huomenna sieltä tulee kolme tilaisuutta - silloin TV7:n pääkanavalta.
 
Iltapalaa pitkin iltaa. Teetä myös.
 
Siunausta!
 
Ps. "Ei herroina halliten, vaan ollen laumalle esikuvina" (1. Piet. 5:3).
 


20180125

 
25.1.
 
Ihan ensiksi: Sydämellisiä Paavonpäiväonnitteluja  vielä tässäkin Salmen Paavolle ja Kurkelan Paavolle sinne Tunturi-Lappiin, niiden metristen hankien keskelle, Pitkäsen Paavolle ja Pietilän Paavolle, Saarijärven salomaille, sekä Pihlaisen Paavolle, Karstulaan!
 
Nousin tänäänkin ihan mukavissa ajoin. Säätila oli vaihtunut vetiseksi - plussalla 3.1 astetta. Keittelin ja join kahvia, jonka jälkeen kävin viemässä Emilian ja Danielin kouluun. Katolta nopotteli vesi. Tiet ja pihat olivat liukkaita.
 
Tultuani koulukyytikeikalta laitoin tulen takkaan. Syötyäni vähän aamupalaa, juotuani kahvia ja luettuani Jesajan kirjaa, menin heti aamusta hiihtelemää Kusiaismäkeen 15.4 km. Suvinen oli sää. Baanat olivat hyvät.
 
Tultuani hiihtämästä söin kahvin kanssa Marja-Leenan täyttämän maistuva pita-leivän - oli nautinto.
 
13:ksi menin yhteen saarijärveläiseen hoitokotiin, johon minua pyydettiin eilen puhumaan - tuuraamaan pyytäjää. Siellä oli myös kolmen hengen lauluryhmä seurakunnastamme. Puhuin yksinkertaisesti perusevankeliumia. Olisiko ollut 24 henkeä paikalla.
 
Ajoin tilaisuudesta suoraan hakemaan Danielin koulusta meille.
 
Vähän myöhemmin lähdimme M-L:n kanssa Jyväskylään, Palokkaan, jossa M-L kävi ostamassa tiettyjä juttuja. Mennessä veimme Danielin kotiin ja kävimme myös hakemassa Haapalalta Annelin kehystämät taulut. Katselin Palokan kaupassa vapaantyylin suksien hintoja. Halpahallissakin kävin tänään vilkaisemassa. Olis tarkoitus hommata sellaiset. Paluumatkalla Jyväskylästä kävimme Höytiällä, Timolla. Kyllä oli yksi väli liukasta tietä. Timo, Miro ja Milena olivat kotona. Pia ja Minja olivat menneet tilaisuuteen. Joimme kahvia ja otimme pöydän antimia.
 
21 jälkeen olimme takaisin kotona. Tuli katselluksi viimeistä presidentinvaalikeskustelua. Minulle se nyt ei enää vaikuta, koska olen jo ääneni antanut. Sen voin sanoa, etten missään tapauksessa voinut antaa ääntäni sellaiselle henkilölle, joka kannattaa eutanasiaa. On se sen verran rankka asia Jumalan Sanan pohjalta ajateltuna.
 
Siinä netin äärellä tuli sitten otettua iltapalaa ja juotua teetä.
 
Siunausta!
 
Ps. "Ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikään kuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta, joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi" (2. Kor. 3:5-6).

20180124

 
24.1.
 
Tänäkin aamuna heräsin - ja ihan hyvissä ajoin. 3.4 astetta pakkasella silloin - eli taas ovat pakkaset menneet jonnekin pois. Keittelin kahvit ja join. Kävin viemässä lapsoset, Emilian ja Danielin kouluun. Sellaistahan se on vaarin elämä - ja välillä mumminkin. Onhan se etuoikeus ja kiitosaihe sekin.
 
Palattuani laitoin takkaan tulen rätisemään ja paukkumaan, sekä jouluiset valot - no, ei niitä rätisemään ja paukkumaan, vaan päälle, unohtamatta elävää kynttilää keittiön pöydällä. Muistathan: tunnelma(kin) on tärkeä. Se rikastuttaa elämää - ja on Jumalan luoma erinomainen asia elämässä. Vaikuttaa elämän laatuun - ainskii tämän tyyppisellä tyypillä kuin vuolija. Meitä on moneksi. Kait se vähän siitäkin on kiinni, että eläkkeellä ehtii.
 
Mukava oli kahvin kanssa syödä aamupalaksi pita-leipä, johon paistoin sisään kananmunan ja laittelin muitakin täytteitä. Kyllä passasi.
 
Luin Jesajan kirjaa. Sattui kyllä puhutteleva luku - "lujeppas" tuo luku 58. Meinasin siitä jotakin kirjoittaakin, mutta anna Pyhän hengen puhua sinulle sen kautta - Hän kykenee sen tekemään. Minun mielestäni siinä on aikalailla tärkeitä asioita.
 
Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta ja Urho Muroman vihkosesta: Aamun ensimmäinen. Rukoilimme yhdessä erilaisten asioiden puolesta keittiön pöydän ääressä.
 
Minulla on yhdet kylät sydämellä ja olen etsinyt yhteystietoja ihmisille, joiden kautta meno niille voisi toteutua - ja kyllähän niitä löytyikin. Seuraava vaihe on sitten soitella heille. Tapahtukoon Herran tahto.
 
12 kävin hakemassa Emilian koulusta meille. satoi lunta - niin kuin on tänään sadellut.
 
Tuli tässä kesken kaiken mieleen se "hiiripöllö", josta kirjoitin pari päivää sitten - että sellainen istuskeli ja tuijotteli tuossa lintujen ruokintapaikalla. M-L sanoi tänään, että ei se mikään hiiripöllö ollut, vaan varpuspöllö. Olipas hauska juttu - hiiripöllö. Taitaa olla vuolijakin vähän pöllö - kunpa olisikin, sillä sehän on viisauden vertauskuva. 
 
Syönnin ja kahvinjuonnin jälkeen menin Kusiaismäkeen hiihtelemään 21 km. Tänään "rapsahti" mittariin 1100 km:n ylitys - olen näille lumille "kahlutellut" 1102.4 km. Se vain ei taida olla paljon, mutta ei niin kovin vähänkään. Tänään oli pöpperöinen latu, sillä lunta satoi koko ajan aikalailla ja tuiskutti. Latu-ura meni nopeasti tasaiseksi ja kasautui kinoksia. Ne nyt eivät kyllä minun hiihtelyäni haitanneet. Oli hyvä ulkoilusää mukavassa Suomen talvisessa luonnossa. On etuoikeus Suomessa hiihtää tuiskussakin.
 
Palattuani hiihtämästä keittelin "tujut" kahvit. Meillä oli huushollissa hyvät ja kodikkaat tuoksut - syystä siitä, että M-L leipoi tänään ruisleipää.
 
19:ksi ajelin helluntairukoushuoneen alakertaan Avoimen taivaan alla -rukousiltaan. Ensimmäinen laatuaan sellainen ja sillä otsakkeella. Meitä oli n. 20 henkeä. Istuimme kolmessa pöydässä. Tarjolla oli kahvia ja pullaa, jota sai ottaa vapaasti omaan tahtiin. Pastori piti alustuksen. Keskustelimme pöytäkunnittain johdetusti aiheesta. Rukoilimme johdetusti joidenkin illan aiheeseen liittyvien asioiden puolesta. Sen jälkeen rukoilimme pöytäkunnittain henkilökohtaisten aiheiden puolesta. Ilta tuntui hyvin toimivalta. Suosittelen tulemaan mukaan! Siunaukseksi se koituu. Olen ymmärtänyt, että tällaisia iltoja tulee jatkossa kerran kuukaudessa.
 
Palattuani kotiin maistui teen kanssa pita-leipä hyvillä täytteillä. 
 
Muista: hyvin tässä käy! Käänny Jumalan puoleen! Hän tahtoo auttaa sinua!
 
Siunausta!
 
Ps. "Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa" (1. Piet. 2:9).
 
 


20180123

 
23.1.
 
Mukavissa ajoin nousin. Pakkasella 21.5 astetta. Ryyppäilin mukillisen kahvia. Kävin viemässä koulukkaat, Emilian ja Danielin kouluun. Palattuani laitoin tulen takkaan. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia/teetä. Luin Jesajan kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta ja Muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Kylläpä olivat puut kauniita! Eilen kävi lintulaudan tienovilla vieras, jota emme olleet aiemmin nähneet - hiiripöllö. Siinä se kökötteli ja meitäkin ikkunan läpi tuijotteli. Villinnäköinen epeli.
 
M-L leipoi pitaleipätaskuja.
 
Velimies soitteli kotipalkisilta.
 
Ulkona aurinkoista.
 
13 hain Emilian koulusta meille. M-L paistoi lettuja, joita söimme - minä kahvin kanssa ruuan jälkeen. 14 hain Danielin koulusta meille.
 
Kävin hiihtelemässä Kusiaismäessä 16.5 km. Pakkasta lähtiessäni 19. palatessani taisi olla alle 15. Hiihdon ajan sateli lunta.
 
17 jälkeen lähdimme M-L:n kanssa liikenteeseen. Kävimme äänestämässä presidenttiä kaupungintalolla. Tänään viimeinen ennakkoäänestyspäivä.
 
Jatkoimme Peltokylälle, Laitiselle, Häkkilän-Peltokylän-Kohmun yhteiskristillisen rukouspiirin iltaan. Mentyämme saimme maistuvat kahvit hyvien höystöjen kanssa. Lienee parikymmentä ollut paikalla. Minua oli pyydetty tuomaan terveisiä Komin matkalta ja puhumaan. Niin teinkin. Täytyy sanoa, että oli erittäin avointa puhua. Lauloimme ja rukoilimme. Joillekin rukousrintamaan kuuluville sain antaa uuden Rintamapostin.
 
Palasimme kotiin kaupan kautta. Sillä aikaa kun M-L oli kaupassa, kävin jakelemassa muutamiin postilaatikoihin Rintamaposteja - siis rukousrintama -sellaisia.  
 
Söimme kotona iltapalaksi teen kanssa pitaleipiä. Nethän ovat kyllä hyviä.
 
Siunausta!
 
Ps. "Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista" (1. Kor. 12:31).
 


20180122

 
22.1.
 
Ajoissa pystyyn. Pakkasta 15.2 astetta. Mukava laittaa kynttilä palamaan ja jouluiset valot. Keittelin kahvit ja ryyppäilin mukillisen. Kävin viemässä Emilian ja Danielin suksineen kouluun. Palattuani laitoin tulen takkaan ja söin aamupalaa ynnä join kahvia.
 
Laittelin Rukousrintamaposteja kuoriin.
 
Tein kutsun/julisteen Pylkönmäellä olevaa kyläiltaa varten. Jos muistan, niin laitan sen tämän jutun loppuun. Lähettelin tekelettä s-posteihin.
 
Luin Jesajan kirjaa. Marja-Leena luki kohdat hartauskirjasta ja Muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Paljon on rukousaiheita.
 
12 hain Emilian koulusta meille. 13 Danielin suksien kanssa.
 
Syötyäni menin Kusiaismäkeen hiihtelemään 21 km. Pakkasta n. 18 astetta. Luonto kaunis. Lumiset puut. Taivaalla kirkas kuunsirppi jo varahin.
 
Vietyäni Rintamapostit postiin menimme 18: ksi M-L:n kanssa Keskuskoululle, jossa oli medialähetysjärjestö IRR-TV:n järjestämä tilaisuus - 22-23 henkeä. Hyvää, laajaa, uskonhenkistä työtä tekevä järjestö. Olisi suonut olevan enemmänkin ihmisiä.
 
Kaupan kautta tulimme koitiin. Pakkasta hiukan yli 20 astetta.
 
Laitoin takkaan tulen.
 
Katselimme presidenttiehdokkaiden haastattelua. Söimme kaupan pizzaa ja joimme teetä.
 
Siunausta!
 
Ps. "Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus kristus on sen minulle ilmoittanut" (Gal. 1:12).
 

 


20180121

 
21.1.
 
9.3 astetta pakkasta ylösnoustessa. Harmaata taivasta. Aamupalaa ja kahvia. Luin Jesajan kirjaa.
 
10:ksi menimme Marja-Leenan kanssa helluntairukoushuoneen alakertaan rukoushetkeen - taisi olla 5-10 henkeä.
 
11 alkoi kokous yläkerrassa. Ann-Niina Turunen johteli ja puhui alussa lyhyesti. Mika Turunen saarnasi vaikuttavan saarnan palvelemisesta. Musiikissa oli Sonja Lampinen. Hän käytteli kolmea soitinta: harmonikkaa, flyygeliä ja kitaraa. Säestäen itseään ja myöskin yhteislauluja. Harmonikalla myös instrumentaalia. Kaikki soittimet ovat Sonjalla erinomaisesti hallinnassa. Kuulostelin, että laulu on entisestäänkin kehittynyt. Sonja lauloi myös yhden oman laulunsa, joka on aika tuore - syntynyt viimekuussa. Oli erinomainen laulu! Sillä saralla jäi kaipaamaan lisää. Tilaisuuden alkuosassa ja loputtuakin jakelin Rintamaposteja - Rukousrintamasellaisia.
Kokouksen päälle nautimme alakerrassa remonttilounaan, joka oli maukas täytekakkukahveineen. Tulihan sitä kakkuakin syödyksi - sitä kun ajatteli, että kyllähän se sitten hiihtolenkillä menee lihaksiin. Ai, niin sullako? saattaa joku ajatella. Että, mihin lihaksiin?
 
M-L oli lähetysryhmän - mikä nyt oikea nimi lieneekään - kokouksessa. "Turisin" odotellessani joidenkin kanssa.
 
Palailtuamme kokouksesta kävi meillä asialla yksi nuorimies. Joimma kupposet - teetä, taikka kahvia.
 
Sytyttelin takkaan tulen.
 
Kävin vähän reippailemassa Kusiaismäessä - hiihtelin 21 km. Pakkasta n. 13 astetta. Mukava oli "hapitella." Kun käväisin välillä vessassa hiihtoalueella, niin tapahtui kumartuessani, että puhelin tipahti vessan pönttöön. Eipä siinä auttanut muuta kuin ottaa se sieltä pois. Onneksi ei kuitenkaan ollut.... Ainahan sitä sattuu kaikenlaista - kuulemma muillekin.
 
Iltapalaa ja teetä.
'
Siunausta!
 
Ps. "Mutta kun he näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät: ja he tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa" (Apost. teot 4:13).

20180120

 
20.1.
 
Näin lauantai-aamuksi tuli noustua suhteellisen hyvissä ajoin.Laitoin tulen takkaan. Aamupalaa ja kahvia. Luin Jesajan kirjaa. Marja-Leena luki kohdat hartauskirjasta ja Muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
 
Valmistelin SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteisen rukousrintaman Rintamapostin nro 16. Eihän se minulta "käden käänteessä" synny, joten aikaa kului. Mutta sydämelläni asia on sen verran tärkeä, että siihen haluaa "panostaa." Eihän se silti "kaksinen" ole, vaan ei varmaan tarvitsekaan. Lähettelin Rintamaposti s-postitse nille, joille se menee sitä kanavaa pitkin.
 
Denis kävi hakemassa jossain vaiheessa meijjän auton. Kävi tuolla "jossain Uuraisten takana" vaihdattamassa kolme uutta talvirengasta siihen - saimme nimittäin lastemme perheiltä sellaisen joululahjan. Täskii vielä isot kiitokset!
 
Rantalan Jussin kanssa kävimme monistamassa joitakin Rintamaposteja.
 
Palattuani kotiin söimme M-L:n tekemät erittäin hyvät ruuat.
 
Daniel soitteli, että lähdenkö hänen ja isän kanssa hiihtelemään. Jonkin ajan kuluttua kävivät minut hakemassa. Ensimmäinen lenkki hiihdettiin Majakosken varresta alkaen. Toinen Tarvaalan koulun Uuraisten puolella - eli Tarvaalassa tuollaiset 11 km. Liki 7 astetta oli pakkasella kun tulin kotiin. Danielia ei tarvitse enää odotella hiihtoladuilla - painaa menemään kärjessä aikamoista vauhtia. Mukavahan se oli vaariskan hiihdellä vävyn ja tyttären pojan kanssa pimeässä talvisessa metsässä. Danielilla ja Deniksellä oli otsalamput. Minä peesailin ilman sitä perässä.
 
Kävin saunan löylyissä - ihan lauantain kunniaksi.
 
Söimme iltapalaa ja joimme teetä.
 
Timolta tuli hyvä "tilannekuva" heidän koko perheestään. Oli huomannut ottaa kun istuskelivat kaikki sohvanurkkauksessa lähellä toisiaan. Mukava kuva - sellainen, joka kertoo läheisyydestä perheessä. Näytti isolta perheeltä - 4 lasta, isä ja äiti.
 
Olivat - Timo ja naapuri - saaneet hyvän kalan saaliin tänään verkosta jään alta. Mukavahan niitä on sitten syödä.
 
Illan mittaan tein vielä yksinkertaisen - sellaisiahan net ovat olleet - Saarijärven kylien kutsu -infon. Siinä kerrottiin edellisestä ja seuraavasta kyläillasta. Seuraava "On Yksi Nimi ylitse muiden..." KYLÄILTA on Pylkönmäellä, Yrittävän talolla, pe. 9.2.2018. klo 18. Kaikki ovat sinne sydämellisesti tervetulleita. Illan järjestää Saarijärven Helluntaiseurakunta.
 
Siunausta!
 
Ps. "Ja harrastakaa sen kaupungin menestystä, johon minä olen teidät siirtänyt, ja rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidän menestyksenne" (Jer. 29:7). 

20180119

 
19.1.
 
16.1. oli Ilmarin nimipäivä. Jäi silloin onnittelematta Kurjen Ilmaria, Muoniossa. Voinhan tehdä sen jälkikäteenkin. Eilen oli Lauran päivä. Veljentytär jäi onnittelematta. Siispä teen sen nyt. Henrinpäivä on tänään. Parkkosen Henri yksi Henreistä. Kaikille mainituille onnittelut täältä meiltäpäin.
 
Nousin hyvissä ajoin sängystä. Pakkasta 9.6 astetta. Harmaa taivas. Juotuani kupillisen kahvia paahtoleivän kanssa kävin viemässä Danielin ja Emilian kouluun suksineen.
 
Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jesajan kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta ja Muroman aamun ensimmäisestä. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
 
Tänään olen hieman paneutunut seuraavaan kyläiltaan, sekä Saarijärvi rukoilee -iltaan.
 
12 hain Danielin koulusta meille, klo 13 Emilian.
 
Söimme - kuka mitäkin.
 
Veimme lapset kotiin. Samantien meni M-L kylälle asioilleen. Minut tipautti suksineni Kusiaismäen hiihtokeskukseen. Hiihtelin 50.4 km. Paritoista-astetta pakkasella. Parta jäässä. Mukava sää hiihdellä kun ei ollut tuulta. Tänään rapsahti 1000 km rikki - eli olen näillä lumilla hiihdellyt yhteensä 1011.6 km. Kävelin osan paluumatkasta. M-L kuitenkin tuli autolla vastaan
 
Denis "remontoi" meidän masinaa tänään töistä tultuaan tuolla Kalmarin suunnalla.
 
Palattuani hiihtämästä sytyttelin tulen takkaan.
 
Söimme riisipuuroa - pyysin nimittäin hiihtolenkin aikana M-L:aa tekemään sitä. Teetä ja muutakin iltapalaa.
 
Siunausta!
 
Ps. "Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa" (1. Kor. 12:26).

20180118

 
18.1.
 
8.3 astetta pakkasta noustessani. Kahvia juotuani kävin viemässä Danielin ja Emilian kouluun suksineen. Palattuani söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jesajan kirjaa.
 
Marja-Leena kävi asioilla kylällä - hänellä kun oli tänään tilaisuudessa vastuu tarjoilusta.
 
Kävin hiihtämässä Kusiaismäessä 26.6 km. N. 6 astetta pakkasta mennessäni. Mukava sää ja keli.
 
Hain Emilian koulusta meille
 
Söimme. Myös kahvia.
 
Laitoin takkaan tulen.
 
Terhi-Marja haki töistä tullessaan Danielin kanssa Emilian meiltä.
 
16.30:ksi menimme kauppaan, josta M-L haki tilaamiansa tarjoilujuttuja. Ajelimme helluntairukoushuoneelle. M-L laitteli tarjoilujuttuja. Minä avasin oven Puhtaat purjeet -ryhmälle - soittelivat jo etukäteen, että miten pääsevät sisään klo 17.
 
18 alkoi kristittyjen ykseyden rukousviikon tilaisuus. Mika Turunen johteli. Puhtaat purjeet lauloi - kun sanoja tuli skriinille lauleli yleisökin mukana. Lut-, Vapaa- ja Helluntaiseurakunnan edustajat rukoilivat johdetusti etukäteen annettujen rukousaiheiden puolesta. Lopuksi rukoilimme netin kautta tulleiden aiheiden puolesta. olin yksi rukoilijoista.
Khra Jarmo Autonen puhui. Esirukoukseen annettiin mahdollisuus. Hyvähenkinen tilaisuus. Lopuksi joimme alakerrassa M-:n tarjoamat kahvit. En tainnutkaan nähdä "meijjän" yhteiskristillisen piirin ihmisiä ollenkaan paikalla.
 
Kotonakin vielä tuli otetuksi tarjoiluja.
 
Siunausta!
 
Ps. "Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hyljättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja" (2. Kor. 4:7).

20180117

 
17.1.
 
11.2 astetta pakkasella noustessani hyvissä ajoin. Kahvit juotuani kävin viemässä Emilian ja Danielin suksineen kouluun. Palattuani kävin vielä loikoilemaan.
 
Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jesajan kirjaa. Marja-Leena luki kohdat hartauskirjasta ja Muroman vihkosesta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
 
12 hain Danielin koulusta meille.
 
Ruokaa ja kahvia.
 
Kävin hiihtelemässä Kusiaismäessä 21 km. Pakkasta n. 10-11 astetta. Vastatuuli viileää. Aina silloin tällöin leijaili taivaalta yksinäinen lumihiutale. Muuten, eiliten meni 900 rikki vuolijan hiihtelyissä - 913.6 km. Ei muuten, mutta kun on tullut tavaksi nyt nuo satasten rikkimenot aina ilmoitella.
 
18:ksi menimme M-L:n kanssa One Way Mission tilaisuuteen työväentalolle. Paikalle kertyi n. 100 ihmistä - tiedä vaikka ylikin. Kertomatta nyt tässä siitä, kuka/ketkä kutsui/kutsuivat One Way Missionin edustajat Saarijärvelle, voi sanoa, että tilaisuus oli hyvä. Gröngvistin Miila juonsi illan alkuun, jonka jälkeen lauloi paikallisista ihmisistä koostuva lauluryhmä - taisivatpa olla sukulaisia. Tapani Suonto kertoi illan tarkoituksesta. Laulun jälkeen hän piti Raamattutunnin. Kysymyksiäkin sai sen jälkeen tehdä. Kirjapöytä oli myös. samoin kahvitarjoilu
 
Siitä illan tarkoituksesta. One Way Mission aloittaa su.11.2. klo 16 säännölliset tilaisuudet Saarijärvellä. Paikkana on entinen Gummeruksen kirjapaino Ilolantiellä. Tarkoituksena on perustaa One Way -seurakunta Saarijärvelle.
 
Uskon, että tuo uuden seurakunnan tulo on Jumalan johdatus. Uskon, että se on siunaus Saarijärvelle. Uskon, että on tapahtumassa rukousvastaus. Ei suoranaisesti sellainen rukousvastaus, että olisimme rukoilleet tänne uutta seurakuntaa. Kuitenkin rukousvastaus siinä mielessä, että olemme monipuolisesti rukoilleet esim. herätystä ja siunausta kaupunkiimme - mm. Saarijärvi rukoilee - kristittyjen yhteisessä rukousrintamassa, jossa on yli 120 rukoilijaa eri kristillisistä "piireistä."Tässä tilanteessa haluan sanoa täällä jo oleville seurakunnille: Siunatuinta on, etteivät ne asetu vastustamaan uuden seurakunnan tuloa tänne. Muilla seurakunnilla on ollut koko ajan mahdollisuutensa tehdä tehokkaasti evankeliumintyötä. Herra näkee ja tietää, kuinka olemme aikamme käyttäneet. Voihan olla, että elon Herran täytyy "puhkaista" tänne uusi kanava Hänen käyttöönsä - entisten lisäksi. Uskon, että ihmisiä tulee pelastumaan uuden työn kautta. Siksi varoitus, ettei meitä havaittaisi sotiviksi itse herraa vastaan. Tarvitaan nöyryyttä. Tarvitaan rukousta myös uuden työn puolesta. Varmaan joku ajattelee, että on itsestään selvää, että kaikki ovat mielissään uuden seurakunnan tulosta tänne. Ei se kuitenkaan niin tule olemaan. Jonkinlaisia "myrskyjä" tulee. Olkaamme Herran puolella. 
 
Eli, elämme mielenkiintoisi - sanoisinko historiallisia - kaupungissamme.
 
Tulimme kokouksesta kaupan kautta kotiin.
 
Söimme pizzaa ja joimme teetä.
 
Siunausta!
 
Ps. "Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, on hänen oltava kaikista viimeinen ja kaikkien palvelija" (Mark. 9:35).

20180116

 
16.1.
 
Nousin hyvissä ajoin - 7.2 astetta pakkasta. Juotuani kahvit kävin viemässä Emilian ja Danielin suksineen kouluun. Palattuani painuin vielä sänkyyn. Nousimme kun kävi vieras ovella palauttamassa tavaroita.
 
Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jesajan kirjaa. Marja-Leena luki kohdat hartauskirjasta ja Muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
 
11:ksi menin Päivärukoushetkeen helluntairukoushuoneelle - 8 henkeä. Paluumatkalla kävin kaupassa.
 
Hain Emilian koulusta meille 13.
 
Söimme. Kahvia.
 
Kävin hiihtelemässä Kusiaismäessä 21 km. Tuuleskeli - vastatuuli oli viileää. 8-9 astetta pakkasta. Tänäänkin leijaillut vähän lumihiutaleita.
 
Laitoin tulen takkaan.
 
Kävin löylyissä.
 
Iltapalaa ja teetä.
 
Seurasimme presidenttiehdokkaan haastattelua.
 
M-L leipoi ruisleipää vielä myöhään.
 
Siunausta!
 
Ps. "Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen teitä rakastanut, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne" (Joh 17). 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


20180115

15.1. Marja-Leena kävi viemässä Emilian ja Danielin kouluun. Aika pitkään tuli nukutuksi. Halusin ottaa vähän rennommin, kun oli siihen mahdollisuus. Yli 7 pakkasella. Paljon lintuja ruokintapaikalla. Aamupalaa ja kahvia. Luin Jesajan kirjaa. M-L haki Emilian 12 koulusta meille. Emilian kanssa haimme Danielin koulusta meille - ja molempien sukset. Daniel oli juuri hiihtänyt 5 km koulussa. M-L paistoi lettuja. Söimme. Kävin Danielin kanssa hiihtelemässä Kusiaismäessä - minä 11.4 km, Daniel 11 km. Kylmä tuuli, kun vastaan sattui. Vein Danielin kotiin. Laitoin tulen takkaan. Kävin hakemassa ristin - jota tarvitsin puhuessani eilen - pois rukoushuoneelta. Iltapalaa ja teetä. Lapinmies - Reino - soitteli. Katsoimme Sauli Niinistön haastattelun - "presidenttivaalijuttu." Piti käydä vielä hakemassa bensaa, ettei jää välille kun aamulla vie lapsia kouluun. Pakkasta 8.4. Hieman sadellut lunta pitkin päivää. Siu!
 
14.1.
 
Hyvissä ajoin nousin - puhumisvastuu kun oli edessä päivän tilaisuudessa. Vähän oli pakkasella sää. Söin aamupalaa ja join kahvia. Luin Jesajan kirjaa - jota nykyään olen lukenut päivittäin.
 
9.30:ksi ajelin helluntairukoushuoneelle. Laitoin Deniksen tekemän ristin pystyyn rukoushuoneen etuosaan - sitä kun tarvittiin pitämäni puheen yhteydessä.
 
Olin rukoushetkessä alakerrassa ennen tilaisuutta - 3 henkeä.
 
11 alkoi kokous yläkerrassa. Jouko Reenilä johti. Maju Aho ja Inkeri Riihinen musiikissa. Toin terveisiä Komin matkalta, jolta tulimme eilen. Kuuntelutin jo aiemmin mieleeni tätä tilaisuutta varten saamani musiikkikappaleen. Puhuin. Miltei koko kokousväki tuli lopussa esille. Kokouksen loputtua oli asiakokous.
 
15:ksi menimme Marja-Leenan kanssa Emilian 12 v "sukulaissynttäreille" heille. Teron ja Timon perheet tulivat myös sinne kokonaisina. Niinpä olimme "kasassa" jälleen koko perhekuntana - mikä on aina mukavaa. Aluksi rukoilin ja siunasin Emiliaa - tietenkin muitakin. Aluksi oli erinomaisen hyvät suolaiset tarjoilut. Kävimme saunassa Deniksen. Teron ja Timon kanssa. Sen jälkeen oli kahvin ja kakkujen, ym. herkkujen vuoro.
 
Samoihin aikoihin lähdimme "Terojen" ja "Timojen" kanssa koteihimme.
 
Kävimme vielä M-L:n kanssa liki tunnin rauhallisella kävelylenkillä - kirjapainonmäen lenkin. Nelisen astetta pakkasella.
 
Siunausta!
 
Ps. "Niin pysyvät nämä kole: usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus" (Room. 13:3).

20180113

13.1. 03 heräsimme Syktyvkarissa, Komintasavallassa. Aikamoinen pakkanen. 04 lähdimme lentoasemalle, josta kone lähti 05.35. Pietarissa olimme 07.30. Sieltä pääsimme henkilöautossa Jyväskylään. Sitten linja-autolla Saarijärvelle. Marja-Leena haki kotiin bussipysäkiltä. Laitoin takkaan tulen. Denis, Emilia ja Daniel käväisivät. Olivat olleet hiihtämässä Daniel ja Denis. Kävin saunomassa Deniksen ja Danielin kanssa heillä "matkan pölyt" pois. Huomenna pidän ns.saarnan klo 11 Saarijärven helluntaiseurakunnan rukoushuoneella. Tervetuloa mukaan! Siunausta!

20180112

12.1. Komin tasavallassa. Visingassa nousimme. Yöllä 30 pakkasta. Aamulla 27. Klo 12 tilaisuus Visingassa. Väkeä tuli muualtakin lähikylistä. Yksi nuori nainen tuli uskoon. Illalla tulimme Mihailin autossa Syktyvkariin, jossa vielä tapasimme ihmisiä. Yötä Syktyvkarissa. Siunausta!

20180111

11.1. Komin tasavallassa, Visingassa heräsimme. Menimme 20-30 km päähän Kuratovoon. Siellä järjestyi pieni kokous. Ajoimme vähän omatekoisella moottorikelkalla. Saunoimme hirsisaunassa hämärässä otsalampun valossa - joka roikkui saunan seinällä. Vastomisen lomassa kävimme kaksi kertaa pyörimässä pehmeässä lumessa ja katselimme taivaan tähtiloistoa. Söimme myös uunissa paistunutta hyvää "yksinäisen miehen" ruokaa.  Kiitos Mihailille! Siunausta!

20180110

10.1. Heräilimme 5.30. Storosevskissa. Vähän ennen 7 nousimme siellä "kimppakyytitaksiin ja tulimme vähän yli 100 km Syktyvkariin. Siellä oli illalla tilaisuus. Sen jälkeen - 21.25. - lähdimme henkilöautolla yli 80 km päähän Visinkaan. Siunausta!

20180109

9.1. Komin tasavallassa. Storosevskissa, jossa tilaisuus 10.30. 2 ihmistä avasi sydämensä Jeesukselle. Siunausta! Ps. Tervetuloa Saarijärven helluntaiseurakunnan rukoushuoneelle, Matinkuja 1., kokoukseen su. 14.1.klo 11! Olen silloin siellä puhumassa.

20180108

8.1. Komin tasavallassa. Aamupuolella meillä oli mahdollisuus käydä hiihtämässä Syktyvkarissa. hiihtokeskuksessa, 8 km. Heti sen jälkeen menimme yli 100 km päähän, Podjelskiin. jossa tilaisuus. Sieltä Storosevskiin, jossa yötä. Siunausta!
7.1. Komintasavallassa, Syktyvkarissa. Joulupäivä täällä - joten tuli juhlituksi Joulua toisen kerran lyhyen ajan sisään. Siunausta! Joulutilaisuus.

20180107

6.1. Hyvää Loppiaista! Komin tasavallassa, Syktyvkarissa. 6.45. - 19 Encaunteria, joka päättyi tänään. Siunausta!

20180106

5.1. Syktyvkarissa, Komintasavallassa. Menossa intensiivinen encaunter - 6.30. -  01.00. tänään. Ennen 02 nukkumaan. Siunausta!

20180104

4.2. Syktyvkarissa, Komin tasavallassa. Nuorisokonferenssissa. Nuoria runsaasti. Sieltä puoliltapäivin Encaunteriin, jossa meni iltamyöhään. 23 jälkeen majapaikkaan, joka oli eri kuin esim. edellisenä yönä. Väkeä paljon. Siunausta!

20180103

3.2. Komin tasavallassa, Syktyvkarissa, #iskar2018 -nuorisokonferenssissa koko päivä. 22 maissa "känpillä." Siunausta!
2.1. ...lentokone oli klo 01.10. Komin tasavallassa, Syktyvkarissa. "Kämpille" päästyämme laitoimme teetä. Sitten vain nukkumaan. Tänään alkoi nuorisokonferenssi. Sieltä tulimme 22 jälkeen kämpille. Siunausta!

20180101

1.1. Nousimme Marja-Leenan kanssa 4.30. Loput pakkaamiset. Aamupalaa. Kahvia. M-L teki minulle eväitä matkalle. Kun matkatoveri saapui, vei M-L meidät Jyväskylään. Siellä tapasimme yhden miehen, jolta saimme materiaalia mukaan. Onnibussilla Lahteen, jossa tavattiin yksi ihminen - häneltäkin mukaan tavaraa. 10.47 junalla Lahdesta Pietariin. Taksilla lentokentälle. 15 jälkeen siellä. Notkumista ja eväiden syöntiä. Klo 23.10 lähti lento Syktyvkariin. Siunausta!