20181031

31.10.

Alkaa olla pulkassa - ei kuiten joulupukin - tämä lokakuu. Menipä se nopsaan. Uutta kuukautta pukkaa putkeen. Sen jälkeen ei olekaan kauaa kun pukkikin pulkkansa kanssa liikehtii - ja kaikki saavat lahjoja kun ovat olleet niin kilttejä. No, valitettavasti kaikki eivät saa. Se siitä.

2.2 astetta plussalla noustessani. Vein Emilian ja Danielin kouluun 8:ksi. Lumet saivat kyytiä - ihan vaan lämpimästä ja kosteasta säästä riippuen.

Palailtuani koulukyytikeikalta laittelin aamupalaa ja keittelin kahvia. Luin Luukkaan evankeliumia ja sen rinnalla vanhaa selitysteosta.

Loikoilin sohvalla - torkuinkin. Veljeni, Heimo, soitteli.

Söimme aamupäivävälipalaa ja joimme kahvia.

Laitoin paperiversioisia Rintamaposteja - rukousrintama - kuotiin. Tässä kuussa on tullut viisi uutta rukousrintamalaista - tänään kaksi. Kaksi rintamalaista on sen historian aikana jo ylennetty kirkkauteen. Sellaista on elämä. 

Marja-leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Lounasta ja kahvia.

14 hain Emilian koulusta meille. Daniel oli luvannut kävellä koulusta bändikerhon jälkeen.

Ensimmäinen "hiihtokausi" loppui eilen - 40 km ennätin sivakoida. Tänään piti lähteä jalkalenkille. Juostahissuttelin 12.3 km Leuhun voimalaitoksen lenkin. Kostea ja harmaa sää. 

Tutustuin erääseen materiaaliin - kuten parina edellisenäkin päivänä.

18 maissa lähdimme M-L:n kanssa kylälle. Hän kävi kaupassa, minä vein Rintamaposteja postin kuljetettavaksi. Muovi- ja lasiatavaraa myös samalla reissulla keräyskontteihin.

Samalla reissulla haimme Salmen kyytiin ja menimme 19:ksi Rukousiltaan helluntairukoushuoneelle - 13 henkeä. Jouko Reenilä johteli. Hän ja Jussi Rautanen johtelivat meitä ylistäviin lauluihin. Jussi myös puhui. Rukoilimme.

Kaupan kautta kotiin. Laitoin tulen takkaan. Söimme iltapalaa - mm. kaupasta ostetut pizzanpalaset - ja joimme teetä.

"Kaikkien yhteiskuntien haavoittuvin osa ei ole talous tai politiikka, vaan perheiden terveys ja tasapaino. Perhe on jokaisen yhteiskunnan perusyksikkö. Se on kaikkein tärkein sosiaalinen instituutio jonka varassa yhteiskunnan terveys ja tasapaino lepää. Kun perheyhteisö heikkenee, heijastuu se kaikkiin yhteiskunnallisen elämän alueisiin negatiivisesti. Kun perheet voivat huonosti, koko yhteiskuntaan leviää erilaisia sosiaalisia "sairauksia". Lopulta, jos perhe romahtaa, koko yhteiskunta romahtaa. Tästä on seurauksena mm. epäsosiaalisuutta, solidaarisuuden puutetta, väkivaltaa ja myös monenlaista rikollisuutta.

Perheen perustavaa laatua oleva merkitys johtuu siitä, että perhe määrittää meidän identiteettimme ja tätä myoten turvallisuuden tunteemme. Ihmislapsi on eläinten poikasia haavoittuvampi ja riippuvaisempi aikuisten avusta selvitäkseen ja päästäkseen elämässä alkuun. Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että ensimmäiset vuotemme ovat merkittäviä persoonallisuutemme ja luonteemme muokkaajia koko loppuelämäämme ajatellen. Itse asiassa tämä prosessi alkaa jo äidin kohdussa. Kun lapsi saa kasvaa sosiaalisesti terveessä ympäristössä on todennäköistä, että hän kasvaa turvallisemmaksi ja terveemmäksi aikuiseksi kuin lapsi joka joutuu kokemaan turvattomuutta tai vääryyttä.
Perheen keskellä opimme elämän arvoja ja sopeutumista yhteiskuntaan. Ihmisten käyttäyttymisestä suurin osa on opittua, kun taas eläimillä enemmän vaistonvaraista. Tästä johtuen lapsen kasvattajilla on valtava vastuu lapsen oppiessa elämän perustaitoja läheisiltään" (Esirukoilijoiden Ystäväkirje, Lemlandin Rukous- ja kurssikeskuksen yhteiskristillinen julkaisu, syksy 2018, s. 1).

Siunausta!

Ps. "Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen, hänell, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen" (Juuda 1:25).




20181030

30.10.

Vähhiim männöö, ennenkul loppuu - lokakuu. Hyvissä ajoin ylös. Vein Danielin kouluun 8:ksi - sisko vielä toipilaana. Palattuani kotiin aamupalaa ja kahvia. Luin Luukkaan evankeliumia ja sen selitysteosta. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

11:ksi menin Päivärukoushetkeen helluntairukoushuoneen alakertaan - 9 rukoilijaa. Hetkessä tuli "pitkää profetiaa". Paluumatkalla vein joidenkin rukousrintamalaisten postilaatikoihin/luukkuihin Rintamaposteja.

Lounaskin maistui - kotona. Ja kahvi.

14 hain Danielin koulusta heille.

Kävin hiihtelemässä Kusiaismäessä 10 km. Aikamoinen ja kylmähkö tuuli. 1 aste miinuksella - palattuani jo lämpimän puolella.

M-L leipoi - taisi viikonlopun tilaisuuteen.

18:ksi ajelin Kohmulle, Hakkaraiselle. Siellä kokoontui Häkkilän-Peltokylän-Kohmun yhteiskristillinen rukouspiiri. Joimme kahvia, lauloimme, rukoilimme. Toin esille Sanan - pyydettynä - josta keskustelimme. 12 henkeä.

Laitoin takkaan tulen.

20.30 tulin kotiin. Tuuli jatkui viileänä.

Iltapalaa ja kahvia.

"Toimivatko lupaukset Pyhän Hengen täyttämästä elämästä meidän kohdallamme? Onko vaelluksemme voittoisaa, puhdasta ja voimallista? Ellei näin ole, meillä on joko väärä näkemys Jumalan antamista mahdollisuuksista tai sitten olemme käsittäneet oikein mutta emme ole kuitenkaan käytännössä hyväksyneet Jumalan Sanan tietä. Kummassakaan tapauksessa tilanne ei ole se, mitä Jumala meille olisi tarkoittanut" (Wesley L. Duewel, Jumalan voimaa, Aika Oy 2000, s.144,145).

Siunausta!

Ps. "Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat" (1. Tim. 4:16).


20181029

29.10.

Hyvissäajoin ylös. Pakkasella 5.0 astetta noustessa. Aamupalaa ja kahvia. Luin Luukkaan evankeliumia. Sen rinnalla vanhaa selitysteosta. 9:ksi kävin viemässä Danielin kouluun. Emilia oli tullut kipeäksi. Rukousta. Tulta takkaan.

Aamupäivävälipalaa ja kahvia. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Tutustuin yhteen hengelliseen materiaaliin.

14 hain danielin koulusta.

Söimme. Myös kahvia.

Menimme M-L:n kanssa Kusiaismäkeen. Minä hiihtelin 10 km. M-L sauvakäveli siellä ja sieltä kotiin 3 km 750 m. 4-5 astetta pakkasella.

Kuuntelimme Radio Patmoksesta Hovenin puhetta.

Iltapalaa ja teetä.

Kirjoittelin SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteisen rukousrintaman Rintamapostin 25. Lähettelin sen s-postina niille, joille se menee sillä tavalla.

"Minua on rohkaissut se, että Raamatussa on lupauksia ja esimerkkejä hengellisesti voimallisesta elämästä. Sitä kuvataan välillä voittoelämäksi, välillä ristiinnaulituksi elämäksi, Pyhän Hengen täyttämäksi, pyhitetyksi tai pyhäksi elämäksi. Se on Pyhän Hengen valtuuttamaa ja kaiken voittavaa elämää. Sitä kuvataan myös hengellisen vapauden elämänä ja täydellisenä rakkautena. Se on kuolemaa lihalliselle itselle, ylösnousemusvoimaa, Pyhällä Hengellä ja tulella kastetuksi tulemista ja puhdistumista Kristuksen veressä" (Wesley L. Duewel, Jumalan Voimaa, Aika Oy 2000, s. 144).

Siunausta!

Ps. "Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua" (2. Kor. 2:14).

20181028

28.10.

Sunnuntai. Hyvissä ajoin nousin. 1.7 astetta miinuksella. Aamupalaa ja kahvia. Luin Luukkaan evankeliumia ja sen rinnalla vanhaa selitysteosta. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

10:ksi menimme M-L:n kanssa helluntairukoushuoneelle rukoushetkeen. Haimme Salmen mennessä mukaan. 5 henkeä.

11 alkoi yläkerrassa tilaisuus, jonka johti Vesa Rautasaari. Omasta näkökulmasta katsottuna rohkenen sanoa, että oli hyvä tilaisuus. Syy, miksi näin koen, oli kokouksen sanoma, joka haastoi todelliseen kristillisyyteen, Jumalan käytössä olemiseen, Hänelle elämiseen, uskonelämässä ja tehtävässä - ja sen löytymisessä - eteenpäin pääsemiseen. Myös siihen, että ihmisiä autetaan eteenpäin kantamaan vastuuta. Minä koin kokouksen näin - joku muu toisella tavalla. On mielestäni nähtävissä - senkin rohkenen omana ajatuksenani tässä sanoa - että Jumalaon antanut Vesalle kykyä viedä asioita ja ihmisiä eteenpäin. Ja samalla kasvaa itse Jumalan kasvatettavana. Sitähän tällainen vanha "kehäraakki" katselee "kehän reunalta" asioita omalla tavallaan. Olen omalla kohdallani huomannut vuosien - ja vuosikymmenten - saatossa, että Jumala kyllä osaa kasvattaa ja kouluttaa työntekijänsä. Työpaikkakoulutus, työvälineet, työtoverit - kaikki tarvittava - annetaan "talon puolesta." Ja se talo on Jumalan talo - olemme Hänen taloutensa hoitajia. Ja mikä ihmeellisintä, Jumalan työtovereita.  Luonteillemmekin on paras mahdollinen muokkaamo Hänen johdatuksessaan - särmiämme hiotaan joskus karheammalla raspilla ja joskus santapaperilla. Vesihiomapaperiakin joskus käytetään. "Kivi kiveä hioo, ihminen toinen toistaan." Nyt lähti vähän laajemmalle tämä päivätilaisuuden käsittely. Mutta eipä se mittää.
Mielekiintoinen puheenvuoro kuultiin myös Irinalta, joka on tulkkina toimineen Alena Paanasen koulukaveri yhdestä entisestä Neuvostoliiton tasavallasta. Hänen sanomansa sopi hyvin päivän kokonaisuuteen, olla Jumalan käytössä.
Vesa haastatteli myös kahta vankilatyötätekevää - Timo Aholaa ja Alpo Toiviota - joista jälkimmäinen on valmistautumassa kyseiseen tehtävään. Kokouksessa oli vieraileva puhuja - Jani Särkkä. Alunperin piti puhujaksi tulla hänen isänsä - Pauli Särkkä - mutta hän oli flunssassa. Jani lauloi kitaransa säestyksellä tilaisuuteen hyvin sopivia lauluja. Hän lauloi miellyttävällä tavalla. Janin sanoma oli ajankohtainen. Se oli suora, mutta hyvällä tavalla esille tuotu. Uskotv:sta Saarijärven helluntaiseurakunnan kohdalta se on kuunneltavissa. Kokouksen jälkeen oli alakerrassa kahvitarjoilu vankilatyön hyväksi. Vankilalähetti Kati Rautasaari oli laittanut hyvät suuhunpantavat.

Ajelimme kokouksesta kaupan kautta kotiin. Söimme. Kahviakin. 

16:ksi menimme M-L:n kanssa Vapaakirkkoon tilaisuuteen. salmen haimme mukaan. Syy, miksi menimme, oli se, että siellä oli Hanna Erikson vierailemassa. Jumalan lähetti Ekvadorin viidakosta. En ole tainnut kuulla koskaan niin interaktiivista - en tiedä onko tuo oikea sana - puhetta. Hän vei koko puheen läpi lukuisilla - jatkuvilla - kysymyksillä, joihin ihmiset vastasivat. Joutui olemaan aktiivinen seuraaja. Hanna kertoi työstään - ja asioista vuorovaikutteisen saarnansa aiheeseen liittyen, sekä näytti myös kuvia ja videoita. Helluntaiseurakunnan kuoro palveli musiikissa. Kokouksen päätteeksi oli kahvitarjoilu, johon emme tällä kertaa osallistuneet.

Kotiin palattuamme laitoin tulen takkaan. Söimme iltapalaa ja joimme teetä.

"Jumala, joka on tehnyt voimallista työtään menneisyydessä, tekee työtään tälläkin hetkellä. Kaiken, mitä hän on aikaisemmin tehnyt, hän voi halutessaan tehdä tänääkin. Jumalan Henki, joka vaikuttaa kansakuntien keskellä, voi kohdata myös seurakuntiemme ja meidän henkilökohtaiset tarpeemme" (Wesley L. Duewel, Jumalan voimaa, Aika Oy 2000, s. 124).  

Siunausta!

Ps. "Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille" (Jaak. 3:18).                                                                                                           

20181027

27.10.

Aika hyvissäajoin nousin. 0.7 astetta miinuksella. aamupalaa ja kahvia. Luin rinnakkain Luukkaan evankeliumia ja vanhaa selitysteosta siihen. Vähän myöhemmin Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Kävimme kylällä - M-L kävi kaupassa, minä testaamassa autonrenkaiden ilmanpaineet. 

Palattuamme kylältä menin Kusiaismäkeen hiihtelemään 10 km. Joku siellä ajeli pyörällä hiihtoreittejä, jotkut juoksivat sauvajuoksua, jotkut ulkoiluttivat koiriaan. Yksi vuolija hiihteli - taitaa olla vähän sellainen Sven Duvva-tyyppi. Tiedä vaikka muutenkin kuin vain hiihtelyn vuoksi - ainakin sitä joissakin asioissa ja paikoissa kokee itsensä vähän erilaiseksi. Mutta eipähän siinä mittää. Hiihdettyä kuiten tuli.

Kun tulin kotiin astuivat meillä juuri sisään taloon Timo pienten tyttöjensä - Milenan ja Minjan - kanssa. Milenan kuullen ei vain pidä sanoa, että pienten tyttöjen. Varmasti korjaisi. Äidillä oli tänään oma päivä. Jossain vaiheessa söimme hyvää kasvissosekeittoa ja joimme kahvia. Pressusaunan kiukaan alle tuikkasin tulen johonkin aikaan. Emilia tuli meille kahden luokkakaverinsa kanssa. Kohdalloin Terhi-Marjakin. Hän kävi viemässä tyttökolmikon danielin kanssa Uuraisille nuorisotapahtumaan, jossa oli mm. räppikonsertti. Mukava, että Emilia oli pyytänyt koulukavereitaan mukaan tapahtumaan.

Denis, Terhi-Marja ja Daniel tulivat meille. Timon, Milenan, Deniksen ja Danielin kanssa saunoimme. Laavun tulipaikassa paloi tuli, joten siellä oli mukava käydä löylyjen välissä vilvuuttelemassa. Oikein oli mukava saunoa - vastakin se on mukavaa. Niin, ja vastakin oli käytössä. 

Saunan päälle oli M-L:n tekemät hyvät iltapalatarjoilut, kahveineen, teineen. Tuli,- eikä vain meinannut - täyteen. Sen jälkeempä omat lähtivätkin koteihinsa.

"Pyhä Henki toimii tässä ja nyt. Hänen vaikutuksestaan seurakunta kasvaa eri puolilla maailmaa, ja me saamme olla osa sitä liikehdintää. Tuskin pystymme edes käsittämään, mitä kaikkea Jumala voi tehdä meidän kauttamme ja meissä itsessämme. Meille on kuitenkin suotu mahdollisuus vaikuttaa herätyksen syntyyn. Herätys ei tule ilmaiseksi. Se edellyttää sisäistä muutosta ja valmiutta palvella" (Wesley L. Duewel, Jumalan voimaa, Aika Oy 2000, s. 114).

Siunausta!

Ps. "Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa" (Kol. 3:9).

20181026

26.10.

Hyvissä ajoin nousin. Lämpimällä 0.9 astetta. Kävin viemässä Danielin ja Emilian kouluun 8:ksi. Ennen sitä ja sen jälkeen söin aamupalaa ja join kahvia. Luin Luukkaan evankeliumia vanhan selitysteoksen kanssa. Rukoilin sohvalla - ja torkuin.

Aamupäivävälipalaa ja kahvia. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

12 hain Danielin koulusta heille. Hän antoi minulle heidän ruuvinvääntimensä - talvirenkaiden vaihtoa varten.

13 hain Emilian koulusta heille.

Söimme hernekeittoa. Jälkiruuaksi paistelin lettuja, jotka kahvin kanssa maistuivat.

Vaihdoin talvirenkaat autoon. Järjestelin autotallia, että sopii autokin sinne.

Avasin hiihtokauden. Kävin Kusiaismäessä hiihtelemässä 10 km. Viime vuonna - kirjanpidon mukaan - aloitin hiihtelyn 31.10. , Kusiaismäessä silloinkin. Silloin tuli hiihdeltyä 12 km. Eipä siellä kukaan muu vielä ole hiihdellyt - no, eipä tietnkään. Taisi olla alle 1 aste lämpimällä sää. palasin 18 jälkeen pois.

Palatessani oli M-L laittelemassa huomiseksi suuhunpantavaa. Laitoin takkaan tulen - M-L oli jo tuonut puut.

Iltapalaa ja kahvia.

"Jumala on tehnyt meistä oman kuningassukunsa jäseniä ja pappeja (Ilm. 1:6). Meille on annettu esirukoustehtävä, joka edellyttää pysymistä Jeesuksen lähellä. Jumala olisi voinut valita toisinkin, mutta hän päätti tehdä rukouksesta voimallisen ja tehokkaan työkalun. Hän päätti myös, että me saamme vasta, kun anomme, ovet avautuvat vasta, kun koputamme, ja ettemme löydä ennen kuin etsimme. Jumala tekee myös paljon enemmän kuin osaamme edes pyytää" (Wesley L. Duewel, Jumalan voimaa, Aika Oy 2000, s. 114).

Siunausta!

Ps. "Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa, sillä itse te carsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä" (1. Tess. 3:1-2).




20181025

25.10.

0.3 astetta plussalla noustessani. Maa oli valkoinen - oli satanut ensilumen tänne. Kävin viemässä Danielin ja Emilian kouluun 8:ksi. Sateli vähän lunta.

Aamupalaa ja kahvia kynttilän palaessa. Luin Luukkaan evankeliumia vanhan selitysteoksen kanssa. 

Torkuin.

Välipalaa ja kahvia.

Hain Emilian 12 aikaan koulusta heille.

Hain Danielin 13 koulusta heille.

Söimme. Join kahvia.

Kävin 10 km rauhallisella sauvakävelylenkillä keskustan suunnassa - 1 km siitä urheilukentällä. Aikalailla lunta ja lisää tuli.

Teetä ja vähän palasta.

18.30:ksi menin Vapaakirkkoon Marttyyrien Ääni-järjestön tilaisuuteen. Hain Salmen mukaan. Petri Nuotio puhui, lauloi ja näytti videon. Juha Gröngvist johti.

Kotona iltapalaa ja teetä.

"Herätys tarvitsee nälkäisiä ja janoisia sydämiä, esirukoilijoita ja Jumalan työtovereita. He kaipaavat niin syvästi Jumalan ilmestymistä, että he itkevät, paastoavat ja rukoilevat. Heitä ei tyydytä muu kuin se, että Jumala pääsee muuttamaan ihmisten elämää" (Wesley L. Duewel, Jumalan voimaa, Aika Oy 2000, s. 113).

Siunausta!

Ps. "Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta" (2. Tess. 3:3).

20181024

24.10.

0.7 astetta pakkasella noustessani. Vein Danielin ja Emilian kouluun 8:ksi. Palattuani söin aamupalaa ja join kahvia. Luin Luukkaan evankeliumia ja luin sen selitysteosta - joka on painettu 1914. Rukoilin sohvalla - ja uni voitti.

Aamuvälipalaa ja kahvia. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiönpöydän ääressä. Aurinko paistoi.

Söimme.

14 hain Emilian koulusta meille. klo 15 haimme Emilian kanssa Danielin koulusta - bändikerhosta. Menivät heille.

Kävimme M-L:n kanssa rauhallisella, 5.1 km, kävelylenkillä Kusiaismäen rinteillä.

19:ksi menimme helluntairukoushuoneelle Rukousiltaan. haimme mennessä Salmen mukaan - 10 henkeä, eli alle 5 % seurakunnan jäsenmäärästä.

Taisi olla Tozer, joka on sanonut seuraavanlaisen ajatuksen: 95 % seurakunnista jatkaisi toimintaansa samalla tavalla, vaikka Pyhää Henkeä ei olisi olemassakaan, eikä kukaan huomaisi mitään. 95 % alkuseurakunnasta huomaisi sen, jos Pyhä Henki lakkaisi toimimasta. Jotenkin tuonnepäin - en muista tarkkaan.

Tulimme kokouksesta kaupan kautta kotiin.

Laitoin takkaan tulen. M-L laittoi kaupan pizzat uuniin. Hyvälle netkin maistuivat teen kanssa.

"Jumalan valitsema on myös Jumalan voitelema. Se tarkoittaa sitä, että kunnia ja voima kuuluvat Jumalalle. Jokainen aidon herätyksen kokenut ihminen voi myöntää empimättä, että hän ei ollut sen aseman arvoinen, jonka Jumala hänelle uskoi. Jumala käyttää sellaisia ihmisiä, joiden kautta kaikki kunnia tulee yksin hänelle. Jumala tarvitsee kaikkia. Tarvitaan ihmisiä, jotka rukoilevat säännöllisesti. Tarvitaan pastoreita, sielunhoitajia, vahtimestareita, lastenhoitajia, siivoojia, laulajia, soittajia, kaikkia, jotka hoitavat oman osansa hyvillä mielin ja meteliä pitämättä" (Wesley L. Duewel, Jumalan Voimaa, Aika Oy 2000, s. 113).

Siunausta!

Ps. "Joka sanoo valkeudessa vaeltavansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä pimeydessä" (1. Joh. 2:9).

20181023

23.10.

Mainiota maanantaita! 0.5 astetta noustessani. Kävin viemässä koulukkaat, Emilian ja Danielin kouluun 8:ksi. Palattuani söimme aamupalaa ja joimme kahvia/hopeateetä. Luin Luukkaan evankeliumia vanhan selitysteoksen kanssa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjassa. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

11:ksi ajelin helluntairukoushuoneen alakertaan Päivärukoushetkeen - 4 rukoilijaa. Mennessä varasin katsastusajan asuntovaunulle.

Söimme. Kahvia myös.

14 hain Danielin ja Emilian koulusta heille.

15 jälkeen ajelin asuntovaunun kanssa katsastusasemalle. "Lentävä leppäkerttu" meni läpi katsastuksesta.

Kävimme M-L:n kanssa kävelylenkillä Kusiaismäen rinteillä - 6 km. Minulla sauvat - suksia ei. Tulimme "Terhien" kautta pois. Koko perhe oli lehtihommissa pihalla - puistapudonneita lehtiä, nääs.

Iltapalaa ja teetä.

Tulet takkaan.

Terolta on tässä lähiaikoina tullut hauskoja "tekeleitä" älypuhelimeen. Kuvasarjoja musiikin kanssa. Vanhemmista kuvista tähän päivään. Siellä Ä&I - äiti ja isä, eli met, olimma yhessä kokonaisuudessa. Mukavat kuvat!

"Ihmiset, jotka ovat saaneet toimia herätyksen keskellä, ovat tulleet mitä erilaisimmista taustoista. Jumala ei tarvitse häikäiseviä ansioluetteloita eikä suurta kansansuosiota. Hän voi käyttää ketä tahansa, jolla on oikea sydämen asenne" (Weslet L. Duewel, Jumalan voimaa, Aika Oy 2000, s. 113).

Siunausta!

Ps. "Sitten vielä, veljet, me pyydämme teitä ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa, että te, niinkuin olette meiltä oppineet, miten teidän tulee vaeltaa ja olla Jumalalle otolliset, niinkuin vaellattekin, siinä yhä enemmän varttuisitte" (1. Tess. 4:1).

20181022

22.10.

Nousin hyvissäajoin. Lämmintä 5.5 astetta. Luin Luukkaan evankeliumia vanhan selitysteoksen kanssa. Söimme aamupalaa. Daniil meillä. 

9.30 jälkeen lähdimme Popovin Daniilin kanssa kylälle. Kävin viemässä Vanhan kansakoulun avaimen kaupungintalolle. Menimme Majakalle, jossa Daniil puhui ja Antti tulkkasi - ja minutkin Aholan Timo pani vielä jotakin sanomaan. Hyvin kuuntelivat. Tilaisuuden jälkeen lähdimme heti ajelemaan suoraan Hankasalmen kautta Kangasniemelle. Menimme Haarajoen - syntymäkyläni - kautta. Niimpä käväisimme myös siellä syntymäkotini mäellä. Heimo ja Hanna olivat juuri menossa tiluksiaan katselemaan neuvojan kanssa. Ohimennen kättelimme vilja-aitan luona. Kävimme sisällä, jossa Arja tyarjosi meille kahvit - juuri leivottujen hyvien leipomusten kanssa. Aurinkoinen sää. 

Jatkoimme Kangasniemen kirkolle, jossa kohteena olivat Sirkka ja Pentti, jotka olivat kutsuneet Daniilin käymään kun on Suomessa. Söimme siellä. Juttelimme. Rukoilimmekin. Vielä kävimme yhdessä toisessakin paikassa pistäytymässä.

Ajelimme Jyväskylään, josta junalippu Daniilille. Vielä kävimme Burger-Kingissä puraisemassa burgerit. Daniil jatkoi junalla seuraavaan kohteeseen. Sydämelliset kiitokset Daniilille vierailusta! Minä hurautin kotiin, jossa olin 19.30 maissa.

M-L oli lämmittämässä takkaa ja neulomassa. samalla katseli ja kuunteli Bonken puhetta, jonka piti tässä jokin aika sitten Helsingin jäähallilla.

Iltapalaa ja lämmitettyä kahvia.

"Herätyksen mukanaan tuoma siunausten virta - tai oikeammin sanottuna monet pienet herätyksen purot - muuttavat kuivan erämaan Jumalan puutarhoiksi. Ne koskettavat ahdistusten näivettämiä ihmisiä. Jumalan suurenmoisen työn perusta ulottuu paljon syvemmälle kuin ihmissilmä voi havaita. Ennen kuin Jumala näyttää valtavan voimansa julkisesti, hän haluaa tehdä meistä nöyriä rukoilijoita. Ennen kuin Jumala ilmestyy muuttavana kirkkautena seurakuntansa keskellä, Jumala aloittaa työnsä salassa. Hän valmistelee meitä, muokkaa asenteitamme ja ryhtyy sitten toimiin. Jumala on asettanut herätyksen janon sydämeemme. Kaipauksemme tulisi ohjata meitä rukoukseen, uskoon ja ylistykseen enemmän kuin aikaisemmin" (Wesley L. Duewel, Jumalan voimaa, Aika Oy 2000, s. 112-113).

Siunausta!

Ps. "...yksi Herra, yksi usko, yksi kaste" (Ef. 4:5).

20181021

21.10.

Hyvissä ajoinhan sitä nousimme. Taisi olla yli 4 astetta lämmintä. Luin Luukkaan evankeliumia vanhan selitysteoksen kanssa. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia/teetä. Menimme Popovin Daniilin kanssa helluntairukoushuoneelle rukoushetkeen 10:ksi alakertaan. Mennessä haimme Salmen mukaan. Rukoushetkessä oli liki 10 henkeä.

11 alkoi yläkerrassa Sunnuntaijuhla, jonka johdin. Aluksi olivat kaikki ilmoitusasiat. Senjälkeen kuuntelimme yhden kappaleen äänitteeltä. Luin raamatunpaikan ja seurakunnan kuoro johti meitä ylistykseen. Eeriksonin Suvi oli tullut paikalle myös. Pyysin häntä johtamaan meitä rukoukseen. Lauloimme kaksi hengellistä laulua - ensimmäisen aikana rahalahja seurakunnan tarpeisiin. Kuoro johti meitä ylistykseen. Komiseurakunnan pastori, Daniil Popov, Syktyvkarista, puhui. Antti Pietilä toimi tulkkina. Aihe oli erinomaisen tärkeä kaikille. Antti tulkkasi miellyttävällä tavalla. Oli todella hieno asia, että kuoro johti ylistykseen. Tilaisuudessa oli runsaasti väkeä.

Kokouksen lopuksi oli alakerrassa kahvitarjoilu.

Palattuamme tilaisuudesta kotiin kävimmekin melko heti oikein hyvälle aterialle, jonka Marja-Leena oli laittanut. Kolmisin söimme - Daniil Popov. M-L ja minä. Kahviakin joimme.

Terhi-Marja, Denis, Emilia ja Daniel tulivat meille. Joimme kahvia.

18:ksi menimme Daniilin kanssa saunaan Denikselle. Saunoimme neljisin - Denis, Daniel, Daniil ja minä. Joimme heillä teetä saunan päälle.

Tultuamme meille laitoin takkaan tulen. Söimme iltapalaa - mm. M-L:n tekemää pizzaa - ja joimme teetä.

Juttelimme ja kuuntelimme Gospel Expressin äänitettä Daniilin kanssa.

"Herätys tulee Jumalalta, mutta hän käyttää ihmisiä välikappaleinaan. Jumalan toimintatapoihin kuuluu, että hänen valtakuntansa eteneminen on jossain määrin riippuvainen ihmisistä. Ellei sydämessämme ole jatkuvaa herätystä, Jumalan valtakunta kärsii.

Jokaisessa suuressa herätyksessä yleinen piirre on ollut se, että rukoilijat ovat totelleet Jumalan antamaa kehotusta rukoilla. Yleensä herätyksiin on liittynyt Pyhän hengen voitelu" (Wesley L. Duewel, Jumalan voimaa, Aika Oy 2000, s. 112).

Siunausta!

Ps. "Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä" (Kol. 3:2).

20181020

20.10.

1.7 astetta lämpimällä noustessamme. Luin Luukkaan evankeliumia vanhan selitysteoksen kanssa. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia/teetä kolmisin - Daniil Popov oli meillä edellisen yön. Rukoilimme kolmisin olohuoneessa.

Kävimme Daniilin kanssa kävelemässä Summassaaressa, Haikankäressä. Vesi vähissä järvessä. 

Palattuamme joimme kahvia.

Jonkinajan kuluttua söimme hyvät ruuat.

Laitoin pressusaunan kiukaan alle tulet. Laitoin tulet myös laavun tulipaikkaan.

Ennen kuin kiuas oli kuuma tulivat Emilia ja Daniel meille pyörillään. He olivat juuri kotiutuneet perheenä syyslomamatkalta rajan takaa, Deniksen kotipuolesta. 

Kun kiuas oli kuuma ja häkälöylyt heitetyt, vedin pressun kehikon päälle. Saunoimme Daniilin ja Danielin kanssa. Löylyt net vain olivat hyvät. Vastakin oli. Löylyjen välissä istuskelimme laavussa, tulen ääressä. Saunassa oli tuikkulyhty, samoin pari takapihalla roikkumassa.

Saunan jälkeen söimme iltapalaa ja joimme teetä.

"Getsemanessa ja Golgatan ristillä Jeesus voitti taistelun. Lunastuksesta on maksettu täydellinen hinta, ja sanoma voitosta voidaan levittää kaikkialle maailmaan: kaikille paikkakunnille ja jokaisen ihmisen elämään.

Vapahtaja rukoilee toisten puolesta, ja niin tulisi meidänkin tehdä. Pyydetään Jumalaa pelastamaan ihmisiä, perheitä, kyliä ja kaupunkeja. Rukoillaan kansojen puolesta ja luotetaan, että Jumala vapauttaa heidät vihollisen vallasta" (Wesley L. Duewel, Jumalan voimaa, Aika Oy 2000, s. 96).

Siunausta!

Ps. "Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella" (Kol. 3:1).


20181019

19.10.

Sydämelliset syntymäpäiväonnittelut miniällemme, Pialle, Timon vaimolle, tänään olevan syntymäpäivän johdosta!

Muutampi aste lämmintä noustessani hyvissäajoin - olisiko ollu pari astetta. Aamupalaa ja kahvia. Luin Luukkaan evankeliumia vanhan selitysteoksen kanssa. Kaunis auringonnousu.

9 jälkeen lähdin ajelemaan kohti Kuohua - joka on Jyväskylää - Höytiän kautta. Pakkasta oli ollut - tuulilasi oli jäässä. Aurinko paistoi ja taivas oli sininen. menin Vertaiselle hakemaan Daniil Popovia, komiseurakunnan pastoria, Saarijärvelle. Joimme kahvit siellä, ennenkuin lähdimme kohti Saarijärveä.Tulimme Jyväskylän kautta kun haimme Milkan opiskelijaasunnoltaan. Veimme hänet kotiin Höytiälle. Sielläkin joimme kahvit ja olimme jonkin aikaa.

Ajelimme Saarijärvelle, meille. Marja-Leena laittoi kohta ruuat pöytään ja niimpä söimme.Kahvia peräruuaksi - jälkiruuan jälkeen.

16.30;ksi menin avaamaan Vanhan Kansakoulun ovet Paanasen Juha-Pekalle, joka tuli miksauskamojen kanssa sinne laittamaan niitä paikoilleen illan tilaisuutta varten. Kävin vielä kotona. 17:ksi menin takaisin koululle. Littelimme tuoleja paikoilleen. Tarjoiluväki laittoi tarjoilujuttuja, yms.

18 alkoi SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteinen rukousilta. Daniil ja Marja-Leena tulivat meiltä Timon, Milkan ja Miron kyydissä - he kun tulivat myös rukousiltaan, jonka järjesti Häkkilän-Peltokylän-Kohmun yhteiskristillinen rukouspiiri. Johdin illan. Puhtaat purjeet-lauluryhmä, Raija Kaleniuksen harmonikkasäestyksellä, johteli illan aikana 11 hyvään yhteislauluun - ryhmä oli 4 hengen kokoonpanossa. kaksi ei päässyt mukaan. Rukoukseenjohdattajia oli yhteensä 16 henkeä - jotka oli pyydetty etukäteen eri rukousaiheisiin. Lopuksi rukoiltiin Lehtomäen Matin johdolla kirjoitettujen rukousasiheiden puolesta - joita ihmiset kirjoittivat paikanpäällä - niitä oli runsaasti. Puheen piti komiseurakunnan pastori, Daniil Popov, Syktyvkarista, Komin tasavallasta. Puheesta tuli paljon myönteistä palautetta. Tulkkina toimi Antti Pietilä. Väkeä oli 60-70 välillä - kaikista Saarijärven seurakunnista. Ei voi olla muuta kuin kiitollinen tuollaisesta illasta, jossa saamme olla kokoontuneina yhteen, eri seurakuntien kristittyinä, rukoilemaan yhdess! Kiitos jokaiselle erilaissa vastuissa illassa olleelle, sekä kaikille, jotka olivat tulleet rukoilemaan! Emme olleet koolla turhaan! Herra johdattakoon meitä entistä intensiivisempään yhteiseen rukoukseen! Tilaisuuden päätteeksi oli hyvä kahvitarjoilu. Kiitämme kaikesta Jumalaa!

Kun tulimme kotiin laitoin tulen takkaan. Otimme vielä vähän myös iltapalaa ja teetä. Daniil oli meillä "sisällä."

Daniil Komin tasavallasta saarnaa sunnuntaina, 21.10. klo 11 Saarijärven helluntaiseurakunnassa - siitä kutsu tämän jutun lopussa. Tervetuloa mukaan!

"Seurakunnan pääasiallinen tehtävä ei ole toiminnan sujuva pyörittäminen tai komiteoiden perustaminen. Tärkeintä on saada rakastava yhteys toimimaan kristittyjen ryhmissä, kodeissa ja sydämissä. Meidän ei tule pettää itseämme. Mikään ei ole niin tärkeää kuin rakkaus eikä mikään ei pidätä ihmisiä tulemasta Kristuksen luo niin kuin rakkaudettomuus. Keskinäiset jännitteet ja riitaisuudet ryöstävät meiltä Pyhän Hengen voiman" (Wesley L. Duewel, Jumalan voimaa, Aika Oy 2000, s. 88).

Siunausta!

Ps. "Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit" (1. tESS. 5:6).


20181018

18.10.

11.4 astetta lämmintä - suht´varahin kun nousimme. Aamupalaa ja kahvia. Marja-Leena suunnitteli viikonlopun tarjoiluja - kun vieras tulee "itäiseltä maalta." Luin Luukkaan evankeliumia vanhan selitysteoksen kanssa. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Juostahissuttelin 12.3 km - Leuhunkosken voimalaitoksen lenkin. Harmaa taivas, mukava sää ja lämpötila. M-L oli kauppareissulla.

Lenkin jälkeen ruokaa ja kahvia. Sitten huushollin imurointia. 

M-L valmisteli ruokia viikonlopuksi.

Paistoin lettuja kahvin kanssa. 

Tänään oli ilmoitus huomisesta SAARIJÄRVI RUKOILEE-illasta Sampossa.

Seurasimme loppuosaa Paastoa ja rukousta Suomen puolesta-ohjelmaa TV7:sta.

Joitakin valmisteluja huomiseen rukousiltaan.

"Jos yksi kymmenesosa siitä työstä, joka tehdään Kristuksen nimessä, tehtäisiin Pyhän Hengen voimassa ja voitelussa, maailma voitaisiin kääntää ylosalaisin! Ilmestyskirjan seurakunnalle osoitetuissa kirjeissä, esiintyy usein lause "Minä tiedän sinun tekosi". Seurakunta on aina tunnettu toiminnastaan. Seurakunta, joka ei tee työtä, kuolee pian. 
... Jos teemme työtä omin voimin emmekä Pyhän Hengen voitelemina ja valtuuttamina, sillä (vihollisella) ei ole syytä vastustaa meitä" (Wesley L. Duewel, Jumalan voimaa, Aika Oy 2000, s. 128).

Siunausta!

Ps. "Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen" (1. Tess. 5:23).


Karhumäentie 11. Saarijärvi.





17.10.

Tänään siitä tuli kuluneeksi 50 vuotta kun menimme Marja-Leenan kanssa kihloihin - eikä sitä päätöstä ole tarvinnut katua. Ei sitä tosin silloin tiennyt mitä tulevat yhteiset vuodet tuovat tullessaan - ei sitäkään, että lahkolaissaarnaajana ja lahkolaissaarnaajan vaimona sitä eläkkeelle jäädään. Ei liioin millä paikkakunnilla sitä tullaan asumaan - niinkuin ei sitäkään paljonko lapsia saadaan. Ei myöskään sitä, että lastenlapsia v. 2018 olisi 9. Yhdessähän sitä on eletty. Lapset tulivat, olivat ja menivät - tuntuu vähän kuin kaikki olisi tapahtunut kuin nopeutetussa elokuvassa. Kiitokset rakkaalle morsiamelle ja vaimolle yhteisistä vuosista! Jumala siunatkoon tulevat! Parhainta, mitä voisin ajatella, olisi se, että voisimme olla hengessä palavia ja palvella Herraa täysimääräisesti loppuelämämme ajan - en voisi mitään sen parempaa ajatella koko perhekunnallemme.

2.9 astetta oli lämmintä kun hyvissä ajoin nousin. Aamupalaa ja kahvia. Luin Luukkaan evankeliumia vanhan selitysteoksen kanssa. Loikoilin sohvalla rukouksen hengessä - ja horroksissa.

Kahvia ja aamuista välipalaa.

M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Jossain vaiheessa syötiinkin ja juotiin kahvia.

Kävin 6 km juoksuhissuttelulenkillä Mannilan männikön pururadalla. Samalla reissulla jakelin loput kutsut perjantain SAARIJÄRVI RUKOILEE-iltaan. Kauppojen ilmoitustauluillekin laitoin. Kutsuja jaettu yhteensä n. 150 kpl. Pururadalta menin vielä urheilukentälle 7 km kävelylle. Yhteensä 13 km lenkki. Kävin ostamassa kihlajaispäiväkukat kotiin.

Kotiuduttuani otin vähän palasta ja juotavaa. Laitoin tulen takkaan.

19:ksi menin helluntairukoushuoneelle Rukousiltaan, jonka johtelin. 11 henkeä. Salmen hain mukaan.

Iltapalaa ja teetä.

Laitampa taas yhden nuorisorikollisten kasvatussäännön:

"12. Valmistautukaa surun täyttämään elämään. Se on odotettavissa" (Larry Christenson, Kristitty perhe, Ristin Voitto 1973, s. 123). Tämä olikin viimeinen sääntö. Nämä kaksitoista sääntöä on tässä blogissa peräkkäisinä päivinä, ja ne on vanhemmille laatinut Houstonin kaupungin poliisilaitos, Texasissa. "Vanhempien esimerkin merkitys korostuu näissä ironisissa "säännöissä".

Siunausta!

Ps. "...karttakaa kaikenkaltaista pahaa" (1. Tess. 5:22).


Karhumäentie 11.



20181016

16.10.

Noustessa 10.1 astetta lämmintä. Aamupalaa ja kahvia. 8:ksi Marja-leena meni hampaansa vuoksi röntgeniin ja hammaslääkäriin. Olin mukana kyytimiehenä. Hieman satoi. Hammas poistettiin - jotain kirurgisia toimenpiteitä sen kanssa. Apteekin kautta kotiin.

Kahvia ja sen kanssa vähän palasta. Luin Luukkaan evankeliumia vanhan selitysteoksen kanssa.

11:ksi meni helluntairukoushuoneelle oven avaajaksi Päivärukoushetkeen - ei saapunut ketään.

Vähän myöhemmin ruokaa ja kahvia. M-L:lla rajoituksia siinä, mitä tänään suuhunsa pistää.

Irma kävi hakemassa videotykin perjantaita varten meiltä.

Paistoin lettuja - kahvin kanssa nautittavaksi.

Lettukahvien jälkeen lähdin heti kävelemään Leuhunkosken voimalaitoksen lenkin - 12.3 km. samalla jakelin kutsuja perjantaiseen SAARIJÄRVI RUKOILEE-iltaan runsaasti. Kaunis sää. 

Palattuani lenkiltä tuikkassin tulen takkaan.

Iltapalaa.

Laitan tähän jatkoksi taas yhden säännön nuorisorikollisten kasvattamiseksi:

"11. Kun hän joutuu todellisiin vaikeuksiin, puolustautukaa sanomalla: En koskaan voinut hänelle mitään" (Larry Christenson, kristitty perhe, Ristin Voitto 1973, s. 123).

Siunausta!

Ps. "...mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on" (1. Tess. 5:21).


Karhumäentie 11.





20181015

15.10.

Hyvissäajoin nousin uuteen päivään. 10.2 lämmintä. Taivas selkeä. Punainen auringonnousu. Aamupalaa ja kahvia. Luin Luukkaan evankeliumia vanhan selitysteoksen kanssa. Marja-Leenalla hammas kipeä yöllä ja aamulla. Soitteli, pääsisikö vastaanotolle. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Pian soittivatkin, että M-L pääsee hammaslääkärille, Helmi-koiralla meni yö hyvin meillä.

Tultuaan hammaslääkäriltä M-L:n hammaskipu vain jatkui. Kävin hakemassa lääkettä.

Sahailin rautasahalla "Terhien" talosta ulko-ovem riippulukon auki. Se oli aika kovaa ainetta. Niinpä sitten hain videotykin sisältä - sitä kun tarvitaan perjantaina siellä SAARIJÄRVI RUKOILEE-illassa.

Tultuani kotiin oli meille juuri tullut vieraita - jonka jo eilen tiesimme. Latva-Äijön Aarno ja Maritta. Olivat menossa paikkakuntamme ohi. He ovat olleet tekemässä työtä Unkarissa Jumalan kansan jäsenten parissa. Oli mukava tavata, jutella, kahvistella ja hetki rukoillakin. Asuimme Enontekiöllä vuokralla Marittan talossa. Se olikin tunnelmallisin ja mukavin asuntomme.

M-L:lla hammaskipu on jatkunut. Rukoiltukin on. Soitti tk:een. Lääkäri kirjoitti reseptin apteekkiin.

18 jälkeen lähdimme viemään helmi-koiraa kotiin - sen isäntäväki kun tuli illansuussa kotiin. Menomatkalla haimme apteekista lääkärin määräämät rohdot M-L:lle. "Timoilla" joimme kahvit/teet ja söimme iltapalaa. Milena rukoili mummin kipeän hampaan puolesta. Vähän ennen 20 lähdimme ajamaan kotiin.

Jatkoksi jälleen yksi sääntö vanhemmille nuorisorikollisten kasvattamiseksi - Houstonin kaupungin poliisilaitoksen mukaan:

"10. Pitäkää hänen puoliaan naapureita, opettajia ja poliisia vastaan. He ovat kaikki lastanne vastaan" (Larry Christenson, Kristitty perhe, Ristin Voitto 1973, s. 122).

Siunausta!

Ps. "...profetoimista älkää sammuttako" (1. Tess. 5:20).




20181014

14.10.

Lotan Elsalle, Muhokselle, meiltäpäin sydämelliset nimipäiväonnittelut!

hyvissäajoin nousin. Yli 10 astetta lämmintä. En katsonut kuinka paljon. Join kahvia ja sen kanssa otin vähän leipää.ja omenaa. Luin Luukkaan evankeliumia vanhan selitysteoksen kanssa. Loikoilin sohvalla.

10 maissa menimme M-L:n kanssa hakemaan Salmen ja ajelimme rukoushetkeen helluntairukoushuoneen alakertaan - 5 henkeä. 15 lämmintä
11 alkoi tilaisuus yläkerrassa. Riihisen Elja johteli, laulatti kitaroineen ja puhui aluksi - ja hyvää sanottavaa olikin. Oittisen Jukka piti saarnan - hönelläkin oli hyvää sanottavaa. Tilaisuuden päälle oli asiakokous.

13:ksi tulimme kotiin. Timo, Pia, Milka, Miro, Milena ja Minja, sekä Helmi käväisivät meidän pihassa - toivat Helmi-koiran meille hoitoon. Olivat menossa Teron - Timon isonveljen - perheeseen vierailulle, Tampereelle. Näytti, että Helmistä oli vaikeaa jäädä, mutta nöyrästi kuiten jäi. Lienee ollut jo yli 20 astetta lämmintä. Riippuen mistä mittaa.

Söimme ja kahviakin piti juoda.

Meinasin käydä hakemassa "Terhien" talosta videotykin, mutta ulko.oven riippulukko ei suostunut aukeamaan. Useammankin kerran kävin kokeilemassa. Oli tarkoitus viedä tänään tykki Lahtelan Veikolle, että voi valmistautua perjantain tilaisuutta varten - laulujen sanat kun näytetään tykillä.

M-L kävi kävelyllä - yli 4.5 km - Helmin kanssa. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta.

16:ksi menin One Way-seurakuntaan tilaisuuteen. Lehtomäen Matti johteli. Heino Luoma-aho saarnasi - entinen Karstulan helluntaiseurakunnan vanhimmistoveli, sittemmin lähetysseurakunnan. Puhui viisaudesta - mukava oli kuunnella. Olimme sopineet, että tuon Veikolle tykin sinne, mutta eipä onnistunutkaan. Eiköhän se lukko jotenkin aukene.
Kahvitkin tuli One Wayssa juotua.

Palattuani kotiin lähdin lenkille. Tarkoitukseni oli tehdä pitempi lenkki, mutta teinkin vain 8.3 km, jonka juosta hissuttelin Tarvaalan suunnassa. Vähän vauhdikkaammin menin. Maahan pudonneet värikkäät lehdet tuoksuivat hyvälle. Heleä on nyt ruska. Pimeä lenkki - katuvaloissa.

Helmi-koira nukuskelee yön meillä.

Josko minä taas laittaisin yhden säännön siitä, kuinka nuorisorikollisia kasvatetaan:

"Tyydyttäkää hänen kaikki halunsa ruoan, juoman ja mukavuuden suhteen. - Pitäkää huolta siitä, että kaikki halut tulevat tyydytetyksi. Kieltäminen saattaa johtaa haitallisiin turhautumiin" (Larry Christenson, Kristitty perhe, Ristin Voitto 1973).

Siunausta!

Ps. "Henkeä älkää sammuttako" (1. Tess. 5:19).