20190731

31.7.

Noustessani uuteen päivään oli lämmintä 18.5 astetta. Aurinkoista. Sininen taivas. Aamupalaa ja kahvia. 

M-L kävi kylällä kauppa-asioilla

Kotiparturissa.

Laittelin Rintamaposteja - SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteinen rukousrintama.

Söin vähän ruokaa ja join kahvia.

Menin jakelemaan Rintamaposteja suhteellisen lähellä oleviin postiluukkuihin ja -laatikoihin - niille, jotka liittyneet rukousrintamaan. Vein myös postiin lähtemään niille, joille se menee postin kautta.

Samalla reissulla kävin aurinkoisella urheilukentällä 5.2 km kävelyllä.

Samalla reissulla hain myös Salmen kyytiin ja menimme helluntairukoushuoneelle Rukousiltaan, jonka johti Jouko Reenilä. 11 henkeä.

Iltapalaa ja teetä. Kahviakin.

M-L teki samanlaista leipää kuin Timokin - Timolta tuli juuri sitä ennen kuva leivistä, joita oli tehnyt. Teen kanssa maistelin. Vähän hiilihydraatteja.

Nii-in, se meni heinäkuukin...

"...Kim muistutti, että kun presidentti Kennedy surmattiin Dallasissa vuonna 1963, niin kahden tunnin kuluttua koko maailma tiesi USA:n presidentin kuolleen, missä hänet surmattiin ja kuka oli syyllinen.

Puolet maailman väestöstä ei tiedä vieläkään, mitä tapahtui Jerusalemin muurien ulkopuolella kaksi tuhatta vuotta sitten. Seurakunta on epäonnistunut evankelioimistehtävässään, totesi Billy Kim.

Muutama vuosi sitten maailman suurimman virvoitusjuomatehtaan Coca Colan johto julisti missiokseen "juottaa maailman kuudelle miljardille janoiselle ihmiselle pullollinen Coca Colaa - vuoteen 2000 mennessä.

"Häveten toteamme", sanoi Kim, "että limutehtaan johdolla on enemmän näkyä tehtävästään kuin tämän päivän Kristuksen seurakunnalla" (Itäportti, Kristillisen medialähetystyön erikoislehti, Kesäkuu 2019, Nro 3, s. 16, IRR-TV ry, yhteiskristillinen medialähetysjärjestö)

Siunausta!

Ps. "Joka kuulee eikä tee, se on miehen kaltainen, joka perustusta panematta rakensi huoneensa maan pinnalle; ja virta syöksähti sitä vastaan, ja heti se sortui, ja sen huoneen kukistuminen oli suuri" (Luuk. 6:49).


20190730

30.7.

Nukuimme jälleen kotisängyssä - ja minä pitkään. Marja-Leena nousi aiemmin. Taisi olla 13 ja jotain lämpötila silloin kun nousin. Tuulikin melkoisesti. "Aamupalaa ja aamukahvia". Luin Psalmien kirjaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

"Tehin" kutsun - ns. julisteen - NUOTIOILTAA varten, joka on pe. 16.8. klo 18 Saarijärven torilla. Laitan sen tämän juttusen loppuun. Lähettelin sitä s-postilla, varsinkin niille, joille kuuluu lähettää.

Kirjoittelin myös SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteisen rukousrintaman Rintamapostin nro 34. Lähettelin sen niille, joille se menee s-postina.

Söimme kaupan pizzaa. Hyvvee ol!

Kävimme Rantalan Jussin kanssa monistamassa em. juttuja. Kiitos Jussille!

Samalla reissulla kävin urheilukentällä tekemässä sellaisen "huonon kuntoilijan" lenkin, 6 km - ei niiinkään matkan, vaan laadun puolesta. Taisi olla 11-12 astetta lämmintä. Hieman pisaroi vettäkin.

Iltapalaa ja teetä.

Siunausta!

Ps. "Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt ja vastedeskin minä nostan, kannan ja pelastan" (Jes. 46:4).



20190729

29.7.

Mäntyluodossahan me heräilimme - Daniel, mummi ja vaariska. 16 astetta lämmintä. Tuuli oli aikalainen. Marja-Leena oli herännyt ennen meitä miehenpuolia. Aurinko koetti paistaa, mutta pilvisyys voitti. Söimme aamupalaa - mm. sitä Danielin eilen saamaa Säynävää - ja joimme kahvia, ym. Luin Psalmien kirjaa.

Laittelimme tavaroita pakkauksiin ja mökkiä lähtökuntoon. Pidimme rukoushetken.

Taisi olla 12.30 kun lähdimme moottorilla turruuttelemaan kohti Rasaniemeä. "Tie" oli aika kuoppainen.

Kirkolla - Lapaskankaalla - kävimme syömässä Teboililla, kantapaikassa. Sen jälkeen piti ajaa urheilukentän kautta hakemassa Danielilta sinne eilen unohtuneet "proksit".

Matkalla Saarijärvelle kävimme nelostien varressa olevalla jätskikioskilla ostamassa jätskit. Ei ollu Milka töissä.

Veimme Danielin kimpsuineen kotiin. 

Tyhjensimme auton tavaroista. Postikin tuli luetuksi ja tulokahvit juoduksi.

Kävin urheilukentällä 6 km jonkinlaisella lenkillä. Vielä kaupassakin. Yli 20 oli kello kun tulin kotiin.

22 maissa oli lämmintä 11 astetta ja jotain päälle.

Kiitos Danielille mukanaolosta Mäntyluodossa - ja kaloista, joita saimme syödä ihan kyllin! Taivaan Isälle isoin kiitos kaikesta!

Siunausta!

"Silloin Hän nousi ja nuhteli tuulia ja järveä, ja tuli aivan tyven" (Matt. 8:26).
 28.7. Sunnuntai. Taas nukuttiin pitkään - vaan olihan se nukkumaanmenokin myöhäinen. 25 lämmintä. Aurinko paistoi. Järvi välkehti. Tuuleskeli, mutta lämpimästi. Aamupalaa ja kahvia. Suviseuraradio kuului. Ranuan opistoseuroista. Vanhoillislesdatiolaisten. Hyviä seurapuheita ja vahvaa Siionin laulujen ja virsien veisuuta. Rukoilimme lyhyesti. Lähdimme Danielin kanssa ja ajoimme veneellä Rasaniemeen. M-L jäi saareen, kun ei ollut kokoukseen sopivia vaatteita. Menimme kirkolle. Ensin Sokkarin vesipisteestä otimme vettä. Daniel osti vähän "suumakiaa". Kävimmepä jätskikioskilta jätskitkin ostamassa. Sitten menimme urheilukentälle. Aurinko paistoi. 6 km kenkin tein. Daniel etsi ötököitä, juoksi vähän aitoja ja hölkkäilikin. Kentältä menimme vielä Sokkarille ostamaan saareen jotain. 18:ksi menimme Helluntaiseurakunnan rukoushuoneelle kokoukseen, mikä olikin matkamme tarkoitus.  Sen jälkeen vain Rasaniemeen ja moottorilla saareen. M-L neuloi. Kävin heti perään turhan reissun Rasaniemessä. Luulin nimittäin, että autonavain oli jäänyt autolle, mutta olikin mökillä. Join teetä. Daniel meni veneellä saaren eteläpuolelle ongelle. Laitoin 22 saunan lämmite. Daniel sai mato-ongella 34 sentin Säynävän. Perkasi sen. Sai myös 4 ahventa. Tuli sitten seurakseni saunaan, johon olin hieman aikaisemmin mennyt. Tulimme 23 jälkeen saunasta. Lämmintä 15 astetta. Tokkohan huomenna enää onkaan lämmin päivä. Auringonlasku oli kaunis tänäänkin. M-L paistoi Säynävän. Sitä sitten söimme. Joimme teetä. Myöhään unille. Siunausta!

20190728

27.7. Mäntyluodon kolmikko - Daniel, mummi ja vaari - nukkuivat aika pitkään. Ei kuitenkaan niin pitkään kuin edellisinä aamuina. Mummi ennen meitä muita oli jalanviljassa. Yli 20 lämmintä noustessamme. Aurinko paistoi. Järvi välkehti. Valkopilviä. Lämmin pieni tuuli. Aamupalaa, kahvia, ym. Luin Psalmien kirjaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme kolmisin. Sousimme Danielin kanssa Rasaniemeen - moturi kun ei lähtenyt käyntiin. Eilen sammui kesken ajon. Eipä silti, mukava on airoillakin vedellä. Menimme kirkolle. Ensin urheilukentälle, jossa kävelin hiljaisen 6 km lenkin 33 asteen lämmössä. Daniel mm. otti suihkuja kentänkasteluautomaateista. Kentältä menimme ostamaan M-L:n kauppalappuun kirjoittamat pienet ostokset. Daniel osti ongen rikkoutuneen tilalle. Vielä kävi poika jäätelötötterön ostamassa kioskilta. Sitten vain Rasaniemeen. Moottorikin lähti ensimmäisellä nykäisyllä käyntiin, joten huristeltiin saareen, jossa olimme ennen 16.30. Varjossa 29 astetta. M-L oli siivonnut. Ikkunatkin pessyt. Meille jäi Danielin kanssa ison raskaan maton puistelu. M-L:n puhelin oli meillä mukana. Lataantui autossa. Oman puhelimeni jätin saareen. Söimme. Kahviakin. Lähdin Danielin kanssa veneellä tuohon saaren eteläpuolelle, muutaman sadan metrin päässä olevalle, oikein kiviselle vesiosuudelle. Daniel onki. Halusi onkia kiviltä. Vein hänet aina veneellä uudelle kivelle. Soudimme 20.20:ksi saareen. 28 lämmintä. Daniel halusi lähteä vielä yksin veneellä tähän saaren rannoille onkimaan. Ikkunasta seurattiin. Hyvin homma kävi. M-L paistoi lettuja. Söin lämmitetyn kahvin kanssa. Toiset taisi mehun. Daniel halusi mennä vielä soutelemaan tuohon saaren tuntumaan. Ei ole kuulema aikaisemmin soutanut. Hyvin poika veteli. 22 maissa laitoin saunan lämmite. Onhan se oikein Saunapäiväkin - muutenkin kuin että vain Lauantai. Punainen tulipallo oli taivaanrannassa ja samanvärinen silta järvessä, poikki Pohisselän - kuin iso huutomerkki alaspäin. Menimme Danielin kanssa saunaan. Vastakin oli haudottu. Sitä kumpikin käyttelimme. Danielkin yllättävän paljon. Pari kertaa kävimme järvessä. M-L kävi vain järvessä pesulla. 23.30 maissa tulimme saunasta. Daniel perkasit kalat vielä. Sai 6 kalaa tänään. Taivas ja järvi oli taas punainen. Kaunis. Pientä suuhunpantavaa ja puolenyön aikaan ns. pehkuihin - joita ei nykyisillä asteilla paljon tarvitse. Siunausta!

20190727

 26.7. Mäntyluodossa ei aikaisin ponkaistu pystyyn. Aurinko paistoi. Järvi välkehti. 25 astetta lämmintä.  Daniel, mummi ja vaari täällä saarta asuttavat. Aamupala ja kahvi maistuivat. Eilisten kalojen loputkin menivät ns. "ääntä kohti". Se kun on tuo Daniel mukana, niin kalaa piisaa. Luin Psalmien kirjaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä. Daniel onki saaren pohjoisrannan kivellä. Perattuaan kalat, lähdimme 14.30 jälkeen kolmisin järvelle moottorilla. Rauhallisesti etenimme itärannan puolella eteläänpäin. Daniel onki välillä. Menimme suoraan itärannalta länsirannalle, Sätkynniemeen, kalasaunan kohdalle. Kävimme M-L:n kanssa katsomassa onko siinä mustikoita, kun tavallisesti on. Nyt ei ollut. Saimme yhteensä paridesiä. Daniel onki veneen perästä rannassa. Tulimme länsirantaa Mäntyluotoon. Daniel onki välillä. Moottori sammui kesken matkan, eikä suostunut lähtemään käyntiin. No, airoillakin matka taittuu. Tulimme saareen 17.45. M-L laittoi ruokaa. Daniel perkasi kaloja. 20 kalaa sai tekemällämme reissulla. Aiemmin tänään jo yli 10. Söimme ja joimme kahvia. 27 lämmintä. M-L laittoi kalat paistumaan kaasuhellan uuniin. Daniel meni saaren rantaan kivelle onkimaan. Otin joitakin puhelinyhteyksiä pe. 16.8. klo 18 Saarijärven torilla olevaa nuotioiltaa ajatellen. Lähdin Danielin kanssa veneellä kiertämään saaren, kun hän halusi veneestä onkia. Järvi oli aivan tyven. Aurinko paistoi. 21.15 tulimme pois järveltä. Daniel jatkoi vielä onkimista kivellä, saarem rannassa. M-L leipoi sämpylöitä.  Olivat Danielin kanssa vaatteenpesuhommissa rannassa myös. Daniel vesiavustajana. 22 maissa laitoin kiukaan alle tulen. Daniel ja mummi kävivät uimassa. Menin Danielin kanssa kuumaan saunaan. Saunasta pois 23.15. Söimme kaloja ja muuta iltapalaa. M-L kävi jälkeemme saunassa. 23.30 jälkeen Daniel kävi vielä perkaamassa viimeksi saadut kalat. Auringonlasku oli taas hieno, kellertävän sävyinen, muuttuen taivaanlaajuudelta oranssiseksi ja ollen vielä puoliltaöin oikein punainen - ja tyyni järvi peilasi saman. Voikopa toivoa kauniimpaa. Puolenyön maissä mäntyluotolaiset kävivät tiloilleen. Hämärä se kuitenkin kietoi tienoota vaippaansa. Siunausta!

20190726

25.7. Mäntyluodon asukit - mummi, Daniel ja vaari heräsivät myöhään. 20 astetta lämmintä varjossa. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Järvi oli Tyynen - tyynen - näköinen. Myöhäinen aamupala ja kahvi maistuivat. Luin Psalmien kirjaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä kolmisin. Ajelimme moottorilla kaikessa rauhassa selän yli Rasaniemeen. Menimme kirkolle. M-L ja Daniel veivät minut ensin kuumalle urheilukentälle. Sitten menivät Helluntaisrk:n kirpputorille katsomaan löytyisikö mökille mitä etsivät. Jotain löytyi. Daniel etsi myös pohjaonkia. Ei löytynyt. Omat onget kun on kotona. Tänne tulo kun tapahtui etukäteen suunnittelematta. Kun tulivat minua hakemaan urheilukentältä olin hissukseen kiertänyt rataa 5.3 km. Menimme Sokkarille, jossa on vedenottopaikka. Täytimme kanisterimme. Daniel osti sieltä rasian onkimatoja. Muutamasta paikasta kävi vielä kyselemässä pohjaonkia. Ei löytynyt. Ongentekotarpeita Daniel osti. Olimme takaisin saaressa 17 jälkeen. Daniel valmisti ongen - pitkä teleskooppivapa. Teki myös pohjaongen tavallisella koukulla ilman viehettä. Siiman pyöritti kepin ympärille. M- L laittoi ruokaa. Söimme ja joimme kahvia. Ruuan jälkeen lähdimme Danilin kanssa aurinkoiselle järvelle. Ajoimme moottorilla Selkäsaaren ja sen pohjoispuolella olevien pienten saarten ja karikon luokse. Daniel onki tavallisella ongella 31 kalaa - ahvenia, särkiä ja pari kolme salakkaa. Minä pitelin airoilla venettä paikoillaan. Emme alkaneet riippakiven kanssa taajomaan. 20.30 tulimme saareen. Daniel alkoi kalansiivuun. Se käy häneltä hyvin ja nopsaan. Laitoin 21.15 maissa saunan lämmite. M-L paistoi siivotut kalat. Söimme niitä. Jäi huomiseksikin. Muutakin iltapalaa söimme 22 jälkeen menin saunaan. Danil vielä kiville ongelle. Tuli kohta kanssani saunaan.  Meni kuitenkin vielä ongelle. Sai lahnanpoikasen ja särkiä. Auringonlasku oli punainen. Sen jälkeen taivas ja vesi samanvärisiä. Koetin ajaa parran pois saunassa. Vähän työlästä kun oli senverran pitkä. 23 tulin saunasta. Kohta Danielkin ongelta.  Puoliltaöin sänkyyn. Hiljaista on Mäntyluodossa. Siunausta!

20190725

24.7. Kyllähän se pitkään hirsimökissä nukutti. 23 taisi olla asteita noustessa. M-L vähän ennen minua. Tuuli ja aallot aikamoiset. Pohisselän puolelta tuuli. Aamupalaa ja kahvia. Luin Psalmien kirjaa. M-L luki hartauskirjasta kohdan. Rukoilimme yhdessä mökin pöydän ääressä.  Pialta tuli viesti: Oletteko vielä saaressa? Olivat tulossa Vuokatista. Olivat tulossa tänne mökille. 14 maissa lähdin ja ajoin moottorilla Rasaniemeen heitä vastaan. Tein tunnin hissuttelulenkin Rasaniemen tiellä edestakaisin. Timo, Pia, Milena ja Minja tulivat. Olivat matkanvarrella, Siilinjärveltä, ostaneet Tori.fi kautta pelastusliivit Milenalle ja Minjalle. Ajelimme saareen, jossa olimme 16 jälkeen. M-L oli laittanut ruokaa, jota heti pääsimme syömään. Ollessamme katselemassa kivellä kauniita keltaisia kukkia, tuli tieto, että Terhi-Marja, Denis, Emilia ja Danielkin ovat Haminan suunnasta tulossa tänne saareen. Kohtapa ennen 18 lähdin veneellä hakemaan heidät Rasaniemestä. Saunan laitoin jo ennen lähtöä lämmite. Timo ja Milena olivat uimassa tullessamme. Menimme Deniksen kanssa Timon seuraksi saunaan.  Saunan jälkeen iltapalaa, kahvia, teetä, kuka mitäkin. Myös lettuja oli M-L paistanut. Otimme mökin kongin portailla yhteiskuvan. Meitä oli 10 henkeä. Yli 21 oli kello kun lähdin viemään Timon, Pian, Milenan ja Minjan Rasaniemeen. Oli tyyntynyt. Tuuli kääntynyt etelän puolelle. Palattuani saareen lähdin heti viemään Terhi-Marjan, Deniksen ja Emilian Rasaniemeen. Aurinko alkoi punettua mennäkseen metsänreunan taa. Kävin heidän asuntovaunullaan - joka seisoi riihen takana vanhalla tiellä, minunkin kotitantereillani. Daniel oli myös mukana. Hänelle haimme varusteita vaunulta. Daniel kun jää kanssamme saareen. Palasimme hänen kanssaan veneelle ja ajelimme Mäntyluotoon, jossa olimme 22.45. Sitten vain nukkumaan. Oli mukava päivä saaressa, kun oli omia käymässä. Siunausta!

20190724

23.7. Ei aikaisin ylös. Yli 30 lämmintä auringossa. Aamupalaa ja kahvia takapihan puolella. Luin Psalmien kirjaa. Marja-Leena luki takapihalla kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme siellä yhdessä. On tullut kuvia ja videoita lasten perheiden matkoilta. "Terheiltä" tuli kuva Tykkimäen huvipuistosta, "Teroilta" videoita hienoista vuoristomaisemista, lehmineen, juustoloineen. Siellä polkupyörillä ajeleskelivat. Myöhemmin illalla tuli myös sieltä vuoristokuva. "Terheiltä" tuli kuva kun olivat syömässä jossain. Ei tunnistettu paikkaa, mutta luultavasti se oli Haminasta. "Timoilta" tuli kuva Milenasta ja Timosta, jotka olivat juuri tulleet kylpylän altailta. Niin, ni, siellä takapihalla rukoushetken yhteydessä M-L sanoi: Mihinkäs me lähettäs? Niin alettiin laittamaan tavaroita kasaan ja autoon. Kait se oli jo yli 15 kun lähdimme liikenteeseen. Haimme pienemmän "peräprutkumme" "Terhien" varastosta kyytiin ja kävimme vielä kylällä. Sitten vain kohti Kangasniemeä. Käväisimme syömässä Hirvaskankaan ABC:llä ja tatkoimme Hankasalmen kautta Haarajoelle, syntymämäelle, Heimolle ja Arjalle, veljelleni. Tyttärentytär oli siellä Heimon kanssa opettelemassa ajamaan mopolla. Pappa ajoi pappa-Tunturilla. Joimme kahvit monenlaisten kastettavien kanssa. Hanna, heidän tyttärensä, oli myös siellä. Ajoimme Rasaniemeen. Vene verille, peräprutku veneen perään, tavarat veneeseen ja ajoimme saareen. Aurinko paistoi ihan siniseltä taivaalta. Järvi oli hiljainen ja tyven. Yksi joutsen näkyi. 20.45 olimme Mäntyluodossa. Tavarat veneestä mökille ja mökiksi. 21.30 maissa laitoin saunan lämmite. Auringonlasku oli kaunis ja punainen. Kävimme saunassa. Minä vastalöylyissä, M-L pesulka. Auringon painuttua metsän taakse oli Pohisseläntakainen taivas punainen. Samoin heijasteli tyyni järvi punaisena. Kaunistahan se. 22.40 tulin saunarta. Teetä. Sittenpä kävivätkin Mäntyluodon Marja ja hänen äijänsä hetekoilleen. Siu!

20190722

22.7.

Sydämelliset nimipäiväonnittelut sille kaikkein parhaimmalle Leenalle - Marja-Leenalle! Myös Nyrösen Leenalle sydämelliset onnittelut!

16.7 astetta lämmintä noustessani. Aamupalaa ja kahvia. Luin Psalmien kirjaa.

8.30:ksi menin katsatuttamaan autoa. Hylsy - ei mennyt läpi. Tuulisasissa pitkä viiva, Toinen iskari, ja muuta mukavaa. Ei siin muu7ta kuin viat on korjattava ja uutta yritystä putkeen.

Lisää kahvia ja suuhunpantavaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Kohtapa tuli syötyäkin ja juotua kahvia.

Puolenpäivän jälkeen tulivat Terhi-Marja, Denis, Emilia ja Daniel meille. Toivat tuliaisia Venäjältä. M-L oli tehnyt pienen täytekakun heidän kotiutumisensa vuoksi - samalla se oli sitten Leenanpäivän kakku. Joimme kahvia ja otimme kakkua.

Lähdin Terhi-Marjan, Deniksen, Emilian ja danielin kanssa hillaan - tuonne ei ihan lähelle. Ohi Sahranperän. Taisimme pari ämpärillistä yhteensä saada. Paluumatkalla kävimme Kiiskinmäen näkötornissa.

Palattuamme meille - lie ollut jo ainakin liki 18 kello - oli M-L paistanut lettuja ja tehnyt voileipiä, joita kahvin ja mehun kanssa popsimme.

20 jälkeen tuli Daniel rullaluistimilla meille saunaan. Takapihalla löylyjen jälkeen oli Daniel - halusta - kylmässä suihkussa kun laskin letkusta siellä vettä hänen päälleen. Ja uudestaan löylyihin.

Iltapalaa ja teetä.

"Terhit" lähtivät vielä tänä iltana "lentävän leppäkertun" kanssa liikenteeseen. Loma kun on.

"Timoilta" tuli hyviä ruokakuvia heidän matkaltaan.   

Onhan sitä ollut lämmintä ja auringonpaistetta siniseltä taivaalta tänään.

Siunausta!

Ps. "Tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella rukoillen joka aika Hengessä..." (Ef. 6:18).

20190721

21.7.

Sydämellisiä nimipäiväonnitteluita täältä meiltäpäin Kuusjärven hannalla, kotipalkisille!

Nousin hyvissä ajoin. Keitin ja join kahvit. Jotain purtavaakin sen kanssa. Valmistautumista päivän tilaisuuteen. 14.1 astetta lämmintä noustessa. Myöhemmin vielä kahvin kanssa jo tavaksi tullet purtavat: 1 porkkana, 1 punajuuri, omenanlohkoja, pala inkivääriä, pähkinöitä kourallinen, takapihan puolella.

10 jälkeen kävimme Marja-Leenan kanssa hakemassa Salmen ja ajelimme helluntairukoushuoneelle klo 10 alkavaan rukoushetkeen..6 henkeä.

11 alkoi yläkerrassa tilaisuus, jonka johti Jukka Oittinen. Musiikissa palvelivat Maju Aho ja Inkeri Riihinen. Vieaina oli kokouksessa lähetystyöntekijäpariskunta, Pynnöset. 

Veimme kokouksen jälkeen Salmen kotiin. Kävimme "Terhien" talolla laittamassa vedet päälle ja varaajan lämpiämään - tulevat tänään reissusta kotiin.

Söimme ja joimme kahvia.

Sen jälkeen olikin heti lähtö tilaisuuteen. Kävin hakemassa Salmen mukaan sinne. Tilaisuus oli Tarvaalassa, Paavo ja Liisa Pitkäsellä: Yhteiskristillinen kesätapahtuma -nimellä. Paavo oli järjestänyt siihen kaiken, pyytänyt laulajat ja puhujat, ym. Johdin tapahtuman. Musiikissa olivat: Puhtaat purjeet-lauluryhmä, Raija kaleniuksen ja harmonikan johdolla, sekä Seija Suuronen kitaroineen. Raija käytti myös lyhyen puheenvuoron. Paavo Pitkänen talon isäntänä toivotteli tervetulleeksi ja käytti myös vähän myöhemmin puheenvuoron Jumalan johdatuksesta elämässään. Puhuin lopuksi. Oli avointa puhua. Herätyskokous. Alkuun lauloimme Suvivirren. Loppuun Soi kunniaksi Luojan. Sen jälkeen oli kahvitarjoilu ja grillattujen makkaroiden tarjoilua. Väkeä oli hyvin. En laskenut paljonko.

Vietyäni Salmen kotiin ja käytyäni kotona vaihtamassa kevyet lenkkivaatteet ylle, menin aurinkoiselle urheilukentälle - taisi olla 27 astetta lämmintä. N. 6 km lenkin tein. Samalla sain seurata yhden toisen treenaajan harjoittelua. Tämän hetken paras suomalainen pitempien matkojen juoksija, Sami Lähdesmäki, veti kentällä aika kovannäköistä treeniä - sellaistahan se on sillä tasolla.

Kotona seurailimme arkistosta Laksjohkan Arctic north-konferenssia. Iltapalaa ja teetä siinä samalla nautiskellen.

Emilia ja Daniel tulivat käväisemään meillä. Daniel rullaluistellen ja Emilia pyörällä. Tulivat illalla Venäjän reissultaan. Mukava oli tavata taas. Oli sattunut mukava tapaus matkalla: Kajaanin ABC:llä olivat olleet samaan aikaan "Terhit", jotka tulivat etelään päin, ja "Timot", jotka olivat menossa toiseen suuntaan, Vuokattiin. Sopimatta siinä saivat tavata. Kuvakin tuli M-L:n älykkääseen puhelimeen.

Myöhemmin tuli sitten kuva kylpylästä. Siinä Milena, Minja, Timo ja Pia olivat valkoisissa kylpytakeissaan menossa "pulahtamaan" altaaseen.

Teron perheeltä tuli kuvia alppimaisemista, jossa olivat mm. oikein upeiden koskien partailla.

Siinä se vain meni tämäkin päivä ajanvirtaan.

Siunausta!

Ps. "Jokainen, joka tulee minun tyköni ja kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan - minä sanon teille, kenen kaltainen hän on. Hän on miehen kaltainen, joka rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle; kun sitten tulva tuli, syöksähti virta sitä huonetta vastaan, mutta ei voinut sitä horjuttaa, sillä se oli hyvästi rakennettu" (Luuk. 6:47, 48).

20190720

20.7.

Aurinko paistoi siniseltä taivaalta noustessani myöhään. Marja-Leena aiemmin. Lämmintä 26.1 astetta. Söimme "aamupalaa" ja joimme "aamukahvia". Osan siitä takapihan puolella. Luin Psalmien kirjaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Kävin Pitkäsillä, Tarvaalassa. Huomisen tilaisuuden tiimoilta. Huomenna, su. 21.7. klo 15 kun on Paavo ja Liisa Pitkäsellä Yhteiskristillinen kesätapahtuma. Musiikkia, henkilökohtaisia puheenvuoroja, tarjoilua. Puhuu ja johtaa Jouko Kuusjärvi. Tilaisuus on "nykyaikaisessa" teltassa ja ulkona. Kaikkiahan meitä sinne kututaan! Mukavahan siellä on senkin puoleen olla kun on mukava sää. Uskon, että väkeä tulee mukavasti. Siellähän sitä sitten tavataan!

Kävimme kylällä kauppa-asioilla - minä kuskina. Mansikoitakin osti M-L laatikollisen.

Söimme.

Pienellä - 5.2 km - kävelylenkilläkin käväisin urheilukentällä illalla. Aurinko räkötti.

Seurailtiin Summerfest tapahtumaa netin kautta Seinäjoelta. Laksjohkan tilauuksia olisi ollut mukava myös seurata - mutta varmaan myöhemminkin voi niitä katsella.

Teron perheeltä tuli kuvia huikeista maisemista matkalla tapahtumaan, johon ovat Saksaan menossa. Kun katseli niitä kuvia, niin tuli hyvälle mielelle, kun kuvista huokui hyvä "perhehenki.": Lapset jo varttuneita. Hyvä yhteys. Mukava olla perhe - kristitty perhe.

Siunausta!

Ps. "Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan henki teissä asuu" (Room. 8:9).

20190719

19.7.

Myöhästyneet, muttasydämelliset onnittelut siskon pojalle, Mikko Hokkaselle, 4.7. olleen syntymäpäivän johdosta! Joskus ne vain menevät ohitse nuo päivät huomaamatta.

Eiliten viettivät Pia ja Timo 21 v-hääpäiväänsä. Sydämelliset onnittelut! Siunattuja yhteisiä vuosia eteen(kin) päin! Ollessamme tulossa lapista saimme M-L:n älykkääseen puhelimeen kuvan, kun koko perhe oli hyvien tarjoilujen äärellä kotona viettämässä hääpäivän aattoa.

Milena on oikein tullut kovaksi mitalinsaalistajaksi. Saimme kuvia M-L:n puhelimeen Lapista paluumatkalla todisteeksi siitä. Siellä vain Uuraisten kentällä seisoi tyttö ylimmällä pallilla palkintojenjaossa. Toisessa kuvassa roikkui kaksi mitalia - kultaisia - kaulassa. Oli voittanut aitajuoksun ja pallonheiton yleisurheilukoulussa. Onnittelut Milenalle!

Sydämelliset kiitoksemme Salon Annikille ja Raimolle postiemme ottamisesta laatikosta Lapin matkamme aikana!

Aurinkohan se paistoi siniseltä taivaalta noustessamme perjantaihin. Eikä edes nukuttu niin pitkään kuin eilen - vaikka kylläkin aika pitkään. Lämmintä silloin auringossa 25.3 astetta. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Psalmien kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Seurasimme netin kautta Arctic north-konferenssia, Laksjohkasta, Norjasta. Sitä on ilo seurata.

Söimme ja joimme kahvia.

Kävin 8.3 km leppoisalla kävelylenkillä Tarvaalan suunnassa. Aurinko paistoi aik lämpimästi. M-L kävi omalla lenkillään myös.

Illalla seurasimme Summerfest-tapahtyumaa netin kautta, Seinäjoelta. Helluntaiseurakunnan järjestämä. Ilo seurata. Vähän vielä myös Arctic north konferenssia ja sen jälkeen nuorisotilaisuutta Summerfestista. Kävin välillä hikoilemassa saunan löylyissä.

Siunausta!

Ps. "Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana" (Kol. 3:16).

20190718

18.7.

Kotosangyssä sitä sai taas heräillä. Aurinko oli noussut jo korkealle, kun vihdoin viimein sängystä ylösnousin - empä edes kehtaa sanoa mihin aikaan. Marja-leena ennen minua.

Aamupala oli kuitenkin vaihtunut lounaaseen ja aamukahvi päiväkahviin.

Asuntovaunua tyhjennettiin ja puhdistettiin. Reissun aikana tullutta postia luettiin - eipä sitä juuri paljoa ollut tullutkaan.

Laksjohkasta seurattiin jonkin verran juhlia. Ne kyllä ovat hyvät juhlat!

Kävin norjuttelemassa vanhoja niveliäni - eilisen istumisen jäljiltä - 7.2 km kävelyn verran urheilukentällä. Aurinko paistoi lämpimästi.

Iltapalaa ja teetä.

Seurasin iltatilaisuutta netin kautta Laksjohkasta, Norjasta.

Siunausta!

Ps. "Sinun sanasi on totuus" (Joh. 17:17).
17.7.

Lapinmatkalaiset nousivat vaunussaan klo 7. Sää oli autinkoinen. Palojärvi välkehti. Luin Psalmien kirjaa. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Laitoimme asiat lähtökuntoon.

8.20 huippeilla suuntasimme Avensiksen nokan ja "leppäkerruvaunun" etelää kohti - ja kyllähän sitä alamäkeä mukava on lasketella. Ajoimme vielä lenkin Leppäjärvellä Peltotievantien kautta. Titutimme kirjoittamani kirjasen: Sytykkeitä Rukouselämään Tapio ja Pirjo Huttusen postilaatikkoon - se kun nääs unohtui vaunuun käydessämme heillä. Myös Salmen Ullalle kävimme vielä viemässä kirjan, joka oli minulla lainassa vaunulla.

Kolarin kohdilla Marja-Leeba kävi kaupassa. Samalla siinä joimme vaunussa termoskahvit.

Korpikosken kohdalla - Pellon alapuolella - ostimme grillista paistettuja muikkuja ja söimme vaunussa. Olivat hyviä ruisleivän kanssa.

Haarakankaan P-paikalla - Oulun yöpuolella - keitimme kahvit vaunussa.

Kotona olimme ennen 23. Matka meni hyvin - niinkuin koko matkakin.

Sydämelliset kiitokset kaikille tapaamillemme tutuille ihmisille Lapissa! 

Emme alkaneet vaunusta tavaroita kantelemaan. Vain kylmää tarvitsevat ruuat otimme jääkaapista pois, että saimme sen sammuttaa.Pötkimme vain sänkyyn peiton alle.

Oli mielenkiintoistanähdä meille historiallisia valokuvia vieraillessamme Rantatalon Kallella ja Kyllikillä matkan aikana. Ollessamme heillä tuli siihen piipahtamaan myös Matti, heuidän poikansa, joka oli meidän Timon luokkakaveri Enontekiöllä aikoinaan. Matti meni ja haki kirjahyllystä valokuvakansion ja sanoi, että löytyisiköhän tuosta tuttuja. Albumi oliedesmenneen Armas - Aadolf - Kelottijärven, Kyllikin isän albumi. Armas on myös tunnetun evankelistan, Joonas kelottijärven veli. Olihan siellä albumissa kolme kuvaa, joissa oli tuttuja. Kuvat oli otettu vuonna 1978, syyskuussa, ollessamme matkalla Kiirunaan, minun ja Marja-Leenan kastetilaisuuteen. Kuvat oli otettu Ruotsin puolella, Sopperossa, Armas Kelottijärven pihassa. Kuvista löytyi: Minä ja Marja-Leena, aikalailla hoikkina, meidän tyttäremme, Terhi-Marja, aika pienenä tyttönä (synt. -73), meidän poikamme, Tero, vähän siskoaan isompana (synt. -70), kastajamme, Joonas Kelottijärvi, hänen vaimonsa, Hilkka Kelottijärvi, Armas Kelottijärvi, sekä hänen vaimonsa. Kun M-L lähettikuvat "vatsapissa" perhekuntalaisillemme, niin pojaltamme, Timolta (s. -79) tuli viesti, että on se hänkin niissä kuvissa mukana. Niinkun olikin - äidin "masussa" vielä. Hän syntyi seuraavassa Maaliskuussa. Muistan vieläkin miten hyvälle maistui poronsydän-makaroonimuhennos - ja suolasiiat - joita söimme Sopperossa, Armaksella. Tietenkin - niinkuin jo edellä on käynyt ilmi - otimme puhelinkameralla kuvista kuvat. Jos ei Matti olisi tullut käväisemään juuri silloin, kun olimme Rantatalolla, emme olisi saaneet tuollaisia mukavia muistoja elämämme varrelta. Kovasti olemme kiitollisia niistä!

Kiitokset vielä kerran Salmen Ullalle ja Paavolle hyvästä vaunupaikasta Palojärven kauniissa rantamaisemissa! Myös saunasta ja suihkupaikasta useamman lenkin jälkeen! Myös Eskolle ja Ellille saunasta! Tiedä vaikka Eskoa vielä tapaammekin - meillä- tässä lähiaikoina? Kiitokset Mäkisille, Nyrösille, Rantataloille, Huttusille ja Salmille, että saimme istahtaa pöytienne ääreen pistelemään suihimme monenlaisia herkullisia tarjottavia! Jumala rakkautenne palkitkoon! Oli myös mukava olla matkan aikana yhdessä hengellisessä tilaisuudessa - Iltaseuroissa Näkkälässä, Rantatalon Kyllikin ja Kallen uudehkolla mökillä, Kyllikin kotipaikalla.

Kiitollisena matkasta Jumalalle, joka mahdollisti sen ja varjeli!

Siunausta!

20190716

16.7. 8.30 nousimme tiistaihin täällä Enontekiöllä, Palojärven rantamaisemassa. Aurinko näkyi. Pian pilveili. Söimme vaunuaamupalan ja joimme vaunukahvit. Luin Psalmien kirjaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme vaunussa yhdessä. 12 jälkeen lähdin kävelemään Leppäjärvelle, n. 8.3 km. Tapio ja Pirjo Huttunen olivat kutsuneet meidät syömään. M-L tuli autolla perässä. 13.30 maissa olimme perillä. Oitis meidät ohjattiin ruokapöytään. Ja olihan siinä hyvää suuhunpantavaa - "parhaimpana kruununa" uunissa paistettuja tammukoita. "Täpläkalat" olivat herkullisia perunamuussin, salaatin, ym. lisukkeiden kanssa. Olen oppinut tuntemaan talon isännän, Tapsan, "upettona" kalamiehenä, joka ei pyytövälineitä turhaan pyyntivesille kantele. Jälkiruuaksi kahvia räiskäleiden, jäätelön ja mansikoiden kera. Raatailimme yhdessä - sen kun minä huonokuuloine kuulin. Tammukoita saimme evääksikin, ynnä norjalaista kaalia - sellaista hapankaalin tapaista, mutta makeaa. Saimme myös Keilinki-pelin välineet. Se on Tapsan kehittelemä peli. Enontekiöllä on parhaillaan menossa Keilinki-cup. Sydämellinen kiitos Pirjolle ja Tapsalle vieraanvaraisuudesta! Hiukan ennen 18 siirryimme toiseen vieraiseen taloon - Salmelle. Ulla siellä odotti meitä mansikkakakun kanssa. Kyllä se olikin herkullisen makuista kahvin kanssa. Paavo oli autonkorjausreissulla "rintamailla". 20:een asti raatailimme ja lähdimme vaunulle Palojärvelle. Sydämellinen kiitos Ullalle hyvistä kakkukahveista! - ja myös Paavolle kahdesta maukkaasta ateriasta, jonka teillä saimme nauttia! Vaunulla vielä söimme vähän iltapalaa ja teetä - minä kaksi tammukkaa, jotka Pirjolta ja Tapsalta saimme. Siunausta!
15.7. Yöllä satoi, että asuntovaunun katto ropisi. Täällä Palojärven rannallahan sitä heräilimme 8 asteen lämpöön. Taivas oli harmaa. Aamupalaa ja kahvia. Luin Psalmien kirjaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme vaunussa yhdessä. Sataa tihuutti. Lueskelin kirjaa. 14 jälkeen ajelimme naapurikylälle, Leppäjärvelle, Rantatalon Kallelle ja Kyllikille käymään. Tuttuja pitkältä ajalta. Jutustelimme ja kahvistelimme. 17 jälkeen tulimme vaunulle. Ruokaa ja kahvia. Lueskelin kirjaa. Iltapalaa ja teetä. Tänään olemme saaneet "vatsappiin" kuvia mm. Teron perheen matkalta ulkomaille, suureen kristilliseen varhaisnuorten tapahtumaan. Myös pikkuprinsessa Minjasta tuli kuvia - nauravia sellaisia. Vielä sängyssä ennen nukkumista luin kirjaa. Siunausta!

20190714

14.7. "Matkalaisten pirtissä" noustiin "jalanviljaan" 8.30 maissa. Oli pilvistä, mutta kuivaa, plus 11 huippeilla. Aamupalaa ja kahvia nautittiin. Luin Psalmien kirjaa. M-L kävi vielä lepäilemään. Lujin kirjaa. Salmen Ulla oli kutsunut meidät 15:ksi syömään. Minä menin sinne - 8.6 km - jaloillani. Kiitos Jumalalle, että voin. M-L autolla perässä. Perillä pääsin suihkuun. Sitten kävimme ruokapöytään. Ateria ei ollutkaan mikä tahansa: se oli poronkäristystä, siihen kuuluvine asioineen. Oli kyllä rohki hyvä ateria jälkiruokineen! Hetken päästä kahvit. Sydämellinen kiitoksemme Ullalle! 18:ksi ajelimme Ullan - Paavo on reissussa - ja M-L:n kanssa Näkkälään, helluntakilaisten järjestämiin Iltaseuroihin. Tilaisuus oli Kyllikki ja Kalle Rantatalon mökillä. Tuttuja ihmisiä. Jorma Laulumaa johti ja puhui. Minä, sekä yksi sisar käytimme myös puheenvuorot. Tapio Huttunen, haitarilla, sekä em. sisar kitaralla, säestivät laulut. Lopuksi nautimme kahvit. 20.30 maissa olimme "matkalaisen pirtissämme", Palojärvellä, viitisentoista kilometriä Näkkälästä. Iltapalaa ja teetä. Lueskelin hiukan kirjaa vuoteessa ennen unen odotusta. Olivat kuulemma tänään valinneet pastorin Saarijärven helluntakilaisten seurakuntaan. Siunausta uudelle pastorille! Siunausta!
13.7. Klo oli jo pitkällä kun nousin, M-L hiukan ennen. Aurinko paistoi Palojärven rannalla asuntovaunuilevillekin hienosti. Aamupalaa ja kahvia. Luin Psalmien kirjaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme vaunussa yhdessä. Luin kirjaa ulkona vaunun vieressä. Iltapäivän lopulla lähdimme kohti Hettaa. Otimme Ullan kyytiin Leppäjärveltä. Menimme kylään Nyrösen Sepon ja Leenan mökille. Kahvisteltiin ja jutusteltiin. Seppo ja Leenakin ovat saarijärvisiä. Mukava oli käydä! Kiitos Sepolle ja Leenalle! Ennen paluumatkaa kävivät M-L ja Ulla kaupassa. Paluumatkalla jäin 10.5 km ennen Salmea pois autosta. Juosta hissuttelin sen matkan. Salmella pääsin suihkuun. Sitten vain vaunulle, jossa olimme 20.30 maissa. Iltapalaa ja teetä. Luin kirjaa sängyssä ennen nukkumista. Siunausta!

20190713

12.7. Eihän ne lapinmatkaajat tänäkään aamuna varahin nousseet. Unen saaminenkin meni myöhään. Aurinko kuiten paistoi siniseltä taivaalta. Ollut hyviä säitä. Lähellä asuva tuttu poromies kävi hakemassa viikatteen asentopaikkane varastosta. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Psalmien kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme vaunussa yhdessä. Lueskelin kirjaa kangastuolissa vaunun vieressä auringossa. Söimme nuudelia ja joimme kahvia. Kävin 9.4 km lenkillä aurinkoisella tiellä Leppäjärven suunnassa. M-L on neuloskellut tänään vaunussa ja ulkona. Söimme. Myös kahvia. Lueskelin kirjaa - mutta rupesi niin ramasemaan, että olin unten mailla. Sittenhän sitä jo kohta pitikin syödä iltapalaa ja juoda teetä. Sängyssä vielä lujin kirjaa. Johonkin aikaan sitä sitten untenkin maille tuli mennyksi. Terveisiä vaan täältä "korkianpaikan leiriltä!" Siunausta!
11.7. Sydämelliset nimipäiväonnittelut  Elli Mäkiselle, Hettaan ja Noora- Anneli Kärjelle, Saarijärvelle, meilta Lapin matkaajilta! "Leppäkerttuvaunumakalaiset" nukkuivat pitkään. Aurinko paistoi. Lämmintä silloin 13 astetta. Aamupalaa ja kahvia. Luin Psalmien kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme vaunussa yhdessä. AAurinkopanelin laitoin lataamaan akkua. 14:ksi ajelimme Salmelle, Ullalle ja Paavolle, syömään erinomaisen maukkaan aterian, herkullisine jälkiruokineen. Kiiiitos! Kahville ajelimme vaunullemme, Palojärvelle. Ostimme lähellä olevasta Galdotievasta jätskiä. Ulla ja Paavo ajelivat perässä Lapinhillapurkin kanssa - että sellaiset jätskikahvit joimme. 18-19 välillä lähdin "juostahissuttelemaan" Salmelle - 8.7 km. Aurinko paistoi. M-L ja Ulla ajoivat meidän autolla oahitseni - kävivät rannassa hillankukkia katselemassa. Perille päästyäni pääsinkin Paavon kanssa. Kiitos hyvistä löylyistä ja koko päivästä! 20.30 maissa lähdimme vaunulle Palojärvelle. Söimme iltapalaa ja joimme teetä - ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Nukkumaan johonkin aikaan. Siunausta!

20190711

10.7. Pallaksella nousimme ylös "leppäkerttuvaunussa" myöhään. Ulkona lämmintä 8 astetta. Aamupalaa ja kahvia. Luin Psalmien kirjaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme vaunussa yhdessä. 13 jälkeen lähdimme ajelemaan Raattaman, Peltovuoman, Vuontisjärven kautta Hettaan, Jyppyrän taakse. Ennen Raattamaa tein vastan. Laitoimme ruokaa ja kahvia. Käveleskelimme Jyppyrän lenkkiä n. tunnin verran. Tein vastan. Siirryimme Hetan keskustaan. M-L meni kauppaan, minä 6.5 km lenkille Hetan päällystämättömälle urheilukentälle. Aurinko paistoi. Ajoimme Mäkisen Eskolle ja Ellille. Eilen unohdin kertoa, että Esko kävi asuntovaunumme ovella moikkaamassa 21 maissa. Oli nähnyt blogistani, että olemme siellä. Oli autoa siirtämässä Hetasta Pallakselle. Kutsui Esko saunaan. Nyt kun tulimme heille, oli Esko saunassa. Minäkin menin. Oli hyvät löylyt. Saunan jälkeen joimme Ellin ja Eskon kanssa hyvät kahvit. Kiitos saunasta ja tarjoilusta! 20 jälkeen lähdimme ja ajoimme Leppäjärvelle Salmen Paavolle ja Ullalle. Jutustelimme. Saimme avaimen Ullan kotitaloon, joka on kauniissa paikassa, Palojärven rannalla. 22 jälkeen olimme siinä pihassa. Vaunu asentoon. Iltapalaa ja teetä. Sitten unia odottelemaan. Siunausta!

20190709

9.7. Yli 10 oli jo aikarauta, kun selvisimme sängystä "lentävässä leppäkerttu-vaunussa, täällä Pallaksella. Maisemat hienot joka suuntaan. Sininen taivas. Aurinko paistoi. Aamupalaa ja kahvia. Luin Psalmien kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme vaunussa yhdessä. Kävimme käveleskelemässä alle 1.5 tuntia Pallaksen polkuja. Oli lämmintä. Alempana, jossa ei tuullut, jopa kuumaa. Vaunussa loikoilimme. Luin kirjaa. M-L laittoi ruokaa. Söimme. Kävin yli 11 km lenkillä. Pallastunturin tietä juostahissuttelin Särkijärvi-Raattama tiellä. Menopuolikas oli alamäkeä, jopa jyrkkää, suureksi osaksi. Paluumatka olikin sitten tunturiin nousua. Lämmintä. Poroja nulkkasi parissa kohdassa edessäni. Välillä pysähtyivät ja katselivat ihmeissään. Palattuani vaunulle oli M-L letunpaistossa. Kahvin kanssa maistuivat. Lueskelin kirjaa. Terveiset tunturista! Siunausta!

20190708

8.7. Asuntovaunumatkalaiset nousivat 10 maissa Oulun yläpuolella. Paistoi aurinko. Aamupalaa ja kahvia. Luin Psalmien kirjaa. 11.30 jälkeen jatkoimme matkaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta ja rukoilimme yhdessä ajellessamme. Eilisessä 60-luvun nuorten kokoontumisessa sain antaa kaikille vihkosen Jumalalla on sinulle asiaa. Ennen Ylitorniota laitoimme ruokaa ja kahvia vaunussa. 10 km ennen Pelloa M-L osti pehmikset, jotka termoskahvin kanssa söimme. 19 kävimme "leppäkerttuvaunuun" taloksi Pallastunturin P-paikalle. Iltapalaa, kahvia ja teetä. 21 maissa unta odottelemaan. Siunausta!
7.7. Harmaata. Aamupalaa ja kahvia. Luin Psalmien kirjaa. Laittelimme asuntovaunua lähtökuntoon. 11 maissa lähdimme kotoa. Saarijärveltä lähdimme 12 jälkeen, kun oli kauppa- ja tk:ssa käyntiä. Pihtiputaalla söimme nelostien parhaassa - Takkatuvalla. 15.30 maissa olimme Nivalassa, jossa olimme 60-luvun nuorten tapaamisessa. Se alkoi klo 17. Mimä olin 1968 nuorisotyön kesäharjoittelijana Nivalan lut. seurakunnassa. Liki 30 henkeä oli paikalla Nivalan vanhalla asemalla, joka oli nyt majoitus- ja  kahvila käytössä. Olihan se maielenkiintoinen hetki katsella toisiaaan - muuttuuhan se ihminen 50 v:ssa. Mielestäni oli erinomaisen hyvä tapaaminen. Muistelua. Kahvistelua vohveleiden kanssa. Kolme tuntia kesti. Paljonkin voisi kokoontumisesta kirjoittaa. 20 jälkeen jatkoimme matkaa pohjoista kohti Ylivieskan kautta. Oulun yläpuolella pysähdyimme 23 maissa tienvarteen sitä varten tehtyyn paikkaan. Sateli vettä. Otimme vielä iltapalaa ja teetä. Puolenyön jäleen unia odottelemaan. Siunausta!

20190706

6.7.

Sydämelliset nimipäiväonnittelut täältä meijjän suunnasta Metsälän Esalle, Ruuttusen Esalle ja Korvajärven Esalle!

Nousussa uuteen päivään oli lämmintä 16.8 astetta. Aamupalaa ja kahvia. Luin Psalmien kirjaa.

Tänäänkin olemme seuranneet netin kautta Kuopiossa olevia Vapaakirkon kesäjuhlia.

Jo aamusta meille saapui "omia". Daniel rullaluistimilla ja Milena hölkötteli vieressä. Kohta tulivat myös Emilia ja Minja. Emilia kantoi pientä serkkuaan, kun serkku ei suostunut istumaan rattaissaan. Tuli myös Terhi-Marja. Isä ja äiti olivat menneet hautajaisiin ja toivat lapset T-M:lle hoitoon siksi ajaksi. 

Kävin kylällä hakemassa apteekista insuliinia. paluumatkalla olivat "omat" kävelemässä meiltä kotiin - paitsi Minja, jota Emilia työnsi rattaissa. Aurinko paistoi.

Lueskelin kirjaa.

Ruokaa ja kahvia.

Kävin urheilukentällä 5.2 km lenkillä. Välillä tihkutteli vettä. Ennen kentälle menoa pudotteli vettä oikein kunnolla.

M-L kävi kylällä kauppa-asioilla.

Iltapalaksi kaupan pizzaa ja teetä.

M-L on tänään laittanut asuntovaunuun tavaroita.

Seurailimme Vapaakirkon kesäjuhlia netin kautta.

Siunausta!

Ps. "Huomatkaa tämä: joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää" (2. Kor. 9:6).

20190705

5.7.

Olihan sitä lämmintä 11.3 astetta nousun aikaan. Sininen taivas. Aamupalaa ja kahvia. Luin Psalmien kirjaa.

Lueskelin kirjaa.

M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Kävin iltapäivän puolella urheilukentällä 10 km lenkillä. Aurinkoista. Loppuosan - n 3 km - opettelimme kävelyä yhdessä Aapon - 11 v sarjalaisen - kanssa. Kiitos Aapon äidille - isän ja Aapon tuomista - lämpimistä tuliaisista! Perunarieskoista. Heti kotiinpäästyä niitä M-L:n kanssa maistelimme ja totesimme, että ovat maukkaita!

Ruokaa ja kahvia.

Denis kävi tuomassa pressun, jonka voisi laittaa asuntovaunukatoksen peitteeksi, revenneen tilalle.

Illalla seurasimme Kuopiosta Vapaakirkon kesäjuhlia netin kautta.

Iltapalaksi kaupan pizzaa.

Seurasimme myöhemmin nuorten tilaisuutta Kuopiosta.

Siunausta!

Ps. "Te olette kalliisti ostetut!" (1. Kor. 7:23).

20190704

4.7.

Sydämelliset nimipäiväonnittelut vielä tässäkin Salmen Ullalle, sinne Tunturi-Lappiin, Enontekiölle! Mukava sinne olisi vielä päästä vaeltelemaan - ja muutenkin.

Torstai. 27.0 astetta myöhäisen nousun aikaan. Aurinko paistoi. Aamupalaa ja kahvia. Luin Psalmien kirjaa.

Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Pääsin kotipaturiin.

Puistelin matot. M-L imuroi.

Kävin 8 km kävely/juoksuhissuttelulenkillä. Venyttelinkin vähän Tuntui taas mukavalta kun oli lämmintä.

Ruokaa ja kahvia.

M-L kävi kylällä postissa ja kauppa-asioilla.

Luin vähän kirjaa.

20 maissa saapuivat Timo, Pia, Miro, Milena ja Minja käymään - olivat muutenkin liikkeellä täällpäin. Kävin Timon kanssa saunan löylyissä. Söimme iltapalaa ja joimme kahvia, ym.

Siunausta!

Ps. "Teillä ei ole, sentähden ettette ano" (Jaak. 4:2).

20190703

3.7.

14.9 astetta lämmintä uuteen päivään noustessani - johon Marja-Leena oli noussut jo varhemmin. Harmaa taivas.

Aamupalaa ja kahvia. Luin Psalmien kirjaa. M-l kävi kylällä tk:ssa otattamassa laitteen pois, joka mittasi sydämen rytmejä, sekä kaupassa.

Lueskelin kirjaa.

Kävin urheilukentällä 7.2 km kävelylenkillä. Aurinkoista ja lämmintä.

Palattuani söin hyvää M-L:n tekemää keittoa - taisi olla samanlaista kuin viime sunnuntaina Eeliksen juhlissa. Kahvin kanssa juuri paistettuja mettäkakkuja.

Tulin seuranneeksi myöhemmin yleisurheilukilpailuja Tampereelta. M-L neuloi.

Tuli suurta rohkaisua Jumalan puolelta tänään, ajatellen työtä Hänen elopellollaan - osoitusta siitä, että emme ole omalla asialla, vaan Hänen.

Siunausta!

Ps. "Anokaa, niin teille annetaan, etsikää, niin te löydätte, kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan" (Matt. 7:7,8).

20190702

2.7.

Sydämelliset nimipäiväonnittelut "Teron Marille" Tampereelle! Samoin Iso-Ahon Meerille Saarijärvelle!

Ei tullut herättyä varahin - lämmintä silloin 29.0 astetta auringossa. Aamupalaa ja kahvia. Luin Psalmien kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme keittiön pöydän ääressä.

M-L leikkeli pensaita ja kukkapenkkeihin kuulumattomia kasveja. Minä ulkoilutin ruohonleikkuria aikamoista vauhtia pitkin nurmikkoa, etu- ja takapihalla. Silloin tällöin tipahteli vesipisaroita.

Kahvia ja eilen paistettuja lettuja nautimme takapihan puolella.

Ukkonen jyrähteli muutaman kerran.

Luin kirjaa. M-L neulonut tänäänkin.

Ruokaa.

Kävin urheilukentällä 8 km kävelylenkillä. Lienee ollut n 17 astetta lämmintä. 18 jälkeen tulin kotiin.

Iltapalaa ja teetä.

Siunausta!

Ps. "Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: Ábba! Isä! Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta" (Gal. 4:6,7).


20190701

1.7.

Aarolle, Tampereelle, sydämelliset nimipäiväonnittelut!

Kesäkuukin meni jo. 19.7 asteen lämpöön heräilin Heinäkuuhun. Marja-Leena nousi ennemmin - meni tk:een laitattamaan itseensä kojeen, joka mittaa sydämen rytmejä tietyn ajan.

Aamupalaa ja kahvia. Luin Psalmien kirjaa. M-L:n tultua kylältä rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Ennen sitä M-L luki kohdan hartauskirjasta.

Timolta tuli viesti, että Milkalla meni inssiajo läpi - eli nyt hänellä on ajokortti autolla huristeluun. Sydämelliset onnittelut sen johdosta vielä tässäkin.

Lueskelin kirjaa.

Söimme. Myös kahvia.

Paistelin lettuja. M-L neuloi.

Milka ajeli autolla - mikäpäs kun on ajolupa - Saarijärvelle. Miro ja Milena olivat mukana. Kävivät "Terheillä". Sieltä tulivat meille - Milkä, Miro, Terhi-Marja autolla ja Daniel ja Milena kävelemällä. Lettutarjoilua, ym. Milena jäi "Terheille" yöksi. Asuntovaunussa kuulemma nukkuvat.

Kävin urheilukentällä 10 km kävelylenkillä - rauhallisen reippaalla. Yli 20 astetta lämmintä.

Iltapalaa ja teetä.

Siunausta!

Ps. "Minun Jumalani on rikkautensa mukaan täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa, Kristuksessa Jeesuksessa" (Fil. 4:19).