20220430

30.4.2022.

Kuitenkin, vielä tässäkin: Sydämelliset onnittelut meiltä Arja Kuusjärvelle!

Antoisaa, Jumalan siunaamaa Vappua kaikille! 

Lauantai. Aikalailla aurinkoista ylösnousun aikaan. Ei nyt kovin lämmintä kylläkään.

M-L paisteli VHH-munkkeja.

Kävin Majakalla - jossa oli myyjäiset - munkkikahvilla. Samalla ostin pari linnunpönttöä poikakerhon hyväksi.

Kotona kahvia ja purtavaa.

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta.

Ruokaa ja munkkikahvit - M-L kävi kylällä asioilla ja toi munkkeja.

Valmistautumista huomiseen puhumiseen. Minut on kutsuttu puhumaan One Way-seurakuntaan huomenna klo 11.

Kahvia.

Pientä liikettä niveliin: 60 min. kävelyä juoksumatolla.

Kävin saunassa.

Lueskelin kirjaa. M-L neuloi.

Katselimme kuvia yhden lapsenlapsemme iloisista muutto hommista - Miron.

Iltapalaa ja teetä.

Uutisten seurailua - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle" (Ps. 139:23-24).


20220429

29.4.2022.

"Onko Jumalan olemassaolosta mitään todisteita?" kysyi Preussin kuningas Fredrik Suuri. Abbed Steimetz antoi kuolemattoman vastauksen: "Juutalaiset, Teidän Majesteettinne" (Thoralf Gilbrant, Ennustukset toteutuvat 4, Ristin Voitto 1977, s. 68).

Perjantai. 8.7 astetta lämpimällä ylösnousussa. Sininen taivas. Aurinko paistoi.

M-l kävi viemässä Danielin ja Emilian kouluun 8:ksi.

Aamupalaa ja kahvia.

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta.

Kahvia.

Laittelin SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteisen rukousrintaman Rintamaposteja 67., sekä Rukous- ja paastolauantain kutsuja kuoriin.

Ruokaa ja kahvia.

M-L kävi hakemassa Emilian ja Danielin koulusta kotiin.

Kävin viemässä Rintamapostit ja kutsut postiin. Joitakin tiputin lähistöllä olevien rintamalaisten laatikkoon. 

Laitoin tulen takkaan.

Hikoilin 60 min kävellen juoksumatolla.

Lueskelin kirjaa.

Iltapalaa ja teetä. 

Seurasimme tutun lapinmiehen, Rantajääskön Tapanin, haastattelua TV7:sta, Isännän pöydässä ohjelmasta.

Uutisetkin tulimme seurailleeksi - minä myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne" (Ps. 139:1-4).

20220428

28.4.2022.

25.4.2022.

Kuitenkin meidän on rukoiltava Suomen NATO-ratkaisun takia. Asia ei ole niin yksiselitteinen kuin kaiken kiireen keskellä voi tuntua. Mahdollinen vaihtoehto, mahdollisen NATOON liittymisen seurauksena, on nopeutetussa tahdissa tulevat vaikeudet kansamme kohdalle. Se rintama, jota nyt tarvitsemme, on rukousrintama kansamme puolesta. Kaikesta huolimatta sitä ehdotan. Jumala voi tehdä ihmeen, vaikka nyt näyttää siltä, että Suomi on osansa valinnut.

xxxxxxxxxx

22.4.2022.

Milloin Jeesukseen uskovalla ihmisellä on oikeus toimia lähimmäistään - toista ihmistä - kohtaan, vastoin esim. seuraavia Uuden testamentin opetuksia (olisiko joku ns. "ehdonvallan sääntö antamassa luvan poikkeamiin):

"...muuta kuin, että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän samaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sen tähden on rakkaus lain täyttämys" (Room. 13:8-10).

"...ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi. Toinen on tämä: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä" (Mark. 12:30-31).

"Te olette kuulleet sanotuksi: "Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin" (Matt. 5:43-45).

xxxxxxxxxx

"VÄLIKOHTAUS TUOMIOKIRKOSSA

Oli neljäs rukouspäivä, lokakuun 25. v. 1936. Pastori Bertel Törmävaara oli saarnaamassa. ... Hän oli ehtinyt saarnansa loppuun, kun yhtäkkiä nousi eräs mies kirkon penkistä seisomaan ja alkoi huurtaa voimakkaalla äänellä. Hän julisti, että Viipurin kaupungin asukkaiden on tehtävä parannus, sillä Jumala on ilmoittanut hänelle, että Viipurin kaupunki tulee tulella poltettavaksi ja sen tuomiokirkko hävitettäväksi, niin ettei siihen jää kiveä kiven päälle.

Kohahdus kävi läpi kirkkokansan. Kaikki suuntasivat katseensa välikohtauksen aiheuttajaan. Pastori oli keskeyttänyt puhumisensa. Kirkon vahtimestari lähti kulkemaan miehen luo luullen tätä joksikin hermosairaaksi, joka ei tiennyt, mitä teki.

Mutta mies oli sanonut sanottavansa ja polvistunut paikallensa kirkon penkkien väliin ja painanut päänsä rukoukseen. ...

Jokainen kirkkovieras aprikoi kuitenkin mielessään, kuka mahtoiolla tämä niin vakavan sanoman julistaja ja oliko sanoma todella Jumalan viesti tälle kaupungille, vai oliko se vain jonkun mielipuolen kuvitteluja. ...

Tuskin moni kuitenkaan osasi silloin käsittää, että kirkossa saatu viesti oli totisinta totta ja että se oli Jumalan itsensä antama varoitus. Elettiinhän ulkonaisesti rauhallista aikaa. ... Kuinka nyt syrjäinen, rauhaa rakastavan Suomen vähäinen Viipurin kaupunki voisi joutua hävityksen kohteeksi! Niin - ja vieläpä sen kaunis ja uljas tuomiokirkko, ... Viipuri tulisi hävitettäväksi? Eihän se ollut sen huonompi ja syntisempi kaupunki kuin muutkaan. Päinvastoin siellä oli eläviä sananjulistajia, ja seurakuntaelämä oli vilkasta. Paikallisessa sanomalehdessä, "Karjalassa", oli usein hengellisiä kirjoituksia, mm. juuri ko. sunnuntaina rovasti Eetu Kilpeläisen herätyshenkinen kirjoitus tekstistä Luuk. 10: 21-22. Samassa hengessä pastori Törnivaarakin oli juuri pitämässä kokouksia. Myös rovasti urho Muromaa oli usein kuultu Viipurissa mm. hengellisen elämän syventymispäivillä.

Ennustus kävi kuitenkin kirjaimellisesti toteen. Kun 1939 mar5raskuun 30 p:nä lentopommeja alkoi sataa Suomen eri kaupunkeihin ja talvisota oli syttynyt, tuhosivat pommit myös suuren osan Viipurin kaupunkia. V. 1940 myös kaunis tuomiokirkko sai pahan lentopommin osuman. Uudet vallanpitäjät purkivat sittemmin koko kirkon, niin ettei siihen todella ole jäänyt kiveä kiven päälle.

Silloin muistettiin näistä tapahtumista julistettu ennustus, ja sen julistaja tuli pian tunnetuksi varsinkin viipurilaisten keskuudessa. Hän oli entinen kalakauppias Mikko Reponen. ...

Sotien aikana ja niiden jälkeisinä vuosina ymmärrettiin, että oli Jumalan suurta armoa, kun Hän oli antanut Suomen kansalle ja erityisesti Karjalan heimolle tällaisen profeetallisen sanantuojan. Monien sydämet kääntyivät Jumalan puoleen, ja talvisodan aikana Suomessa tunnetusti rukoiltiin paljon presidentin (Kyösti Kallio) linnasta alkaen pienimpään salomökkiin asti. Vaikka sota hävitti paljon ja tuotti monta surua, tajuttiin, että kallein oli kuitenkin säilynyt: vapaus, myös vapaus kokoontua Jumalan Sanan kuuloon. Sotien ajat ja niiden jälkeiset vuodet olivat, kuten tiedämme, monille hengellisen herätyksen aikoja.

Mikko Reponen on jättänyt ikään kuin testamenttinaan vakavan sanan Suomen kansalle:

"Oi Suomen kansa! Miten on sinun laitasi? Oletko kansana ja yksilönä ottanut vastaan rakkauden ja totuuden, se on: Kristuksen? Oi kansani! Onko Kristus sinulle pelastuskallio, johon sinä turvaat? Yön varjot laskeutuvat Suomenkin päälle, sillä väkevä eksytys on valheen henkenä kansamme yllä ... Mutta kun yö on pimeimmillään, silloin kuuluu huuto: Ylkä saapuu! Ystävä, joka vielä olet Jumalan pelastavan armon ulkopuolella ja pakenet Jeesuksen kutsua, turviin. Yksin Hänen verihaavoissaan olet turvassa" (Eräästä aikakauslehdestä).

(Mikko Reponen, Viipurin profeetta, Suomen kohtalonvuosien apostoli, toimittanut K. Mikkonen s. 16, 17, 18, Kuva ja Sana 1967).

xxxxxxxxxx

Torstai. Harmaa taivas.

M-L vei Emilian ja Danielin kouluun 8:ksi.

Aamupalaa ja kahvia.

luin Psalmien kirjaa. Rukousta.

Puolenpäivän maissa oli 9.5 astetta plussalla.

M-L kävi kylällä kauppa-asioilla ja toi samalla koulukkaita.

Kävin kylällä monistamassa Rintamaposteja ja kutsuja Rukous ja paastolauantaihin. Molemmat SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteisiä asioita.

Ruokaa jaa kahvia.

Alkoi satamaan oikein urakalla lunta, tai lumiräntää. Hiutaleet olivat todella isoja ja niitä oli tiuhassa. Kaunistahan se oli.

Kävin viemässä Danielin jääkiekkovarusteineen hallille harjoituksiin.

Iltapalaa ja teetä.

Kävelyä 60 min. juoksumatolla.

Lueskelin kirjaa.

Seurasimme uutisia - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Halleluja! Ylistäkää Herran nimeä. Ylistäkää, te Herran palvelijat,..." (Ps. 135:1)

20220427

27.4.2022.

Sydämelliset nimipäiväonnittelumme Merja Pihlaiselle!

Keskiviikko. 4.4 astetta pakkasella klo 6.10. Aurinko. Sininen taivas. 

Aamupalaa ja kahvia.

Luin psalmien Kirjaa.

Kävimme viemässä M-L:n kanssa Emilian pääsykokeisiin Jyväskylään. Niin ne vuodet menevät nopeasti; juuri äsken oli Emiliakin pieni tytön tyllerö, nyt jo alkaa peruskoulu olla taaksejäänyttä elämää. Mutta, sellaistahan se elämä on - ja niinhän sen pitääkin.

Palattuamme M-L:n kanssa kotiin, joille kahvit - Hirvaskankaan ABC:ltä ostetun nisun kera.

Rukousta. Torkkumista. laitoin tulen takkaan. Rukousta.

Ruokaa ja kahvia.

Pientä liikettä, edes: 60 min. kävelyä juoksumatolla.

Kävimme saunassa.

Lueskelin kirjaa.

19:ksi menimme M-L:n kanssa helluntairukoushuoneelle Avoimen taivaan alla-keskusteluiltaan. Timo ja Soile Ahola luotsailevat sitä iltaa.6 henkeä.

Iltapalaa ja teetä.

Seurasimme uutisia - myös israelista.

Siunausta!

ps. "Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, herra, kuka silloin kestää? Mutta sinun tykönäsi on anteeksiantamus, että sinua peljättäisiin" (Ps. 130:3-4).


20220426

26.4.2022.

Tiistai. 6.4 astetta lämmintä silloin kun nousin "jalanviljaan." Pilvistä. M-L oli jo laittanut uuniin lihaa paistumaan. Tuoksustakin sen tunsi. Oli vienyt Danielin kouluun 8:ksi.

Aamupalaa ja kahvia.

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta.

Kahvia.

Kirjoitin toukokuun SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteisen rukousrintaman Rintamapostin 67.

M-L haki Danielin koulusta 14.

Laitoin takkaan tulen.

Ruokaa - kolmenlaista juuresta ja uunissa paistettua lihaa. Jälkiruuaksi kahvia ja jätski/persikka/rahka-annos. Neljäs osa - vadelmat - siitä puuttui. Olin kerran yötä Keisuilla, Ylitorniolla. Siellä sain ensimmäisen kerran noita neljää yhdessä.

60 min. kävelyä juoksumatolla.

Iltapalaa ja teetä.

Seurasimme uutisia - myös Israelista.

Terolle terveisiä!

Siunausta!

Ps. "Meidän apumme on Herran nimi, hänen, joka on tehnyt taivaan ja maan" (Ps. 124:8).

20220425

25.4.2022.

Sydämelliset onnittelumme - vielä "täskii" - meijän Timo, Markus, Johannekselle, nimipäivän johdosta! Samoin M-L:n veljelle, Markku Huttuselle ja hänen pojalleen, Markus Huttuselle, Haminaan!

Maanantaissahan sitä taas elelemme elämää "ethen käsin." 16.1 astetta lämmintä auringossa  - siihen aikaan, kun "myöhäisheränneenä" nousin. Taivas oli sininen.

Aamupalaa ja kahvia. M-L oli jo paistellut VHH-leivät.

Luin Psalmien kirjaa.

Kävin 8.3 km kävely/rukouslenkillä Tarvaalan suunnassa. Aurinkoinen oli tie tallustella. M-L kävi myös kävelylenkillä.

Ruokaa ja kahvia.

Valmistautumista ensi Sunnuntain puhumiseen.

Kahvia.

60 min. kävelyä juoksumatolla.

Iltapalaa ja kahvia.

Terhi-Marja, Emilia ja Daniel käväisivät. Daniel tulosteli.

Seurasimme uutisia - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä" (Snl. 14:34).

20220424

24.4.2022.

Sydämelliset nimipäiväonnittelut, vielä tässäkin, Jämsénin Pertille!  

Sunnuntai. 6.9 astetta plussalla ylösnousussa. M-L noussut jo varemmin: valmistautui osaltaan päivän tarjoiluihin. Aurinko paisteli. Taivas sininen.

Aamupalaa ja kahvia.

Terhi-Marja kävi hakemassa M-L:n. menivät tarjoiluiden vuoksi helluntairukoushuoneelle aikaisremmin.

Luin Psalmien kirjaa. 

Ajelin 11:ksi rukoushuoneelle tilaisuuteen. Hain salmen mukaan. Tilaisuuden jälkeen lounas alakerrassa. Kun lähdin kotiin, jäivät M-L ja Terhi-marjakin vielä "setvimään" lounaan ja kahvin jälkijuttuja.

Timo ja Milena tulivat meille. Milena jäi, mutta Timo meni samantien bändiharjoituksiin. Eipä ennättänyt Milena muuta kuin juuri vähän kokeilemaan juoksumattoa kun M-L, Terhi-Marja, Emilia ja Daniel tulivat rukoushuoneelta. Milena lähtikin sitten tätsyn ja serkkujen kanssa heille.

Kävelin 60 min. juoksumatolla.

Lueskelin kirjaa.

Terhi-Marja, Emilia ja Daniel toivat Milenan meille.

Kun Timo tuli harjoituksista laitoin saunan lämmite. Hänen kanssaan saunoimme.

Iltapalaa ja kahvia.

Timon ja Milenan mentyä tuli seurailtua uutisia.

Siunausta!

Ps. "Kuka on niin kuin Herra, meidän Jumalamme, joka korkealla asuu ja katsoo syvälle - taivaassa ja maassa" (Ps. 113:5-6).

20220423

23.4.2022.

SUOMN KANSA, ÄLÄ HYLKÄÄ JUMALAASI!

"...valmistaudu kohtaamaan Jumalaasi" (Aam. 4:12).

Jumala sanoo: "Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä" (Jes. 66:2).

Suomi kansakuntana on tuomionalaisessa olotilassa Jumalan kasvojen edessä. Jumala on myös tuomion Jumala.

Suomen tilanne on vakava. Tunnemmeko etsikkoaikaamme? Se on kulumassa loppuun, kuin hiekka tiimalasissa.

Maatamme odottavat ajat, jotka eivät meitä miellytä. Tämä kaikki johtuu siitä, että olemme pitäneet halpana Kaikkivaltiaan Jumalan ja Hänen pyhän Sanansa.

Ei ole Jumalan kunnioitusta nähtävissä esivaltamme tekemissä monissa päätöksissä. Jumalan Sanaa ei ole pidetty ohjenuorana niitä tehtäessä.

Kansakuntana emme ole olleet siunaamassa Israelin kansaa ja juutalaisia, Aabrahamin jälkeläisiä. Tämä ei ole tuonut siunausta yllemme, vaan kirousta.

Hengellisissä yhteisöissäkin, joiden pitäisi olla tienviittoja oikeaan suuntaan, poljetaan Jumalan Sanaa ihmismielipiteiden alle. Näin häväistään Jumalaa.

Yksilöihmisinä olemme suuremmalta osalta kääntäneet selkämme Jumalalle.

Vielä Jumala odottaa. Vielä Hän tarjoaa meille armoaan. Vielä Hän haluaa armahtaa Suomen kansaa. Käyttäkäämme tämä tilaisuus! Kääntykäämme Jumalan puoleen parannusta tehden synneistämme! Tehkäämme se nyt, että Herra armahtaisi maatamme ja kansaamme!

Vain kansallinen, kaikkia kansankerroksia koskettava hengellinen herätys, voi meitä kansakuntana auttaa.

Meidän on toimittava Jumalan ehdoilla, ei omillamme:

"Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta"    (Jes. 55:6-7).

22.4.2022.

_____________________________

Sydämelliset nimipäiväonnittelumme Hedmanin Yrjölle, Enontekiölle, "yliperän tien varteen!"

Lauantai. 4.4 astetta ylösnousun aikaan. Harmaa taivas.

Aamupalaa ja kahvia.

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta.

Kahvia.

M-L kävi kaupassa.

Vähän liikettä niveliin: Kävelin 60 min. juoksumatolla.

Jatkoin hien tuottamista saunanlauteilla - ja kyllähän se vuotikin.

Kahvia.

Kävin "Terhien" luona palauttamassa kirjan, j0onka sain luettua. Siellä kaikki olivat työntouhussa: Emilia ja Daniel puuhommissa. Emilia halkoi kirveellä puita. Daniel laitteli "verkkosiiloon" kuivamaan; välillä oli siellä päälläkin niitä asettelemassa. Denis oli omissa hommissaan "väärtinsä" kanssa. Terhi-Marja leipomahommissa - kuten meillä M-L:kin. Se kun on huomenna tarjoilu helluntairukoushuoneella kokouksen jälkeen.

Jatkoin sieltä samantien Hirvaskankaalle, Herätyskeskukseen, jossa oli tilaisuus klo 14. Kahvit ryyppäilin alkajaisiksi. Timo Kuusjärvi ja Nina Puustelli johdattivat ylistykseen. Sen aikana Milena ja Minjakin olivat etuosassa ylistyshuiveja heiluttelemassa Annelin kanssa. Se on mukavaa. Niin pääsevät alkuun vapaaseen seurakuntaelämään. Liekkö totta, mitä kuulin radiosta: Seurakunnan pahin vihollinen on Jeesus - sillä Hän haluaa vapauttaa ihmiset. Siltäkin näkökulmalta asiaa voi katsoa. Miko Puustelli johteli kokousta. Puhujana oli Sirkku, pastori, lähetystyöntekijä, jonka sukunimeä en muista. Hänen miehensä ei ole kuitenkaan suomalainen. Sirkku on ollut usein puhumassa Kolarin hyvissä konferensseissa.  

Toinen tilaisuus olisi alkanut klo 16. Siihen en jäänyt, vaan ajelin kotiin.

Ruokaa ja kahvia.

Lueskelin kirjaa. M-l leipoi.

Iltapalaa ja nes-kahvia.

Siunausta!

Ps. "Minä rakastan herraa, sillä hän kuulee minun ääneni ja rukoukseni" (Ps. 116:1).

20220422

22.4.2022.

Perjantai. 17.4 astetta lämmintä auringossa ylösnousun aikaan - minun. Sininen taivas.

M-L kävi viemässä Danielin kouluun 8:ksi. 

Aamupalaa ja kahvia.

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta.

Kahvia.

Lueskelin kirjaa.

M-L kävi hakemassa Danielin 14 koulusta.

Ruokaa ja kahvia.

Kävelin 60 min. juoksumatolla.

Luin kirjaa.

Laitoin tulen takkaan.

Luin kirjaa.

Iltapalaa ja teetä.

Seurasimme uutisia 

Siunausta!

Ps. "Halleluja! Autuas se mies, joka Herraa pelkää ja suuresti halajaa hänen käskyjänsä! Hänen jälkeläisensä tulevat voimallisiksi maassa, oikeamielisten suku tulee siunatuksi" (Ps. 112:1-2).

20220421

21.4.2022.

Torstai. 11.6 astetta lämmintä ylösnousuni aikaan. Auringossa. Sininen taivas.

M-l kävi viemässä Emilian ja Danielin kouluun 8:ksi ja kävi samalla kaupassa. 

Aamupalaa ja kahvia.

Luin psalmien kirjaa. Rukousta. 

Kahvia.

Vaihdoin autoon kesärenkaat, sekä pesin auton  Olikin mahtava sää. Aurinko paistoi täyvveltä terältä.

Ruokaa ja kahvia. M-L leipoi tänään hyvää lettivehnästä.

Pesin autonrenkaat.

60 min. kävelyä juoksumatolla. M-L imuroi auton.

Iltapalaa ja uutisia - myös Israelista.

Siunausta!

ps. "Jumalan voimalla me teemme väkeviä tekoja; hän tallaa meidän vihollisemme maahan" (Ps. 108:14).

20220420

20.4.2022.

Keskiviikossahan sitä mennään. Nousuni aikaan 13.3 astetta plussalla. Auringon paiste ja sininen taivas.

Aamupalaa ja kahvia.

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta.

Kävimme M-L:n kanssa jakelemassa loput 150 TV7:n lehteä. Yhteensä eilen ja tänään 400 kpl. 

Palattuamme aurinkoisilta teiltä, söimme. Kahvia päälle - ja vähän suuhunkin.

Luin hivenen kirjaa.

Kostuttelin pintaa kävelemällä 60 min. juoksumatolla.

Sittenpä olivatkin hikireiät hyvin auk,i kun kiipesin saunanlauteille.

Lueskelin kirjaa.

19:ksi ajelin helluntairukoushuoneelle Rukousiltaan. Salmen hain mukaan. 10 henkeä paikalla.

Iltapalaa ja Israel-uutisia

Muutkin uutiset tuli seurailtua.

Siunausta!

Ps. "Kiittäkää herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti" (Ps. 107:1).

20220419

19.4.2022.

Tiistai. "Myöhäisheränneen" noustessa oli 21.7 astetta lämmintä auringossa. Taivas oli ihka sininen.

Aamupalaa ja kahvia.

Luin Psalmien kirjaa. rukousta.

Kahvia.

Kävimme M-L:n kanssa jakamassa 260 kpl TV7:n lehtiä. Tarvaalaan ja aika kauas ympäristöön. Ja kyllähän se aurinko paistoi. Perhosia lenteli eri puolilla.

Hetken ennätin lukasta kirjaa kun tulimme kotiin. M-L lämmitteli sillä aikaa ruokia

Ruokaa ja kahvia.

Kävelin 60 min. kävelymatolla.

Lueskelin kirjaa.

Iltapalaa ja kahvia.

Seurailimme uutisia - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Halleluja! Ylistäkää, te herran palvelijat, ylistäkää Herran nimeä. Siunattu olkoon herran nimi nyt ja iankaikkisesti" (Ps 113:1-2).

20220418

18.4.2022.

Sydämelliset onnittelumme Pirkko Inkiläiselle, Kanadaan, syntymäpäivän johdosta!

Maanantai, 2. Pääsiäispäivä. 17.3 astetta lämmintä, auringossa, kun myöhään nousin.

Aamupalaa ja kahvia.

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta. 

Oli tarkoituksena katsoa fb:n kautta livelähetystä Kolarin Pääsiäisjuhlilta, mutta eipä sitä tullutkaan. Meinasin sen aikana samalla ajella vähän pyörällä. Poljeskelinkin, vaikka ohjelmaa ei tullutkaan, 60 min. kuntopyörä/rukousajelun.

Kahvia.

Lueskelin kirjaa.

Hyvää ruokaa. kahvia.

Kirjoittelin "artikkelin."

Nes-kahvia ja rahkapiirakkaa.

Tein 60 min. kävelyn juoksumatolla.

Kävin saunanlöylyissä.

Iltapalaa ja teetä.

Seurasimme uutisia.

Terolle hyvää matkaa!

Siunausta!

Ps. "Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimeänsä, tehkää hänen suuret tekonsa tiettäviksi kansojen keskuudessa" (Ps. 105:1).

20220417

17.4.2022.

Sunnuntai, Pääsiäispäivä. 9.2 astetta auringossa ylösnousun aikaan - minun. Sininen taivas.

Aamupalaa ja kahvia.

Sanaa ja rukousta.

11:ksi ajelimme M-L:n kanssa kokoukseen helluntairukoushuoneelle. Salmen haimme mukaan. Denis johteli kokouksen. Mukana oli ylistystanssiryhmä Kipinä, Uuraisilta. Anneli H ja Johanna F. Mukava, että oli tällainen ryhmä mukana! Musiikissa oli Sonja L. Saarnan piti Hannu-Heikki H. Tilaisuuden jälkeen oli alakerrassa kahvitarjoilu.

Kotiin tultuamme seurasimme Kolarin Pääsiäisjuhlia. M-L laittoi samalla ruokaa. Ensin katselimme jo tänään olleen tilaisuuden.

Ruokaa ja kahvia.

Kolarin juhlien katselu - fasebookin kautta - jatkui.

Terhi-Marja, Denis, Emilia ja Daniel kävivät pääsiäiskahvilla. 

Seurasimme toisen tilaisuuden tallenteen Kolarin juhlilta.

Klo 18 pääsimme jo mukaan suoraan lähetykseen Kolarista. Sieltäpä ne tilaisuuden löytyvät Kolarin helluntaiseurakunta fasebook. 

Iltapalaa.

Kävin saunassa.

Seurasimme uutisia.

Siunausta!

Ps. "Joka kansat kasvattaa, hänkö ei rankaisisi, hän, joka ihmisille opettaa tiedon?" (Ps. 94:10).

 

16.4.2022.

Lauantai - Pääsiäislauantai. 3.4 astetta plussalla ylösnousussa. Vähän harmaa taivas. Aurinko kuitenkin kuumotteli.

Aamupalaa ja kahvia.

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta. Valmistautumista päivän tilaisuuteen.

Ajelimme M-L:n kanssa Vapaakirkolle, jossa alkoi klo 12 SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteinen Rukous- ja paastolauantai. Johtelin tilaisuuden. Iloitsin suuresti yhteisestä rukouskokoontumisesta, jossa oli neljänlaisesta seurakunnasta, joita kaupungissamme on, edustajia paikalla. Uskon, että taivaassakin tykättiin/tykätään tämänkaltaisista uskovien kokoontumisista. Paikalla oli n. 30 henkeä.

Tervetulleeksi kokoontumiseen meidät toivotti Vapaaseurakunnan puolesta, vanhimmiston jäsen, Kaarlo Hakasalo. Hän luki myös Raamatun paikan ja johti rukoukseen. Sydämelliset kiitokset Vapaaseurakunnan vanhimmistolle, että he antoivat Vapaakirkon käyttöön yhteistä rukoustilaisuutta varten!  Sekin jo osaltaan kertoo jotakin kristittyjen yhteydestä, että näin voimme kokoontua eri seurakuntien kokoontumispaikoissa. Viime kuun samanniminen kokoontuminen oli Helluntaiseurakunnan rukoushuoneella ja toukokuun kokoontuminen on One Way-seurakunnan rukoushuoneella. Siitä tarkemmin piakkoin - päivä on kuitenkin La. 21.5.2022. Laitahan allakkaan!

Yhteislauluihin meitä johtelivat Seija Suuronen, kitara ja Antti Pietilä, harmonikka. He esittivät myös ukrainalaisen koskettavan laulun: On mulle rakkahin, tää joukko pyhien... Raija Kalenius johti meitä myös pariin lauluun, Antin harmonikalla säestäen. 

Klo 12 jälkeen piti Eija Manni lyhyen puheen ja klo 13.30. Ensio Manni. Molemmat puheet olivat koskettavia. 

Kuuntelimme ja katselimme videolta Presidentin rukous-laulun. Sanat ovat presidentti Kyösti Kallion rukouksesta talvisodan aikoihin. Hän oli uskovainen presidentti. Sävelen rukoukseen on tehnyt Kristoffer Streng. Hän myös lauloi laulun, kahden muun henkilön kanssa.

Muuten käytimme aikaa rukoukseen. Erityisinä aiheina olivat: Ukraina/kautta venäjä, Eurooppa, Suomi ja "Se löytyi-valtakunnallinen, yhteiskristillinen, mediamissio, joka on syksyllä 2020.

Äänentoistoa kokoontumisessamme hoiti Viljami Kovanen.

Tilaisuuden järjestäjänä toimi Häkkilän - Peltokylän - Kohmun yhteiskristillinen rukouspiiri.

Kiitos Jumalalle, että saimme rukoilla yhdessä! Kiitos kaikille tehtävissä palvelleille! Jatkakaamme yhdessä rukousta, eri seurakuntiin kuuluvina kristittyinä! Voimistukoon näky siitä vain entisestään!

Sää oli kaunis, keväinen. Aurinko paistoi.

Kotiin tultuamme aloimme heti seuraamaan tilaisuutta Kolarin helluntaiseurakunnan järjestämiltä Pääsiäisjuhlilta, jotka alkoivat eilen. Siinä samalla M-L laitteli ruokaa ja söimme. Kahvia myös.

Seurasin klo 11 tilaisuuden jälkiseurantana. Klo 18 tilaisuuden saimme taas seurata ihan livenä. Fasebookin kautta ne tulevat. Jatkuvat Maanantaihin. On hyvä asia, kun tuollaisia kokouksia järjestetään.

Iltapalaa ja kahvia.

Luin Arkkipiispa Tapio Luoman haastattelun, jossa hän myös otti kantaa Päivi Räsäsen asiaan. Olenkin odottanut - muutkin - että jotakin kuuluisi luterilaisen kirkon taholta Päivi Räsäsen ja Juhana Pohjolan oikeudenkäynnin jälkeen, mutta hiljaista on ollut. Nyt tuli kannanottoa korkealta taholta - arkkipiispalta. Se, mitä hän sanoi, oli mielestäni ala-arvoista. Tällä en tarkoita, etteikö saisi sanoa, sillä onhan Suomessa sanan- ja uskonnonvapaus. Olisi ollut arkkipiispalla hyvä tilaisuus sanoa jotain Raamatun sanan mukaista, mutta hän sanoi päinvastaista. Viimeaikoina toisissa yhteyksissä kuultulausahdus: Naamarit on nyt riisuttu! sopii tähänkin. Arkkipiispa liputtaa nyt täysillä samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen puolesta. Puoli on valittu jo aikaisemmin, mutta yhä räikeämmin tuodaan väärää opetusta esille, sieltä, mistä pitäisi kuulua aivan toisenlaista viestiä. Päivi Räsänen - ja myös piispa Juhana Pohjola - ovat suoraselkäisesti tuoneet esille Jumalan sanan mukaista opetusta ja kantaa, mutta myös luterilaisen kirkon voimassa olevaa kantaa, joista molemmista arkkipiispa ja suurin osa piispoista taitaa olla luopunut. Tällaiset - Jumalan sanan vastaiset - olivat tämän Pääsiäisen sanat arkkipiispalta. Meidän tulee rukoilla hänen, piispojen ja luterilaisen kirkon kannanottojen ja työn - niin kuin muidenkin hengellisten yhteisöjen työn, työntekijöiden ja johtajien puolesta, että jumala armahtaisi.

Tässäkin haluan tuoda esille sen vakavan asian, että Suomen kansa on vakavassa tilanteessa tässä historiansa hetkessä! Ei ensimmäiseksi itäisen naapurimme aikeita ajatellen, vaan siksi, että olemme hyljänneet Jumalan ja Hänen Sanansa. Olemme kansakuntana tuomionalaisessa olotilassa! Suurelta osin on kuitenkin niin, että me emme edes tiedä sitä. Asiantilan sisäistäminen olisi meille - erityisesti uskoville - tärkeää juuri nyt, eikä joskus muulloin. Se, mitä mahdollisesti kansamme kohdalla tapahtuu, on seurausta jumalattomuudestamme; siitä, että olemme pitäneet kaikkivaltiaan Jumalan pilkkanamme ja toimineet lakiemme ja elämämme suhteen - hengelliset yhteisöinäkin välinpitämättöminä, jotkut niistä jopa eturintamassa edistämässä Jumalan Sanan vastaisia asioita. Missä näkyy hengellisten yhteisöjen elämässä - esim. seurakuntien elämässä - se, että maamme on nyt niin vakavassa tilanteessa? Maamme ja kansamme kohdalla on sellainen tilanne, että meitä ei pelasta mikään muu, kuin kansallinen, kaikkia kansankerroksia koskettava, voimakas, hengellinen herätys. Se, että paljon ihmisiä kääntyy Jumalan puoleen, pyytää Häneltä armahdusta syntiensä vuoksi; tulee uskoon. Meidän uskovien parissa on nyt suurta tilausta rohkealle kristillisyydelle; rohkealle uskolle! Tehtävämme nyt on rukoilla täydellä vakavuudella ja laajalla rintamalla. Tehtävänämme nyt on myös olla laajalla rintamalla, rohkeasti,  tavoittamassa ihmisiä, täydellä vakavuudella, evankeliumin kanssa.

Siunausta!

Ps. "-Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset" (1. Piet. 4:17).


 

20220415

15.4.2022.

Pitkäperjantai. 4.0 astetta plussalla, silloin kun minä nousin. Taivas  oli vähän harmaa. Aurinko kuitenkin kuumotteli.

Hyvää Pääsiäisaikaa kaikille! Näitä aikoja vietämme niiden tapahtumien muistoksi, jolloin meille valmistettiin pelastus - pelastus synnin vallasta, pääsy Jumalan yhteyteen ja iankaikkiseen elämään. Tämä kaikki Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Kiitos Jeesus, että täytit Isän tahdon täydellisesti; olit kuuliainen hamaan ristinkuolemaan asti ja näin sovitit syntimme Isän edessä! Avaamalla sydämemme Jeesukselle ja ottamalla Hänet vastaan elämäämme, pääsemme osalliseksi kaikesta, mitä Hänen sijaiskuolemansa ja verensä vuodattaminen on meille ansainnut. Sinunkin puolestasi Jeesus teki kaiken tuon; kärsi ja kuoli, mutta nousi myös kolmantena päivänä ylös kuolleista. Uskontojen perustajat ovat kuolleen toinen toisensa jälkeen, mutta Jeesus elää!

Aamupalaa ja kahvia.

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta.

Kahvia.

Tein 60 min kävelylenkin juoksumatolla.

Hyvää ruokaa ja kahvia.

Laitoin takkaan tulen.

Lueskelin kirjaa

Seurasimme M-L:n kanssa Pääsiäisjuhlien alkajaistilaisuutta Kolarin helluntaiseurakunnasta, fasebookin kautta. Juhlat jatkuvat Maanantaihin asti.

Iltapalaa ja teetä.

Seurasimme uutisia.

Huomenna on sitten SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteinen Rukous- ja paastolauantai, josta kutsu tässä lopussa. Tule mukaan - vaikket paastoakaan!

Siunausta!

Ps. "Herra on kuningas. Hän on pukenut itsensä korkeudella. Herra on pukeutunut, vyöttäytynyt voimaan. Niin pysyy maanpiiri lujana, se ei horju. Sinun valtaistuimesi on vahva aikojen alusta, hamasta iankaikkisuudesta olet sinä" (Ps. 93:1-2).



20220414

14.4.2022.

Kiirastorstai. 2.1 astetta plussalla nousun aikaan - minun Harmaa taivas.

M-L oli jo kauppareissulla kun kömmin ylös  Samalla vei Danielin ja Emilian kouluun 8:ksi.

Aamupalaa ja kahvia.

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta.

Kahvia.

Laitoin tulen takkaan.

60 min. juoksumatolla. Koostui: 15 min. kävelyä, 15 min. juoksua, 30 min. kävelyä. Hyvinhän se silläkin huonokuntoisen vanhan miehen paita kastui.

Hain Emilian ja Danielin koulusta 14.

Ruokaa ja kahvia.

Sain tänään puhelinnumeron miehelle, jota en ennestään tuntenut. Soitin hänelle heti. Sovimme, että otan hänet kyytiin tämän illan kokoukseen, joka oli alle kolmen tunnin päästä. Tuntui johdatukselta kaiken kaikkiaan. 

Kahvistelua.

M-L meni "Terhien" janssa kokoukseen ja hakivat Salmen mukaan. Minä sitten ajelin ja otin kertomani miehen kyytiin. Ajelimme 18:ksi helluntairukoushuoneelle.

Hyvä tilaisuus kaikkineen. Musiikkikin oli erinomaista - Hawina. Timo Kuusjärven lauluja. Kyllä ne olivat hyviä - minun mielestäni, uskon monen muunkin. Paavo Järvinen puhui. Kertoilematta sen enempää mitä kokouksessa tapahtui, totean vain, että mies, joka oli mukanani kokouksessa, oli iloinen mies paluumatkalla. Uuden elämän alku. Annoin hänelle luettavaa ja sain yhteydenpitotietoja. Se oli sellainen johdatuksen päivä. Daniel tuli jääkiekkovarusteineen kyydissäni kotiin. M-L myös Sokkarilta asti.

Iltapalaa ja kahvia.

Seurasimme uutisia. Minä myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Joka korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo: herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan"  (Ps. 91:1-2).




20220413

13.4.2022.

Keskiviikko. 3.1 astetta miinuksella klo 6.55. Aurinko paisteli siniseltä taivaalta. Keväältä se tuntuu.

Aamupalaa ja kahvia.

Kävin viemässä Emilian ja Danielin kouluun 8:ksi.

Kahvia. 

M-L vei minut 9:ksi Majakalle, jossa oli pastorien rukousaamu. Vähän kahvia, minun alustus - pyynnöstä - ja keskustelua, rukousta. Paikalla: Sven Loosen, Ensio Manni, Raimo Kauppinen, Raimo Salo ja minä. Arvostan tällaisia tapaamisia.

10:ksi M-L kävi viemässä Emilian kouluun.

M-L haki minut Majakalta kotiin.

Kävin hakemassa Danielin kotiin klo 14 koulusta. Samalla reissulla hain apteekista diabeteskyniä - haimaton mies kun olen. 2010 leikattu pois.

Ruokaa ja kahvia.

Lueskelin kirjaa.

Tein 60 min. kävely/rukous/paidankastelulenkin juoksumatolla.

Saunan löylyissä.

Ollessani saunassa toi Daniel meille rappurallin. Pyysin joskus häntä hitsaamaan sen, kun oli yksi osa lähtenyt irti. Oli ostanut myös uudet harjat siihen ja maalannut kapistuksen. Kiitos Danielille hyvästä palvelusta!

Luin kirjaa.

Emilia ja Terhi-Marja käväisivät.

Seurasimme TV7:lta lähetystä Seinäjoen helluntaiseurakunnasta. Samalla tuli oteltua iltapalaa ja teetä.

Uutisten seurailua - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "...tulkoon osaksemme Herran, meidän Jumalamme, laupeus. Suo menestyä meille kättemme työn; niin, suo menestyä meidän kättemme työn" (Ps. 90:17).



20220412

12.4.2022.

Tiistai. 1.7 astetta klo 6.55. miinuksella Selkeää. Aurinko.

Aamupalaa ja kahvia.

Kävin viemässä Danielin ja Emilian kouluun 8:ksi.

Kahvia. 

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta.

Kahvia.

Tutkiskelin yhtä aihetta Raamatusta.

Ruokaa ja kahvia.

Kävin hakemassa Emilian ja Danielin koulusta 14. M-L tuli kyydissä muutaman kilometrin ja käveli "aurinkoista tietä (pyörätietä) kotiinpäin."

Jatkoin Raamatun aiheen tutkistelua.

Kahvia.

Kävelin 60 min. juoksumatolla.

Lueskelin kirjaa.

Iltapalaa.

Seurasimme uutisia - myös A-studiota.

Siunausta!

Ps. "Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen" (Ps. 90:12).



20220411

11.4.2022.

Sydämelliset 16 v-onnittelumme - vielä tässäkin - Nooalle, lapsenlapselle!

Ja Maanantaita. 1.9 astetta plussalla klo 6.55. Harmaa taivas. Sateli hiljakseen räntää.

Aamupalaa ja kahvia.

Kävin viemässä Danielin ja Emilian 8:ksi kouluun.

Luin Psalmien kirjaa.

Torkkumista ja nukkumista.

Kahvia.

Kävin 8.3 km kävely/rukouslenkillä Tarvaalan suunnassa. Aurinkokin jonkin aikaa paistoi. Tapasin lenkillä yhden tutun miehen - kuin tilauksesta. Kun huomasi minut, niin pysäytti autonsa sopivasti kohdalla olleelle pysäkille. Siinäpä samalla sain savusaunaan kutsun. Eikä tunnu pahalta ollenkaan.

Ruokaa ja kahvia.

Kuuntelin yhtä puhetta, kun minua pyydettiin sitä arvioimaan.

M-L leipoi tänään ruisleipää - joten huushollissa leijailivat hyvät tuoksut.

M-L kävi kylällä kaupassa. Lueskelin kirjaa. Torkuin.

M-L teki pizzaa. Sitä iltapalaksi.

Seurasimme uutisia - minä myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Ennen kuin vuoret syntyivät ja sinä loit maan ja maanpiirin, iankaikkisesta iankaikkiseen olet sinä, Jumala" (Ps. 90:2).




20220410

10.4.2022.

Tänään on Teron nimipäivä. Siispä sydämelliset onnittelumme vielä tässäkin esikoisellemme, Terolle! Samoin sukulaismiehellemme, Haapalan Terolle, poikamme, Timon, vaimon veljelle!

Sunnuntaihan se taas tulla tupsahti. 1.7 astetta ylösnousun aikaan plussalla. Harmaa taivas.

Aamupalaa ja kahvia.

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta. 

11:ksi ajelimme M-L:n kanssa helluntairukoushuoneelle Sunnuntaijuhlaan. Salmen haimme mukaan, eli matkaan. Oli hyvä kokous. Lopuksi kahvit.

Laitoin kotiin, selvittyämme, tulen takkaan.

Luin vähän kirjaa.

Hyvää ruokaa ja kahvia.

Lueskelin kirjaa.

Terhi-Marja ja Denis piipahtivat. Kävelyllä oli nuoripari. Joimme rahkapiirakkakahvit.

Tein 60 min. kävelylenkin juoksumatolla.

Iltapalaa.

Seurasimme uutisia.

Tänään on satanut lumiräntää - välillä oikein "sakiastikin."

Siunausta!

Ps. "Kiitetty olkoon Herra iankaikkisesti. Amen, amen" (Ps. 89:53).

20220409

9.4.2022.

Sydämelliset nimipäiväonnittelumme - vielä tässäkin - kahdelle lapsenlapsellemme: Eelis Kuusjärvelle ja Miro, Eeli Kuusjärvelle!

M-L oli jo käynyt kylällä kaupassa kun minä nousin sängystä. Silloin oli 3.6 astetta plussalla. Taivas oli harmaa.

Aamupalaa ja kahvia.

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta.

Kahvia.

Kävelin 60 min. juoksumatolla. Paitahan siinä kastui - taitaa olla vain huonon kunnon merkki. Jatkoksi poljeskelin 20 min. kuntopyörää. Samalla lueskelin kirjaa.

Kävin saunassa. Hiki suorastaan valui - "hikireiät kun olivat jo valmiiksi i auki ja hiki päällä.

Hyvää ruokaa. Jälkiruuaksi juuri uunista otettu rahkapiirakka kahvin kanssa - ja se oli hyvää.

Luin kirjaa.

Iltapalaa.

TV7: ohjelmaa seurailin hetken M-L:n kanssa.

Lueskelin kirjaa.

Seurasimme uutisia Israelista ja muualta.

Siunausta!

Ps. "Herra Sebaot, autuas se ihminen, joka sinuun turvaa!" (Ps. 73:28).


20220408

8.4.2022.

Epäinhimillinen sota Ukrainassa on koko ajan käynnissä, mutta siitä en ole kirjoitellut tässä, ns. blogissani. Rukouksissa asia on kyllä päivittäin.

Ei tullut noustua uuteen päivään varahin. Liki 5 astetta silloin lämmintä. "Räystäät tippuivat" ja muutenkin sateli vettä. 

Aamupalaa ja kahvia.

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta.

Kahvia.

Kävelin 60 min. matolla - en räsy- vaan juoksumatolla.

Ruokaa ja kahvia.

Lueskelin kirjaa. Torkuin.

Iltapalaa.

Seurasimme uutisia - myös Israelista.

Tänään ei ole tullut käydyksi ulkona.

Vähän ennen 22 oli vajaa 4 astetta plussalla. Kovasti märännäköisiksi ovat paikat tänään tulleet.

Siunausta!

Ps. "Nostakaa ilohuuto Jumalalle, joka on meidän väkevyytemme; nostakaa riemuhuuto Jaakobin Jumalalle" (Ps. 81:2).

 

20220407

7.4.2022.

Torstai. 1.7 astetta plussalla ylösnousussa. M-L  oli käynyt viemässä Emilian ja Danielin kouluun 8:ksi. Harmaa taivas. Vähän oli satanut lunta.

Aamupalaa ja kahvia.

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta. 

Kahvia.

Lapioin lumia talon etupuolelta. Tein myös polut lintujen ruokintapaikalle, biojäteastialle ja liiterille. Linnuille ja muille ruokailijoille laitoin siemeniä ja rasvapalloja. Kylläpä oli vastasatanut lumi kirkasta, kun aurinko paisteli ihka siniseltä taivaalta.

M-L kävi kylällä asioilla ja toi samalla Danielin koulusta 14.

Ruokaa ja kahvia.

Kävelin juoksumatolla 30 min. Olikin jo paita valmiiksi märkä lumien lapioimisen jäljiltä.

Lähetin kirjoituksen paikallislehteen, kun ajatus rukouksessa mieleen tuli. Laittavat, jos laittavat. Jos ei lähetä, eivät ainakaan laita.

Laitoin takkaan tulen.

Terhi-Marja, Denis, Emilia ja Daniel tulivat meille. Samoin kohta myös Timo, Milena ja Minja. Otimme pöydän antimia. Timon ja Deniksen kanssa kävimme saunanlöylyissä. Milena ja Minjakin pääsivät kokeilemaan juoksumattoa. Vähän Timokin.

Seurasin uutisia - myös Israelista. Muurinaukossa -rukousohjelman loppua katsoin TV7:sta.

Siunausta!

Ps. "Herran nimi on vahva torni; hurskas juoksee sinne ja saa turvan" (Snl. 18:10).


20220406

6.4.2022.

Sydämelliset syntymäpäiväonnittelumme Haapalan Oliverille!

4.7 astetta miinuksella 8 maissa. Oli satanut ja satoi lunta. M-L meinasi viedä Danielin kouluun 8:ksi, mutta eipä vienytkään. Auto ei lähtenyt kohdasta, jossa olemme sitä pitäneet. Jos olisi lähtenyt, niin ei olisi pihatielläkään mennyt mihinkään. Lunta kun oli niin paljon ja traktori ei ollut vielä käynyt. Joten, Daniel joutui kävelemään kouluun. Myöhästyi, mutta kuitenkin.

Aamupalaa ja kahvia.

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta.

M-L leipoi mettäkakkuja.

Ruokaa ja kahvia.

Kävelin 60 min. juoksumatolla.

Luin kirjaa.

Kävin hakemassa puut liiteristä paksun hangen takaa ja laitoin takkaan tulen.

Kävin saunassa. 

Denis tuli traktorin kanssa, ollessani saunassa. Denis työnsi ja M-L oli ratissa, kun ottivat auton pois siitä mistä sitä ei aiemmin saatu. Linkosi autopaikkaa leveämmäksi, niin että saa auton siihen toiseen asentoon.

19:ksi menin helluntairukoushuoneelle Rukousiltaa. 9 henkeä.

Lunta vain satoi. Lumimiehille tulee nyt työtä vuorotta.

Seurasimme uutisia Israelista. Iltapalan kanssa muita uutisia.

Siunausta!

Ps. "Herra Sebaot, autuas se ihminen, joka sinuun turvaa" (Ps. 84:13).


20220405

5.4.2022.

APU SUOMELLE TULEE JUMALALTA

"Ei tule apua idästä, ei lännestä..." (Ps. 75:7). 

"Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan" (Ps. 121:2).

Esivaltamme edustajat ovat nyt sukkuloimassa maailmalla kiirettä pitäen. Vakuutuksia NATO-oven aukiolosta saadaan sieltä ja täältä - myös siltä toiselta Eurooppalaiselta suurvallalta, jolla myös on ydinase, niin kuin sillä ensimmäiselläkin, kuten ainakin yhdellä muullakin maanosassamme.

Vaakatasossa - ihmistasossa - Suomi on kääntänyt tiukasti katseensa ihmisapuun.

Suomi, sinun apusi ei tule miltään ilmansuunnalta! Oletko unohtanut katsoa siihen suuntaan, missä on sellainen ovi auki, josta tulee sinun todellinen apusi?

Suomen kansa: presidenttimme, hallituksemme ministereineen, kansanedustajamme, esivaltamme ja koko kansamme: Nosta katseesi ylöspäin! Apusi tulee Herralta, kaikkivaltiaalta Jumalalta!

Suomi, sinun ainoa toivosi on Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen sovintoveressä! Käänny parannukseen: tunnusta ja hylkää syntisi ja luopumuksesi elävästä Jumalasta! Se tapahtuu vain Vapahtajamme, Jeesuksen ristintyön kautta. Kansallinen, kaikkia kansankerroksia koskettava hengellinen herätys, voi siirtää kansamme pois tuomionalaisesta olotilasta!

Jumalan kansana, hengellisinä yhteisöinä, kirkkokuntina, herätysliikkeinä, seurakuntina, niiden työntekijöinä, vastuunkantajina ja jäseninä, meidän on kuljettava parannuksenteon kärjessä: tunnustettava ja hyljättävä se, missä olemme hyljänneet Jumalan ja Hänen pyhän Sanansa.

Jeesus on sovituskuolemallaan ja verellään avannut meille tien pyhän Jumalan yhteyteen. Ovi ylöspäin on auki. Odottakaamme apua sieltä!  Nöyrtykäämme Jumalan väkevän käden alla ja huutakaamme yhdessä Häneltä armahdusta kansallemme.

4.4.2022.

Jouko Kuusjärvi

Rajalantie 12. B.

43100 SAARIJÄRVI

jouko.kuusjarvi@gmail.com

Puh. 040-0206858

_____________________________________

Tiistai. 1.4 miinuksella noustessa. M-L oli jo käynyt viemässä Danielin ja Emilian kouluun 8:ksi. Satoi lunta - ja sitähän se nyt tekeekin jatkuvasti.

Aamupalaa ja kahvia.

Luin Psalmien kirjaa.

Kävin hakemassa Emilian koulusta kesken päivän.

Rukousta.

Kirjoitin puffin pariin lehteen 16.4. klo 12-15 olevasta kristittyjen yhteisestä Rukous- ja paastolauantaista. Maksullisenkin ilmoituksen yhteen laitoin

Ruokaa ja kahvia.

Koko ajan satoi lunta ihan kunnolla. Tuuli välillä pyöräytteli lumia. Tuuli sen verran, että melkein vaakatasossa lumi lensi - ja kinoksia syntyi. Satoi koko päivän.

Kävelin 3 x 15 min. juoksumatolla, minuutin tauolla. Rauhallisesti, polven oikeamisen muistaen.

Lueskelin kirjaa.

Laitoin tulen takkaan. Sitähän oli nietostunut lunta miltei polviin asti. liiterissä kun kävin.

Luin kirjaa.

Iltapalaa. M-L leipoi tänään ruisleipää.

Seurasimme uutisia - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Jumala, sinun tiesi on pyhä; kuka on jumala, suuri niin kuin sinä, Jumala?" (Ps. 77:14).



20220404

4.4.2022.

Maanantai on - sekin - ihan mainio päivä. Satoi lunta aamulla - jo - sakeasti. Eilenkin johonkin aikaan. 4.6 astetta miinuksella ylösnousussa. Melkein sattui tuo tämänpäiväinen nimipäiväkin kohdilleen, mutta ei ihan: Ukko. Oli isolla kirjoitettu.

M-L kävi tänä aamuna viemässä Emilian kouluun 8:ksi.

Aamupalaa ja kahvia.

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta.

10:ksi ajelin Majakalle puhumaan. Samalla vein Danielin 10:ksi kouluun. Oli avointa puhua majakalla. Yksinkertainen mies, yksinkertaisesti - mutta ei yksinkertaista evankeliumia. Tuon viimeisen sanonnan joku voi sanoa kenties toisinkin.

Samalla reissulla kun kävin Majakalla, kävin myös Matkahuollossa - joka on R-kioskilla. Sain ilmoituksen, että sinne on tullut tilaamamme esine - juoksumatto. Toin kotiin.

Kahvia.

Rukousta.

Kasailin juoksumaton. Piti kantaa "taravia" pois sen tieltä, että saapi paikalleen. "Sarvistepperikin" pääsi työhuoneeseen kuntopyörän viereen.

Laitoin takkaan tulen. M-L neuloi.

Ruokaa ja kahvia.

Lunta satoi sakeasti ja välillä isoilla hiutaleilla.

3 x 10 min. kävelin juoksumatolla - vähän niin kuin kävelytekniikalla jalkojen osalta.

Lueskelin kirjaa.

Iltapalaa.

Seurasimme uutisia - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Me kiitämme sinua, Jumala, me kiitämme sinua; lähellä on sinun nimesi, sinun ihmeitäsi kerrotaan" (Ps. 75:2).


20220403

3.4.2022.

Sunnuntai. 1.0 astetta miinuksella ylösnousussa. Selkeää. Aurinko paistoi.

Aamupalaa ja kahvia.

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta.

M-L meni Terhi-Marjan kanssa helluntairukoushuoneelle tarjoiluja laittamaan. 

Menin 11:ksi Ehtoollisjuhlaan rukoushuoneelle. Tilaisuuden jälkeen kahvitarjoilu.

Tultuani kokouksesta kotiin lämmittelin ruokaa ja join kahvia. M-L jäi toisten kanssa setvimään tarjoilujen jälkijuttuja.

Seurasin "jälkiseurantana" SM-hiihtoja Ounasvaaralta netin kautta.

Terhi-Marja, Denis ja Emilia käväisivät.

Laitoin takkaan tulen.

Iltapalaa ja teetä.

Seurasimme uutisia.

Siunausta!

Ps. "Kun olen heikko, silloin minä olen väkevä" (2. Kor. 12:10).

20220402

2.4.2022.

Sydämelliset onnittelumme Mika Turuselle syntymäpäivän johdosta!

Niin sitä vain huristellaan Huhtikuussa. 4.5 astetta oli plussalla aamupäivällä. Sininen taivas ja auringon paiste.

M-L oli käynyt jo kaupassa ennen kuin minä nousin "jalan viljaan."

Aamupalaa ja kahvia. 

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta.

Seurasin SM-hiihtojen viestejä, Ounasvaaralta, netin kautta.

Poljeskelin 60 min. kuntopyörää samalla kun katselin hiihtoja - ettei nyt ihan "tuoliurheiluksi mene." M-L toi tarjottimella polkemisen jälkeen hyvät ruuat jälkiruokineen tietokoneruudun eteen. Hyvä palvelu, eikös vaan.

Kävin hikoilemassa lisää saunan lauteilla.

Kahvia.

Lueskelin vähän kirjaa.

Laitoin takkaan tulen.

Iltapalaa ja teetä.

Siunausta!

Ps. "Heitä työsi Herran haltuun, niin sinun hankkeesi menestyvät" (Snl. 16:3).

20220401

1.4.2022.

Tänään täyttää vuosia kolmanneksi vanhin lastenlapsemme. Rakkaat onnittelumme, Miro, vielä tässäkin! Ikä pysyttelee vielä toisella kymmenellä - mutta lisääntyy.

Perjantai. 16.0 astetta pakkasta klo 6.55. Punainen auringonnousu. Selkeää.

Aamupalaa ja kahvia.

Kävin viemässä Emilian kouluun 8:ksi.

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta. Torkkumista.

Kahvia.

Luin kirjaa.

Kävin hakemassa Emilian koulusta 14. Samalla reissulla vein SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteisen rukousrintaman Rintamapostit, sekä Rukous- ja paastolauantai kutsut postiin.

Laitoin takkaan tulen.

Aurinko paisteli hienosti.

Ruokaa ja kahvia.

Lueskelin kirjaa.

Seurailin hiihdon SM-kilpailuja netin kautta. Jälkikatseluna. 

Iltapalaksi M-L teki hyvät täytteet pitaleipien sisään. Maistuipi kahvin kanssa.

M-L:kin innostui seuraamaan uutisten jälkeen SM-hiihtoja.

Siunausta!

Ps. "Jumala, sinun tiesi on pyhä; kuka on jumala, suuri niin kuin sinä, Jumala?" (Ps. 77:14).