31.3.
Hyvää syntymäpäivää sisko-Pirjolle Suomeen - ja toisille perheen maaliskuussa syntyneille! Tänä aamuna heräsimme Olegilla Verhnaja-Staritsassa. Eilen illalla kun tulimme myöhään tänne - tuolta pohjoisemmasta - söimme. Sen jälkeen lähdin 8 km "juoksuhissuttelulenkille". Kaman yli juoksin ja täällä kylällä. Oli pimeää. Tähdet loistivat kirkkaina. Pieni pakkanen. Lenkin päälle kertalämmitteiseen hirsisaunaan. Kuuma. Vasta. Yli puolenyön nukkumaan. Tänään klo 10 oli kokous rukoushuoneella. Puhuttiin, laulettiin, rukoiltiin. Ihmiset eivät meinanneet tuntea minua, kun paino on pudonnut. Olivat iloisia nähdessään. Esirukoilleet sairauteni aikana. Kokouksen jälkeen syötiin Olegilla. 16:ksi mentiin nuorten kokoukseen rukoushuoneelle. Puhuimme Veikon kanssa. Sen jälkeen kävin 9 km "juoksuhissuttelulenkillä" Lunimin suunnalla. Saunalla kävin pesulla. Söimme Olegilla. Saunakin on lämmite. Koetan lähettää tämän ja kuvia tämänpäivän kokouksesta "vippaskonsteilla"
Siunausta ja terveisiä! Kiitos esirukouksista!
Siunausta ja terveisiä! Kiitos esirukouksista!
30.3.
Herättyämme Verhnaja-Staritsassa, Olegilla, luin Psalmien kirjaa. Söimme aamupalaa ja lähdimme aamupalan syötyämme, lähdimme ajelemaan 20 km Gainiin. Sieltä 15 km Tunoviin. Aurinkoista. Tie oli talvitie, joka tehdään talvisin yli soiden ja kankaiden. Katepillari oli juuri työntänyt lumen pois - ja ihmeenä saapui toisesta suunnasta samaan aikaan kanssamme risteykseen, josta lähti tie, joka oli puolimetrisen lumen peitossa. Pillari meni edessämme ja niin pääsimme. "Tien aukaisija käy heidän edellänsä".
Pidimme kokouksen talossa, joka oli köyhä. Kaikki 10 lasta oli synnytetty kotona. Mihin sieltä soiden takaa lähti. Joimme teetä kokouksen jälkeen. Paluumatkalla oli kuorma-auto jäänyt yksikaistaisella tiellä hankeen. Lapioimme itsellemme tien ohi. Jatkoimme Gainasta 140 km Permin Komin ihan pohjoisosaan, Ust-Tsornajaan. Siellä Nadjalle, jossa söimme ruuan tultuamme. Teet päälle paikalliseen tapaan. Sittenpä alkoikin kokous. Laulettiin, puhuttiin ja rukoiltiin. Madjan tytär oli äskettäin kuollut. Teetä ja nes-kahvia joimme ennen paluumatkaa. Tilaisuudet ovat olleet koskettavia. Uskovilta täällä kuulee, kuinka he ovat rukoilleet puolestani sairauteni aikana 2010 ja halunneet vielä nähdä minua. 20 maissa lähdimme takaisinpäin kohti Gainaa ja Verhnaja-Staritsaa. Blogissa on tänään joitakin puhelimella otettuja kuvia. Mm.kanoista uunin alta ruokintakaukaloistaan kurkkimassa - Tonovon kokoustalon keittiössä. Kokoustalosta myös ulkoapäin. Pillarin juuri työntämästä tiestä. Lähetin nämä viestit Ust-Tsornajasta ja Gainasta, kun niissä on yhteys. Grisan nelivedolla ollaan liikenteessä. Voipi olla, että tänä iltana vielä käymme saunassa "baanjassa" -
Minä toivottavasti myös hikoilemassa - lenkillä illan pimeydessä.
Siunausta!
Kiitos esirukouksista!
Minä toivottavasti myös hikoilemassa - lenkillä illan pimeydessä.
Siunausta!
Kiitos esirukouksista!
29.3.
Eilen juna oli 21 aikoihin Mendelejevossa. Sergei tyttöineen oli meitä Ladalla vastassa. Ajelimme 1 km pohjoiseen, Kudymkarin kaupunkiipn. Klo olikin silloin jo yli 00.30. - elimme näet jo Permin aikaa, joka eroaa 4 tuntia Suomen tämänhetken ajasta. Söimme rukoushuoneen yläkerrassa "yöpalaa", minä myös kahvia. Saunassakin kävimme. Nukkumaan kävimme Veikon kanssa rukoushuoneen penkeille - kuin telt an penkkejä. Valja nukkui yläkerrassa.
Tänä aamuna heräilin 9 maissa. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia ja teetä. Raisa vei passimme Tonjalle - Antonina - joka vei ne toimistoon, jossa meidät rekisteröidään tänne. Kävin sinä aikana "juostahissuttelemassa" pitkin kaupungin kapeita - lapionterän levyisiä - kävelypolkuja, 10 km lenkin. Aurinkoista. N. 10 astetta pakkasta. Yksi hankaluus lenkillä oli - koirat, joista yksi jo tarttui "pulttuun". Lenkin jälkeen kävin saunassa pesulla - se oli lämmin illan Jälkeen. Sellainen kertalämmitteinen kiuas, kylmä pukuhuone.
Juotiin kahvia ja teetä. Suunniteltiin kesän telttakokousaikoja Sergein ja Veikon kanssa.
Syötiin. Juotiin teetä. Sovittiin kokous yhdelle kylälle. Rukoiltiin ja lähdettiin neljisin Sergein autolla pohjoiseen päin 120 km - Maratiin, jossa oli kokous kodissa. Laulettiin, puhuttiin, rukoiltiin. 9 meitä oli. Juotiin teetä ja vähän syötiin. Paluumatkalla käytiin naapurikylällä - Ust-Onolva - rukoilemassa yhden sairaan puolesta. Sitten jatkoimme parinkymmenen km matkan Katsovaan, jossa vaihdoimme Grisan autoon ja Sergei lähti Kudymkariin. Me suuntasimme pohjoiseen päin, Gainan alueelle. Aurinko alkoi paistaa punaisena matalalta Ladan suhistellessa kohti Permin Komin pohjoisia alueita. Matkaa meillä on n. 80
km pätkä Gainaan. Grisa, kuskimme, on käynyt Saarijärvelläkin, Aleksein kanssa, jonka tapaamme - jHs - Gainassa. Gainasta jatkamme vielä Kama-joen vartta 20 km. Lopussa menemme jäätä pitkin ison Kaman ylitse Verhnajta-Staritsaan. Todella hieno punainen aurinko taivaanrannassa juuri nyt. Kirjoittelen tätä autossa Katsovan ja Gainan välillä, kun perillä ei saata olla yhteyttä.
Siunausta!
Ps. "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia (myös sukulaiskansojenne alueilla)kaikille luoduille..." (Mark. 16:15).
28.3.
Matka kohti itää jatkuu junassa. Yö meni hyvin. Nukuttuakin tuli ihan tarpeeksi - taisi kuitenkin pätkissä, mutta onneksi pitkissä. Kuuma kyllä oli/on ollut. Kello lähestyy 18 - Moskovan aikaa. 21 jälkeen meidän pitäisi olla Mendelejevossa, jossa olisi tarkoitus jäädä pois junasta. Siellä meitä odotetaan ja jatkamme pikkuautolla Kudymkariin, jossa olemme myöhään. Tänään olen lukenut Psalmien kirjaa. Rukoiltukin on vähän ja oltu rukouksen hengessä. Syöty eväitä ja juotu nes-kahvia. Jutusteltu. Täällä junissa kulkee monenlaisia kaupustelijoita. Ostin Marja-Leenalle korurasian - no, oli siinä korujakin sisällä. Vähän olen yläpedillä koettanut venytelläkin.
Junassa yläpetillä suuntana Ural...
Kiitos esirukouksista, että voisimme olla Jumalan lähettiläitä Hänen johdatuksessaan!
Siunausta ja terveisiä kaikille!
Ps. "...kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te olette minun todistajiani, alkaen..." Apost.teot 1:8
27.3.
Niinpä se juna lähti "Ladoskin" asemalta juuri - 15.24. Moskovan aikaa - kohti itää. Hytissä - joka on aika kuuma - yläpetillä kiikuttelen. Siitä onkin 3,5 v kun viimeksi olen ollut tässä maassa. Aamulla ennen kukonlaulua herättyämme Veikolla ja Ritvalla, sekä aamupalan syötyämme, lähdimme Sandersin kyydissä Haapaniemeen, josta Olegin ja hänen vaimonsa kyydissä Pietariin. "Valja", tulkkimme oli myös kyydissä. Mikkelin jälkeen pysähdyimme ABC:llä. Rajamuodollisuudet hoituivat nopeasti. Matka meni hyvin. Aurinko paistoi. 13.45 maissa paikallista aikaa olimme Pietarissa, asemalla. Veikolla ja Valjalla on alapetit. Vaunupalvelija toi meille - pyynnöstä - teet ja minulle nes-kahvit. Maistuikin eväiden syönnin päälle. Niin sitä huomeniltaan heilutellaan kohti määränpäätä ja sieltä pikkuautolla eteenpäin.
Siunausta ja terveisiä!
Ps. "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis..
26.3.
Ensimmäinen vuosilomapäivä. Heräsimme sinisen taivaan ja auringonpaisteen päivään. Salmen Ulla soitteli Enontekiöltä Marja-Leenalle. Salmen Paavo minulle. Lähetystyö asioita - mielenkiintoisia sellaisia. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Psalmien kirjaa. M-L luki hartauskirjasta tämänpäiväiset. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
Denis käväisi. Toi kärryn kun vei helluntaiseurakunnan pöydät pois. Niitä oli lainassa Alfa-illallisella. Joimme kahvia.
12:ksi menin kylälle asioille. Palattuani täyttelin Alfa-lomakkeen, joka lähetetään ALFA-toimistoon. Kasailin tavaroita Venäjän reissua varten. Timo tuli käväisemään. Oli ollut Serviisissä lauleskelemassa ja tilaisuutta pitämässä. Söimme yhdessä.
Kävin 8 km "juoksuhissuttelulenkillä Tarvaalan suunnassa, 6.45 min/km. Kirkasta ja keväistä.
Terhi-Marja, Denis, Emilia ja Daniel käväisivät. T-M täytti minulle maahantulokortin Venäjän reissua varten. 17.30 maissa heitin rinkan autoon ja M-L lähti viemään minua JKL:ään. Kävimme kaupassa vielä Sj:llä - vähän evästä junamatkaa varten huomiseksi. Menin Kuohulle yöksi työtoverilleni Veikolle. M-L ajeli takaisin Sj:lle. Illan mittaan kävin saunassa Veikon kanssa. Joimme kahvia ja otimme iltapalaa. Huomen aamulla nousemme aikaisin ja meidät viedään Haapaniemeen, josta saamme - jHs - kyydin Pietariin junalle. Tuntuuhan se taas vähän erikoiselta olla lähdössä itänaapuriin.
Kiitos siunauksentoivotuksista! Kiitos kun muistatte rukouksin!
Siunausta!
Ps. " Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille" (Mark. 16:15).
25.3.
Niinpä. Se on sitten tänään se virkaurani viimeinen työpäivä Saarijärven Vapaaseurakunnassa – sitä en tiedä onko koko elämäni viimeinen sellainen työpäivä. Huomisesta alkaa loma, joka päättyy huhtikuun viimeinen päivä. Eläkkeellä olo alkaa – jHs – 1.5.
Heräiltyäni söin aamupalaa ja join kahvia. Marja-Leena oli noussut jo aikaisemmin valmistautumaan ”päivän koitokseen” – ALFA -illalliseen. Tavaroita oli jo iso kasa keittiön lattialla odottamassa. M-L luki hartauskirjasta tälle päivälle tarkoitetun kohdan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
Ohrasen Tuula kävi hakemassa 10 maissa M-L:n kimpsuineen. Menivät Vapaakirkolle - ja kauppaan ostamaan ALFA -illallistarvikkeita. Siellä Vapaakirkolla heiltä menikin koko päivä ruokien laitossa. Gromovin Helvi sinne tuli vielä myös jossakin vaiheessa hommiin. Minä valmistauduin erilaisiin asioihin liittyen ALFA -illalliseen.
Kävin kylällä syömässä HH:ssa ja kauppa-asioilla. Ruusujakin varasin kukkakaupasta iltaa varten. Käytyäni kotona ajelin hakemaan kukat. Samalla reissulla kävin yhden seurakuntalaisen luona onnittelukäynnillä. Hän täyttää 70 v tällä viikolla.
Sain hommat hoidettua sopivasti kun piti lähteä Vapaakirkkoon ALFA -illalliselle. Kyllikin hain naapurista kyytiin. Olimme sopineet, että 17:ksi menemme ALFA -tiimiläisten kanssa kirkolle. Sai kaikessa rauhassa olla valmiina sitä hetkeä varten kun vieraat saapuvat. Rukoilimmekin hieman yhdessä. Ennen 18 alkoi vieraita saapua. Se on hieno tunne kun ”uusia ihmisiä” saapuu runsaasti kirkkoon. Iloinen puheensorina täytti eteisen ja kirkkosalin. Pöydät oli jo eilen laitettu koko salin täydeltä. Toivottelimme porukalla ihmisiä tervetulleeksi ja osa ohjaili heitä pöytiin. Taisi olla n. 90 henkeä paikalla, joista kolmasosa kurssilaisia, loput kutsuttuja vieraita. Minunkin kutsumani vieraat saapuivat. Se tuntui mukavalta. Urheilu – ja nimenomaan kilpakävely – on se asia, joka on tutustuttanut minut heihin. Kyseessä oli kilpakävelytuomaripariskunta – toinen heistä kansainvälinen kävelytuomari, joka on ollut monissa kilpailuissa ylituomarina. Johtelin illan. Aluksi toivoteltiin kaikki vielä tervetulleiksi. Sitten pidin pienen ”yhteen tuovan” puheenvuoron, jonka tarkoitus oli olla hauska. Se vapauttaa tunnelmaa ja ilmapiiriä. Kun ihmiset tulevat erilaisista tilanteista yhteen – ja he kaikki ovat henki, sielu ja ruumis – niin jokin tuollainenkin asia voi saada aikaan kokemusta, että olemme yhdessä koolla. Yhteinen hersyvä nauru voi saada sellaista aikaan. Lauloimme ruuansiunauslaulun – Takalon Martin johdolla – ”Saku sammakko” -sävelellä. Sen jälkeen kävimme nauttimaan ALFA -illallista, joka oli todella maistuvainen! Paljon siihen oli nähty vaivaa – siis tehty työtä sen eteen. Kuitenkin se kannattaa. Koko ajan tapahtuu hyviä asioita sen johdosta, että nähdään vaivaa - Jumalan valtakunnan asia kasvaa. Lauloimme illassa yhteislauluja Takalon Katriinan ja Martin säestyksellä ja johdolla. Hyviä – ”hyväsävyisiä” – lauluja. Visuaalinen puoli laulunsanoissa, jotka heijastettiin tykillä kaikkien nähtäväksi, oli mukavannäköinen. Samoin kankaalle heijastettu tervetulotoivotus. Takalon Monja ja Jutta pitivät mukavan jäänmurtajan. Olivat laittaneet muutaman tuolin alle suklaamunia. kenen tuoli alta sellainen löytyi, joutui/pääsi joukkueeseen kilpailuun minua vastaan. Kysymykset olivat Raamatusta. Joukkueelle kysymykset olivat vaikeampia kuin minulle. Minulle oikein helppoja. Siinä olikin jutun juju ja hauskuus. Sain palkinnoksi ”lämmintä kättä” kassissa tryffelirasian, tuikkuja, tulitikkuja, kyniä ja sinikantisen vihkon, johon oli kirjoitettu ”Joken matkapäiväkirja” – se oli tarkoitettu Venäjän matkalle, jolle olen lähdössä. Oli mukava ja ”lämmin juttu”. Aivan erinomainen idea. Kiitokset Monjalle ja Jutalle! Näytettiin tykin kautta syksyn ALFA -kurssin ryhmäkuva, sekä tiimin kuva. Samoin nyt päättyvän talvikurssin ryhmäkuva ja tiiminkuva. Esittelin tämän ALFAn tiimiläiset. Ojensin jokaiselle kiitokseksi ruusun. Ei tarvitse käyttää ylisanoja, kun sanon, että on ollut mahtava tiimi molemmilla kursseilla! Ensimmäisen kurssin ”pioneeritiimi” on sama ja uusia on tullut lisää tälle kurssille tiimiin. Katsoimme syksyn ALFAsta kuvatun videon. Se on hyvä esittelyvideo. Pidimme Neittaanmäen Anna-Liisan kanssa kahdestaan illallispuheen aiheesta: Miten käyttäisin loppuelämäni hyvin? Anna-Liisa puhui ensin ja minä sitten. Koin, että sekin osio oli hyvä. Takalon Martti lauloi yhden tekemänsä laulun Ryöväri musiikkinäytelmästä, joka esitetään tämän viikon torstaina klo 18 ja perjantaina klo 18 Saarijärvisalissa. Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan. Tämäkin laulu oli koskettava. Yhteislaulun jälkeen olimme tiiminä yhdessä edessä. Vidgrenin Marja, Rühmannin Kyllikki ja Haapalan Raija johtivat kaikkia yhteiseen rukoukseen, jonka jälkeen siunasimme kaikki toisiamme yhtymällä Herran siunaukseen. Hyvän Pääsiäisen- ja siunaustoivotusten jälkeen pääsimme nauttimaan katetun kahvipöydän antimista. Kaikki kurssilaiset saivat muistoksi ryhmäkuvan kurssilaisista. Tiimin jäsenet myös tiimin kuvan. Paljon tuli hyvää palautetta hyvästä illasta kutsuvieraitten ja kurssilaisten taholta. Samoin koko ALFA –kurssista. Siitä tykättiin. Meistä tuli taas läheisiä toisillemme – niin kuin ensimmäiselläkin kurssilla. Onhan se hieman haikea olo – monestakin syystä. Kuitenkin on hienoa päättää työnsä tällaiseen tapahtumaan kuin ALFA –illallinen on – ja vielä aika hyvä sellainen. Emmehän tiedä mitä siunausta on tulossa ihan tämän illan järjestämisen seurauksena. Syksyllä on hyvä jatkaa ALFAa – niiden, jotka sitä jatkavat.
Niinpä. Sydämelliset kiitokset kaikille ALFAan ja tähän iltaan tavalla ja toisella osallistuneille! Herra kaiken siunaa! Ja kiitos Saarijärven Vapaaseurakunnalle kaikesta mikä on liittynyt työhöni – jonka viimeisen työpäivän tein eilen – sillä klo on nyt 0.22. 26.3 vrk:n puolella – eli minulla on menossa vuosiloma – tänään pitäisi lähteä matkalle, joka kuljettaa minua – jHs – naapurikansa pariin idän suuntaan….
Tultuamme kotiin Vapaakirkolta paistoi taivaalla kirkass täysi kuu ja tähdet panivat parastaan myös. Kirkasta. Söimme vähän iltapalaa ja joimme teetä – pakuriteetä.
Ennen ALFA-illallisen alkua ojensin syntymäpäiväonnittelut seurakuntamme jäsenelle, joka täyttää pian pyöreitä – hän olikin viimeinen, jota virkaurani aikana onnittelin.
Siunausta!
Ps. ”Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa” (1. Kor. 15:57,58).
24.3.
Heräilimme kauniiseen aamuun patjoiltamme olohuoneen lattialla. Tero oli meillä tämänkin yön perheineen – mikä oli mukava ”assii”. Luin Psalmien kirjaa. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia sun muuta. Ennen 11 lähtivät Tero, Mari, Aaro, Eelis ja Nooa kohti Tamperetta. menivät Uuraisten helluntaitemppelin kautta, kun oli ”assii” Timolle – joka johteli siellä päivän tilaisuutta.
Valmistauduin päivän Jumalanpalvelukseen. Terhi-Marja, Denis, Emilia ja Daniel tulivat meille omasta kokouksestaan helluntaiseurakunnasta – heillä oli kokous klo 11. Emilia oli ollut laulamassa Ilontuojissa. Söimme yhdessä ja joimme täytekakkukahvia. Sovimme Deniksen ja Terhi-Marjan kanssa ”telttaoperaatiosta”, joka olisi 5.7 alkaen – jHs. – rajan takana. Tämä nyt on alustavaa suunnittelua, mutta jostakinhan sitä pitää liikkeelle lähteä. N. 11 pv:n reissu – mahdollisesti.
15.30:ksi ajelimme M-L:n kanssa Vapaakirkkoon – siellä piti olla Jumalanpalveluksessa vastuussa olevien rukoushetki silloin. Klo 16 alkoi tilaisuus. Orasen Jussi ja Anne-Mari lauloivat hyviä koskettavia lauluja. Ohrasen Usko johteli tilaisuutta. Hän puhui aluksi lyhyesti. Minulle Usko luki Sananl. 21:21 jakeen muistoksi. Lausui myös lämpimiä kiitoksen sanoja – olihan tämä tilaisuus viimeinen saarnani virkani aikana Vapaaseurakunnassa. Kiitos kaikesta muistamisesta ja lämpimistä sanoista. M-L:lle Usko ojensi kukkaset. M-L käytti hyvän puheenvuoron. Polvistuimme alttarille sen jälkeen siunattavaksi Herran siunauksella. Ei ole ollut tilaisuutta järjestää tulojuhlaa Kärjen perheelle – tulivat Papualta - tämän minun virkaurani puolella. Se harmittaa. Toivon, että sellainen pian järjestyisi. Se olisi tärkeä asia. Anne-Marin ja Jussin laulujen jälkeen puhuin – pitkään. Se oli ajateltu sillä tavoin – siis minä olin ajatellut. Olisi sen voinut tietenkin puhua lyhyemminkin, mutta en halunnut niin tehdä – enkä jakaa useampaan kertaan. Tilaisuus kesti siitä syystä kaksi tuntia. Väkeä oli suht´hyvin. Niinpä se sitten tuli pidettyä se virkauran viimeinen saarna Vapaaseurakunnassa sunnuntaina. Jos pysähtyy asiaa ajattelemaan, niin onhan se haikea olo. Sitä kuitenkin on sellainen tunneihminen – vaikkeiko uskoisi. Onhan tämä aika Vapaaseurakunnassa ollut monella tavoin hienoa aikaa. Suhtautuminen seurakunnan puolelta ”meikäläiseen” on ollut todella rohkaisevaa ja kannustavaa. On ollut ilo nähdä vaivaa yhteisessä työssä. Toisaalta on sanottava, että eivät kaikki asiat ole toteutuneet mitä saattoi ajatella, mutta se keskeisin – tai ne keskeisimmät – on/ovat toteunut/toteutuneet. Osa toteutumattomuudesta menee oman ”toimettomuuden” piikkiin. Mutta, Herra on auttanut. Vanhimmiston kanssa on ollut koko ajan erittäin hyvä työskentely-yhteys. Ihmissuhteet ovat olleet erinomaiset. Samoin kaikkien seurakuntalaisten kanssa on ollut todella hyvät suhteet kaikkiin.
Sydämelliset kiitoksemme Sadinmaan perheelle rohkaisusta ja lahjasta! Samoin Karstulan rukouspiirille lahjasta perjantaina! En muistanut kyseisen päivän blogissa kiittää, kun lahja annettiin eri aikaan kuin ne muut silloin. On ollut todella iso etuoikeus tutustua Karstulan rukouspiirin sisariin ja veljiin ALFAssa ja muuten! Kaiken kaikkiaan olemme saaneet tutustua moniin uusiin ihmisiin. Se on rikkautta.
Jumalanpalveluksen jälkeen laitoimme kirkkosalin ”ALFA-illallis-asentoon”. Pöytiä sali täyteen, kirkon uudet kauniit tuolit niiden ympärille ja liinat pöydille. Sali muuttui ”kertaheitolla” ravintolaksi. Huomenna on ALFA-illallinen – joka on samalla ALFA-kurssin päätöstilaisuus. Vieraita tulee kurssilaisten kutsumana ”talo täyteen”. Se on hieno juttu.
Palattuamme kotiin Jumalanpalveluksesta vaihdoin lenkkivaatteet päälle ja lähdin hikoilemaan. Tarvaalan suunnassa ”juosta hissuttelin” 8 km 7.30 min/ km-vauhtia. Taivaalla miltei täysi kuu ja tähdet. Pakkasta puolenkymmentä astetta.
Söimme iltapalaa ja joimme pakuriteetä. M-L ”elelee” huomisen ALFA-illallisen asioissa. Onhan se ateria iso juttu niille, jotka sen valmistavat ja tarjoilevat. Ohrasen Tuulan ja Gromovin Helvin kanssa het sitä hommailevat.
Siunausta!
Ps. ”Joka vanhurskauteen ja laupeuteen pyrkii, se löytää elämän, vanhurskauden ja kunnian” (Sananl. 21:21).
23.3.
Heräilimme Marja-Leenan kanssa uuteen päivään olohuoneen lattialla, jossa olimme patjoilla ”yön vanhaksi” päässeet. Tero perheineen oli meillä. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia sun muuta.
Tero perheineen meni laskettelurinteeseen. Sinne tuli myös Timo perheineen.
Menimme M-L:n kanssa 14:ksi helluntaiseurakunnan rukoushuoneelle Mannin Elinan ja Grönqvistin Aleksin häihin. Aleksin pappa vihki avioliittoon. Söimme hyvän aterian. Ohjelmaa oli monenlaista. Puheitakin pidettiin. Minäkin sen tapaisen pidin. Onnittelut ja siunausta Elinalle ja Aleksille!
Kotiin tultuamme ennätin pistäytyä 8 km ”juoksuhissuttelu”/kävelylenkillä Tarvaalan suunnassa. 7.08 min/km menin. Tarkoituksena oli tänään kävellä 9 km km-ajoin 6.50. – 7.00. Sisarukset – Tero, Timo ja Terhi-Marja – olivat perheineen koolla Terhi-Marjalla, kun siitä ohi ”lenkitin”. Laitoin palattuani saunan lämmite. Teron, Terhi-Marjan ja Timon perheet saapuivat meille. Sain syntymäpäivälahjaksi – päivä oli 11.3. ja ikää kasassa 65 v – hienon rinkan. Sydämellinen kiitokseni siitä! Timoakin onnittelimme. Hänellä kun oli eilen 34 v syntymäpäivä. Miten voi aika niin nopeasti vieriä? Denistä myös onniteltiin, kun hänelläkin oli tässä kuussa syntymäpäivä. Laitoin takkaan tulen - vaikka siinä jo tänään vähän tulta pidinkin. Saunoimme Teron, Deniksen ja Timon kanssa. Saunan jälkeen söimme iltapalaa – mm. uunissa paistettuja makkaroita salaatin kanssa – ja joimme teetä. Rukoilimmekin hieman illan mittaan – mm. tulleen esirukousaiheen puolesta. Lapset olivat omissa hommissaan ulkona ja sisällä.
Toisten mentyä jäi Tero perheineen meille edelleen yöksi.
Siunausta!
Ps. ”Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, joka kuolemasta vapahtaa” (Ps. 67:21).
22.3.
Tänäänkin saimme heräillä aurinkoiseen ”sinisen taivaan” päivään. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Psalmien kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tälle päivälle tarkoitetun kohdan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Puistelin mattoja ja petivaatteita. M-L siivoili. Sen jälkeen hän täytteli täytekakkuja.
Kävimme kylällä kaupoissa – mm. ostelemassa illan tarjoiluja varten tarvikkeita. Veimme niitä jo Vapaakirkolle. Kävimme samalla reissulla syömässä HH:ssa. Tapasimme siellä jälleen tuttuja. Palattuamme kotiin jatkoi M-L kakkujen täyttelyä. Valmistauduin illan tilaisuuteen – se nyt muuten tietenkin tässä vaiheessa on jo valmisteltu.
Kävin 6 km lenkillä Tarvaalan suunnassa. ”Juosta hissuttelin” - ja välillä ”sotkin sekaan” kävelyä – tuollaista 7.53 min/km-vauhtia.
16.15 maissa lähdin ajelemaan kohti Vapaakirkkoa. M-L jäi vielä kakkuja täyttelemään. Ajoin kukkakaupan kautta – ostin kastettaville ruusut. 17:ksi oli sovittu Hengentuli -ryhmän ja Gospel Praisen harjoitukset – kun ”esiinnyimme” yhdessä. 18 maissa kävimme kastettavien kanssa asioita lävitse ja etsimme kastepukuja. Klo 19 alkoi Kunnia on Herran -ilta, joka oli samalla työni päättymis- ja eläkkeellejäämistilaisuus. Johtelin illan. Väkeä oli ”tupa” ihan täynnä – en tiedä paljonko. Olisiko ollut 150? Ilmapiiri tilaisuudessa oli hyvä. Yhdistetty ylistysryhmä johteli aluksi kolmeen lauluun. Oli innostavaa. Johdin lyhyesti parilla Raamatun paikalla kasteasiaan. Kasteelle menevät – kolme - käyttivät kukin todistuspuheenvuoron. Lauloimme laulua: ”Päättänyt olen seurata Herraa” yksi säkeistö kerrallaan. Siinä välissä oli aina yksi kaste. Samuli, Heli ja Aini menivät kasteelle. Hieno tilaisuus. Miriam ylistystanssiryhmä ”ylisti” kahden kappaleen verran. Välissä Anneli sanoi jotakin aiheesta. Ojensin kastetuille ruusut. Yhdistetty ylistysryhmä oli ”lauteilla” muutamaan otteeseen. Rautasen Jussin olin pyytänyt laulamaan yhden hänen oman laulunsa, joka puhui ”viimeisestä korjuusta” – elonkorjuusta. Koskettava laulu. ”Meijjän” Timon olin pyytänyt laulamaan kaksi laulua, joista toinen oli pyytämäni laulu elonkorjuusta. M-L käytti myös puheenvuoron. Pyysin oman puheenvuoroni alkuun ”orkesterin” extempore lavalle ja lauloin heidän säestyksellään – muille paitsi Timolle – tuntemattoman laulun, jonka nimi oli Nimetön laulu. Muuten meni hyvin, mutta vähän liian hitaasti, vaan sehän ei haitannut. Puhuin elonkorjuusta. Lopuksi esirukouspalvelijat – kuusi – rukoilivat kirjoitettujen esirukousaiheiden puolesta, jonka jälkeen oli mahdollisuus tulla esirukouspalveluun. Ylistysryhmä lauloi. Olin mukana ylistysryhmässä. Yhdessä vaiheessa iltaa käytti Äänekosken Vapaaseurakunnan pastori, Ilkka Hirvonen, puheenvuoron. Hän on myös Keski-Suomen Vapaaseurakuntien yhdyshenkilö. Ilkka ojensi minulle kukkakimpun ja kortin lämpimien sanojen saattelemana Keski-Suomen aluetyön puolesta. Kortissa oli Ilkan ja Timo Koiviston nimi. Yllätykset jatkuivat. Takalon Martti ja Pihlaisen Merja ojensivat minulle kortin ja lahjakuoren. Martti käytti lämpimän puheenvuoron. Vanhimmistoveljet kävivät myös lavalla. Kinnusen Onni käytti lämpimän puheenvuoron ja he ojensivat vaimonsa Marsan kanssa onnittelukuoren ja M-L:lle kukat. Yksi yllätys tilaisuudessa oli se, että Vapaakirkon ex-kirkkokunnanjohtajia oli paikalla kaksi: Jorma Kuusinen ja Olavi Rintala. Jorma käytti lämpimän puheenvuoron ja he yhdessä antoivat minulle lahjaksi kirjan. Sarita, Vieno ja Marika perhekuntineen ojensivat tilaisuuden jälkeen minulle kukat ja Ilolat kortin. Sydämelliset kiitokset kaikille muistaneille – ja koko seurakunnalle hyvästä yhteisestä ajasta. Lopuksi joimme täytekakkukahvit. Oli myös voileipiä. Marja-Leena ja Terhi-Marja olivat keittiöllä. Tero perheineen oli myös tilaisuudessa mukana. Samoin koko Terhi-Marjan perhe. Timo ja Miro olivat mukana, mutta Pia ja Milka eivät. Milkalla jokin vatsatauti. Kiitos kaikille tilaisuudessa mukana olleille ja jokaiselle vastuuta kantaneelle! Hengentuli –ryhmän ja Gospel Praisen yhteisesiintyminen oli hieno asia. Olihan se erikoislaatuinen ja hieno tilaisuus. Monenmoistahan siellä oli. 23 jälkeen lähdimme Vapaakirkolta kotiin. Oli vähän pitkä ”miitinki”.
Seuraava Kunnia on Herran -ilta on pe. 3.5. klo 19. Silloin on mukana pastori Miika Halonen, Alajärveltä ja yhteiskristillinen ylistysryhmä Pohjanmaalta. Illan johtelee – jHs – Jouko Kuusjärvi.
Tero perheineen tuli meille yöksi.
Siunausta!
Ps. ”Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa” (Matt. 9:38).
21.3.
Heräilin uuteen päivään myöhemmin kuin Marja-Leena, joka leipoi koko päivän tulevia juttuja varten. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Aurinkoista. Sininen taivas. Luin Jobin kirjaa. M-L luki hartauskirjasta tämänpäiväisen kohdan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
Kävimme M-L:n kanssa syömässä HH:ssa. Tänäänkin saimme syödä tutun helluntai-veljen kanssa. Kävimme samalla reissulla asioilla kylällä.
Käväisin JKL:ssä, Hipposhallissa 6 km lenkillä. Alkuun ”juosta hissuttelin” 1 km (7.11 min), jonka jälkeen kävelin 5 km, km-ajoin 6.02., 6.04., 6.07., 6.02., 6.03. Tarkoituksenani oli kävellä 5 km 6.00 – 6.10 min/km.
Terhi-Marjakin oli meillä M-L:n kanssa täyttelemässä täytekakkuja. Denis, Emilia ja Danielkin olivat.
18.30:ksi ajelin Vapaakirkkoon Rukousiltaan, jonka johteli Ohrasen Usko. Minäkin siellä jotakin sanoin.
Tänään on ollut erilaisia asioita hoidettavana.
Söin iltapalaa ja join pakuriteetä.
Hyvää Pentin nimipäivää – ainakin Paajalan Pentille ja Toikkasen Pentille!
Siunausta!
Ps. ”Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus” (1. Kor. 13:13).
20.3.
Aamun tultua nousimme uuteen päivään. Aurinkoista. Aamupalaa ja kahvia. Luin Jobin kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tälle päivälle tarkoitetun kohdan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Joitakin lintuja ja orava ruokailivat.
M-L on leiponut koko päivän tulevia juttuja varten. 12:ksi ajelin Vapaakirkkoon Päiväpiiriin. 13 henkeä meitä oli siellä. Oli hyvä tilaisuus. Neittaanmäen Anna-Liisa ja Martti tätä piiriä johtelevat – niin tätäkin. Helvin ja Airin tarjoamat kahvit joimme. Juttelimme. Venyttelimme. Teimme vaihtoehtotehtävän mitä mikin sana tarkoittaa. Lauloimme Anna-Liisan kitaran säestyksellä. Puhuin. Minulle annettiin Päiväpiiristä muistoksi – lämpimäksi muistoksi – kaulaliina. Sydämellinen kiitos siitä! Tämä olikin viimeinen Päiväpiiri, jossa olen mukana viranhoitoni aikana Vapaaseurakunnassa. Viisi (5) työpäivää on jäljellä minulla. Monenlaisia asioitahan nämä päivät vielä kätkevät sisäänsä.
Päiväpiiristä palatessani kävin syömässä HH:ssa, kun M-L kehotti minua käymään syömässä jossakin, kun hän leipoo koko päivän. Tuttujen helluntaiveljien kanssa siellä sain syödä. Tultuani kotiin olivat Denis- joka tuli juuri Venäjältä – Emilia ja Daniel meillä. Joimme kahvit. Käväisin vielä M-L:n asioilla kaupassa.
Käväisin 8 km ”juoksuhissuttelu”/kävely lenkillä Tarvaalan suunnassa. N. 7 min/km-vauhtia etenin. Kävely ei tuntunut kovin mukavalta. Syynä oli se, että olen tehnyt ”juoksentelemalla” usean viime lenkin. Tänään olisi ollut tehtävä 5 km kovavauhtinen – 6.00 - 6.10 min/km – lenkki kävellen, mutta se nyt oli toisenlainen. Sellaiselle lenkille olisi pitänyt mennä halliin. Viime lenkit ovat olleet sellaisia ”no kunhan nyt jonkinlaisia” lenkkejä. No, kunhan edes jonkinlaisia.
19:ksi menin käymään Herran kohtaamisen illassa helluntaiseurakunnan rukoushuoneella. Paavo Järvinen oli siellä puhumassa.
Tämä päivä on ollut erilaisten asioiden ”säätämistä”, mutta nekin on tehtävä, että asiat hoituvat ja etenevät.
Eilisen blogijutusta voit lukea Kutsun, jolla toivotamme sinut M-L:n kanssa tervetulleeksi pe. 22.3. klo 19 Vapaakirkossa olevaan tilaisuuteen. Tulehan!
Siunausta!
Ps. ”Kaikella on määräaikansa, ja aikansa on joka asialla taivaan alla” (Saarn. 3:1).
19.3.
Heräiltyäni join pakuriteetä ja otin sen kanssa kahvijuustoa – leipäjuustoa. Luin Jobin kirjaa. 8:ksi ajelin Vapaakirkkoon kristittyjen yhteiseen rukousaamuun. Alkuun luin raamatunpaikan ja sen jälkeen rukoilimme koko ajan – olihan kyseessä rukouskokous. Ihmettelen usein sitä, että miksi seurakunnan varsinaisten rukouskokousten pitää olla sellaisia, joissa puhutaan, veivataan ja keskustellaan kaikenmaailman asioita – vaikkapa Raamatustakin, usein ei edes siitä. Kun kuitenkin on niin vähän rukousta seurakunnassa, eikö rukouskokousta voisi käyttää siihen. Pitäisi.
Aurinkoinen, mutta viileä sää. Marja-Leena leipoi tulevia tilanteita ajatellen. Kävimme hänen kanssaan syömässä HH:ssa. Samalla reissulla hoidimme kylällä joitakin asioita.
Kävin 8 km ”juoksuhissuttelulenkillä” Tarvaalan suunnassa. Vähän alle 7 min/km-vauhdilla. Tänään olisi ollut 13 km kävelylenkki 7.50.-8.00 min/km-vauhdilla, mutta en ennättänyt sellaista tehdä.
18:ksi ajelin Jyväskylään, jossa oli urheilijoiden palkitsemistilaisuus. Tuli tässä taannoin – kuten vuosi sittenkin – seuraavansisältöinen kirje:
”Kutsu
Olet menestynyt hyvin urheilulajissasi vuonna 2012 ja se on tuonut myönteistä huomiota Jyväskylälle.
Jyväskylän kaupunki haluaa onnitella sinua suorituksestasi.
Kutsumme sinut ja muut menestyneet jyväskyläläiset urheilijat yhteiseen palkitsemistilaisuuteen tiistaina 19.3.2013 klo 18.00 -20.00
kaupungintalolle, Vapaudenkatu 32.
Lämpimästi tervetuloa!
Markku Andersson
kaupunginjohtaja”
Niinpä siellä sitten olin Alvar Aallon muotoilemaa maljakkoa hakemassa. Kaupunginjohtaja, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja olikohan hallituksen puheenjohtaja, kättelivät tullessa kaikki kutsutut. Paikalla oli iso määrä ihan oikeita huippu-urheilijoita. Miksikö minä olin Jyväskylän kaupunginjohtajan palkitsemistilaisuudessa? Edustan JKU:ta, Jyväskylän Kenttäurheilijoita. Ohjelmassa oli kaupunginjohtajan puhe, musiikkia – kaupunginorkesterista duo – kahvitarjoilua täytekakkuineen ja iltapaloineen koko illan, sekä palkitsemiset. Kahvipöydässä minulla oli mahdollisuus lähinnä yhden miehen – miehelle – puhua Jeesuksesta ja pelastuksesta. Kaupungintalo on ollut remontissa useamman vuoden ja avattu pari viikkoa sitten. Hieno paikka.
Palattuani kotiin oli M-L mennyt Ilta naisille –tilaisuuteen Vapaakirkkoon.
Söimme illan mittaan iltapalaa ja joimme teetä – minä pakuriteetä. Tervetuloa pe. 22.3. klo 19 tilaisuuteen, johon on kutsu tässä blogijutussa!
Siunausta!
Ps. ”Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on” (Jer. 17:7).
18.3.
Heräilimme kuiten tähänkin aamuun. Terhi-Marja toi Danielin ja Emilian meille hoitoon aamulla töihin mennessään. Mukava lasten ”kälätys” kuului. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jobin kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tälle päivälle tarkoitetun kohdan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
Tehdä tuhersin hommiani koko päivän. M-L kävi ensin Danielin ja sitten Emilian kanssa kylällä asioilla. Aurinkoinen sää. Jossain vaiheessa söimme. T-M haki lapsosensa töistä tullessaan.
17:ksi ajelimme Vapaakirkkoon – naapurista otin Kyllikin kyytiin. Laittelimme paikkoja ”ALFA-asentoon” – oli taas ALFA-kurssin ilta. Tiimiläiset saapuivat hyvissä ajoin. Rukoilimme yhdessä tiimin kanssa. 18:ksi saapuivat kurssilaiset. Johtelin iltaa. Aluksi kuulimme yhden kurssilaisen todistuksen siitä, mitä herra on tehnyt heidän perheessään. Laulettuamme ruuansiunauslaulun pääsimme maistuvalle aterialle, jonka olivat laittaneet Vääräsmäki-Hyytiäisen Leena ja Ohrasen Tuula. Tultuamme taas istumaan ”puolikaareen” oli ”jäänmurtaja” – kuten me sitä nimitämme, jonka avulla pääsemme toistemme läsnäoloon. Se on sellainen ”hauska kevennys” yleensä. Lauloimme laulun, jonka jälkeen pidin alustusluennon aiheesta: Entä sitten seurakunta? Sen jälkeen kurssilaiset menivät ryhminä omiin paikkoihinsa ryhmänjohtajien johdolla. Lopuksi kokoonnuimme yhdessä laulamaan – Takalon Martin säestyksellä - rukoilemaan ja siunaamaan toisiamme. Jokunen infokin oli. Tänään koottiin listaan kurssilaisten ALFA -illalliselle kutsumien ihmisten määrä. Näyttäisi, että hyvin on kutsuvieraita tulossa. ALFA -illallinen on viikon päästä maanantaina. Se on samalla tämänkertaisen ALFA -kurssin päätöstilaisuus – ja samalla minun virka-aikani viimeinen työtehtävä Vapaaseurakunnassa. Erinomaisen vapaa ilmapiiri oli tänään ALFA -illassa. Koki sen, kuinka kurssin aikana on yhteyttä syntynyt. Kurssilaiset tuntuvat läheisiltä. ALFA -tiimistä olen erittäin kiitollinen! On mukava ja helppo toimia tällaisen tiimin kanssa. Kenenkään ei tarvitse jännittää toisiaan ja yhteys on hyvä. Sitoutunut tiimi. Myös kurssilaiset ovat olleet sitoutuneita olemaan kurssilla mukana loppuun asti.
Palattuani ”himaan” oli M-L jo nukkumassa. Söin iltapalaa ja join pakuriteetä. Tänään minulla olsi ollut 13 km lenkki, mutta en enää lähtenyt ALFAn jälkeen taapertelemaan. Pakkasta 9-10 astetta.
Siunausta!
Ps. ”En minä (Paavali) kuitenkaan pidä henkeäni minkään arvoisena, kunhan vain täytän juoksuni ja sen viran, jonka minä Herralta Jeesukselta olen saanut; Jumalan evankeliumin todistamisen” (Apost. teot 20:24).
17.3.
Heräilin hyvissä ajoin. Valmistelin aamupalaa ja keittelin kahvia. Valoisaa. Sellaistahan se on kevät – ja kun vielä oli aurinkoista. Luin Jobin kirjaa. Valmistauduin päivän tilaisuuksiin. Marja-Leenakin nousiskeli uuteen päivään.
10 maissa lähdin ajaa köröttelemään Karstulaan, rukouspiirimme – Vapaaseurakunnan – tilaisuuteen, joka oli Vapaakirkossa. Hyvä ilmapiiri. Sielläkin ihmisiä on tullut uskoon. Huttusen Salme johteli tilaisuuden. Lauleskelimme yhteislauluja ja Salme lauloi yksinlauluja. Huttusen Ari luki raamatunpaikan. Minä puhuin. Pieni ryhmä jäi kahville tilaisuuden jälkeen. Kiitos vieraanvaraisuudesta! Tämä taisi olla minulle viimeinen vierailuni Karstulan rukouspiirissä – ainakin viranhoitoni aikana.
Ajelin aurinkoisessa säässä kotiin Saarijärvelle. Laitoin nopeasti itselleni ruokaa. Terhi-Marja, Emilia ja Daniel toivat M-L:n kotiin kokouksesta – hän oli helluntaiseurakunnassa. Siellä oli ollut thailainen lounas.
15.30:ksi – siellä piti olla silloin kokouksessa vastuussa olevien rukoushetki - ajelimme M-L:n kanssa Vapaakirkkoon kokoukseen, joka alkoi klo 16. Grönqvistin Juha johteli tilaisuuden. Lauloimme yhteislauluja. Huttusen Ari ja yksi jyväskyläläinen veli todistivat. Siunasimme kaksi uutta jäsentä seurakuntaan. Ojensin heille M-L:n ostamat ruusut. Puhuin.
Palattuamme kotiin vaihdoin lenkkivaatteet päälle ja kävin ”juosta hissuttelemassa” 6 km lenkin Tarvaalan suunnassa, n. 7 min/km-vauhtia. Emilia tai Daniel huuteli talon nurkalla, että ”moi, vaari”, tai jotain sellaista. Timo ja Pia ajoivat ohitseni vilkkuja vilkutellen, kun olin jo paluumatkalla. Lapsiaan menivät hakemaan laskettelurinteestä. Pääsin saunaan lenkin jälkeen.
Söin iltapalaa ja join pakuriteetä. M-L puhui puhelimessa Salmen Ullan kanssa – Enontekiölle.
Minulla on 8 työpäivää jäljellä – sitten alkaa loma, jHs. Samoin Venäjän reissu, jHs.
Tervetuloa pe. 22.3. klo 19 KUNNIA ON HERRAN -iltaan Vapaakirkkoon. Siellä on ”monenmoista” – mm kastetilaisuus. Tule kasteelle, jos et ole vielä oman päätöksesi perusteella käynyt kasteella uskoontulosi jälkeen. Ilmoittaudu: Jouko puh. 040-0206858. Samassa illassa juomme täytekakkukahvit - lähetystyön hyväksi - työni päättymisen ja eläkkeelle jäämisen johdosta. Varat siitä tulevat työhöni suomalais-ugrilaisten kansojen parissa. Niin on sovittu.
Siunausta!
Ps. ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi” (Matt. 7:1).
16.3.
Aurinko paistoi kuin…, no, sanotaan vaikkapa siniseltä taivaalta heräillessämme uuteen päivään. Söimme aamupalaa ja juoskentelimme kahvia. Luin Jobin kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tämänpäiväiset. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
Kävimme syömässä HH:ssa M-L:n kanssa. Hän meni samalla reissulla töihin terveyskeskukseen – taisiko olla ensimmäinen kerta eläkeläisenä ollessa. Minä kävin samalla reissulla syntymäpäivillä. Kävin onnittelemassa seurakunnan puolesta Kärjen Eskoa, joka on tehnyt paljon työtä seurakuntamme monissa tehtävissä – mm. seurakunnan johtajana. Tässäkin vielä onnittelut ja taivaan Isän siunausta!
Tultuani kotiin häikäisevän kirkkaassa säässä valmistauduin huomisiin tilaisuuksiin, joita on kaksi. Lämmitin takkaa. Milka tuli laskettelurinteestä tyttökaverinsa kanssa meille. Ottivat vähän syötävää, kun oli tullut kova nälkä mäessä.
20-22 väliseksi ajaksi ajelin Vapaakirkkoon, jossa on menossa 24/7 rukous. Minun vuoroni sattui tuohon aikaan. Tuntuu hyvältä rukoilla näin ketjussa. M-L oli kerennyt kävellä töistä melkein kotiin asti kun saavutin hänet. Taivas oli tähdessä. Kuukin taivaalla. Pakkasta lienee ollut 12-13 astetta.
Miro oli ollut tänään Keski-Suomen juniorikilpailuissa, Hipposhallissa. Hyvin oli poika pärjännyt: 150 m juoksussa 3., kuulassa 3. ja pituudessa 4. Timolta tuli puhelimella kuvakin, jossa Miro naureskelee mitalit kaulassa. Olisin laittanut kuvan tähän, mutta kun ei osaa laittaa tekstarina laitettua kuvaa tietokoneen tiedostoon. Onnittelut Mirolle!
Laitetaan sitten tähän muutampi Lapin kuva – jos onnistuu minun lähettämiseni ensin Raimolle – tämänkuiselta reissulta
Siunausta!
Ps. ”Sillä Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne” (Ef. 2:1).
15.3.
Noustuamme uuteen päivään söimme aamupalaa ja joimme kahvia – kaikki eivät voi niin tehdä. Monista asioista tulee helposti niin itsestäänselvyyksiä, että emme osaa olla niistä kiitollisia – ainakaan niin kiitollisia kuin voisimme olla. Luin Jobin kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tälle päivälle kirjoitetun tekstin. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
Tänään on aurinko paistanut siniseltä taivaalta. Kävimme syömässä M-L:n kanssa HH:ssa.
Kävin JKL:ssä Hipposhallissa 10 km lenkillä. Aluksi ”juosta hissuttelin” 1 km alle 7 min. Kävelin yhtäjaksoisesti 9 km, km-ajoin: 6.57., 6.55., 7.47., 6.39., 6.32., 6.45., 6.29., 6.37., 6.24. Tarkoituksenani oli tänään kävellä 9 km, km ajoin 6.50.-7.00.
Ajelin Hipposhallista Höytiän – Timon – kautta. Hän oli rakennustyömaallaan hommissa valojen kanssa. Oli juuri lopettelemassa tälle päivälle kun menin. Timo keitteli kahvit ja paisteli tikkupullaa, johon pantiin hilloa ja jätskiä – vai liekö ollut kermavaahtoa – sisään. Oli hyvää. Miro tuli synttäreiltä ja Milka kaverinsa luota Pian kanssa myös kotiin ja tikkupullaa syömään.
Ajelin kotiin Sjn keskustan ja Majakan kautta. Siellä oli menossa Iltamajakka. Hain ALFA -kurssin kuvia, joita Jussi siellä tulosteli. Kotiin tultuani menin saunanlauteille – M-L laittoi saunan lämmite kun lähdin Höytiältä. Söimme iltapalaa. Join pakuriteetä.
Daniel oli ollut meillä tänään sen aikaa kun äiti ja sisko olivat tyttökerhossa.
Siunausta!
Ps. ”Minä (Jeesus) olen elämän leipä” (Joh. 6:48).
14.3.
Heräiltyämme uuteen päivään söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Yksinäinen tupsukorva – ovara – oli ruokailemassa myös – ei tosin meidän kanssamme. Harmaahko päivä, jonka aikana aurinko yritti kuultaa harmauden takaa. Luin Jobin kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tälle päivälle tarkoitetun kohdan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
Pariin otteeseen laitoin takkaan tulta tänään – ei siksi, etteikö tuli olisi syttynyt eka kerralla. M-L on leiponut – edessäpäin on tilaisuuksia, joissa tarvitaan tarjottavaa.
Terhi-Marja, Emilia ja Daniel kävivät 17-18 välillä.
18.30:ksi menin Vapaakirkolle Rukousiltaan. Meitä oli siellä 10. Pakkasta oli n. 16 astetta kun lähdin kotiin.
Muutamaa minuuttia vaille 22 lähdin 6 km ”juoksuhissuttelulenkille” Tarvaalan suuntaan. Hieman alle 8 min/km etenin. Tähdet tuikkivat taivaalla. Kuusta näkyi toiselta reunalta ohut kaareva viiva. Lumi kimalteli katuvaloissa. Mukava keli ”lenkittää”.
Söimme iltapalaa ja joimme pakuriteetä.
Nyt voit käydä tutustumassa kohdakkoin päättyvän ALFA-kurssin ryhmäkuviin. Ne löytyvät www.saarijarvenvapaaseurakunta.fi päävalikon kohdasta Alfa-kurssi.
Ensi sunnuntain – 17.3. - Jumalanpalvelus alkaa klo 16. Ihan siksikin sen tähän ”pränttäsin”, kun se jossakin tapahtumakalenterissa oli vahingossa ilmoitettu alkavaksi klo 18. Tervetuloa mukaan! Siunaamme mm. uusia jäseniä seurakuntaan. Pe. 22.3. klo 19 KUNNIA ON HERRAN-illassa on kastetilaisuus. Jos olet Uskossa Jeesukseen niin tervetuloa kasteelle. Tällä hetkellä tuolloin kasteelle meneviä on 3. Uskon, että ilta on muutenkin mielenkiintoinen. Tämän blogijutun vieressä, oikealla puolella, on kerrottu tuosta illasta. Tutustuhan.
Siunausta!
Ps. ”Mutta minä (Jeesus) sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat” (Matt. 5:44).
13.3.
Heräiltyämme uuteen päivään söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jobin kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tämänpäiväiset. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Lunta ”hutkauttanut” parikymmentä senttiä. Valmistauduin illan koetukseen… eikun kokoukseen. M-L leivoskelemaan alkoi. Nuo sanat taisi mennä väährään jäejestykseen – vuan haetannooko tuo mittää. Mitteepähän tuo. Mukava katsella ikkunasta oravaa, joka aina syö siemeniä ruokintapaikalla. Ensimmäisen kerran eläissäni näin, että oravakin menee hangen alla ja nostaa sitten päänsä joltakin kohdalta pintaan. Niin vain meni.
Kävin JKL:ssä, Hipposhallissa lenkillä – missäpä sitä sellaista lenkkiä muualla. Aluksi ”juosta hissuttelin” 1 km 6.45 min-vauhtia. Kävelin 1 km 7.14 min-vauhtia. Kokeilin, että vieläkö osaan kävellä, kun viimeksi olen kävellyt yli puolitoistaviikkoa sitten. Lapissa vain hiihdin viimeviikolla ja sen jälkeen ole parilla lenkillä vain ”hissutellut”. Kävelin sitten 5 km, km-ajoin: 5.43., 5.39., 5.41., 5.53., 5.30. Jokaisen km jälkeen pidin tauon, jonka aikana venyttelin hiukan. Tarkoituksena olisi ollut kävellä 5 km yhtäjaksoisesti 6. – 6.05 min/km.
Lumityöt – ne ”parikymmentäsenttiset” lumet piti työnnellä pihasta ja pihatieltä pois. 18.30:ksi menimme M-L:n kanssa Vapaakirkkoon Ilosanoman iltaan. Evankelistamme, Lehtomäen Teppo johteli tilaisuuden. Hyvin meni. Ruutisen Jarmo – evankelistan armoituksella varustettu veli – aloitti tilaisuuden. Orasen Anne-Mari ja ? Pekka todistivat. Sadinmaan Anu-Riikka ja Lehtomäen Anne johtelivat lauluihin. Anu-Riikka luki muutaman oman runonsa laulujen lomassa. Lehtomäen Tuula ja matti tarjosivat kahvit. Pietiläisen Kirsti oli tehnyt hyvät munkit. Niin, no, minä puhuin lopuksi. Se olikin viimeinen Ilosanoman ilta virkaurani aikana Vapaaseurakunnassa – sekun se hiekka tiimalasissa valuu pian loppuun. Veimme Kärjen Timon kokouksesta kotiin, etteivät kukat pakkasessa mene pilalle – annoimme M-L:n kanssa nimittäin Kärjen perheelle tervetulotoivotuksena kotimaahan ja Saarijärvelle kukat, M-L:n tänään tekemän kakun ja kortin. Tervetuloa Timo, Eline ja Laura siletä Papuan lämmöstä tänne Saarijärven pakkasiin!
Palattuamme kotiin laitoin tulen takkaan. Iltapalaa piti syödä ja pakuriteetä juoda.
Mannin Ernolle sydämelliset nimpparionnittelut sinne kauas jonnekin!
Siunausta!
Ps. ”Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on” (Jes. 55:6).
12.3.
Heräiltyäni keittelin kahvit. Luin Jobin kirjaa. Ajelin 8:ksi Vapaakirkkoon kristittyjen yhteiseen rukousaamuun. Meitä oli siellä 7.
Daniel oli meillä hoidossa tänään. Toikkasen Raija ja Pentti kävivät – syntymäpäivästäni, joka oli eilen - onnittelivat.
Kävin hakemassa Emilian eskarista meille. Denis haki sitten lapset kotiin.
Kävin n. 8 km lenkillä lumisateessa Tarvaalan suunnassa. N. 8 min/km-vauhtia. Pyörätiellä oli kinosta. Menomatkalla Emilia huuteli ovesta heidän kohdallaan, että tule katsomaan kerrossänkyä. Paluumatkalla käväisin. Hieno sänky Emilialla ja Danielilla – Daniel pötköttelee yläpetillä.
18.30:ksi ajelin Vapaakirkkoon, jossa oli Miestenilta. Luimme luvun Raamatusta ja koetimme siitä keskustella. Lopuksi rukous. Minulle tämä oli viimeinen Miestenilta, jossa olin mukana viranhoitoni aikana Vapaaseurakunnassa.
Illan mittaan söimme iltapalaa ja joimme pakuriteetä.
Siunausta!
Ps. ”Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi” (Joh. 3:17).
Eelikseltä tuli tänään syntymäpäiväonnittelutekstari. Tänään on veljeni Heimon 63 v päivä. Tässäkin vielä sydämelliset onnittelut. Nuori mies vielä – itse kun olen jo niin vanhaksi tullut eiliten.
11.3.
Niinpä heräsimme tänä aamuna omassa sängyssä Saarijärvellä. Terolta ja Timolta perheineen tuli heti aamusta syntymäpäiväonnittelut minulle. Denis toi Danielin meille hoitoon, kun oli vähän nuhassa – nimittäin Daniel. Päiväkotiin ei nuhassa. Daniel toi minulle syntymäpäiväkortteja kaksi kappaletta – oli eilen pyhäkoulussa tehnyt. Äiti oli kuulemma pitänyt pyhäkoulun. Söimme aamupalaa yhdessä Danielin kanssa. Ai, että joimmeko kahvia? Kyllä – mutta ei Daniel. Luin Jobin kirjaa. Daniel kyseli, että milloinka pidetään aamuhartaus. Niinhän sitten pidettiinkin. M-L luki hartauskirjasta tälle päivälle tarkoitetun kohdan ja rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Aurinkokin taisi paistaa.
M-L valmisteli koko päivän tarjoiluja illan ALFAan. Kävi kylälläkin kauppa-asioilla välillä. Haki myös Emilia eskarilaisen meille eskarista. Emiliakin antoi minulle kaksi synttärikorttia – oli tehnyt ne eilen pyhäkoulussa. Daniel oli hiukan ulkona hommailemassa. Söimme.
Denis tuli iltapäivällä hakemaan lapsukaiset meiltä. Syntymäpäiväonnitteluja olen saanut tänään – ja eilenkin – Venäjältä lähempää ja kauempaa. Myös Suomesta – lähempää ja kauempaa.
M-L sai ALFA-tarjoilut valmiiksi ennen iltaan lähtöä. 17:ksi ajelimme Vapaakirkolle. Kyllikin otimme naapurista mukaan. Laittelimme salia ALFA-asentoon. ALFA-tiimiläiset saapuivat 17 maissa. Rukoilimme tiiminä ennen kurssilaisten saapumista. Johtelin illan. Kurssilaisten saavuttua 18:ksi pääsimme alkusanojen jälkeen M-L:n laittamien tarjoilujen ääreen. Neittaanmäen Anna-Liisa piti ALFA-luennon/alustuksen, aiheesta: Miksi ja miten kertoisimme toisille? Lauloivat minulle onnittelulaulun kurssilaiset – tänään kun on Kalervon nimipäivä ja se sattuu olemaan toinen nimeni. On kyllä myös 65 v syntymäpäiväni tänään – ehkäpä sen vuoksi erityisesti lauloivat. Alustuksen jälkeen menivät kurssilaiset ryhmiin – kolmeen – vetäjiensä johdolla – mukanaan synttäri/nimipäivätäytekakkukahvit. Lopussa oli tämänkertaisen ALFA-kurssin valokuvaus. Se on mukava muisto. Tosin kaikki eivät olleet päässeet mukaan, että olisivat päässeet kuvaan. Lopuksi rukoilimme ja siunasimme myös toisiamme käsikädessä. Sitoutunutta porukkaa ovat nämä ALFA-kurssilaiset ja -tiimiläiset. Siitä iloitsen. Vähiin se käy tämäkin kurssi ennen kuin loppuu. Saatuamme tarjoilutavarat autoon ajelimme kotiin. Meille oli ilmestynyt iso korillinen syntymäpäivälahjoja tullessamme kotiin – Terhi-Marjan perheeltä net olivat.
Vaihdoin lenkkivaatteet ylle ja lähdin 21.30. maissa hiljaiselle 6 km ”juoksuhissuttelulenkille” Tarvaalan suuntaan. Taivas oli tähdessä.
Niin se vain kävi, että tämän päivän elämässäni/eläissäni näin jolloin täytin 65 v. Olenkohan nyt sitten vanha? Varmaan. Vaikka ei se kyllä siltä vielä tunnu – luultavasti/varmasti näyttää kylläkin. Jos en kuitenkaan menisi peilin eteen, niin en sitä ollenkaan huomaisi, sillä sisällä on ihan nuorekas olo. Lehtomäen Tepolta, Annelta ja tytöiltä sain kyllä päivällä rohkaisevan Raamatunjakeen, joka oli heidän onnitteluissaan: ”joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan” (Ps. 103:5).
Joka tapauksessa: Sydämelliset kiitokset kaikille minua syntymäpäivän johdosta muistaneille!
Siunausta!
Ps. ”…tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa…” (Matt. 6:10)
10.3.
”Tänäpänäkin” heräsimme Enontekiöllä, Palojärvellä – ja ihan hyvissä ajoin. Aurinko ei oikein paistanut, mutta ei ollut ihan harmaatakaan. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jobin kirjaa. Laittelimme tavaroitamme kasaan ja autoon, sekä paikkoja järjestykseen.
Sittenpä olikin laitettava autonnokka etelää kohti. Tänään on yksi huhtikuulta tuleva lomapäiväni. Se kun kulkee loppuaan kohti tuo minun työsuhteeni Vapaaseurakunnassa, niin siksi. Joimme matkalla kahvia termoksesta ajellessamme. Tornion ABC:llä kävimme syömässä – kantapöydässä. ”Ouluntullissa” join kahvit – M-L ei. Viitasaaren ABC:llä söin pizzan – M-L ei. Ennen 22 olimme kotona. Laittelimme reissussa olleita kimpsujamme. Joimme teetä – minä pakutiteetä.
Kiitos Denikselle ”mökkimme” lämpimänä pitämisestä.
Sydämelliset kiitoksemme Paavolle ja Ullalle ajasta Enontekiöllä! Oli hienoa olla siellä!
Matkalla oli puhelinyhteyttä eri henkilöiden kanssa.
Onnittelut Mirolle pronssimitalista Pirkkahallin eilisistä ”isoista kisoista” – nimenomaan 60 m juoksussa! Aikakin oli mainio. Pituushypyssä tuli oma ennätys. Tänään olleet pojat – Tero ja Timo – poikiensa – Aaron, Eeliksen, Nooan ja Miron – kanssa laskettelemassa Himoksella. Se on hieno homma.
Siunausta!
Ps. ”Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi” (Matt. 5:13).
9.3.
Enontekiön Palojärvellä heräilimme tänäkin aamuna uuteen päivään, joka oli aurinkoinen. Pakkasta 24-25 astetta. Tänään minulla on menossa yksi huhtikuulta kertyneistä lomapäivistä. Ensitöikseni laitoin hellaan tuolen. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jobin kirjaa.
Marja-Leena luki hartauskirjasta tälle päivälle tarkoitetun kohdan. Rukoilimme yhdessä pirtin pöydän ääressä - mm. sairaiden puolesta nimeltä mainiten, Saarijärven seurakuntien työn puolesta, seurakuntien jäsenten ja heidän perheidensä ja sukujensa puolesta, jne, jne.
Ilman kiirettä lähdimme ja ajelimme Hettaan, jossa M-L käväisi ensin kaupassa. Hiihdimme 18.5 km Pahtajärven lenkin. Pakkanen hiihtämään lähtiessämme n. 15-16 astetta. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta "täydellä terällä". Latu kulki Paljasselän yli hienoja paikkoja.Kolme riekkoakin pyrähti kiepistään lentoon aivan vierestäni. Puolivälissä joimme Närpistön laavulla termoksesta kahvit ja söimme vähän eväitä. Tuletkin tein. Pannua en viitsinyt ottaa mukaan, vaikka sekin kyllä on reissussa mukanamme. Yhtään muita hiihtäjiä ei näkynyt missään - ainoastaan armeijan yksikkö lumipuvuissa isot kantamuksetselässään. Olivat hiihdelleet umpisiakin aikalailla. Heillä jotkin talviharjoitukset menossa. Olimme 18.30. takaisin autolla - sillä lähdimme aika myöhään emmekä pitäneet kiirettä.
Hiihtolenkin jälkeen ajelimme Leppäjärvelle Salmen Paavolle ja Ullalle saunaan. Sauna oli kuuma ja löylyt sen mukaiset - hyvät. Söimme iltapalaa ja joimme teetä - mm. makkarat olivat hyviä ja kauniisti ruskettuneita. Me emme hangilla ennättäneet ruskettua, mutta tällaisilla ilmoilla niin olisi tapahtunut, jos olisimme olleet enemmän ulkona - tai pidempään täällä Lapissa. Säät ovat olleet hyvät. Kiitos Paavolle ja Ullalle kaikesta tämänkin reissun aikaisesta!
Palattuamme Palojärven mökille laitoin tulen hellaan ja kaminaan. Söimme vielä iltapalaa -marjoja, jugurttia ja pakuriteetä.
Siunausta!
Ps. "Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa" (Fil. 4:13).
Enontekiön Palojärvellä heräilimme tänäkin aamuna uuteen päivään, joka oli aurinkoinen. Pakkasta 24-25 astetta. Tänään minulla on menossa yksi huhtikuulta kertyneistä lomapäivistä. Ensitöikseni laitoin hellaan tuolen. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jobin kirjaa.
Marja-Leena luki hartauskirjasta tälle päivälle tarkoitetun kohdan. Rukoilimme yhdessä pirtin pöydän ääressä - mm. sairaiden puolesta nimeltä mainiten, Saarijärven seurakuntien työn puolesta, seurakuntien jäsenten ja heidän perheidensä ja sukujensa puolesta, jne, jne.
Ilman kiirettä lähdimme ja ajelimme Hettaan, jossa M-L käväisi ensin kaupassa. Hiihdimme 18.5 km Pahtajärven lenkin. Pakkanen hiihtämään lähtiessämme n. 15-16 astetta. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta "täydellä terällä". Latu kulki Paljasselän yli hienoja paikkoja.Kolme riekkoakin pyrähti kiepistään lentoon aivan vierestäni. Puolivälissä joimme Närpistön laavulla termoksesta kahvit ja söimme vähän eväitä. Tuletkin tein. Pannua en viitsinyt ottaa mukaan, vaikka sekin kyllä on reissussa mukanamme. Yhtään muita hiihtäjiä ei näkynyt missään - ainoastaan armeijan yksikkö lumipuvuissa isot kantamuksetselässään. Olivat hiihdelleet umpisiakin aikalailla. Heillä jotkin talviharjoitukset menossa. Olimme 18.30. takaisin autolla - sillä lähdimme aika myöhään emmekä pitäneet kiirettä.
Hiihtolenkin jälkeen ajelimme Leppäjärvelle Salmen Paavolle ja Ullalle saunaan. Sauna oli kuuma ja löylyt sen mukaiset - hyvät. Söimme iltapalaa ja joimme teetä - mm. makkarat olivat hyviä ja kauniisti ruskettuneita. Me emme hangilla ennättäneet ruskettua, mutta tällaisilla ilmoilla niin olisi tapahtunut, jos olisimme olleet enemmän ulkona - tai pidempään täällä Lapissa. Säät ovat olleet hyvät. Kiitos Paavolle ja Ullalle kaikesta tämänkin reissun aikaisesta!
Palattuamme Palojärven mökille laitoin tulen hellaan ja kaminaan. Söimme vielä iltapalaa -marjoja, jugurttia ja pakuriteetä.
Siunausta!
Ps. "Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa" (Fil. 4:13).
8.3.
Hyvää naistenpäivää kaikille naisille - mutta aivan erityisesti meidän perhekunnan naisille: M-L:lle, Terhi-Marjalle, Emilialle, Pialle ja Milkalle ja Marille! Täällähän sitä Enontekiön Palojärvessä - niinhän se taidetaan näillä palkisilla ääntää - heräilimme uuteen aurinkoiseen
päivään, joka on muuten viimeinen maaliskuun vapaapäiväni.
Jonkinverran toistakymmentä astetta oli pakkasta. Söimme aamupalaa - pannussa puuhellalla paistettua palvikylkeä, paistettua kananmunaa, kaurapuuroa, salaattia - ja joimme kahvia. Luin Jobin kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tälle päivälle tarkoitetun tekstin. Rukoilimme yhdessä tuvan pöydän ääressä.
Auringonpaisteessa ajelimme M-L:n kanssa Hettaan, josta lähdimme hiihtelemään. Kiersin 10 km Jyppyrän lenkin. Ylämäet luistelin verkkaiseen tahtiin ylös. M-L hiihti alussa pari kilometriä samaa matkaa, muttalähti sitten toiselle ladulle, kun ei viitsinyt lähteä nousuja nousemaan. Hänelle tuli varmaan yli 6 km hiihtoa. Loppumatkasta hiihtelimme taas yhdessä. Lenkin jälkeen M-L kävi Hetassa kaupassa. Ajelimme Palojärveen tukikohtaamme.
M-L lämmitteli ja valmisti ruokaa - VHH - jota nautimme. Timolta tuli tekstari, jossa kuva heidän rakennukseltaan - homma edistyy hyvin.
Salmen Paavo ja Ulla tulivat kylään. Toivat kauniita tulppaaneita ja naistenpäivänlahjan M-L:lle. Myös minulle kortin ja lahjan tässä kuussa piakkoin olevan 65v pv:n johdosta. Sydämelliset kiitokset! Joimme kahvia ja jutustelimme. Vähän myöhemmin M-L teki VHH-pizzaa,
jota söimme salaatin ja pakuriteen kanssa. Illan lopuksi vähän rukoilimme yhdessä.
Taivas oli tähdessä. Pakkasta n. 17 astetta.
Siunausta!
Ps. "Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen, hänelle ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen" (Juuda 1:24,25).
7.3.
Täällähän sitä edelleen ollaan - aidossa Tunturi-Lapissa, Enontekiöllä Marja-"Leenukan" kanssa. Vapaapäiviä minulla menossa - siksikinhän sitä täällä "marjaillaan". Heräiltyämmem - emme aikaisin, emmekä myöhään - sytyttelin hellaan tulen. Siinähän ne paistuivat hyvin
pekonit ja kananmunat aamupalaksi - ja runsaan salaatin, sekä muiden kanssa maistuivatkin hyviltä. Kahviakin juotiin. Lienee ollut pakkasta n. 15 astetta. Aurinkoista. Luin Jobin kirjaa. M-L luki hartauskirjasta tämänpäiväisen "värssyn". Rukoilimme yhdessä tuvan pöydän ääressä.
Eilen unohdin lähettää Metsälän Matille syntymäpäiväonnittelut
Haminaan. Korjasin sen virheen aamulla. Tässäkin vielä - Matti - sinulle sydämellisiä synttärionnitteluja. Taivaan Isän siunausta! Paljon on yhteisiä hienoja muistoja elämässä Matin - ja myös Sinikan ja koko perheen - kanssa.
Kaikessa rauhassa lähdimme M-L:n kanssa ajelemaan Hettaan. Hiihdimme Jyppyrän lenkin - 10 km. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Pakkasta n. 10 astetta. Ylämäet koetin hiihtää kovempaa vauhtia jaksoissa vapaalla tyylillä. Tuntuisi, että parantaa hapenottokykyä - vaan kyllä
"palkeet" aina kävivätkin aika "kovilloa kierroksilla" jaksojen
jälkeen. Nopeasti pulssi ja hengitys kuitenkin palautui. Odottelin aina M-L:naa ja venyttelin, kunnes taas tuli uusi nousu.
Lenkin jälkeen kävimme Hetassa syömässä Cafe Siljassa. M-L kävi kaupassa.
Hetasta "painattelimme" Leppäjärvelle, Salmen Paavolle ja Ullalle saunaan - Tuomokin oli kotona. Sauna oli mukava ja löylyt hyvät - ei olisi malttanut lopettaakaan. Ulla oli laittanut herkulliset tarjoilut kahvin kanssa. Paljon kiitoksia saunasta ja tarjoiluista!
19:ksi ajelimme Paavon, Ullan ja M-L:n kanssa Hettaan Rukousiltaan Helluntaiseurakunnan rukoushuoneelle. Mukava oli tavat tuttuja ihmisiä. Laulumaan Jorma johteli tilaisuuden ja puhui aluksi. Ikäläisen Eki - lähetystyöntekijä - oli puhumassa. En ole häntä aiemmin tavannutkaan. Eki soittelikin tilaisuuden jälkeen, kun olimme päässeet Palojärvelle.
Laitoin tulen hellaan ja kamarin kaminaan. Söimme iltapalaa. Minä join pakuriteetäkin.Katsoimme ajankohtaisohjelmia TV:sta - kuten uutisia. M-L lueskeli kirjaa.
Emilia soitti tänään mummille. Reippasti siellä pikkuneiti kyseli, että tarvisisimmeko me hänen sänkyään veiraita varten - heille kun on hommattu kerrossänky.
Siunausta!
Ps. "Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne" (Room. 12:1).
6.3.
Ja täällä Enontekiö, Palojärvi. Heräilimme Marja-Leenan kanssa n. 21 asteen pakkasaamuun - menossa kuudes vapaapäiväni maaliskuussa. Laitoin hellaan tulen. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jobin kirjaa. M-L luki hartauskirjasta tämänpäiväisen kappaleen. Rukoilimme
yhdessä Salmen Ullan syntymäkodin pirtin pöydän ääressä.Porot koettivat syödä tuossa lähellä lumen alta jotakin suuhunpantavaa takapuolet pystyssä - lunta kun on paksu kerros.
M-L alkoi valmistella ateriaa - meille oli tulossa odotettuja
vieraita. Minä ajelin Hettaan ja sivakoin 10 km lenkin Jyppyrän ladulla. Otin M-L:n sukset. Laitoin niihin pitoa vähän liikaa, joten vapaantyylin hiihto ei oikein onnistunut. Se etu siitä kuitenkin oli,että sain hiihtää nuo pitkät ja välillä jyrkätkin nousut latua pitkin vähän vauhdikkaammin. Pulssi nousi ja keuhkot kävivät tehokkaasti. Josm ei minulla ole jaloissakaan tarpeeksi voimaa, niin käsissä ei hiihtoa ajatellen sitäkään vertaa. Sää oli mahtava - sininen taivas ja auringonpaiste. Pakkasta n. 15 huippeilla. Lenkin jälkeen kävin Hetassa kaupassa - Rantakokossa.
Palattuani "kämpille" oli M-L jatkamassa ruuanlaittoa. Naapurikin kävi pistäytymässä. Tein joitakin pieniä hommia.
15 maissa meille tulivat Salmen Paavo, Ulla, Tuomo ja Tuomas-Antti kylään - olimme sopineet aterioivamme yhdessä. M-L oli laittanu hyvää ruokaa jälkiruokineen. Myöhemmin kahvia. Mukava oli taas tavata.
Illalla katsoimme jotakin TV:sta ja netistä. Pakkasta 15 astetta. Iltapuolella veti taivasta harmaaksi. Muuten on ollut aurinkoinen päivä.
Vielä tässäkin Moision Tarmolle nimipäiväonnittelut!
Siunausta!
Ps. "Mutta me tahdomme pysyä rukouksessa ja sanan palveluksessa"
(Apost. teot 6:4).
Ja täällä Enontekiö, Palojärvi. Heräilimme Marja-Leenan kanssa n. 21 asteen pakkasaamuun - menossa kuudes vapaapäiväni maaliskuussa. Laitoin hellaan tulen. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jobin kirjaa. M-L luki hartauskirjasta tämänpäiväisen kappaleen. Rukoilimme
yhdessä Salmen Ullan syntymäkodin pirtin pöydän ääressä.Porot koettivat syödä tuossa lähellä lumen alta jotakin suuhunpantavaa takapuolet pystyssä - lunta kun on paksu kerros.
M-L alkoi valmistella ateriaa - meille oli tulossa odotettuja
vieraita. Minä ajelin Hettaan ja sivakoin 10 km lenkin Jyppyrän ladulla. Otin M-L:n sukset. Laitoin niihin pitoa vähän liikaa, joten vapaantyylin hiihto ei oikein onnistunut. Se etu siitä kuitenkin oli,että sain hiihtää nuo pitkät ja välillä jyrkätkin nousut latua pitkin vähän vauhdikkaammin. Pulssi nousi ja keuhkot kävivät tehokkaasti. Josm ei minulla ole jaloissakaan tarpeeksi voimaa, niin käsissä ei hiihtoa ajatellen sitäkään vertaa. Sää oli mahtava - sininen taivas ja auringonpaiste. Pakkasta n. 15 huippeilla. Lenkin jälkeen kävin Hetassa kaupassa - Rantakokossa.
Palattuani "kämpille" oli M-L jatkamassa ruuanlaittoa. Naapurikin kävi pistäytymässä. Tein joitakin pieniä hommia.
15 maissa meille tulivat Salmen Paavo, Ulla, Tuomo ja Tuomas-Antti kylään - olimme sopineet aterioivamme yhdessä. M-L oli laittanu hyvää ruokaa jälkiruokineen. Myöhemmin kahvia. Mukava oli taas tavata.
Illalla katsoimme jotakin TV:sta ja netistä. Pakkasta 15 astetta. Iltapuolella veti taivasta harmaaksi. Muuten on ollut aurinkoinen päivä.
Vielä tässäkin Moision Tarmolle nimipäiväonnittelut!
Siunausta!
Ps. "Mutta me tahdomme pysyä rukouksessa ja sanan palveluksessa"
(Apost. teot 6:4).
5.3.
Tänään heräsimme uuteen harmaaseen päivään täällä Enontekiön Palojärvellä, Ullan mukavassa kotimökissä. Ensin tein tulen hellaan. Pakkasta oli parikymmentä astetta. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jobin kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tälle päivälle tarkoitetun kohdan, jonka jälkeen rukoilimme yhdessä mökin pöydän
ääressä. Ikkunasta näkyy poroja, jotka "makkuilevat" lumella.
Ajelimme Hettaan, josta lähdimme Jyppyrän ladulle. Satoi lunta. Silti "nääveli" jäätyi lenkillä. M-L kääntyi Jyppyrän rinteeltä takaïsin. Ei halunnut "jynkiä" isoja mäkiä ylös. Parempihan se onkin ettei rasita itseään liikaa, kun ei kovin paljon ole liikuntaa harrastanut. Koetin hiljaa hiihtää mäet vapaalla tyylillä ylös ja muut kohdat hitaammin.
Niissä nousuissa näkee miten keho toimii. Saa "palkeet" toimimaan tehokkaasti.
Lenkin jälkeen M-L kävi kaupassa Hetassa. Ajelimme Palojärvelle. Satoi lunta. Otin yhteyttä Mäkisen Eskoon - pyysin huomenna hiihtolenkille. Hänellä ei kuitenkaan ollut nyt tilaisuutta lähteä. Söimme. Vietimme aikaa ja ailtaa tunnelmallisessa mökissä. Katsoimme jotakin netin kautta TV/:sta. Söimme iltapalaa ja joimme teetä - myös pakuriteetä.
Terveisiä kaikille täältä "korkeanpaikan leiriltä",Enontekiöltä, jossa maaliskuun viides vapaapäivä alkaa olla lopuilleen kulumassa!
Siunausta!
Ps. "Minä olen A ja O, sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias" (Joh. ilm. 1:8).
4.3.
Täällä Enontekiön Palojärvellä tänä aamuna heräilimme - ensimmäisen kerran klo 5.30. palovaroittimen patterinloppumista ilmaiseviin vinkaisuihin. Varsinaisesti nousimme sitten myöhemmin. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Pakkasta n. 21 astetta. Aurinkoista. Luin
Jobin kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tälle päivälle
tarkoitetun kohdan. Rukoilimme yhdessä pirtin pöydän ääressä.
Puolenpäivän jälkeen ajelimme Hettaan, josta hiihtelimme Pahtajärven suunnassa n. 12 km lenkin. Siitä ohi hiihtelimme, missä asuimme - kahdessakin paikassa - täällä asuessamme. Latu ja baana olivat hyvässä
kunnossa. Aurinko paistoi. Puolivälissä joimme termoksesta kahvit ja puraisimme vähän evästä yhdellä laavulla. Mukavat maisemat.
Hetassa M-L kävi kaupassa. Kävimme myös Paljasselän päällä - autolla. Siellä, mistä vielä vähän aikaa sitten näkyivät tutkat.
Palojärven tukikohtaamme tultuamme laitoin tulet hellaan ja kamarin kaminaan. Lämmitimme hirvikeittoa, jonka M-L valmisti jo aamupäivällä.
Katselimme netin kautta TV7:n ohjelmia. M-L kutoi sukkaa.
Tänään on ollut taas ALFA-ilta Saarijärven Vapaakirkossa. Takalon Martti sitä siellä johteli. Sydämelliset synttärionnittelut vielä tässäkin ALFA-tiimiläisille Leenalle ja Denikselle! Arille, ALFA-kurssilaiselle onnittelut nmipäivän johdosta!
Hyvin ja nopeasti se on kulunut tämäkin neljäs maaliskuun vapaapäivä.
Siunausta!
Ps. "Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo" (Room. 10:4).
3.3.
Heräiltyämme uuteen päivään - joka sattuu olemaan minulla tämän kuun kolmas vapaapäivä - söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Kävin viemässä Denikselle ALFA-illalliskutsujua, että saa viedä ne huomenna ALFA-iltaan. Sieltäpä lähtevät sitten kurssilaisten mukana "kutsumaan
ihmisiä - kutsuvieraita - ALFA-illalliselle. Perhe siellä valmistautui kohtapuoleen aamupalalle ja sitten lähtemään 11:ksi heidän seurakuntansa kokouksen. Daniel vielä pötkötteli sängyssä - tukka vain pilkotteli peiton reunan alta. Emilia jo pompotteli pystyssä. Oli eilen tullut laskettelurinteen pulkkamäessä käteen hankautuma lumesta.
Luin Jobin kirjaa. Laittelimme tavaroita "pakaaseihin" ja autoon - sukset myös - ja lähdimme M-L:n kanssa liekö ollut 11 maissa ajelemaan kohti Lappia. Kuunneltuamme radiosta - Dei - Suomen Raamattuopistolta tulleen jumalanpalveluksen, luki M-L autossa hartauskirjasta tälle
päivälle tarkoitetun kohdan. Rukoilimme yhdessä ajellessamme. Saattoi olla, että sinäkin olit rukouksissamme. Aurinkoista. Pihtiputaallam kävimme Takkatuvalla syömässä. Termoksesta joimme kahvia autossa ajellessamme. Kuuntelimme mukaan ottamiani vanhoja musiikkikasetteja -
useat ylistysäänitteitä. Tornion ABC:n kaupassa M-L käväisi ja Kolarin kohdalta otimme bensaa, sekä joimme Pellossa baarissa kahvit. 23 olimme Enontekiöllä, Palojärvellä, Ullan kotimökissä. Olivat M-L ja Ulla puhelinyhteydessä matkan aikana. Teroltakin tuli viesti autoon. Olivat koko perhe juuri illalla tulleet kotiin Espanjasta. Lapissa tie oli jäinen, muuten sula.
Mukava oli tulla taas tänne tuttuun paikkaan. Kuin olisi tullut kotiin. Pakkasta 24 astetta. Keitimme tultuamme teetä ja otimme hieman muutakin suuhunpantavaa.
Laitan tähän eilen illalla Tepolle tekemäni ja lähettämäni "lyhyen ohjeen" juuri uskoontulleita varten. Jos tästä on hyötyä sinulle, joka luet näitä rivejä, niin hyvä. Tai jos haluat auttaa tämän kautta jotakin äskettäin uskoontullutta, niin tee se. Samoin, jos tästä on hyötyä missä tahansa, niin tämä on vapaasti käytettävissä.
ROHKAISUA JA OHJEITA SINULLE, JOKA OLET TULLUT ÄSKETTÄIN USKOON
LUE RAAMATTUA PÄIVITTÄIN (MATT. 4:4)
Jumalan Sana, Raamattu, on Jeesukseen uskovien ihmisten "pääkirja". Anna sen olla sitä elämässäsi. Lue Raamattua ja pyydä Jumalaa opettamaan, johdattamaan ja rohkaisemaan sinua sen kautta. Aloita Jumalan Sanaan tutustuminen esim. Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeista. Opi tuntemaan Jeesusta Raamatun lehdiltä.
HALUA OPPIA RUKOILEMAAN PÄIVITTÄIN (Matt. 7:7-11)
Rukouksen kautta uskonelämäsi pysyy tuoreena ja elävänä. Näin vahvistut uskossasi. Pidä rukousta välttämättömänä asiana elämässäsi - kuin hengitystä luonnollisessa elämässäsi. Opettele puhumaan taivaalliselle Isällesi rukouksessa ja kuuntelemaan mitä Hän haluaa sinulle sanoa. Vietä aikaa Hänen edessään myös olemalla hiljaa. Kiitä, ylistä ja palvo Häntä. Ano, pyydä, kolkuta ja etsi Häneltä. Saat rukousvastauksia.
PYYDÄ, ETTÄ JEESUS KASTAA SINUT PYHÄLLÄ HENGELLÄ (Apost. teot 2:1-4,
10:44-48, 19:1-6)
Jumala on Sanassaan luvannut sinulle ja jokaiselle lapselleen Pyhän Hengen voiman (Apost. teot 2:37-39). Siksi sinulle kuuluu kaste Pyhässä Hengessä. Pyhä Henki antaa sinulle voiman elää Jumalan lapsena ja palvella Häntä.
ÄLÄ HÄPEÄ JEESUSTA (Apost. teot 1:8)
Sydämen usko Jeesukseen ja sen kertominen toisille tekee uskostasi elävän ja todellisen. Näin tunnustaudut ihmisten edessä Jeesuksen seuraajaksi. Kerro pian uskoontulosi jälkeen jollekin ratkaisustasi seurata Jeesusta. Näe alusta pitäen tärkeäksi kertoa toisille Jeesuksesta. Näin he kuulevat evankeliumin sanoman - sanoman Jeesuksesta ja pelastuvat. Älä ala piilottelemaan uskoasi. Näytä värisi.
MENE VESIKASTEELLE (Mark. 16:15-16)
Jeesus käski kastaa ne ihmiset jotka uskovat Häneen. Kaste on osoitus siitä, että he uskovat Jeesukseen ja haluavat seurata Häntä. Kaste on tunnustautumista Jeesuksen seuraajaksi. Ota sinäkin tämä askel pian
uskoontulosi jälkeen. Anna Kastaa itsesi.
LIITY PAIKALLISSEURAKUNTAAN (Apost. teot 2:37-42)
Emme koskaan voi liikaa korostaa uskovien yhteyden merkitystä uskovan ihmisen elämässä. Jumala on asettanut paikallisseurakunnan ja Hän odottaa, että jokainen Jeesukseen uskova loöytäisi oman paikkansa
paikallisseurakunnan jäseninä. Seurakunta on paikka, jossa sinua autetaan kasvamaan uskossasi ja seuraamaan Jeesusta. Yhdessä ja johdetusti työmme on siunatumpaa.
Tervetuloa kokemaan uskovien yhteyttä paikallisseurakuntaan!
Siunausta!
Ps. "Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa"
(Fil. 4:23).
2.3.
Heräsin maaliskuun toiseen vapaapäivään klo 4 maissa. Keittelin kahvit ja laittelin aamupalat. Luin Jobin kirjaa. Kasailin loppuja kimpsujani kassiin illalla kasattujen lisäksi. Pakkasta 17-18 astetta.
Klo 6:ksi tuli meille kilpakävelijä, jonka kanssa lähdimme meidän autollamme JKL:n kautta kohti Helsinkiä. Tie mukavan kuiva. JKL:stä otimme yhden kilpakävelijän kyytiin ja muutaman tunnin päästä olimmekin Helsingissä. Matkalla kävimme lahden kohdilla ABC:llä kahvilla.
Helsingissä menimme Myllypurolle ja siellä Liikuntamylly-nimiseen isoon urheiluhalliin, jossa tänään alkoivat Suomen Veteraaniurheiluliiton yleisurheilun SM (Suomen mestaruus-)- hallikilpailut. Kilpailut järjesti Helsingin Kisa-Veikot yhteistyökumppaneineen. Lajini - 3000 m kävely 65 v sarjassa - oli klo 14.20. Olin toinen. Muutamille kanssakilpailijoille sain antaa hengellisiä kirjasia luettavaksi. Olihan siellä paljon urheilijoita kisoissa. Palkintojenjaon ja suihkussa käynnin jälkeen lähdimme ajelemaan matkakumppanini kanssa kahdestaan kotia kohti. Kolmas menomatkalla kyydissä ollut veteraani jäi vielä huomiseksi kisoihin. Matka meni mukavasti jutellessa. 20 maissa olimme meillä. Matkaseuralaiseni jatkoi matkaansa omalla autollaan.
Timo, Milka ja Miro olivat meillä. Milka oli ollut kaverillaan ja ”pojat” olivat häntä hakemassa ja käyneet samalla uimassa – ei avannossa. Minäkin sain tultuani pizzaa ja salaattia teen kanssa.
Tein ja lähetin Lehtomäen Tepolle hänen pyytämänsä tehtävän, eli ohjeita vasta uskoon tulleille
Siunausta!
Ps. ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois” (Apost. teot 3:19).
1.3.
Vapaapäivä. Helmikuun vapaapäivät - 8 – päättyivät eilen. Yksi niistä oli vuosilomaan kuuluva päivä. Tänään on minulla maaliskuun ensimmäinen vapaapäivä – sillä pidän helmi-maaliskuun vaparit peräkkäin. Sellaista. Jotain työhön liittyväähän sitä tänäänkin on tullut tehtyä.
Herättyämme söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jobin kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tälle päivälle tarkoitetun kohdan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Urpiaisia oli iso parvi ruokailemassa. Vein lisää syötävää linnuille.
Kävimme M-L:n kanssa kylällä asioilla, sekä syömässä HH:ssa. Tuttujakin siellä tapasimme.
Illalla kävin pienellä – 4 km – lenkillä Tarvaalan suunnassa. ”Juosta hissuttelin” ja kävelin. 2 km 8.45 min/km ja toinen 2 km 8.10 min/km. Yhden km loppupuolella menin vähän kovempaa. Eikä tuo nyt niin helpolta tuntunut. Tuuleskeli viileästi. Eilisen ”suojat” muuttuivat pakkasiksi. 11-12 astetta illalla. Pariin otteeseen pidimme tänään tulia takassa. M-L katseli netinkautta suomalaisnäyttelijän matkaa sukulaiskansojemme alueilla.
Söimme iltapalaa ja joimme teetä – minä pakuriteetä.
Eilen illalla kuuntelin ennen nukkumaanmenoa Pirkko Jalovaaran puheen, jonka hän piti – oliko se nyt 27.1. – kallion kirkossa, eli sen puheen, josta ”mot-kohu” nousi. Sen ymmärryksen mukaan, mikä minulla on Jumalan Sanasta, siinä mitä kuuntelin, ei ollut mitään sellaista jota en voisi hyväksyä.
Siunausta!
Ps. ”Mitä me tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan” (Room. 8:31).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti