13.6.
Nousin varahin. Edessä puhuminen. 11.4 astetta noustessa. Aamupalaa ja kahvia.
10:ksi menin Majakalle puhumaan. Oli avointa puhua.
Majakalta ajelin suoraan "Terhien" pihaan. Laitoimme "lentävän leppäkertun" - asuntovaunun - autonperään ja suuntasimme Emilian ja Danielin kanssa Jyväskylään, jossa oli klo 12.30 varattuna aika "leppiksen" kaasujärjestelmän koeponnistusta varten.
"Kaasu-Matista" menimme lähellä olevaan "Pizza buffettiin" yhdessä maistelemaan sen antimia.
Sittenpä vain kotia kohti.
M-L on tänään leiponut - lastenleiri kun alkaa huomenna, näetsen.
Kävin Mannilan pururadalla "juoksuhissuttelemassa" 3 km - sellaisella vanhanmiehen palauttelulenkillä eilisestä. Paluumatkalla kävin kävelemääss urheilukentällä 2 km. Vähän venyttelinkin.
Luin vähän kirjaa.
Iltapalaa ja teetä.
"... Nykyisin ratkaistaan monta kertaa seurakuntien työntekijäkysymys aivan toisella ja ala-arvoisella tavalla. Ajattelemme nyt seurakuntaa, joka on ilman saarnaajaa ja jossa on tultu siihen tulokseen, että olisi saatava työntekijä. Seurakunta kutsutaan koolle ja aletaan neuvotella ja keskustella. Puheenjohtaja kysyy, onko kenelläkään ketään ehdottaa.
Joku ehdottaa veli "Kiivasta" ja lisää: "Hän on hyvä mies ja toiminnan mies." Joku pyytää puheenvuoron ja selittää: "Emme voi ottaa tänne veli "Kiivasta"". Tämän paikkakunnan asukkaat ovat sellaista kirkollisuuteen taipuvaa väkeä. Hän voisi loukata heitä, ja voisi tulla vaikeuksia."
Joku pyytää jälleen puheenvuoron ja esittää: "Minä ehdottaisin veli "Rauhallisuutta". Hänet tynnetaan rauhallisena ja vakaana veljenä, ja varmaan ei tulisi mitään vaikeuksia ulkopuolistenkaan kanssa, jos hänet valittaisiin."
Sisar "Kuorolainen" pyytää puheenvuoron ja esittää veli "Nuorukaista". "Minä olen kuullut, että veli "Nuorukainen" on hyvä laulu ja musiikkimies, ja saisimme vähän kuoroonkin apua. Ja sitten kun hän on vielä nuori ja seurakunnassammekin on paljon nuoria, niin hän voisi olla nuortentyössäkin mukana."
Veli "Ajatteleva" pyytää puheenvuoron ja esittää: "Minä ehdottaisin, että pyydetään veli "Opettavainen". Tämä seurakunta on ollut niin pitkään heikoilla eväillä, että nyt tarvittaisiin oikein opettajaa tämän seurakunnan keskelle."
Veli "Tasapuolinen" pyytää puheenvuoron ja esittää: "Minun mielestäni meidän pitäisi kutsua tänne veli "Kokemusta". Hän on tuollainen vähän vanhempi veli. Hän pystyy opettamaan, ja hänellä on herätyssanomaakin. Ja sitten, kun tässä on niin paljon kaikkia näitä käytännön asioita, niin tarvitsisimme veljen, joka pystyy niitä hoitamaan, kun me vanhimmistoveljetkin olemme päivät omissa töissämme."
Veli "Nuori Herätys" pyytää puheenvuoron ja sanoo: "Minä olen vielä nuori uskossani. Mutta kyllä minun mielestäni tänne pitäisi saada oikein herätyssaarnaaja, joka panisi tuulemaan. Muutenhan täällä menee kaikki helvettiin ja me nukumme kaikki. (Salista kuuluu hiljainen naurun kohahdus.) Minä olen kuullut, että siellä "Myrskylän" kylässä on veli "Herätys" työssä, ja ehdotan häntä tänne, vieläpä mahdollisimman pian."
Veli "Lähetysmies" pyytää puheenvuoron ja tuo ehdotuksessaan esille seuraavaa: "Kun tämä lähetysasiakin on meillä ollut pitkän aikaa näin hiljaista ja kun nyt on kotimaassa lomalla veli "Aina Matkalla", niin ehdotan, että kutsutaan hänet, ellei vakinaiseksi, niin ainakin joksikin aikaa."
Veli "Vastuuntunto" pyytää puheenvuoroa ja esittää hyvin vakavana: "Meidän seurakuntamme on vielä kovin pieni, ja meillä on jatkuvasti monenlaisia menoja, lehti-ilmoituksia, rukoushuoneesta velkaa vielä aika lailla ja kaikenlaisia muita menoja. Aitä pitäisi laittaa tämän tontin ympärille, vesijohtoja pitäisi uusia. Pannuhuoneessa kattilakin on kuulemma vuotanut, sanoi vahtimestari. Kyllä me tietysti työntekijää tarvitsisimme, mutta eikö sittenkin voitaisi vielä odottaa Herraa, ettei nyt tehtäisi mitään hätiköityä päästöstä."
Tämän jälkeen pyytää puheenvuoroa veli "Tarkka" ja ehdottaa: "Kyllä veli "Vastuuntunnon" puheenvuorossa on perää. Mutta emme me nyt oikein enää voisi odottaakaan, sillä onhan jo niin kauan oltu ilman saarnaajaa. Mutta minä ehdotan. Otetaan veli ja sisar "Lapseton". Heillä on kuulemma itsellä autokin, niin että voivat viedä kuorolaisiakin kokouksiin. Ja se sisar voisi olla vahtimestarina, niin niille ei varmaan tarvitsisi paljoa palkkaakaan maksaa. Ja eikös se velikin ole aina välistä rakennuksilla töissä."
Sitten sisar "Harkitsematon" pyytää puheenvuoron ja esittää: "Pyydetään tänne veli ja sisar "Suuri perhettä". Se veli on hyvä veli, ja hänellä on todella suuri Sana, ja hän on kokenut mies. Sitä veljeä tämä seurakunta tarvitsisi."
Sitten pyytää puheenvuoroa melkein yhtaikaa kaksi vanhimmistoveljien vaimoa, sisar "Lapset Maailmalla" ja sisar "Hedelmätön".
Sisar "Hedelmätön" saa ensiksi puheenvuoron ja hän esittää kasvot punasta hehkuen: "Ei, ystävät, emme me voi millään sellaista suurta perhettä tänne ottaa. Pitäähän meidän nyt vähänajatella, mihin me panemme heidät asumaankin. Eiväthän ne sovi mihinkään niin suuren lapsilauman kanssa, ja pitäähän niille antaa ruokaakin. Ei tämä köyhä seurakunta voi ottaa sellaista taakkaa kannettavakseen.
Sisar "Lapset Maailmalla" nyökkää päätään ja sanoo: "Aamen, aamen"!
Veli "Kaikkitietävä" pyytää vielä puheenvuoron ja selittää: Emmeköhän me nyt anna tämän asian jäädä vielä hautumaan toistaiseksi, ja pyydetään väliaikaisesti veli "Yksin Matkalla". Kun sitten Herra meille osoittaa, ketä pyydämme, niin palataan taas asiaan, mutta kyllä me nyt toimeen tulemme."
Pari seurakunnan vanhimmistoveljeä, veli "Tulisuka" ja veli "Äkkinäinen" pyörittävät päätään ja kuiskaavat toisilleen: "Näinkö tämä nyt taas meni? Senhän saattoi etukäteen arvatakin, kun muutamat saavat jatkuvasti määrätä seurakunnassa."
Veli "Kansanvalta" ehdottaa vielä: "Emmekö voisi äänestää? Tämä on niin tärkeä asia, että on saatava kaikkien mielipiteet esille."
Veli "Kaikkitietävä" vastaa puheenvuoroa pyytämättä: "Emme nyt viitsi tästä äänestää, ja onhan tässä nyt kuultu monia mielipiteitä. Odotetaan nyt vain rauhallisesti Herraa. Kyllä se siitä aikanaan selviää."
Kokous päättyy, ja lampaat hajaantuvat koteihinsa juomaan "kirkkokahvit" ja pitämään "jälkikokousta".(Niilo Yli-Vainoa, Voiman salaisuus, RV Ristin Voitto 1978, s. 85-89).
Siunausta!
Ps. Antiokian seurakunnassa: "Ja heidän toimittaessaan palvelusta herralle ja paastotessaan Pyhä Henki sanoi: "Erottakaa minulle Barnabas ja Saulus siihen työhön, johon minä olen heidät kutsunut..." (Apost. teot 13:2).