27.5.
Marja-Leena nousi aikaisemmin ja kävi kylällä. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Harmaa aamu ja päivä - mutta vain ulkonaisesti. Luin 1. Tessalonikalaiskirjettä. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
Kirjoittelin pienen jutun lehteen Mulikan NUOTIOILLASTA. Kirjoitin siihen myös, että nuotioiltoja voi pyytää pitämään omalle kylälleen. Kun avasin s-postin siellä olikin jo yksi pyyntö yhdelle kylälle - eli tapahtui nopeasti, vaikkei vielä ollut "mustaa valkoisellakaan."
11:ksi ajelin Päivärukoushetkeen helluntairukoushuoneelle - ei ketään, ovet lukossa.
11:ksi ajelin Päivärukoushetkeen helluntairukoushuoneelle - ei ketään, ovet lukossa.
12 maissa hain Danielin koulun jälkeen meille. 13 maissa Emilian. Aamulla menneet pyörillä kouluun, niimpä koulun jälkeenkin viilettivät kotinsa kohdalle pyörillä ja siitä minun kyydissä.
Söimme.
Timo käväisi - toi harjateräksen pätkiä pressusaunan kiuasta varten. Oli hakemassa Milkaa tet:sta. Kahvit ryyppäsi. Tempasipa moponkin käyntiin vahvakätisenä miehenä - sitä kun joskus saa vedellä. Daniel ja Emilia ajjoo hurruuttelivat talon ympäri sillä. Pienen alueen tuolta edempää työntelin ruohonleikkurilla.
Terhi-Marja haki Emilian töistä tullessaan. Tyttökerhoon menivät.
Hieman pelasimme mölkkyä Danielin kanssa.
Ajelimme Danielin kanssa urheilukentälle. Hän potki palloa toisten poikien kanssa, sekä yhden maahanmuuttajan kanssa. Minä kiersin rataa - 6 km verran. Venyttelinkin 5 km jälkeen.
18 jälkeen menimme Danielin kanssa Kunnantuvalle Karstulan Lähetysseurakunnan kokoukseen - minäkin joitakin kutsuja sinne jakelin jossain vaiheessa. lehtomäen Teemu johteli. Lahtelan Samuli saarnasi lopuiksi Jumalan Sanaa - todellisesti. Iloitsen em. nuorista veljistä. Lehtomäen Tuula ja Matti vastasivat tarjoilusta - iloitsen heistäkin. Olen oppinut tuntemaan heidät ihmisinä, jotka haluavat olla edistämässä Jumalan valtakunnan leviämistä. Hyvä toimia yhdessä. Tilaisuudessa oli kaksi hyvää todistuspuheenvuoroa ja laulettiin Lauluja Jeesuksesta -vihkosista.
Tarjoilun jälkeen lähdimme kotiin. Terhi-Marja ja Emilia ottivat Danielin siitä kokouspaikan edestä kyytiin tyttökerhosta tullessaan. Kävivät meiltä hakemassa mummin tekemät tyynyliinat - molemmilla, Emilialla ja Danielilla tyynyliinat kainalossa kun menivät autoon.
Söimme iltapalaa ja joimme teetä.
"Älä joudu epätoivoon tuntiessasi oman suuren heikkoutesi. Jumala - et sinä! Jumala vaikuttaa sekä tahdon että tekemisen hyvän suosionsa mukaan. Ilman kristusta et voi mitään, hänen kanssaan - kaiken" ("Pietisten" v. 1856).
Siunausta!
Ps. "Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä" (Joh. 15:4).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti