Kiehisen vuolijan Blogi

10.8.

Ajattelin nyt tähän alkuun kirjoitella vastinetta kirjeeseen, joka oli postin tuomana odottelemassa, kun tulimme saaresta 8.8. Uskon, että kirje on kirjoitettu hyvässä hengessä ja että asia on tärkeä sen kirjoittajalle. Minäkin haluan - ilman muuta - kirjoittaa rakkauden hengessä. Eihän olisi oikein koettaa "kolistella" toista - eikä ainakaan Jumalan Sanalla.

Kirjeen lopussa oli sanottuna näin: "Kirjoitan tämän palautteen nimettömänä - näin ainakin säästän sinut vastaamisen vaivalta ja velvollisuudelta. Samalla säästän itseäni turhilta juoruilta, sillä Enontekiö on pieni paikkakunta, jossa monet tuntevat toisensa!"

Jouko: Miksi sitten kuitenkin vastaan kirjeeseen tässä blogissa? Ensiksikin siksi, että haluan vastata palautteeseen, joka koskee itseäni - koska, voihan olla, että en olekaan ajatellut sillä tavalla kuin palautteen antajana olet asian kokenut. Tietenkin meidän on/olisi oltava varovaisia siinä, että meitä ei turhaan tulkita väärin. Toiseksi - vaikka palautteen antaja kirjoittaakin perusteluja, miksi kirjoittaa nimettömänä - en itse halua toimia nimettömänä, enkä näin ollen pidä sitä hyvänä toistenkaan kohdalla. En ainakaan tämäntyylisissä asioissa. Kolmanneksi, minulla ei ole muuta mahdollisuutta palautteen antamiseen kuin tämä blogi, joka sinunkin kirjeeseesi on jonkinlaisen sysäyksen antanut. Saattaahan olla, että olit myös kuulemassa puhettani Kalottikonferenssin Juhlakokouksessa, Hetan koulukeskuksen liikuntasalissa, su, 29.7?

Lainailen kirjettä jaksoittain ja annan omalta puoleltani - toivottavasti rakentavaa - palautetta palautteeseen.

Kirje alkaa: 

"Enontekiö 1.8.-18.                PALAUTETTA

Kiehisen vuolija

Jouko Kuusjärvi

EI PÄÄSE YLI KASTEASIASTA" 

Jouko: Itse en koe minkäänlaista "pakkomiellettä" kasteasian suhteen. Siinä mielessä olen "päässyt yli kasteasiassa" - tarkoitan, että se on siinä mielessä jo henkilökohtaisessa elämässäni asia, jossa olen toteuttanut Jumalan Sanaa elämässäni. Niinkuin sinäkin tämän asian osalta olet tehnyt. Siinä mielessä, että vaikenisin kasteasiasta, en halua koskaan siihen suhtautuakaan. Olenhan 1978 tehnyt Jumalan Sanan pohjalta päätöksen mennä kasteelle, niinkuin Sana opettaa. Sehän olisi väärin, jos siitä vaikenisin - onhan kyseessä Jeesuksen antama opetus ja esimerkki. Väärällä tavalla en halua ihmisille - kenellekään - kasteasiasta puhua. Olen huomannut, että helluntaiuskovat eivät nykyään pidä kasteasiaa selkeästi esillä - se on hyvin vähäistä. Onko siinä yksi yy siihen, että seurakuntamme eivät kasva? Eihän helluntaiseurakunnissa seurakunnan jäseneksi pääse muuten kuin käymällä kasteella. Mikäpähän lienee syy, ettei kastetta pidetä esillä? Ehkä ei lueta Raamattua - tai jos luetaan, niin ei pidetä kastetta kovin tärkeänä, vaikka kyllä pitäisi pitää.

Kirje jatkuu: 

"Blogikirjoituksistasi (viimeksi 29.7..-18) huomaa, että et näytä pääsevän yli tuosta kasteasiastasi."

Jouko: En kovinkaan usein "pitkässä juoksussa" ole pitänyt blogijutuissani kasteasiaa(ni) esillä. Syy, miksi juuri 29.7. siitä kirjoitin, oli se, että tapasin - niinkuin blogijutussa kirjoitinkin - Kalottikonferenssissa miehen, joka oli tullut kuuntelemaan/tapaamaan minua, kun tiesi minun olevan paikalla. Varmaan se "assosioi" ajatukseni "menneisiin vuosiin", koskapa juuri tuonkin henkilön kanssa silloin aikoinaan keskustelimme kasteasiasta. Jokaisella meillä on oma elämäntarinamme. Minun elämäntarinaani kuuluu tuollainen "tarina" kasteeseen liittyen.

Kirje jatkuu:

"Taidat kokea jopa ansiona uhriutumisesi siihen, että sinut potkaistiin pois kirkon nuorisotyöntekijän virasta käytyäsi kasteella."

Jouko: Voin sanoa sydämestäni, että rehellinen vastaus tuohon ansio-asiaan on: Siinä ei ole ollut minulle mitään ansiota. En ole koskaan ajatellut niin. Ainoa asia, joka jotakin merkitsi, oli se, mitä Jumalan Sana asiasta - kasteesta - sanoo. oli halu totella Sanaa, mikä merkitsee taivaallisen Isän ja Jeesuksen tottelemista. Se, että jouduin eroamaan tehtävästäni Enontekiön luterilaisessa seurakunnassa, oli seuraus siitä, että tottelin Jumalan Sanaa. "Uhriutumisesta" haluaisin sanoa jotakin. En ole koskaan kokenut sitä uhrina - vielä vähemmän, että esittäisin itseäni korottaakseni "uhriutujaa." Totta on kuitenkin se, että Jeesus kulki uhritietä puolestamme. Hänen seuraajinaan kuljemme samanlaista tietä - paitsi, että ihmiskunnan synnin tähden meidän ei tarvitse kuolla. Siinä mielessä Jeesuksen seuraaminen kyllä maksaa meillekin jotakin. Tältä pohjalta voin sanoa - mutta todella hiljaisella äänellä - että kasteelle meno maksoi minulle kirkontyöntekijänä jotakin. Se maksoi minulle työpaikan ja siitä tulevan vakituisen palkan. Se oli kohdallani - ja koko perheen kohdalla - jonkinlainen uskonaskel. Lyhyesti totean, että Herra on pitänyt huolen, sillä ratkaisut on tehty Sanan pohjalta. Asuntokin järjestyi silloin Palojoensuun koululta, kun työsuhdeasunnosta piti olla pois irtisanomisajan loppuessa. Jotta ei tule minkäänlaisia väärinkäsityksiä, niin haluan sanoa, että missään vaiheessa ei ole tullut pienintäkään katkeruutta ketään kohtaan asian tiimoilta - päinvastoin, koska asia on toteutettu Sanan pohjalta. Jo ennenkuin menin kasteelle, ajattelin/ja tiesin, että en voi jatkaa virassa, jossa olin - vaikka se jossakin toisessa luterilaisessa seurakunnassa olisikin saattanut olla mahdollista. Ajattelin/ajattelen, että kirkkoherra, esimieheni, toimi kirkkolain mukaan ihan oikein. Olen itsekin tenttinyt sitä lakia aikoinaan. Eli, minulla ei ole asiaan liittyen mitään huonoja ajatuksia ketään/mitään kohtaan.

Kirje jatkuu:

"Kuule!

Olen ymmärtänyt kasteasian samalla tavoin kuin sinäkin, ja käynyt uskovien kasteella. Mutta olen 100-varma siitä että Jumala ei rakasta yhtään vähempää sitä luterilaista uskovaista - kuin minuakaan - joka ei ole käynyt uskovien kasteella, eikä ehkä tule koskaan käymäänkään."

Jouko: Yhdyn tuohon. Jokainen, joka uskoo Jeesukseen, syntiemme sovittajaan, henkilökohtaisesti on matkalla taivaaseen. Tältä pohjalta olemme täysin samanarvoisia uskovina. Vesikaste - tai Pyhän Hengen kaste - ei tee meistä paremman luokan uskovia Jumalan silmissä. Jos ihmisten silmissä sitä koetamme olla, olemme "vähän sokeita." Jeesuksen ristintyön tähden, Jeesukseen uskovina, voimme osallistua yhteiselle ehtoolliselle samanarvoisina. Mielestäni mitään muita ehtoja ei voida laittaa. Ne, jotka tuntevat minut, tietävät, että en esim. kasteasian - enkä muunkaan - vuoksi kuvittele, että Jumala rakastaisi minua - tai ketään - enemmän kuin niitä uskovia, jotka eivät ole käyneet kasteella. Voi olla, että uskovan, joka on käynyt kasteella "oikean opin" mukaan, elämä ei ole Sanan mukaista. Taas toisaalta uskovan, joka ei ole käynyt kasteella "oikean opin mukaan", elämä voi olla Sanan mukaista. Vaikkakin molemmat asiat ovat tärkeitä Sanan mukaan, niin uskon, että Jumala kyllä arvostaa sitä elämää, jota elämme Hänessä ja Hänelle Sanan mukaisesti.

Uskon kuitenkin, että kun puhutaan kasteesta, niin ei ole Sanan mukaan muuta kuin yhdenlainen kaste, kaste, joka otetaan itse, kun uskotaan Jeesukseen - ja joka voidaan perustella Raamatulla, ei niin, että tarvitaan avuksi muitakin kirjoja. Sellaisia muita kirjojahan löytyy, joilla perustellaan muunlaisia kasteita kuin Sanan opettamaa kastetta. Esim. eräässäkin sellaisessa - jota aikoinaan tentin - on maininta: "Jo muinoin on kirkko saanut apostoleilta tavan kastaa sylilapsia." Näkemykseni kasteasian selviämisestä on yksinkertainen: Se selviää kun lukee esim. Apostolien teot - vaikkapa muutamaan kertaan - ja toimii sen mukaan kuin siellä toimittiin. Monille kuitenkin ne muunlaiset kirjat - ja auktoriteetit - tulevat tärkeimmiksi asioiksi, joita totellaan. Raamattu käteen, niin asiat selviävät. Se on pääkirjamme. Raamatulla koetellaan muita kirjoja ja mielipiteen esittäjiä. Muut kirjat eivät ole niitä, joilla Raamattua sovelletaan käytäntöön. Jos nyt joku uskova on tullut vakuuttuneeksi siitä, että uskovien kaste on Sanan mukainen ja antaa jonkin asian tulla esteeksi, ei hän menettele oikein. Oletko koskaan ajatellut asiaa siltä kannalta, että maailmassa on ollut paljon ihmisiä, jotka ovat menettäneet henkensä kastetotuuden vuoksi. Ostetaan totuutta, ei myydä. 

Kirje jatkuu:

"Mutta suoraan sanoen joskus ärsyttää tämä helluntailaisten oikeassa oleminen - ja varsinkin vaatimus!"

Jouko: Yhdyn tuohon. En kylläkään pelkästään helluntailaisten osalta, vaan kaikkien meidän osalta. Kylmä ja kova oikeassaoleminen on luotaantyöntävää. Toinen asia on kuitenkin se, että meidän on tuotava oikealla tavalla Jumalan Sanan mukaisia asioita esille. Eihän meillä liene muuta mahdollisuutta. Ylhäältäpäinhän - toisten yläpuolella ollen - se ei saa tulla. On hyvä ajatella asioita toisen ihmisen näkökulmasta. Voi rakkauden hengessä tuoda asioita esille ajatuksella että näin minä asian näen. Muistaa kuitenkin, että jokaisella meillä on oma elämäntarinamme - johon kuuluu myös virhevalintoja, olimmepa ketä tahansa.

Kirje jatkuu:

"En jaksa uskoa, että edes Jumala esittää uskoon tulleelle uskovien kastetta hirvittävänä vaatimuksena. Kerran eräs profetian armolahjan omaava välitti toiselle uskovalle sanoman kasteasiasta. Ja siinä hyvin lempeästi tämä profetoiva ilmoitti, että ko. henkilön on itse ratkaistava tämä asia. Ei mitään: "Näin sanoo Herra, Herra: mene heti ja viimeistään huomenna kasteelle ja täytä kuuliaisuutesi."

Jouko: Jumala ei taida esittää muitakaan asioita "hirvittävinä vaatimuksina." Hyvä olisi aina luottaa siihen, että Jumala tekee työtään ihmisessä ja että ihminen tekee itse päätökset Sanan pohjalta. Kuitenkin on niiden, jotka ovat tulleet tuntemaan Jumalan Sanaa, neuvottava ja opetettava niitä, joille ne asiat ovat vielä uusia ja vieraita. Sanan osuus on kaikkein tärkein. Meidän tehtävämme ei ole vaatia kovasti kuuliaisuutta itse, eikä minkään liikkeen nimissä, mutta tuoda esille, että Jumala on antanut meille Sanansa, että me tottelisimme sitä - ja se ei ole hirveä vaatimus. Aina siellä, missä on tällainen vaatimuksen henki, tulee mukaan hyvin "kalsea" ilmapiiri, joka ei vedä luokseen vaan työntää poispäin.

Kirje jatkuu:

"Ja muista! Muista, että Jeesus Kristus on suurempi kuin helluntai-usko!!

Jouko: Elän tuota ajatusta todeksi. Hiljaisella äänellä rohkenen sanoa lopuksi: Käytännön tasolla olen halunnut olla - kaikessa vajavaisuudessa - elämässä todeksi Jeesuksen rukousta, että he yhtä olisivat. Tullessamme Saarijärvelle, ensimmäisiä asioita oli kristittyjen yhteinen rukousilta - jonka syntyminen ei ole itsestään selvää. Eri seurakuntien johtavina työntekijöinä täällä aloimme kokoontua yhdessä säännöllisesti. Nykyään olen - Jumalan vaikutuksesta - johtanut muutaman vuoden Saarijärvi rukoilee - kristittyjen yhteistä rukousrintamaa. Siihen on ilmoittautunut mukaan "kaikista piireistä" täällä yli 120 henkeä. Joka kuukausi rukousrintamaan kuuluvat saavat toimittamani Rintamapostin rukousaiheineen. Kerran kevät- ja kerran syyskaudella johdan Saarijärvi rukoilee - kristtyjen yhteistä rukousiltaa. Näitä en voi sanoa kerskuen, vaan ne ovat Jumalan vaikuttamia asioita, joista on siunausta. Haluan elää todeksi kristittyjen yhteyttä. Kaste ei erota minua toisista uskovista, vaan maailmasta. Kristittyjen yhteys voi toteutua erilailla ajattelevien uskovien keskuudessa - se ei toimi vain niin, että hylkäämme ns. oppiasiat.

Kiitos sinulle palautteesta!

Jumala sinua siunatkoon!

Tapaamisiin!

Jouko - Kiehisen vuolija.

Tästä jatkan sitten vähän myöhemmin sillä "tavallisella tavalla" päivän menoa - tuo yllä oleva on vähän sellainen "erityislähetys."

Marja-Leena heräili tänäänkin ennen minua. Alkoi jo puuhailemaan huomisiin lähetyskahvitarjoiluihin omia osuuksiaan - tarjoilut tuolla kaupungin keskustassa. 29.9 oli lämmintä auringossa jonkin verran myöhemmin ylösnousua. Aurinko paistoi ja taivas oli sininen. Aamupalaa ja kahvia. Luin Sakarjan kirjaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Kävimme kylällä kaupassa - minä kuskina.

Palattuamme jatkoi M-L leivontahommiaan. minä menin 8.3 km kävelylenkille Tarvaalan suuntaan. Kait se 30, tai liki, oli lämpötila. Koetin kiinnittää huomiota tekniikkaan. paluumatkalla se tuntui oikein hyvältä - mutta miten sitten tulevina päivinä. 

Söimme hyvää ruokaa.

Hain Denikseltä laturin ja laitoin autonakun  lataukseen, kun on vähän tuntunut olevan vähän virtaa - taitaa olla vanha akku.

Kirjoittelin.

Denis kutsui saunaan. 20:ksi menin. Mukavat löylyt. terhi-marjakin siellä on leiponut tänään töistä tultuaan huomiseen lähetyskahvijuttuun.

Iltapalaa ja teetä.

Vähän seurasin Berliinin EM-yleisurheiluja.

Siunausta!

Ps. "Ja teille Herra antakoon yhä enemmän ja runsaammin rakkautta toisianne kohtaan ja kaikkia kohtaan, niinkuin meilläkin on teitä kohtaan" (1. Tess. 3:12).