16.8.2022. Sydämelliset ja rakkaat onnittelut, vielä tässäkin, vaarilta ja mummilta, iloiselle lapsenlapsellemme, Milenalle, täyttäessäsi tänään 8 vuotta. Tähänkin päivään heräilimme asuntoautossa, täällä M-L:n syntymäkodin pihassa. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Kuumaa. Aamupalaa ja kahvia. Luin Ilmestyskirjaa. Rukousta. Vaahteran alla. Puoliltapäivin ajelimme Haminaan. Kävimme torinvarresta syömässä lihapiirakat. Sitä ei voi jättää tekemättä kun Haminassa käy. Tapasimme torilla Heikin, uskovaisen miehen, joka kertoi viimeaikaisista Jumalan teoista elämässään. Kaupassakin kävimme. Ajoimme muutaman kilometrin päähän, Husulaan, yhdelle kotikylistämme, Metsälän Matille ja Sinikalle. Mukava oli tavata. Siellä oli yksi mies, jolle sain sanoa jotain pelastuksesta ja ojentaa kirjoittamani vihkosen: Jumalalla on sinulle asiaa. Matin ja Sinikan kanssa saimme rukoilla yhdessä. 29 lämmintä. Ajelimme Pyhältöön, jossa M-L kävi kaupassa. Sitten takaisin mammalan pihaan. Nes-kahvia ja kirjan lukemista vaahteran alla. M-L neuloi siinä sukkia. Kävin 60 min. hiljaisella kävelylenkillä Taavetti-Hamina tiellä. Hetken luin kirjaa. Laitoin saunan lämmite. Iltapalaa ja teetä. Pitihän sitä sitten käydä unillekin. Siunausta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti