20250912

12.9.2025.

Perjantai. Lämmin päivä tänäänkin. Pilvisempi kuin esim. eilen. 19 astetta ainakin lämmintä parhaimmillaan.

Aamupalaa ja kahvia.

Jotakin taas saatiin tänäänkin aikaan näiden muuttojuttujen suhteen huushollissamme.

Luin 1. Pietarin kirjettä. Rukousta.

Kävimme Emilian kanssa tekemässä rukoushuoneen varastosta nuotioiltakalustokuorman.

Ruokaa ja kahvia.

M-L valmistautunut myös Nuotioiltaan.

16 maissa lähdimme tavaroinemme ja peräkärryinemme nuotioiltakylälle, Peltokylälle. Ensin piti käydä kylällä asioilla ja sitten jatkaa em. kylälle.

"Leiri" pystyyn Peltokylän Kylätuvan eteen.

Klo 18 alkoi Nuotioilta, jonka johtelin. Paikalla oli 40 henkeä. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja, Teuvo, toivotti meidät kaikki tervetulleiksi alkusanojeni jälkeen. Musiikkiryhmä: Seija Suuronen, kitara ja laulu, Maju Aho, laulu, Antti Pietilä, harmonikka, johteli meitä hyviin lauluihin alussa, väleissä ja lopussa. "Minun tarinani"-puheenvuoroja käyttivät Satu Lahtela ja Pentti Paajala. Olivat hyviä ja koskettavia. Puheen piti Samuli Lahtela. Selkeää evankeliumin julistusta omalla kotikylällään Samulilta. Johdin lopussa syntisen rukoukseen. Äänentoistoa hoiteli Veikko Lahtela. Nokipannukahveja keitti Emilia Kuzmin, Lettuja paistoi Matti Lehtomäki. Niitä tarjoili Marja-Leena Kuusjärvi. Makkaroita grillailivat Tuula ja Tuomo Bågman. "Leirin" purku tapahtui ripeästi monien käsien yhteistuloksena - erityisesti Deniksen johdolla. Iloitsin illasta. se oli erinomainen. Kiitos Jumalalle ja jokaiselle vastuuta kantaneelle! 

Tämä oli viimeinen Nuotioilta näille sulille. Rukoillaan johdatusta jatkolle; siihen, miten Jumala tahtoo meidän jatkavan työtä kylillä kristittyinä yhdessä kylillä ja siellä missä Hän tahtoo. 

Nyt on aika viedä evankeliumia ihmisille! Toistan: Nyt on aika viedä evankeliumia ihmisille! Meillä on paljon parannettavaa, innostuttavaa ja antauduttavaa tällä saralla! Sen tehtävän toteuttamisessa, jonka Jeesus jätti meille ennen kuin astui ylös taivaaseen. Suurin - tärkein - asia tässä on Pyhän Hengen kaste ja Pyhän hengen täyteys kohdallamme. Uskon tämän todellisesti olevan näin!

Veimme vielä kaluston rukoushuoneen varastoon Emilian ja Terhi-Marjan kanssa.

Iltapalaa ja teetä.

Seurasin uutisia - myös Israelista.

En paljon kirjoittele maailmantilanteesta näissä jutuissani - vaikka se on aika vaarallisen ja tulenaran tuntuinen juuri nyt...Olemme Jumalan kädessä - jos olemme Hänet suojaksemme ottaneet.

Siunausta!

Ps. "Joka Korkeimman suojassa istuu ja kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo: Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minäturvaan" (Ps. 91:1-2).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti