14.8.2026.
Perjantai. Pilvipoutaista. Alle 15 ylösnousussa lämmintä.
Aamupalaa ja kahvia.
Luin Ilmestyskirjaa. Rukousta.
M-L laitteli tänään varustusta nuotioiltaa varten kasaan, teki lettutaikinaa ja paistoi gluteenittomia lettuja, jne.
Emilia ja Daniel toivat peräkärryn, nuotioalustan ja nuotiopuut. Kävimme heidän - ja mukana oli myös Sara, Emilian kaveri - kanssaan lastaamassa penkit, ym. nuotioillassa tarvittavat tarvikkeet kärryyn rukoushuoneen varastosta. Veimme kärryn valmiiksi nuotioilta paikalle, Mannilan pallokentälle. Satoi. Sitten tulimme meille kahville ja mehulle.
Rukousta.
Ruokaa ja kahvia.
Kävin laittamassa penkit, nuotionpohjan, tuolit ja pöydät paikoilleen nuotioiltapaikalle. Vähän ripeksi vettä.
17:ksi menimme M-L:n kanssa nuotioiltapaikalle tarvikkeiden kanssa.
Lehtomäen Matti ja Lahtelan Veikko tulivat myös omien tarvikkeidensa kanssa. "Leirin" pystytystä. Sää lämpeni n. 20 asteeseen. Tyyntä. Sateetonta - ja oli sellaista koko nuotioillan ajan. Rukousvastaus se ainakin oli. Oli yllätys, kun pistokkeesta ei tullutkaan virtaa. Kuitenkin muutama päivä sitten kävin kokeilemassa, niin virtaa tuli. Onneksi oli sellainen äänentoistovehje, että siinä oli itsessään virtaa, joten ilta niiltä osin meni hyvin.
Nuotioilta, jonka johtelin, alkoi klo 18. Väkeä oli 80 plus jotain. Alkusanojen jälkeen Timo Kuusjärvi johti alkurukoukseen. Musiikissa palvelivat Timo, Milena ja Minja Kuusjärvi, kokoonpanoa eri lauluissa vaihdelle. Oli yhteislauluja ja esittäviä lauluja alussa, väleissä ja lopussa.
Matti Kinnunen ja Satu-Sisko Päivärinta käyttivät "minun tarinani"-todistuspuheenvuorot. Satu-Sisko myös lauloi Timon säestyksellä. Puhuin lopuksi. Johdin myös halukkaat syntisen rukoukseen, ottamaan Jeesuksen vastaan elämäänsä.
Veikko Lahtela huolehti äänentoistosta. Emilia Kuzmin keitteli nokipannukahvit. Paisto- ja tarjoilukojussa häärivät Matti Lehtomäki, Sirpa Sauranen, Tuula ja Tuomo Bågman ja Marja-Leena Kuusjärvi. Siellä paistettiin lettuja, grillattiin makkaroita, tarjoiltiin näitä kaikkia, sekä kahvia. Kaikki meni hyvin. Oli hyvä ilta. Kävin ennen iltaa hakemassa myös Eilan mukaan. Vein hänet pois illan jälkeen. Timo, Pia, Eivind, Matleena, Matti ja Marja-Leena laittoivat tavarat kärryyn sillä aikaa, kun vein Eilan. Silloin satoi, mutta ei ohjelman aikana. Kiitos Jumalalle ja vastuissa olleille illasta! Evankeliumia kannattaa / pitää pitää esillä. Veimme M-L:n kanssa kaluston rukoushuoneen varastolle. Sinne tulivat myös Emilia ja Sara auttelemaan. Kiitos!
Tämä oli viimeinen nuotioilta. Niitä on pidetty aika kauan, eri kylillä ja taajamien toreilla. Nyt on menossa rukousaika: Mitä nuotioiltojen jälkeen? Emme halua lopettaa kylillä ja taajamissa tapahtuvaa evankeliumin julistusta. Uskon, että, Jumalalla on meille johdatus siihen työhön. Itse - ja monet muut - olemme sitoutuneet tähän työhön, jota yksilökristityt eri Saarijärven seurakunnista tekevät yhdessä. Se luonnistuu sellaisen tavan mukaan erittäin hyvin. Tämä ei ole seurakuntien yhdessä tekemää työtä, vaan paikkakunnan kristittyjen yhdessä tekemää. Sellaisten, jotka pitävät Jumalan Sanaa arvossa ja uskovat Jeesukseen.
Iltapalaa ja teetä.
Seurasimme uutisia - myös Israelista.
Kirjoitin vähän.
Siunausta!
Ps. "Sillä Jumala on kaiken maan kuningas. Veisatkaa hänelle virsi" (Ps. 47:8).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti