20150815

15.8.

Sydämelliset Marjanpäiväonnittelut tässäkin vielä erityisesti kahdelle Marjalle - rakkaalle Mäntyluodon Marjalle, eli vaimolleni Marja-Leenalle, sekä rakkaalle tyttärellemme, Terhi-Marjalle! 

Tänä aamuna heräilimme Mäntyluodon asukkeina. N. 13 astetta lämmintä. Tuuli kääntynyt kylmälle suunnalle. Aurinkoista. Marja-leena heräili hieman aikaisemmin. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia, tutkaillen ikkunoista avautuvia järvinäkymiä. M-L luki hartauskirjasta paikan tälle päivälle. Rukoilimme yhdessä mökin pöydän ääressä.

Laittelin eilen tekemiini vapoihin onget.

11 maissa kävin veneellä hakemassa Rasaniemen rannasta Terhi-Marjan, Deniksen, Emilian, Danielin ja heidän serkkutyttönsä saareen. M-L oli laittanut kukkakaali-jauhelihakeittoa, joten pääsimme heti ruokapöydän ääreen. 

Ruuan jälkeen olikin lapsilla kiire ongelle rantaan. Pieniä sinttejä saivatkin. Deniskin kokeili. Vuorokauden aika ei ollut tietenkään paras mahdollinen siihen hommaan, mutta onhan se silti mukavaa. Saunan vieressä on oikein iso kivi. Denis sinne pääsi omin avuin. Emilian ja danielin serkku hänen avullaan - ja poispäin minun ja Deniksen avustamana. Rohkea tyttö.

Kävimme veneellä - kaikki muut paitsi mummi, joka jäi paistamaan lettuja - Sätkyn kalasaunalla. Oikein mukava ja lämmin aurinkoinen sää.

Palattuamme kalasaunareissusta joimme kahvia, yms. ja söimme lettuja. Daniel vain halusi onkia. Emiliakin vähän koetteli ja Denis. Terhi-Marja enemmälti kuvaili. Pienempien serkkujen vähän isompi serkku tykkäsi kävellä kivillä - isoilla ja pienemmillä.

Laitoin saunan lämmite. Ennen sen lämpiämistä kävi ainakin Emilia uimassa, lie taisiko Danielkin. Kun sauna oli kuuma kävin minäkin, sekä Denis uimassa ennen saunaan menoa ja Emiliakin. Saunoimme - vastakin oli, eilen tehty. Denis, Emilia ja Daniel uivat lisääkin.

Tein nuotuiopaikalle tulen. Paistoimme makkaraa. Daniel perkasi saamansa pienet kalat ja paistoi ne tikun nokassa - ja pisteli suihinsa. Makkaroita söimme sisällä salaatin ja semmoisen kanssa - juoden kahvia, limsaa, yms.

Lieneekö ollut 18 maissa kun kävin viemässä saarivieraat - tai paremminkin omat - veneellä Rasaniemen rantaan. Vähän enemmän tuuleskeli taas. Aurinko kuitenkin paistoi ja oli aika lämmintä. Ajelin takaisin saareen.

M-L laitteli sisällä mökissä paikkoja kuntoon - siis lähtökuntoon. Minä saunalla, sekä kantelin tavaroita veneeseen.

19.20 lähdimme Mäntyluodosta ja ajelimme Rasaniemen rantaan. Sieltä menimme vielä Heimolle ja Arjalle käväisemään - eli sinne minunkin kotitantereille. Olivat sopivasti tulleet kotiin. Joimme kahvit.

Hankasalmen kautta ajoimme kotiin, jossa olimme 23 maissa.

Siunausta!

20150814

14.8.

Perjantaita eletään. Noustessamme oli sininen taivas ja valkoisia pilviä. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Kävin kylällä apteekissa ja kaupassa. Apteekissa sain todistaa ja kertoa pelastuksesta vieressäni istuneelle miehelle, vuoroamme tiskille pääsyyn odotellessamme. Luin Jeremian kirjaa. M-L leipoi ja laittoi ruokaa. Hain Danielin 12 koulusta - ajoi pyörällä kotiin, josta nousi kyytiini. Emilian hain 13 - hänkin ajoi pyörällä kotiin ja siitä tuli kyytiini. Söimme - kahviakin tuli takapihalla juoduksi juuri paistetun pullan kanssa, vaikkei minun pitäisi. Laittelimme tavaroita kassiin ja autoon. 15 maissa lähdimme liikenteeseen. Emilian ja Danielin veimme kotiin odottelemaan äitiä töistä - olikin jo tulossa. Trampoliinille jäivät pompottelemaan. Jatkoimme Kangasniemelle. M-L luki paikan hartauskirjasta autossa. Rukoilimme yhdessä ajellessamme. Jäin Teboilin risteyksessä kyydistä kun M-L meni kirkolle kauppaan. Tein 7.5 km "kävelynomaisen" lenkin Rasaniemen rantaan, n. himpun alle 7.30 min/km. Aurinko paistoi. Mukavahan se oli kotikylää kohti painatella. Rannassa otin kolme ongenvapaa. Oksista tein vastan. M-L laitteli sillä aikaa venettä lähtökuntoon. Hurautimme Mäntyluotoon. Aurinkoinen järvi. 18.30 maissa olimme saaressa. Joimme kahvit. Kannoin vedet saunaan ja panin sen lämmite. Laitoin myös nuotiopaikkaan tulen. Istuskelin siellä ja vuoleskelin kolmesta ongenvavasta kuoret pois - joskopa huomenna tulisi vaikka pieniä onkijoita. Välillä kävin lisäilemässä puita kiukaaseen. Saatuani onget kuorittua menin saunaan. Järvi oli hillityn kaunis. Tyynestä pinnasta rannat, saaret, kivet - ja taivaanrannan värit peilautuivat selkeinä. Hiljaista. Iltapalaa söimme kynttilän ja katosta roikkuvan patterilampun valossa. Elokuinen pimeys laskeutui kotijärven ja Mäntyluodon ylle. Siunausta!

20150813

13.8.

Aurinkoista noustessamme uuteen päivään. Viileämmän tuntuista kuin eiliten. Söin vähän aamupalaa ja menin tk:een verikokeisiin. Palattuani jatkoin aamupalaa. Luin Jeremian kirjaa takapihalla. Marja-Leena luki hartauskirjasta luvun tälle päivälle. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

M-L meni keräilemään vattuja - hienommin sanottuna vadelmia - tuohon tontin reunamille. Keräilipä myös muitakin marjoja - lillukoitakin - tästä tonttimme (ei tosin meidän) liepeiltä. Niihinhän - nimittäin lillukoiden varsiin - me niin helposti sotkeennumme. Minä työntelin ruohonleikkurilla meidän viheriön - tuo nyt oli aika juhlavasti sanottu - tuosta etupihan puolelta. Siinähän sitä yhden vuokralla-asujan tarpeiksi onkin nurmikkoa riittämiin. Auringossa oli lämmintä - shortseissa ilman paitaa kun nurmikolla liikuskelin - mutta varjossa oli "tosi raikasta". 

M-L haki Danielin koulusta meille. Takapihalla juoskentelin kahvia kun tulivat. Daniel tuli sinne myös syömään välipalaansa. Halusi, että sytytetään tulet takapihan laavun tulipaikkaan, että voitaisiin paistaa makkaraa. Niinpä sytytettiin - Daniel sen sytytti. Paistettiin makkaraa ja syötiin tyttärenpojan kanssa laavussa istuskellen. Emilia oli mennyt äiskän kää hammaslääkäriin. Oli hampilääkäri puhunut aikalailla tuhmia lapselle - että sellaisiakin sivistyneitä ihmisiä on tuollaisissakin hommissa. 

Tulivat äiti ja tytär hammaslääkäristä meille Danielia hakemaan. Joimme kahvit.

Sahailin tuosta pihanreunamilta joitakin oksia, sekä leppiä ja pajuja pois - M-L:n toivomuksesta. Poltettavaksii kelpaavat karsin liiteriin. Vastankin sain niistä tehtyä.

M-L meni kylälle kauppa-asioille. Minä tein miltei kahden tunnin "kävelynomaisen" lenkin - 12.3 km. Leuhunkosken Voimalaitoksen lenkin. 1/3 siitä kävelin hiljakseen - ihan tavallista kävelyä. Syystä siitä, että kävelin tien oikeaa reunaa, katsellen olisivatko auton avaimet - jotka ovat kateissa - pudonneet sinne. Ihmettelet varmaan, että onkohan vaariska nyt seonnut ihan lopullisesti, kun tuollaisia haastelee. Todennäköisesti ei kuitenkaan sen enempää kuin aikaisemminkaan. Asialla on sellainen tausta, että muistelen, että olisin laskenut avaimet käsistäni auton katolle siksi aikaa kun teen jotakin hommaa. Aattelimme, että josko siinä tapauksessa olisivat pysyneet kyydissä ja tipahtaneet jonnekin tielle. Ei näkynyt. Onhan niitä esimerkkejä siitä kuinka tavarat ovat pysyneet pitkiäkin matkoja auton katolla ja sitten tippuneet jonnekin. Meijjänkin Teron kamera otti kyytiä kymmeniä kilometrejä ja tipahti sitten tietyssä paikassa pois - Lapissa. Putoamispaikka oli sellaisessa kylässä, jossa oli meille tuttuja ihmisiä, jotka löysivät kameran. Kehityttivät kuvat ja siellähän oli tuttuja ihmisiä - ja kamera löysi omistajansa. Poliisiasemallakin kävin tänään - M-L eilen - mutta ei sielläkään avaimia ollut. Onpahan mielenkiintoista mistä ne eteen tulevat. 

Lenkin jälkeen söin - 18.30 maissa.

21 jälkeen olikin sitten jo iltapala hopeateineen vuorossa.

Laitanpa lainausta:

"ANTAMISEN EDUT

Lahjasta on tietenkin aina hyötyä vastaanottajalle, mutta jos lahja annetaan oikealla asenteella, Jumalan taloudenhoidossa antaja hyötyy enemmän kuin saaja. "(Muistakaa) Herran Jeesuksen omat sanat: "Autuaampi on antaa kuin ottaa" (Apt. 20:35). Sanan tutkiminen osoittaa, että antaja hyötyy antamisesta neljällä tärkeällä alueella" (Howard Dayton, Rahoillasi on merkitys, Kuva ja Sana 2011, s. 89).

Siunausta!

Ps. "...Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman..." (Apt. 1:8).


20150812

12.8.

Illalla ainakin satoi vettä - liekö yölläkin. Aamulla oli pilvistä - niinkuin oikeasstaan koko päivän. Aurinkokin kyllä jossain vaiheessa paistoi. Lämpötila yli 20 astetta. Marja-Leena kävi laittamassa Emiliaa ja Danielia kouluun. Aamupalaa ja kahvia - takapihalla oli mukavan raikasta. Luin Jeremian kirjaa myös siellä. M-L luki hartauskirjasta paikan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Sahailin sirkkelillä tuosta tontin reunamilta ottamani rangat liiteriin. Oli mukava shortseissa ja sandaaleissa ilman paitaa työjellä. Välillä kävin juomassa kahvia ja syömässä.

M-L kävi hakemassa Emilian ja Danielin meille koulusta. Menivät samalla reissulla Summassaaren uimarannalle. Ei ollut ollut muita uimareita kuin Emilia ja daniel, jotka ovat innokkaita siihen hommaan. Tultuaan meille Daniel tuli heti antamaan puita sahauspaikalle. Myöhemmin nosteli puita kärrystä sirkkelin viereen, sekä harjasi kärryn lavan puhtaaksi. 

M-L paistoi lettuja, joita olikin mukava kahbvin kanssa pistellä menemään rankahomman päätteeksi.

Terhi-Marja kävi hakemassa lapsensa kotiin töistä tullessaan.

M-L meni kylälle kauppa-asioille. Minä lähdin 12.3 km "kävelynomaiselle" lenkille - Leuhunkosken Voimalaitoksen lenkki - tuollaisella n. 7.10 min/km-vauhdilla. Palattuani kotiin saapui M-L:kin kylältä. 

Ajelin helluntairukoushuoneelle Rukousiltaan - 14 rukoilijaa. Rukous on tärkeä asia.

M-L oli laittanut kukkia kolmijalan varaan roikkumaan takapihalle.

Söimme iltapalaa ja joimme hopeateetä

Eilen illalla oli minulta unohtunut puhelin urheilukentälle - vesiesteen puomin päälle, jossa kohdassa aina venyttelen. Eräs nuori neitonen oli sen siitä löytänyt juuri ennenkuin alkoi satamaan. Oli soittanut siinä olleisiin numeroihin - Terhi-Marjalle ja Timolle - sattumanvaraisesti. Timo oli vastannut jasoitti sitten M-L:lle. Tänään M-L soitti aamulla löytäjälle, jonka nimen Timolta saimme ja kävi hakemassa puhelimen. Ajattelen, että tällaisissa tapauksissa aukenee aina myöskin mahdollisuus olla jollakin tavalla "osoittamassa suuntaa" taivasta kohti. Niinpä M-L sai antaa löytäjälle vihkosen: Jumalalla on sinulle asiaa. Auton avaimet ovat myös kateissa eilisen ranganajon jäljiltä. Olemme rukoilleet, että löytyisivät. Että sellaista tapahtuu vaariskalle!

Lainailu jatkuu:

"ANTAMISEN ASENNE

Oikealla asenteella antaminen on ratkaisevan tärkeää. Ensimmäisessä Korinttolaiskirjeessä 13:3 sanotaan: "Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ... mutta minulta puuttuis rakkaus, en sillä mitään voittaisi." On vaikea kuvitella mitään ihailtavampaa kuin koko omaisuutensa antaminen köyhille. Mutta jos se tehdään väärällä asenteella, ilman rakkautta, siitä ei ole antajalle mitään hyötyä. Herra on antanut esimerkin rakkauden motivoimasta antamisesta: "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa" (Joh. 3:16)). Huomaa järjestys: Koska Jumala rakasti, Hän antoi.
Minun oli vuosia vaikeaa antaa säännöllisesti rakastavasta sydämestä. Uskon, että se onnistuu ainoastaan silloin, kun ymmärrämme, että lahja on oikeastaan peräisin Herralta itseltään. Esimerkki tästä näkökulmasta löytyy 4. Mooseksen kirjasta 18:24: "Sillä ne kymmenykset, jotka israelilaiset tuovat minulle uhrilahjana, minä annan leeviläisten perintöosaksi."
Jos ajattelemme antavamme omastamme vain seurakunnalle, kristilliselle järjestölle tai hädänalaiselle ihmiselle, kyse on hyväntekeväisyydestä. Mutta kun annamme Herralle, siitä tulee palvontaa. Koska Jeesus Kristus on Luojamme ja Pelastajamme, joka uskollisesti antaa meille mitä tarvitsemme, voimme ilmaista kiitollisuuttamme ja rakkauttamme, antamalla lahjamme Hänelle. Esimerkiksi kun seurakunnassa kerätään kolehtia, voimme tietoisesti muistuttaa itseämme siitä, että annamme lahjamme Herralle.
Pysähdy tutkimaan itseäsi. Miten suhtaudut antamiseen? En voi liikaa korostaa sitä, miten tärkeää on antaa oikealla asenteella" (Howard Dayton, Rahoillasi on merkitys, Kuva ja Sana 2011, s. 88-89).

Siunausta!

Ps. "Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne" (Matt. 6:14,15).

20150811

11.8.

Tänäänkin taivas oli sininen aamulla ja aurinkoinen paistoi. Marja-Leena kävi aamulla laittamassa/saattamassa Emiliaa ja Danielia kouluun. Taivaan Isän siunausta jokaiselle koulunsa aloittaneelle! Aamupalaa ja kahvia - takapihalla. M-L luki hartauskirjasta paikan. Rukoilimme yhdessä - siellä takapihalla.

11:ksi ajelin helluntairukoushuoneen alakertaan Päivärukoushetkeen - 9 henkilöä.

Emilia ja Daniel posottelivat pyörillään ensimmäisen koulupäivän päätyttyä meille. Mukava oli ollut päivä.

Kävimme Summassaaren uimarannalla. Emilia ja Daniel uivat ja nauttivat täydestä sydämestä - minä ja mummi katselimme. Aurinko paistoi ja lämmintä piisasi.

Söimme.

Mummi saatteli lapset kotiin - pyörillä polkivat.

M-L pesi mattoja painepesurilla pressun päällä takapihalla.

Kävin  n. 8 km "kävelynomaisella" lenkillä urheilukentällä. 4 km 1 km jaksoissa, km-ajoin 8.30., 7.30., 7.10., 6.45. Välillä vähän venyttelin. 3 km kävelin 200 m jaksoissa: 200 m vähän lujempaa ja 200 m tavallista kävelyä, vuorotellen. Terhi-Marja ja Emilia toivat Danielin sinne myös jalkapalloharjoituksiin.

Iltapalaa ja hopeateetä - takapihalla. 21. maissa oli lämmintä 21 ja risat.

Lainailua:

"OLETKO SELLAINEN HENKILÖ, JOTA HERRA ETSII?

Uskon, että aliarvioimme vaarallisesti vaikutuksen, joka yhdellä rehellisellä ihmisellä voi olla. Lue huolellisesti Jeremia 5:1: "Kierrelkää Jerusalemin katuja, katselkaa ja kyselkää, tarkkailkaa väkeä toreilla. Jos löydätte yhden ainoankaan, joka tekee oikein, joka on rehellinen ja uskollinen, niin minä armahdan kaupunkia." Kokonaisen kaupungin kohtalo oli vaakakupissa. Sen tulevaisuus riippui siitä, löytyisikö kaupungista yksi ehdottoman rehellinen henkilö. Olisitko sinä tämä henkilö omassa kaupungissasi? Et ehkä saa median, yrittäjien tai poliitikkojen kiitosta, mutta Jumalan taloudenhoidossa sitoutumisellasi rehellisyyteen voi olla kaupunkiisi valtava vaikutus" (Howard Dayton, Rahoillasi on merkitys, Kuva ja Sana 2011, s. 84).

Siunausta!

Ps. "Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee" (Hebr. 13:4).

20150810

10.8.

Sininen taivas ja auringonpaiste noustessamme. Tuli hellepäivä - jossain päin Suome mitattiin yli 25 astetta. Sanoivatkohan jossakin, että on tämän kesän yhdeksäs hellepäivä. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia - takapiha kutsui. Marja-Leena luki hartauskirjasta paikan tälle päivälle. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Luin takapihalla Jeremian kirjaa. M-L meni Emiliaa ja Danielia pyörällä vastaan - tulivat kolmisin pyörällä meille iloisina ja pirteinä. Takapihalla jatkoivat eilen alkanutta "hulahulavanteen" pyöritystä. Minäkin. Otin aikaa Emilialle ja Danielille kun juoksivat talon ympäri ja parantelivat aikojaan.

M-L laitteli ruokaa. Emilia jossain vaiheessa antoi hänelle jalkahoitoja - eilen synttärilahjaksi saaduilla tarvikkeilla. Daniel meni tuohon lähelle käymään kaverillaan. Minä tuohon tontin laitamille tien varteen karsimaan loput rangantapaiset ja laittamaan ne kärryyn. Emilia teki jonkin aikaa kuormaa siellä myös. Hihaton paita ja shortsit olivat tänään sopiva työasu.

15 jälkeen kävin syömässä ja juomassa kahvia. Jatkoin rankojen laittamista kärryyn. Ennen 17 sain ne pihaan. M-L laittoi kukkia kasvamaan. Tuolta pihan reunamilta löytyi kauniita maatapitkin meneviä keltaisia kukkia. Niitä, sekä sellaisia samasta paikasta löytyneitä kaunislehtisiä kukkia istutteli - tai ainakin niitä keltaisia. 

Kävin 12.3 km "kävelynomaisella" lenkillä - Leuhunkosken Voimalaitoksen lenkin - hiukan alle 7 min/km-vauhdilla keskimäärin. Mukava lämmin sää. 19.30 jälkeen tulin lenkiltä. 

M-L putsasi mustikoita - niitä vain tänään tuli.

Iltapalaa.

Taaspa vähän lainailen:

"SIUNAUKSIA JA KIROUKSIA

Seuraavassa luettelossa on mainittu siunauksia, jotka Herra on luvannut rehellisille, sekä kirouksia, jotka on varattu epärehellisille. Lue ne hitaasti ja rukoillen ja pyydä Jumalaa herättämään Sanansa kautta sinussa halun elää rehellisesti.

Rehellisille luvattuja siunauksia

  • Läheinen suhde Jumalaan. "Väärämielinen on Herralle kauhistus, mutta oikeamielisille hän on tuttava" (Sananl. 3:32).
  • Siunaus perheelle. "Vanhurskas se, joka nuhteettomasti elää, onnellisia ovat hänen lapsensakin" (Sananl. 20:7).
  • Pitkä ikä. "Totuuden huulet pysyvät iäti, mutta valheen kieli vain tuokion" (Sananl. 12:19).
  • Vauraus. "Oikeamielisen talosta ei rikkaus lopu, jumalattomalta varat häviävät" (Sananl. 15:6).
Epärehelliselle varattuja kirouksia

  • Ero Jumalasta. "Väärämielinen on Herralle kauhistus" (Sananl. 3:32).
  • Perheongelmia. "Ahneus vie talon tuhoon" (Sananl. 15:27).
  • Kuolema. "Joka kokoaa omaisuutta valheen keinoin, se tuulta tavoittaa ja tuhonsa löytää" (Sananl. 21:6).
  • Köyhyys. "Tyhjällä (petoksella, engl. käännös) saatu tavara vähenee" (Sananl. 13:11).
(Howard Dayton, Rahoillasi on merkitys, Kuva ja Sana 2011, s. 83-84).

Siunausta!

Ps. "Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät" (Room. 12:12).

20150809

9.8.

Sydämelliset synttärionnittelut rakkaalle Vaimolleni! Olemme jälleen "samanvuotisia".

Noustessamme uuteen päivään oli taivas sininen ja aurinko paistoi "täyvveltä terältä". Söimme aamupalaa ja joimme kahvia - takapihallakin piti taas piipahtaa kahviaan ryypiskelemässä.

11:ksi ajelimme M-L:n kanssa helluntairukoushuoneelle tilaisuuteen, jossa oli myös kastetilaisuus. Kaksi oli kasteella. Seurakuntaan liitettiin kolme - joista yksi oli aiemmin tänä kesänä käynyt kasteella. Tilaisuuden jälkeen oli alakerrassa kahvitarjoilu. Hyvä kokous - näin maallikon mielestä ainakin.

Tulimme kokouksesta kaupan kautta kotiin. 

14 jälkeen tuli vat Terhi-Marja ja Timo perheineen meille M-L:n synttäreitä viettämään. Eilen tullessamme saarimökistä kotia kohti kyseli Terhi-Marja, että olemmeko kotona, että on 9 henkeä tulossa synttäreille ja että tarjoilut on mukana. Niinpä niitä nyt sitten vietettiin. Oli hyvät monenlaiset tarjoilut. Takapihalla niitä auringossa nautittiin. Tero oli hengessä mukana kaukana - työmatkalla jossain, jonne eilen lähti. Totuttelemassa aikaeroon. Milena pikku-tyttönen konttaili takapihan nurmella. Iloinen tyttö. Innostuivat jo sisällä pyörittämään lanteillaan - varsinkin Milenan isosisko, joka sai hyvät minuutit - sellaista raskaampaa mummin kuntoiluvannetta. Takapihalla taisi vielä tulos parantua. Toisetkin innostuivat pyörittelelemään/keinuttelemaan. Timo veti parhaan tuloksen. Nuorempi väki keksi aloittaa kilpailun kuka pääsee pisimmälle kävelemässä, tai juoksemalla ja samalla vannetta pyörittäen lanteillaan. Yllättävä kauas pääsivät. Oli meillä katsomossa hauskaa.  Se se vasta olikin hauskaa, kun Pia meni pitkässä hameessaan vanteen kanssa ethen käsin. Lopuksi söimme takapihalla salaaqttia ja makkaroita. Sittenpä kohta lähtivätkin vieraat - omat - koteihinsa.

Kävin "Kävelynomaisella" 12.3 km lenkillä - Leuhunkosken Voimalaitoksen lenkin - 7.25 min/km-vauhtia. Pilvistä. Lämmintä 19 astetta. Lopussa paistoi aurinkokin. 21 jälkeen olin kotona. M-L putsasi eilisiä Sätkynniemestä kerättyjä mustikoita.

Iltapalaa.

Lainausta:

"LAHJUKSET

Lahjus on tietylle henkilölle annettu asia, jonka tavoitteena on saada hänet tekemään jotakin laitonta tai väärää. Lahjuksen ottaminen on Raamatussa selvästi kielletty: "Älä ota lahjusta, sillä lahjus sokaisee tarkkanäköisenkin ja tärvelee niiden asian, jotka ovat oikeassa" (2. Moos. 23:8). Lahjukset naamioidaan joskus lahjoiksi tai vaikkapa tilausmaksuiksi. Arvioi huolellisesti jokainen vastaava tarjous varmistuaksesi siitä, ettei kyseessä ole todellisuudessa lahjus" (Howard Dayton, Rahoillasi on merkitys, Kuva ja Sana 2011, s. 83).

Siunausta!

Ps. "Ja kaiken, mitä te anotte rukouksessa, uskoen, te saatte" (Matt. 21:22). 

20150808

8.8.

Noustessamme aamulla Mäntyluodossa oli pilvistä. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia - ja katselimme järvimaisemaa kolmen seinän ikkunoista. Luin Jeremian kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta paikan tälle päivälle - lauantaille. Rukoilimme yhdessä. 

Vähän sateli. Ukkonenkin hieman jyrähteli.

Ennen 12 lähdimme veneellä mustikkaan.  Menimme aika lähellä olevaan Sätkynniemeen.  Siihen vanhan kalasaunan rantaan vene ja ei kun selkää taittamaan. Aurinkoinen hyvä sää. Minä keräsin hitaasti käsin - no, ei M-L:kaan jaloin - ja M-L koneella. Liki täyteen saimme kaksi ämpäriä. Mukava, tuttu, niemi. Vähän pisaroitsi vettä, mutta ei kasteluksi asti, kun tulimme veneelle. 

Olimme 16 ja jotain takaisin Mäntyluodossa. Söimme ja joimme kahvia. Ukkonen meni yli ja sivuitse. Taukoamatonta kumisevaa jyrinää - ei taukoa yhtään. Satoikin hetken. 

Kannoimme tavarat veneeseen ja hurautimme Rasaniemen rantaan. Siitä autolla kirkolle, jossa kävin äitiä katsomassa vanhainkodilla tuossa 19 maissa. Siellä äiti makaili pienenä huoneessaan. Vasen käsi näkyi olevan aika musta, side ranteen kohdalla ja valkoinen hansikas siinä kädessä. Hieman juttelimme. Rukoilimme yhdessä Isä meidän -rukouksen. Ilme ja katse muuttuivat sen aikana kokonaan. Siunasin äitiä Herran siunauksella. Äiti taisi sanoa, etrtä mennään taivaan kotiin. Lähtiessä hän sanoi: Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Ajelimme M-L:n kanssa kotiin Saarijärvelle, jossa olimme 20 ja jotain. Laitoin saunan heti lämmite. 

Kävimme saunassa. Mukava oli taaqs vilvuutella löylynoton jälkeen takapihalla.

Söimme iltapalaa ja joimme hopeateetä.

Taitaapi tulla huomenna yllätysvieraita - sellainen tekstari tuli M-L:lle ajellessamme kotiin. No, yllätys ja yllätys...

Jospa taas asiaakin - eli jatkan vähän lainauksia:

"Palautettava epärehellisesti hankittu omaisuus

Jos olemme saaneet jotakin haltuumme epärehellisin keinoin, meidän on palautettava se oikealle omistajalleen. "Hän on tehnyt synnin ja joutunut syynalaiseksi. ... Hänen tulee palauttaa tai korvata omistajalle täydestä arvosta se, mitä hän on väärin vannoen väittänyt omakseen, ja maksaa lisäksi viidesosa sen arvosta" (3. Moos. 5:23-24).
Korvaus on konkreetti nen katumuksen ilmaus ja yritys korjata virhe. Jos korvauksen maksaminen kärsineelle osapuolelle ei ole mahdollista, epärehellisesti hankittu omaisuus tulee antaa Herralle. Neljännessä Mooseksen kirjassa 5:8 opetetaan: "Jos hän ei voi maksaa korvausta vahinkoa kärsineelle itselleen eikä tällä myöskään ole lähisukulaista ... vahingonkorvaus kuuluu Herralle." (Howard Dayton, Rahoillasi on merkitys, Kuva ja Sana 2011, s. 82-83).

Siunausta!

Ps. "Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!" (Luuk. 11:13).

7.8.

Aurinkoiseenhan päivään sitä saimme nousta. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia - minä takapihalla. Kävin hakemassa Danielin ja Emilian meille. Luin takapihalla Jeremian kirjaa. Danielkin sinne tuli viereeni Raamatun kanssa ja luki 1. Mooseksen kirjan toista lukua. Kävin kylällä. Agrimarketista löysin putkea Mäntyluodon saunankiukaan piipuksi. Pianpa lähdimmekin tienpäälle. Ajelimme Terhi-Marjan työpaikan ohi. Veimme Emilian ja Danielin sinne. Jatkoimme Kangasniemelle, jossa kävimme syömässä Teboilin seisovasta tirripaistit - ja kotona lähtiessä kun vetelin hernekeitot niin tulihan syötyä "raskaat ruvat". Venemoottoria varten otimme vähän bensaa ja kävimme kaupassa. Sittenpä hurautimmekin Rasaniemen rantaan ja siitä moottorilla Mäntyluotoon. Aurinko paistoi. Tuuli oli lämmintä. Autonmittari näytti +24. 17 olimme mökissä. Hetken kuluttua kävin vaihtamassa saunankiukaan putken. Samalla laitoin tulen kiukaan alle. 19 mennessä oli se homma ohi. Joimme kahvia. Istuskelimme mökin kongilla ihastellen auringonsiltaa järvessä. 20.15 kävin saunassa. Oikein vastalla kylvin. Auringonsilta näkyi lauteille suoraan. Mukava oli istuskella saunan kuistilla ja käydä taas löylyissä. Saunan jälkeen sai istuskella mökin kongilla ja seurata taivaanrannan muuttumista punertavaksi auringon lähestyessä taivaanrantaa. Kaunis auringonlasku. Vesilintu sukelteli saaren pohjoispuolella. Järvi oli tyyni. Mukavasti ilta alkoi hämärtyä. Kynttilän tunnelmallisessa seurassa söivät Mäntyluodon Marja ja äijänsä iltapalaansa ja joivat teetänsä, kunnes köntsähtivät hetekoillensa - Mäntyluodossa. Siunausta!

20150806

6.8.

Oli pilvinen aamu - satanutkin. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jeremian kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tälle päivälle tarkoitetun kohdan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. 

M-L kävi hakemassa Emilian ja Danielin meille. Danielilla iso aarrearkku muknaan ja Emilialla oma laukkunsa. Eilen aamulla Danielilla kaksi kitaraa, pieni haitari, ym kamaa molemmilla - ja niin vain pyörillä kulkivat meille. On siinä naurussa pitelemistä kun he aina kimpsuineen saapuvat - tosin eilen oli mummin pyörässäkin niitä tavaroita.

Valmistautumista molemmilla - mutta varsinkin M-L:lla - NUOTIOILTAAN, joka oli tänä iltana torilla.

Kävin jo puolenpäivän maissa "kävelynomaisella", 12.3 km lenkillä - Leuhunkosken Voimalaitoksen lenkin - hiukan alle 8 min/km-vauhtia. Oli pilvistä. Pientä sumusadetta - että juuri ja juuri huomasi.

Söimme hyvää kotona tehtyä hernekeittoa. M-L teki lettutaikinoita illaksi - ja myös vähän koepaistoi, että tietää tuleeko taikinasta hyviä lettuja.

Niin vain M-L löysi toisenkin 6.1 l nuotiokahvipannun. Se tuli tänään 14.30 maissa matkahuoltoon, josta kävin sen hakemassa - eli nyt on kaksi 6.1 l kahvipannua. Se kätevöittää toimintaa NUOTIOILLASSA. Samalla reissulla vein meidän laavusta kuusesta moottorisahalla sahattuja istuimia ja pöydän torille jo valmiiksi.

16 maissa kävi Terhi-Marja hakemassa lapset meiltä. Me M-L:n kanssa lähdimme auto täynnä nuotioiltatarvikkeita torille - mukanamme oli mm. kaikki mitä illassa tarjotaan. 

Torille olivat jo Pimiän Jussi ja Parkkosen Hannu tuoneet rukoushuoneelta tarjoiluteltan, penkit ja pöydät ja olivat Lehtomäen Matin kanssa pystyttämässä tarjoilutelttaa. Sitten vaan penkkejä paikoilleen ja kalusteita kohdalleen. Vastuunkantajia muutenkin alkoi saapua paikalle. Humpin Lauri toi hyvän - metsätraktorin vanteesta tehdyn - nuotioalustan ja puut, Bågmanin Tuomo vastasi kahvinkeitosta nuotiopannuilla, Vesa ja Juha-Pekka toivat ja hoitelivat äänentoistolaitteita, Aholan Soile paisteli makkaroita grillissä ja jakeli niitä ihmisille, Lehtomäen Matti ja Kuusjärven M-L paistoivat lettuja isolla pannulla - siinä paistui monta lettua yhtä aikaa - Kuzminin Terhi-Marja jakeli lettuja ihmisille. Se iso pannu ja makkaragrilli olivat Lehtomäen Matin tuomia. Kuzminin Denis käytännön ihmisenä tarttui auttamaan eri asioissa. Pimiän Jussi toimi järjestysmiehenä. "Ilta pimenee..." - NUOTIOILTA alkoi klo 18. Juontelin sen. Alkusanojen jälkeen lauloimme yhteislaulun, jonka jälkeen johdin alkurukoukseen. Yhteislaulu, jonka jälkeen esiintyi Miriam-ryhmä - israelilaisten tanssien ryhmä - parin kappaleen verran. Heidän tanssinsa tapahtui nuotion ympärillä ja sopi erinoamisesti iltaan. Kolmanteen kappaleeseen he ottivat meitä yleisöstä mukaan, mikä oli mukava juttu. Miriamissa tanssivat Bågmanin Tuula, Ahon Hannele, Nuotion Petra ja Kemppaisen Tanja. Seuraavaksi soitti Kaleniuksen Raija haitarilla muutaman kappaleen - se oli oikein sopivaa ja koskettavaa iltaan. Lahtelan Samuli käytti selkeän todistuspuheenvuoron. Yhteislaulua. Toikkasen Pentti soitti huuliharpuilla pari hyvää kappaletta - ja hyvin. Haastattelin heinäkuussa motoristitapahtumassa torilla uskoontullutta Frimanin Raimoa - oli kyllä hieno juttu, kun Raimo näin todisti uskostaan selkeästi. Lampisen Sonja soitti haitarilla muutaman kappaleen - iloitsimme soitosta ja soittajasta. Yhteislauluja. Pastorimme selkeäsanomainen loppupuhe, joka ei jättänyt asioita epäselviksi. Lopuksi yhteislaulua ja kiitossanoja.
Yhteislauluina lauloimme illan aikanaseuraavanlaisia lauluja: Ilta pimenee, Tänne polkumme johtaa, Tämä laulumme nouskoon, Koko maailma kädessään, Kanjoni-laulu (siitä tuli hyvää palautetta), Maksettu on, Oi herra luoksein jää (josta viimeinen säkeistö laulettiin seisaallaan kahteen kertaan koko kaupunkiin). Yhteislauluja johtivat kitaroiden kanssa - kolme kitaraa - Takalon Matti, Lampisen Sonja ja Kuusjärven Timo. Hyvä kolmikko.
Ja entäpäs sitten se sää? Nuotioillan alkamiseen asti oli pilvistä, mutta nuotioillan aikana aurinkoista. Olimme rukouksessa pyytäneet hyvää säätä, Kiitämme rukousvastauksesta, joka oli loistava - siis sen teki loistavaksi Hän, joka säät ja ilmat säätää.
Makkarat menivät kaikki. Lettutaikina - kolme ämpärillistä - meni kaikki.
Illassa oli mukana 150 - 200 henkeä - he olivat laajalla alueella. Oli paljon tuntemattomia ihmisiä kaupungistamme. Illasta ja sen ohjelmasta tultiin antamaan hyvää palautetta. Jotenkin jäi sellainen tuntu, että "hyvä kello kiirii kauas" illasta. Itselläni oli myös joku mielestäni arvokas kohtaaminen illan lopussa. Monet kuulivat Hyvän Uutisen, Evankeliumin, ja se tekee työtään heidän sydämessään. Monet olivat Pyhän Hengen puhuttelussa. Voi olla niitäkin, jotka tekivät hiljaa sydämessään päätöksen antaa elämänsä Jeesukselle. Tulevat päivät voivat näyttää tämänkin illan merkityksen konkreettisesti.
Sydämellinen kiitos jokaiselle erilaisessa vastuutehtävässä olleelle - niillekin, joita en kenties muistanut mainita! Kun nuotioilta oli ohi, hoitivat kaikki purkamistehtävänsä hyvin ja ripeästi. Hetkessä tori oli kuin ei olisi mitään iltanuotiota ollutkaan. Kiitos kaikille mukanaolleille! Mutta - ennen kaikkea Kolmiyhteiselle Jumalalle - Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle!

Kotiin päästyämme purkailimme täynnä ollutta autoa.

Söimme iltapalaa.

Jatkoa aikaisempien päivien lainauksiin:

"2. Saatettava ennalleen yhteytemme toisiin

Meidän täytyy tunnustaa epärehellisyytemme niille, joita se on loukannut. "Tunnustakaa siis syntinne toisillenne" (Jaak. 5:16). Tämä on ollut minulle vaikeaa. Välteltyäni vuosia tätä askelta olen alkanut tunnustaa muille epärehellisiä tekojani. Taloudellisen menestyksen puute voi olla seurausta tämän periaatteen rikkomisesta. "Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon" (Sananl. 28:13)" (Howard Dayton, Rahoillasi on merkitys, Kuva ja Sana 2011, s. 82.).

Siunausta!

Ps. "Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan. Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa" (Jaak. 1:5-7).  


20150805

5.8.

Noustessamme aurinkoista ja taivas sininen - ei valittamista. Marja-Leena meni pyörällä vastaan Emiliaa ja Danielia, jotka myös tulivat pyörillä meille. Olin takapihalla juomassa aamukahvia kun saapuivat - samassa paikassa oli mukava istuskella ja syödä myös aamupalaansa kaikessa rauhassa kesän lämmössä. Saahan sitä taas talvella istuskella sisällä. Luin Jeremian kirjaa - myös takapihalla. Sinnehän ne toisetkin kippoineen hinautuivat. M-L luki hartauskirjasta paikan auringossa. Rukoilimme siellä yhdessä.

Daniel jatkoi vähän "lubiinisavottaansa" - katkoi niitä saksilla poikkia ja lastasi kottikärryyn. Emilia istutti mummin "kosmetologintuoliin" ja vähän ehosteli.

Kävin kylällä jakelemassa NUOTIOILTA -kutsuja. Sain myöskin antaa jonkun "Jumalalla on sinulle asiaa -vihkosen ja jutella elämän tärkeimmästä kysymyksestä - uskosta Jeesukseen. Samalla reissulla monistelimme Rantalan Jussin kanssa lisää laulunsanoja huomiseen NUOTIOILTAAN - tai Jussi monisti

Tultuani kylältä kotiin pääsin heti syömään toisten kanssa - hyvää kasvissose keittoa. Deniskin pääsi maistelemaan kun tuli töistä suoraan lapsosia hakemaan.

16.30. jälkeen lähdimme M-L:n kanssa kylälle. Ensin kauppaan ostamaan huomiseen NUOTIOILTAAN tarvikkeita. Jätskikioskilla kävimme myös "lipomassa" tötteröt.  18.30:ksi menimme helluntairukoushuoneelle Herran kohtaamisen iltaan. Matkalla sain/saimme puhelimen kautta kuulla rukousvastauksen..Järvisen Paavo oli puhumassa kokouksessa. Aholan Timo johteli. Laulu/ylistysryhmä Tikkakoskelta johteli yhteislauluihin. Iloitsin, että tilaisuudessa oli mukana myös yksi ihminen, jonka kanssa olen ystävystynyt urheilukentällä - rukoillutkin siellä ihan radalla hänen puolestaan. Olemme muistaneet häntä päivittäin rukoushetkessämme rukouksin. Luulen - voinhan olla väärässä - että tällaisten asioiden kertominen voi nostaa joidenkin lukijoiden mieleen ajatuksen, että kerskun - ts. "nostelen itseäni". Siitä en osaa sanoa, mutta sellaisia omaa elämää jollakii lailla sivuavia asioitahan sitä tällaisessä henkilökohtaisessa "kirjoitelmassa" kertoelee. Ja jos jostakin, niin sellaisista asioistahan sitä juuri iloitsee, joista Jumalan valtakunnan työntekijän ja uskovaisen ihmisen erityisesti pitääkin iloita. Tottahan se on sekin tuttu sanonta, että "kukapa sen kissan hännän aidalle nostaa jos ei kisu itse". Sehän se on se mein lihallisen luontomme yksi erityispiirre. Mutta, siinä lajissahan Kiehisen vuolija ei taida ihan yksikseenkään oleskella. Sen pyhittyneemmät kanssavaeltajat näkevät meissä vähän heikommissa taapertajissa. Että semmonen iloinen tappaus tällä kertaa. Mukavapa jutella tillaisuuvessa olleen ihmisen kanssa, kuinka hän sen koki.

Kokkouksesta tulimme "kaapan kaatta" kotiin - ostimme tavaraa/tarvikkeita huomista NUOTIOILTAA varten. Tervetuloa Saarijärven torille huomeniltana - eli torstaina, 6.8. klo 18! Katso infoa illasta tuosta blogijutun vierestä.

Iltapalaa ja teetä. Kun oli niin lämmintä vielä myöhäänkin, niin oli mukava istuskella takapihan puolella syömässä ja juomassa "eväitään".

Ja lainaus senkun jatkuu:

"MITÄ MEIDÄN PITÄISI TEHDÄ, KUN OLEMME TOIMINEET EPÄREHELLISESTI?

Valitettavasti me kaikki toimimme joskus epärehellisesti. Kun ymmärrämme olleemme epärehellisiä, meidän on tehtävä kolme asiaa:

1. Saatettava ennalleen yhteytemme Jumalaan

Aina kun teemme syntiä, yhteytemme Jumalaan särkyy. Se täytyy saattaa ennalleen. Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä 1:9 kerrotaan miten: "Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." Meidän täytyy olla yhtä mieltä Jumalan kanssa siitä, että epärehellisyys on synti, ja vastaanottaa Hänen runsas anteeksiantonsa, jotta pääsemme jälleen Hänen yhteyteensä" (Howard Dayton, Rahoillasi on merkitys, Kuva ja Sana 2011, s. 81-82).

Siunausta!

Ps. "Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut" (1: Kor. 5:14,15). 

20150804

4.8.


Olipahan taivas sininen kun nousimme. Aamupalaansa ja -kahviansa oli mukava syödä ja juoda takapihalla. Siellä luin myös Jremian kirjaa. Marja-Leena luki sisällä paikan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Kävin hakemassa Emilian ja Danielin meille.

Kävin 11 alkaneessa Päivärukoushetkessä helluntairukoushuoneella - 6 rukoilijaa. Palatessani kävin kaupassa.

Mummi ja Emilia menivät kylälle kauppa-asioille. Daniel ja minä jytysimme sohvalla - net kun pojat kaipaavat sellaista välillä. Sitten menimme ulos aurinkoon katselemaan "pieniä rankoja" tuosta läheltä - pitäisi karsia siitä loput ja tuoda ne kaikki pihaan pätkittäviksi. Teimme myös tulet takapihan laavun tulipaikkaan. Laitoimme valmiiksi muurinpohjan takapihalle letunpaistoa odottelemaan - tällä kertaa kaasulla kuumennettavaksi.

Kun naiset tulivat kylältä, lähdimme heti Emilian ja Danielin kanssa sinne takaisin, sillä mummi ja Emilia olivat löytäneet yhden 6.1 l nuotiokahvipannun Agri-Marketista. Kävimme sen ostamassa. 

Palattuamme kylältä oli mummi jo paistamassa lettuja - "koetaikinaa" torstain letunpaistoa varten. Silloinhan paistetaan vähän enemmän lettuja Saarijärven torilla. Ks. tuosta ns. blogijutun vierestä. Tervetuloa silloin torille! Denis tuli töistä tullessaan hakemaan lapsiaan kotiin. Daniel oli aloitellut töitä - saksilla katkoi "lubiineja", etteivät leviäisi. Söimme takapihalla auringossa lettuja ja joimme kahvia porukalla.

Menin "kävelynomaisella" 11.4 km lenkillä. Ensin menin omilla jaloillani kylälle, urheilukentälle - 4.5 km, n. 8 min/km. Sitten siellä 6 km, 1 km jaksoissa, km-ajat olivat tuollaista 6.55., 6.22., 6.17., 5.50., 6.10., 5.45. Väleissä vähän venyttelin. Aurinko paistoi lämpöisesti. Samaan aikaan kuin minäkin, tulivat kentälle Terhi-Marja, Emilia ja Daniel - toivat Danielin jalkapalloharjoituksiin. Emilian kanssa venyttelimme ja hänkin vähän hölkötteli ja ottipa kilpakävelyaskeliakin. T-M:kin taisi kierroksen kiertää verkalleen. Tulin heidän kyydissään tuohon lähelle, josta käpöttelin 700 m kotiin. M-L oli takapihan koivun alla putsaamassa mustikoita - oli niitä käynyt läheltä keräämässä.

Iltapalaa.

Lainaus jatkuu:

"Omaisuuden menetyksen kautta

Uskon, että taivaallinen Isämme ei anna meidän pitää mitään, minkä olemme saaneet haltuumme epärehellisin keinoin. Sananlaskuissa 13:11 sanotaan: "Tyhjällä (petoksella, engl. käännös) saatu tavara vähenee."
Linda osti neljä atsaleaa, mutta myyjä veloitti häntä vain yhdestä. Linda huomasi sen, mutta lähti kaupasta maksamatta kolmea muuta. Hän kertoi myöhemmin kolmen muun kukan kuolleen epätavallisen nopeasti.
Mieti asiaa hetki: Jos sinulla on lapsia ja lapsesi varastaa jotakin, annatko lapsesi pitää varastamansa? Tietenkään et. Vaadit varastetun tavaran palauttamista, koska lapsen luonne turmeltuisi, jos hän saisi pitää sen. Et vaadi häntä ainoastaan palauttamaan sen, vaan luultavasti haluat kokemuksen olevan sellainen, että siitä jäisi pysyvä muisto. Saatat vaikkapa pyytää lasta tunnustamaan varkauden kaupan omistajalle ja pyytämään häneltä anteeksi. Kun taivaallinen Isämme kurittaa meitä rakkaudessaan, se tapahtuu yleensä tavalla, jota emme unohda" (Howard Dayton, Rahoillasi on merkitys, Kuva ja Sana 2011, s. 81).

Siunausta!

Ps. "Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun ... Minä tulen pian; pidä, mitä sinullaon, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi" (Ilm. 2:10, 3:11). 

20150803

3.8.

Nousimme aurinkoiseen päivään. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jeremian kirjaa takapihalla.

Emilia ja Daniel polkaisivat pyörillä meille - äiti ja isä kun menivät töihin.

M-L luki hartauskirjasta paikan takapihan "huvimajassa". Rukoilimme samassa paikassa - Emilia oli koko ajan mukana myös.

Timo tuli kaikkien lapsiensa kanssa meille - toivat Miron ja Milenan iso-siskon.  Milena on oikea ilopilleri - kyllä kaikki toisetkin lapset. Joimme kahvia.

Miro, Emilia ja varsinkin Daniel posottelivat pienellä mopolla pihassa ympyrää. Timo, Miro ja Milena lähtivät takaisin kotiin.

Eilen viettivät serkukset perheineen serkkutapaamista Kangasniemen mummolassa - eli siellä minunkin kotitanhuvillani. Meidän, Heimon ja Pirjon lapset olivat siellä perheineen - eli paikalla olivat isommat serkut ja pienemmät serkut.  Päivä oli ollut mukava. Hyvä, että sellaisia kokoontumisia järjestetään.

Kävin tapaamassa yhtä seurakuntamme iäkästä henkilöä.

Terhi-Marja kävi töistä tultuaan lasten kanssa kylällä - vilkuttelivat iloisesti kun siellä ohitse toisistamme ajelimme.

Emilia jäi meille serkkutyttönsä kanssa. Leipoivat hyviä muffinseja. Kävivät myös saunassa.

Kävin 12.3 km "kävelynomaisella" lenkillä - "Voimalaitokswen lenkin" taapertelin, n. 7.20 min/km-vauhtia. Palattuani 20 jälkeen lenkiltä kävin saunassa - siellä oli vielä sopivasti hikoilulöylyä tyttöjen jäljeltä.

Emilia oli mennyt kotriin lenkkini aikana - toinenkin serkkutyttö meni myöhemmin illalla yökylään ystävälleen.

M-L putsasi "kotiin kävelleitä" mustikoita takapihalla koivun alla. Söimme iltapalaa.

Tervetuloa "Ilta pimenee..." NUOTIOILTAAN Saarijärven torille, to. 6.8. klo 18! Tuossa blogijutun oikealla puolella on illasta tarkemmin.

Sydämelliset onnittelut vielä tässäkin Leppäjärven Reinolle, tänään olevan syntymäpäivän johdosta! Samoin Rantatalon Kallelle muutaman päivän takaisen syntymäpäivän johdosta!

Joitakin asioita "meni eteenpäin" tänään taas - ajatellen aiemmin puheena ollutta nuotioiltaa. Hitaastihan ne minulta asiat etenevät - ts. Rukoilen päivittäin asian puolesta ja "rakentelen" edessä olevaa asiaa vähänkerrassaan - ja uskon, että "asiat ovat hoituneet" siihen mennessä kun on tarviskin.

Jatko aikaisempiin lainauksiin:

"Terveen herran pelon kautta

Sananlaskuissa 16:6 sanotaan: "Herran pelko pitää loitolla pahasta." "Terve Herran pelko" ei tarkoita sitä, että näemme Jumalan pahantahtoisena tyrannina, joka vain odottaa tilaisuutta saadakseen rangaista meitä. Sen sijaan näemme Hänet rakastavana Isänämme, joka äärettömässä rakkaudessaan kurittaa lapsiaan heidän parhaakseen. "Jumalan kuritus koituu meidän todelliseksi parhaaksemme: me pääsemme osallisiksi hänen pyhyydestään" (Hepr. 12:10).
Jaoin kerran hotellihuoneen erään henkilön kanssa ollessani liikematkalla. Kun olimme lähdössä, hän sujautti taskuunsa hotellihuoneesta juomalasin ja lähti ulos. Minut valtasi yhtäkkiä suunnaton Herran pelko. Tunnetta on vaikea selittää. Lähimmän kuvauksen siitä olen löytänyt Danielin kirjasta 5:6, jossa kerrotaan Babylonian kuninkaan reaktiosta, kun hän näki käden kirjoittavan seinään: "Silloin hän kalpeni, ja pelko täytti hänen mielensä. Hänen jäsenensä lamaantuivat ja hänen polvensa tutisivat."
Polveni tärisivät, kun ajattelin Heprealaiskirjeen jaetta 12:11: "Kuritus ei sitä vastaan otettaessa koskaan tunnu iloiselta vaan ikävältä asialta." Kuritus tekee kipeää! Kun tiedän vaihtoehdot, mieluummin "pääsen osalliseksi hänen pyhyydestään" ja olen kuuliainen Hänen sanalleen kuin teen tietoisen päätöksen, jonka vuoksi rakastavan Isäni täytyisi kurittaa minua. Olin äärimmäisen helpottunut, kun tämä henkilö palautti lasin, kun olin hartaasti pyytänyt häntä tekemään niin!" (Howard Dayton, Rahoillasi on merkitys, Kuva ja Sana 2011, s. 80-81).

Siunausta!

Ps. "Älkää olko murheelliset, sillä ilo Herrassa on teidän väkevyytenne" (Neh. 8:10).

20150802

2.8.

Aurinkoinen sunnuntaiaamu. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jeremian kirjaa.

Ajelimme Marja-Leenan kanssa helluntairukoushuoneelle vähän myöhässä rukoushetkeen, joka alkoi klo 10. Ehtoolliskokous yläkerrassa alkoi klo 11. Sen jälkeen oli alakerrassa lähetyslounas.

Katselimme ja kuuntelimme netin kautta Usko-tv:n lähetystä Kuopiosta, Minä uskon -tapahtumasta. Päätöstilaisuus. Suzette Hattingh puhui.

Kävin 12.3 km "kävelynomaisella" lenkillä - voimalaitoksen lenkin - n. 7.35 min/km-vauhtia. Pilvipoutaista.

Söimme iltapalaa.

Lainausta:

"MITEN VOIMME VÄLTTÄÄ EPÄREHELLISYYDEN KIUSAUKSEN?

Ellemme kiellä itseämme ja elä kuuliaisina Pyhälle Hengelle, olemme kaikki epärehellisyyden vallassa. "Tarkoitan tätä: antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette toteuta lihanne, oman itsekkään luontonne haluja" (Gal. 5:16). Ihmisluonnon halu on toimia epärehellisesti. "Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset ... varkaudet ... vilppi" (Mark. 7:21-22). Hengen halu meissä on ehdoton rehellisyys.
En voi korostaa liikaa sitä, että ehdottoman rehellinen elämä on yliluonnollista. Meidän täytyy tulla täysin kuuliaisiksi Kristukselle Herrana ja antaa Hänen elää kauttamme. Andrew Murrayn kirja Hymility (Nöyryys) on innostavin teos, jonka olen lukenut antautumisesta kuuliaisuuteen Pyhälle Hengelle. Suosittelen sitä sydämestäni sinullekin" (Howard Dayton, Rahoillasi on merkitys, Kuva ja Sana 2011, s.79-80).

Siunausta!

Ps. "Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän huutoansa" (Ps. 34:16).

20150801

1.8.

Lauantai. Jotenkin se on tämä lauantai sellainen päivä, että tuntuu kuin silloin voisi nukkua pidempään - nukuttiinkin. Yli 20 lämmintä. Paistoi aurinko. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia - mukava oli kuppinsa kanssa mennä takapihan raikkauteen. Luin siellä myös Jeremian kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta paikan. Rukoilimme yhdessä olohuoneessa.

M-L työnteli ruohonleikkurilla nurmikon takapihalta - eiliten kun jo etupihalta. Haluaa hyötyliikuntaa. Minä sen verran auttelin, että otin kalusteet ulos takapihan "huvimajasta", että sai senkin lattian ajella. Kahvia piti välillä maistella. Aurinko edelleen paistoi.

Mitä lie ollut 16 maissa, kun M-L lähti mustikkaan tuohon lähelle ja minä meinasin lähteä lenkille, niin alkoi aikalailla satamaan. En lähtenyt, vaan odottelin sateen loppumista. M-L:kin meni mustikasta kylälle käymään kaupassa. Kun hän tuli kotiin, lähdin minä 12.3 km "kävelynomaiselle" lenkille . menin tuon voimalaitoksen lenkin. Ennen voimalaitosta alkoi satamaan kovasti. Vaastaantullut nainen kysyi, että onko vielä pitkä matka jäljellä. Ylläni oli hihaton paita ja shortsit, joten eipä siinä paljon kastunut - ja kesähän nyt on, eikä kylmä. Rakeitakin oli satanut, sanoi M-L kun tulin kotiin. Sellaisia minä en nähnyt - no, yhden sellaisen valkoisen pallon näin, mutta sitäkin epäilin näköharhaksi. M-L oli laittanut saunan kuumaksi, niin mikäpä oli lenkin jälkeen kipaistessa lauteille löylynottoon ja vilvoittelemaan takapihalle.

19 maissa söimme päivällisen - taisi enemmänkin mennä jo illallisen puolelle. Ainakin normaali-ihmisten aikatauluissa.

Kuuntelimme netin kautta Usko-tv:n lähetystä Kuopiosta, Minä uskon -tapahtumasta. Suzette Hattingh puhui.

Tällä hetkellä on 594 euroa puheena olleen rakenteilla olevan rukoushuoneen lämmitysjuttuihin. 404 e puuttuu.

Söimme iltapalaa myöhään.

Jatkan lainailua:

5. Pienikin epärehellinen teko voi olla tuhoisa

Jumala vaatii meiltä ehdotonta rehellisyyttä, koska pieninkin epärehellinen teko on synti. Pieninkin "valkoinen valhe" voi paaduttaa sydämemme niin, että omantuntomme herkkyys synnille heikkenee vähä vähältä. Tämä voi tehdä korvamme kuuroiksi Herran hiljaiselle äänelle. Yksi ainoa pienen epärehellisyyden syöpäsolu voi moninkertaistua ja kasvaa suureksi epärehellisyydeksi. "Joka on vähimmässä luotettava, se on luotettava paljossakin, ja joka on vähimmässä vilpillinen, se on vilpillinen myös paljossa" (Luuk. 16:10).
Eräs tapahtuma Aabrahamin elämässä on haastanut minua olemaan rehellinen pienissä asioissa. Sodoman kuningas tarjosi Aabrahamille kaikkia tavaroita vihollisten ryöstösaaliista, jotka aabraham oli saanut haltuunsa pelastaessaan Sodoman asukkaita vihollisten leiristä. Aabraham vastasi kuninkaalle: "Minä vannon: minä en ota mitään sinun omaasi, en edes langanpätkää tai sandaalinhihnaa" (1. Moos. 14:22-23).
Aivan kuten Aabraham ei halunnut ottaa edes langanpätkää tai sandaalinhihnaa, haastan sinua tekemään samanlaisen lupauksen rehellisyyden alueella. Lupaa tai sitoudu siihen, ettet varasta ainuttakaan valokopiota, kynää, paperiliitintä tai kaukopuhelua, et lanttiakaan työnantajaltasi, valtiolta tai keneltäkään muultakaan.
Jumalan kansan täytyy toimia rehellisesti pienimmissä ja vähäpätöisiltäkin vaikuttavissa asioissa" (Howard Dayton, Rahoillasi on merkitys, Kuva ja Sana 2011, s. 79).

Siunausta!

Ps. "Hiljenny Herran edessä ja odota häntä" (Ps. 37:7).

20150731

31.7.

Se on sitten lopussa - tämä heinäkuu meinaan. Jotkut ovat odotelleet kesän alkavan koko kesän - minulla oli kyllä kesä koko kesän ajan. Ihan hyvä sellainen - ja vielähän se jatkuu.

Taisi olla aurinkoista kun nousimme. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia - jälkimmäistä piti käydä nauttimassa takapihalla, huvimajassa. Luin Jeremian kirjaa. 

Terhi-Marja, Emilia ja Daniel pistäytyivät. Joimme kahvia/mehua. Iloisia ja energisiä olivat lapset.

Seuraavalle itänaapuriin suuntautuvalle matkallekin on sitten lentolippu taas olemassa.

Kun olimme jälleen kahdestaan, Marja-Leena luki hartauskirjasta paikan joka oli tarkoitettu tälle päivälle. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Eiliten teimmekin saman M-L:n ja Miron kanssa autossa, matkalla Tampereelta koteihin.

Taisin ennen 16 lähteä kylälle, urheilukentälle, jossa tein 11 km "kävelynomaisen" lenkin. Pilvipoutaista. Aluksi menin 5 km yhtäjaksoisesti, km-ajoin 7.32., 7.06., 6.38., 6.42., 6.06. Vähän venyttelin. 1 km, 5.35 min. Sen aikana tulivat kentälle Emilia, Terhi-Marja ja Daniel - toivat Danielin jalkapalloharjoituksiin. Vähän venyttelin. Jatkoin 1 km, 7.05 min. Emilia oli vähän mukanani - kokeilipa kilpakävelyaskeltakin. Hyvin näytti askel vetävän luonnostaan eteenpäin. Menin vielä 1 km kokonaisena, 7.51 min. Seuraavat kilometrit - eli 2 km - menin 200 m aina vähän lujempaa ja 200 m hiljempaa. Kevyttä venyttelyä. "Siirtymäkävelyjä" tuli 1 km. Katselin lähtiessäni vähän aikaa kun Daniel oli maalissa - hän kun on maalivahti - ja toiset laukoivat valmentajan johdolla laukauksia maalia kohti. Poika teki parhaansa torjuessaan palloja - osa meni selänkin taakse. Elkeet olivat kyllä kuin isommillakin maalivahdeilla.

Palattuani lenkiltä söimme - tuossa 18.30 maissa - M-L:n laittamat hyvät ruuat. Seurasimme netin kautta - Usko TV:stä - "Minä uskon" -tilaisuuksia Kuopiosta. Puhujana Suzette Hattingh. Samalla toisella korvalla myös radiosta Kalevan kisojen lähetystä - joka kyllä jäi sivurooliin.

Pyydän jatkamaan rukousta rakenteilla olevan rukoushuoneen lämmityskattila-asian puolesta. Tukemme etenee hitaasti - mutta etenee kuitenkin. 

Jatkoa lainauksiin - muutaman päivän tauon jälkeen:

4. Rehellisyys takaa Jumalan ohjauksen

Sananlaskuissa 4:24-26 sanotaan: Älä päästä suuhusi petollista puhetta, pidä vilppi loitolla huuliltasi ... suuntaa katseesi vakaasti eteenpäin. Laske harkiten jalkasi polulle, niin olet varmalla pohjalla, missä ikinä kuljet."
Mikä upea periaate! Kun olet ehdottoman rehellinen, "olet varmalla pohjalla, missä ikinä kuljet." Kaidan rehellisyyden tien valitseminen sulkee monia mahdollisia epärehellisyyden valtateitä. Päätöksenteko helpottuu, sillä rehellisyyden tie on helppokulkuinen.
"Olisinpa silloin ymmärtänyt tämän", Raymond sanoi silmät kyynelissä.
"Donna ja minä halusimme niin kovasti saada erään talon. Olimme haaveilleet juuri sellaisesta kodista, mutta meillä oli niin paljon velkaa, ettemme saaneet asuntolainaa. Saatoimme ostaa talon vain siten, että salasimme pankilta osan veloistamme. Se oli elämämme huonoin päätös. Hyvin pian kävi niin, ettemme pystyneet lyhentämään asuntolainaa emmekä muitakaan lainojamme. Tilanne kävi yhä vaikeammaksi. Se oli Donnalle lähes kestämätöntä. Unelmakodista tulikin perheen painajainen. En menettänyt ainoastaan asuntoa, vaan olin lähellä menettää myös vaimoni.
Jos Raymond ja Donna olisivat olleet rehellisiä, pankki ei olisi myöntänyt heille lainaa. He eivät olisi voineet ostaa haluamaansa asuntoa. Jos he olisivat rukoilleet ja odottaneet, Herra olisi ehkä johdattanut heidän eteensä kohtuuhintaisen asunnon ja he olisivat siten välttäneet ahdingon, joka melkein teki lopun heidän avioliitostaan. Rehellisyys takaa Jumalan ohjauksen" (Howard Dayton, Rahoillasi on merkitys, Kuva ja Sana 2011, s.78).

Siunausta!

Ps. "Iloitkoot hurskaat, veisaten hänen kunniaansa, riemuitkoot he vuoteissansa. Jumalan ylistys on heidän suussansa, ja heidän kädessään kaksiteräinen miekka..." (Ps. 149:5,6).  


20150730

30.7.

Heräilimme Tampereella. Teroa tavattiin aamulla kun hän oli lähdössä töihin - aamuyöllä tulivat reissusta kotiin. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia Marja-Leenan kanssa. Etupihan terassilla join kahvia ja luin Jeremian kirjaa. Aurinko yritteli paistaa.

Pojatkin pikkuhiljaa hiippailivat alakertaan aamupalalle - ja Marikin lyhyiden yöunien jälkeen. 

Siinäpä sitten pian me kotimiehet lähdimmekin ajelemaan kotia kohti - Miro tietenkin mukanamme. Orituvalla kävimme syömässä. Jämsän, Petäjäveden kautta ajelimme Timolle ja Pialle viemään Miron kotiin. Siellä oli Timo rakentamassa terassia. Terhi-Marja ja Denis saapuivat sinne kylään ollessamme siellä. Joimme kahvia. Kotona olimme 18 maissa. Vettä ripsi. 

Söimme iltapalaa ja joimme teetä.

Kirjoittelin pienen puffin lehteen to. 6.8. klo 18 Saarijärven torilla olevasta NUOTIOILLASTA.

Siunausta!

Ps. "Herra on sinun varjelijasi, Herra on suojaava varjosi sinun oikealla puolellasi ... Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi ..." (Ps. 121:5,8).

20150729

29.7.
Kotimiehet - vaari ja mummi - heräilivät täällä Tampereella uuteen ja aurinkoiseen päivään suhteellisen myöhään. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia - kahvia piti mennä juomaan ihan etupihan terassille aurinkoon. Onhan sillä terassilla muukin nimi, mutta eihän niitä kaikkia muista tällainen vanha takametsien ja salomaiden vaariska - alkoiko se p:llä ja päättyikö o:lla?
Luin Jesajan kirjaa.
Nooan kävi mummi herättelemässä, kun hänellä oli puoliltapäivin jalkapalloharjoitukset - tuossa ei kovin kaukana. Ns. taitoharjoitukset. Syötyään aamupalaa poika sinne pyörällä polkaisikin. Eelis, Miro ja Aaro nousivat myöhemmin. Kävimme M-L:n kanssa kaupassa ABC:llä ennen kuin toiset pojat nousivat.

Kävin "aurinkoisella baanalla" 1h 1min. "kävelynomaisella" lenkillä. Tuonne Pirkkalan suuntaan menin. Siltojen yli kauniissa järvimaisemassa.

Kun Nooa palasi harkoistaan, menivät he Miron kanssa pyörillä tuohon aika lähelle. Siinä kun on kuulema jokin sellainen pyörällä ajamiseen tarkoitettu alamäkirata.

Pian lenkiltä tulon jälkeen söimme.

Nooan pitikin syönnin jälkeen mennä jalkapallo-otteluun - samaan paikkaan halliin, jossa oli jo aiemmin päivällä harjoituksissa. Halusi mennä pyörällä.

Jonkin ajan kuluttua Nooan menosta, lähdimme mekin Miron kanssa sinne hallille - Miro pyörällä ja minä jalan. Edelleen aurinko paistoi - tänään ollut asteita yli 20. Katselimme Miron kanssa Nooan ottelusta ensimmäisen puoliajan. Hänen joukkueensa oli silloin 3-2 johdossa. Minulla oli päällä vain hihaton paita ja shortsit, joka asu tuntui hallissa kylmältä. Siksi lähdimme pois Miron kanssa. Aarokin saapui matsia katsomaan - oli ohikulkumatkalla omiin jalkapalloharjoituksiin kauemmas pyörällään. Hiukan alle tunti tuli minulle edestakaisin kävelyä kun hiljakseen hallille ja sieltä käveleskelin.

Vähän myöhemmin Eelis ja Miro lähtivät pyörillä vielä hallille ja Nooaa vastaan. Siellä oli kaksi peliä Nooankin joukkueella. He voittivat ylivoimaisesti molemmat. Kun pojat tulivat kotiin olivat he märkiä - oli alkanut satamaan.

Piampa pääsimmekin herkuttelemaan - mummi oli tehnyt pizzaa ja mansikkarahkaa. 

Ensi yönä johonkin aikaan saapuvat poikien isä ja äiti - Tero ja Mari - kotiin reissustaan.

Siunausta!