20181214

14.12.

Sydämelliset nimipäiväonnittelut täältä meidän "periferiasta" Kuusjärven Tero, Jouko, Kristianille, Jouko Lampiselle, Jouko Reenilälle ja Jouko Heinoselle!

Eihän se kello niin paljon vielä ollut kun sängystä nousin. 5.1 astetta pakkasella. Vähän aamupalaa ja kahvia otettuani kävin viemässä Emilian ja Danielin kouluun. Palattuani jatkoin vielä "Pikkisen" aamupalaa ja kahvia. Luin Apostolien tekoja.

Loikoilin sohvalla rukouksen hengessä - sitten torkuin ja nukuin. Sen jälkeen taas kahvia. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Siskoni, Pirjo, kotipitäjästä soitteli nimipäiväonnittelut.

12 kävin hakemassa Danielin ja Emilian koulusta meille. M-L on leiponut tänään joulua. Söimme neljisin nakkikeittoa.

Vein Emilian ja Danielin kotiin. Samalla ajelin urheilukentälle 10 km rauhalliselle kävelylenkille. 6 astetta miinuksella. Viima oli viileä.

Palattuani kotiin laitoin takkaan tulen.

Poljeskelin kuntopyörää 30 min. Samalla luin kirjaa. M-L kävi kylällä kauppa-asioilla.

Iltapalaa ja teetä.

Siunausta!

Ps. "Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua" (Ps. 50:15).

20181213

13.12.

Sydämelliset onnittelut täältä "meijjän suunnasta" Lampisen Seijalle ja Suurosen Seijalle, nimipäivän johdosta!

Uusi päivä ja uusi ylösnousu - ja ihan hyvissäajoin. 1.5 astetta oli pakkasen puolella. Jonkin verran aamupalaa ja kahvia. Kävin viemässä Emilian ja Danielin kouluun 8:ksi. Vähän lisää kahvia ja sen kanssa jotakin. Mukava kun kynttilä ja kyntteliköt paloivat. Luin Apostolien tekoja. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Kävimme kylällä. M-L vei Majakalle jotakin ja minä yhden joulukortin vielä lähtemään. Yhdestä kaupasta M-L haki sekahedelmiä "sekametelisoppaa" varten, jota sitten ensi sunnuntaina joulupuuron kanssa saamme maistella, Matinkuja 1:ssä, helluntaiseurakunnan järjestämässä Joulujuhlassa. Tule ihmeessä mukaan - ihan muutenkin kuin puuron takia! Sekahedelmille "sattui" olemaan sopivasti maksajakin paikalla. Kävimme syömässä Halpa-Hallin seisovasta.

Samalla reissulla kävimme hakemassa Emilian ja Danielin koulusta meille. Pienen välipalan jälkeen menivät kotiin, samassa kyydissä kun M-L meni kylälle. Olin kotona. Laitoin takkaan tulen.

Kun M-L tuli kotiin poljeskelin kuntopyörää 1 h, samalla kirjaa lukien. M-L laitteli ruokia jouluaikaa varten - perhekunta kun jälleen kokoontuu joulunviettoon.

18.30 - 21.30. seurasin Rukousta ja paastoa Suomen puolesta-ohjelmaa TV/:sta. Hieno mahdollisuus kun media on tällä tavalla Jumalan valtakunnan käytössä - eri puolilla voidaan yhtyä isoon rukoustilaisuuteen. Tuli siinä samalla otettua iltapalaa ja teetä.

Siunausta!

Ps. "Vanhurskas viheriöitsee kuin palmupuu, hän kasvaa kuin libanonin setri. He ovat istutetut Herran huoneeseen, he viheriöitsevät meidän Jumalamme kartanoissa. Vielä vanhuudessaan he tekevät hedelmää, ovat mehevät ja vihannat ja julistavat, että Herra on vanhurskas, hän, minun kallioni, ja ettei hänessä vääryyttä ole" (Ps. 92:13-16).


20181212

12.12.

Keskiviikkoa. Ajoissa ylös. 0.6 astetta miinuksella. Kahvia ja vähän aamupalaa. Kävin viemässä Danielin ja Emilian kouluun 8:ksi. Vähän kahvia ja aamupalaa lisää palattuani. Luin Apostolien tekoja. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Sain kutsun tulla puhumaan lauantaina Pylkönmäelle, ruokailutapahtumaan, helluntairukoushuoneelle 

Kävimme M-L:n kanssa kylällä - hän apteekki ja kauppareissulla, minä ostamassa vähän joulukortteja ja postimerkkejä - onhan se tänään viimeinen päivä lähettää kortit halvemmalla maksulla. Emme kovin paljon niitä laitakaan, kun Ristin Voittoon laitoimme joulutervehdyksemme.

14 hain Emilian ja Danielin koulusta meille. Menimme kolmisin - Emilia, Daniel ja minä - Halpa-Halliin syömään hampurilaisateria. Ihan siksikin, että eiliten oli Danielin nimipäivä. Hyvälle maistui ja mukava oli olla. Mummi oli leipomassa sillä aikaa ruisleipää.

Vein sitten lapset kotiin. Olivat menossa isän kanssa - kun hän tulee töistä kotiin - tervehtimään erästä vanhusta yhdessä. Tultuani kotiin leijailivat meidän huushollissa hyvät paistetun ruisleivän tuoksut.

Poljeskelin kuntopyörää 1 h 5 min., samalla kirjaa lukien.

18.30:ksi menimme helluntairukoushuoneelle Herran kohtaamisen iltaan. Timo Ahola pani alkuun. Kuoro lauloi. Paavo Järvinen puhui. Esirukouspalvelua. Salmen haimme ja veimme.

Kotona iltapalaa ja teetä. M-L:n tänään paistama ruisleipä maistui erittäin hyvältä - luulen, ettei voi enää siitä parempaa ruisleipää tehdäkään.

Siunausta!

Ps. "Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä. Oi Herra, auta, oi Herra, anna menestys" (Ps. 118:24-25).

20181211

11.12.

Sydämelliset nimipäiväonnittelut Danielille, mukavalle tyttärenpojalle! Mukava kun olet olemassa! Mukavia elämänhetkiä sinulle! Eiköhän lähdetä huomenna syömään nimipäivän kunniaksi hampparit? Ja Emilia-sisko mukaan!

0.2 astetta noustessani hyvissäajoin. Kahvia ja aamupalaa. Kävin viemässä Emilian ja Danielin kouluun 8:ksi. Palattuani vähän lisää kahvia ja palaa. Luin Apostolien tekoja. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

11:ksi menin helluntairukoushuoneelle Päivärukoushetkeen. Matkalta otin Rautasen Jussin kyytiin. 7 henkeä rukoilemassa.

Tulimme rukoushuoneelta Jussin kanssa meille. Jussi mittaili meillä sähkömittarista amppeereita keittiön pistokkeiden ollessa kuormitettuna - eiliten kun paloi niitä sulakkeita.
Söimme yhdessä ja joimme kahvia.

14 kävin hakemassa nimipäiväsankari-Danielin ja Emilian koulusta heille. Samalla vein Jussin meiltä heille.

M-L leipoi.

Poljeskelin kuntopyörää 1 h 5 min, samalla kirjaa lueskellen.

18:ksi menin Häkkilään, Häkkilän-Peltokylän-Kohmun yhteiskristillisen rukouspiirin kokoontumiseen, Lehtomäelle. 11 henkeä. Lauloimme joululauluja. Söimme runsaasti joulupuuroa ja joimme torttu, piparkakk-kahvit. Keskustelimme Jumalan Sanan pohjalta. Rukoilimme.

Taisin ennen 21.30 olla kotona. M-L vielä teki joitakin hommia leipomiseen liittyen.

Iltapalaa ja teetä - vaikka "puurojuhlassa" tulikin pisteltyä paljon puuroa suuhunsa.

Siunausta!

Ps. "Veisatkaa kiitosta Herralle, te hänen hurskaansa, ylistäkää hänen pyhää nimeänsä" (Ps. 30:5).

20181210

10.12.

Maanantaissa. 0.9 astetta plussalla nousun aikaan - joka oli hyvissäajoin. Vähän kahvia ja aamupalaa. Luin Apostolien tekoja. Kävin viemässä Marja-Leenan - ja kinkun - Majakalle ennen 8. Palasin kotiin.

Kävin viemässä Danielin ja Emilian kouluun 9:ksi.

10:ksi menin Majakalle, jossa oli tänään jouluruokailu - M-L siellä muiden mukana "tiskin takana" ruokia jakelemassa. Lauluryhmä lauloi - ja laulatti - jouluisia lauluja. Pidin puheen laulujen välissä. Evankelioivan sellaisen jouluevankeliumin ensin luettuani. En julistanut Jeesuslasta, joka "taas syntyy uudelleen mieleen hiljaiseen" - vaan evankeliumia.
Minäkin söin jouluaterian - joka kyllä maistui.

12:ksi menin Majakalta tk:een, diabeteshoitajan juttusille, aika kun oli varattuna. Hiilihydraattien määriä ja insuliinipistosten määrien suhdetta niihin siinä puheltiin. Ja jatkosta sovittiin.

Kävin vielä Majakalla kahvikupposen ryyppäämässä ja M-L:n ottamassa kyytille. Tulimme kotiin. 

14 kävin hakemassa Emilian ja Danielin koulusta heille. Kaksi koulukaveria tuli myös kyydissä.

Laitettuani tulen takkaan lähdin 10 km kävelylenkille urheiluikentälle.

18:ksi menimme M-L:n kanssa katsomaan lapsenlapsen tanssiesitystä Vanhalle kansakoululle. Terhi-Marja ja Danielkin siellä olivat Emilian - ja muiden - esityksiä katselemassa. Kansalaisopiston toimintaa.

Kotona sitten iltapalaa ja teetä.

SYDÄMELLENI SAANEENA:

Se, mitä aion seuraavassa tuoda esille, on ollut mielessäni pidempään. Kirjoitellutkin olen asiasta aikaisemminkin. Kun uskon, että se mitä esille tuon, on Jumalan Sanan mukaista, niin voin olla "hyvällä omallatunnolla". Turhahan tällaista edes on selitellä, mutta sanon kuitenkin, että ei ole "pahaa mieltä" mihinkään suuntaan - joten on "puhtahat jauhot pussissa". Luulen ja oletan, että puheena oleva asia on samalla tavalla useissa seurakunnissa. Ainakin se on ollut totta niissä seurakunnissa, joissa olen itse ollut työntekijänä. En nyt ole "lakaisemassa kaikkien seurakuntien porraspieliä", vaan ainoastaan vanhimmistojohtoisia seurakuntia. 

Seurakuntamalli, jonka olen löytänyt Uudesta testamentistä, on Jeesukseen uskovista ihmisistä koostuva seurakunta. Huom! Sanon tässäkin yhteydessä, että tämä asia ei tarkoita sitä - ainakaan minun kohdallani - etteikö minulla olisi Hengen yhteys niiden Jeesukseen uskovien ihmisten kanssa, jotka kuuluvat toisenlaisen seurakuntanäkemyksen seurakuntiin.

Henkilökohtaisessa uskonsuhteessa Jeesukseen olevien ihmisten muodostamassa seurakuntamallissa voi tietenkin olla monenlaisessa hengellisessä tilassa elväviä ihmisiä.

Tällaisen seurakunnan johtajia ovat vanhimmat. Heitä on useampia. Näin olen UT:sta lukenut. Siihen en ole tarvinnut muuta kuin, että omaan sisälukutaidon. Tämä ei sinänsä ole se asia, joka on sydämelläni.

Kyse on seurakunnan vanhimpien - vanhimmiston - toimenkuvasta ja tehtävästä. Tässä puutun vain kahteen - mielestäni - tärkeimpään, jotka nousevat Ut:sta

Vanhimman tehtävä on paimentehtävä. Se on hänen kaikkein tärkein tehtävänsä. Se on jokaisen vanhimman tärkein tehtävä.. 

Perusteluja Sanasta:

Paavalin sanat Efeson seurakunnan vanhimmille (Apost. teot 20:17):

"Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut" (Apost. teot 20: 28).

Pietarin sanat vanhimmille:

"Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös itse olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä: kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta, ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina, niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen" (1. Piet. 5:1-4).

- Pyhä Henki on pannut vanhimmat paimentamaan Herran seurakuntaa.

- Sana kehoittaa vanhimpia kaitsemaan heille uskottua Jumalan laumaa.

Paimentehtävä on jokaisen vanhimman perustehtävä ja tärkein tehtävä - ja vanhimmiston yhteistehtävä. Tämä ei kuitenkaan toteudu. Syitä on tietenkin monia. Uskoisin kuitenkin, että suurin syy on siinä, että ei ole sellaista "toimintakulttuuria" - on jouduttu sivuraiteelle pääraiteesta. Syynä taitaa olla myöskin se, ettei haluta hoitaa paimentehtävää. Paimentehtävän hoitamista ei ensisijassa - pelkästään - ole vanhimmiston kokousten pitäminen, Toimintamuotoihin osallistuminen, tilaisuuksien johtaminen ja ehtoollisen jakaminen. Syynä paimentehtävän laiminlyömiseen voi olla myös pelko kohdata ihmisiä erilaissa elämän asioissa - tai kokemuksen puute sellaisessa. Voi olla niinkin, että on odotus, että "virkapapisto"; pastori, työntekijä, huolehtii siitä, mitä kullekin lauman jäsenelle kuuluu. Vähemmän enää kuulee arvosteltavan "isoa kirkkoa" siitä, että heillä on virkapapisto (ei kait sellaista arvostelua tarvitakaan, mutta aiemmin sitä kuitenkin oli), kun meilläkin nyt on. Yhtenä syynä paimentehtävän laiminlyöntiin lienee myös ajanpuute - on niin kiire. Tietenkin joutuu kysymään, että ollaanko jossain asiassa silloin toimimassa väärin, jos ei ole aikaa seurakunnan kannalta tärkeimpään asiaan? Olisiko tehtävä karsintaa asioissa, joilla vuorokautensa tunteja täyttää? Onko esim. politiikassa mukana olo niin tärkeä asia, jos sekin vie mahdollisuutta hoitaa paimentehtävää, joka Sanan mukaan näyttää olevan biin tärkeä tehtävä? Jne.

Tietääkö lammaspaimen mitä hänen lampailleen kuuluu? Haluaako hän tietää, missä. ja minllaisessa olotilassa on se yksikin lammas?

Jeesus on Ylipaimen. Kaitseeko Hän lampaitaan? Tietääkö Hän sen yhdenkin laumansa jäsenen olotilan ja elämäntilanteen?

Onko ylipäätään mahdollista toteuttaa tuollaista paimenuutta vanhimpien taholta lauman suhteen? Kyllä. Muuten Raamatussa ei olisi kehotusta ottaa vaari kaikesta laumasta.

Kyse ei ole kuitenkaan mistään urakoinnista. On ajateltava, että paimenuutta toteutetaan pitkällä tähtäimellä, jatkuvasti. Itse olen ehdottanut - parempiakin ehdotuksia ja toteuttamistapoja voi olla - useamman kerran vanhimmille, kasvoista kasvoihin, yhteisen pöydän ääressä, seuraavanlaista toimintatapaa:

Olin jakanut kaikki seurakuntalaiset yhtä moneen ryhmään, kuin on vanhimmiston jäseniä - ihan sitä silmälläpitäen, että kunkin veljen kohdalla - "ryhmään" - tulisi hänelle - eri syiden perusteella - hyvin sopivia seurakunnan jäseniä. Kyse ei olisi ollut siitä, että pitäisi "niska limassa" olla näihin seurakuntalaisiin yhteydessä. Ei, vaan pitkäjänteisesti. Näin voitaisiin olla käytännön tasolla - ei teoriassa - paimenia laumalle. Silloin tiedettäisiin mitä seurakuntalaisille kuuluu. Tällaiseen ehdotukseen ei ole tartuttu kertaakaan. Minulla ei ole mitään muuta syytä tuoda tätä esille, kuin sen paimenuuden toteutuminen seurakunnassa, josta Raamattu puhuu.

Jos ei seurakunnan vanhimpien paimenuus ole jotain edellä kuvatun kaltaista, niin seurakunnan jäsenten todellisesta elämästä ei tiedetä mitään - tai tiedetään hyvin sattumanvaraisesti - tai tiedetään vain "sunnuntaituntemisen/vilaustuntemisen" perusteella - tai kuulopuheiden perusteella. Ei tiedetä lankeemuksista kuin pidemmän ajan kuluttua, kun asia "jotenkin ajautuu" vanhinten tietoon. Seurakunnan jäsen voi elää pitkän ajan synnissä, ilman että vanhimmat sitä tietävät. Hänellä voi olla sairauksia, ahdistuksia, vaikeuksia monessa muodossa. Vanhimman yhteys voi rohkaista luopumassa olevaa, uskossaan kylmennyttä - voi olla niin monenlaisia asioita. Vaikkei olisi sen kummemmin erityisiä asioita, niin  kyllä se vanhimman - paimenen, joka jokainen vanhin on - huolenpito lämmittää ja antaa potkua elämään. Ja kun se kuuluu seurakunnan elämään, että vanhimmat näin hoitavat paimentehtävää - eikä vain silloin (jos silloinkaan = usein ei silloinkaan) kun on kyseessä seurakuntakuriin liittyvä asia - niin se on todella hyvä asia seurakuntalaisten kannalta.

Diakonille/diakoneille eivät vanhimmat voi paimentehtäväänsä delegoida, sillä heidän toimenkuvansa on toisenlainen. 

Se toinen asia. josta alussa mainitsin, nousee myös alussa olevista Sanan paikoista.

Samassa yhteydessä, jossa vanhimpia kehotettiin ottamaan vaari kaikesta laumasta, kehotettiin ottamaan vaari myös itsestään. Tämä on erittäin tärkeä asia siihen, mitä toisessa raamatunpaikassa sanottiin - siinähän vanhimpia kehotettiin olemaan laumalle esikuvina. Jokaista heistä. Tämänhän hyvin ymmärrämme, sillä paimen/paimenet johtavat laumaa edestä omalla esimerkillään - kyse on esikuvajohtamisesta. Paimenen/paimenten tehtävänä on johdattaa laumaa hyville ruokamaille, virvoittaville vesille ja varjella sitä pedoilta, vaaroilta ja vääriltä asioilta. Hän/he eivät johda laumaa kaukaa. He elävät lauman keskellä. He huolehtivat yksilölampaista. He ottavat itsestänsä vaarin, ollakseen paimen/vanhimman tehtävään vaadittavassa kunnossa itse.

Vajavaisin sanakääntein, kuitenkin harkinnalla, Sanan äärellä ja kaikella rakkaudella tämän kirjoitin. Pyydän meitä kaikkia: Rukoillaan jatkuvasti sydämen rukousta vanhintemme puolesta kaikissa seurakunnissa!  

Siunausta!

Ps. "Mutta yli suurten, voimallisten vetten pauhinan, yli meren kuohujen on Herra korkeudessa voimallinen" (Ps. 93:4).                                            



20181209

9.12.

Niinpä tuli sunnuntai. Sydämelliset nimipäiväonnittelut kaikille Anneleille täältä meidän horisontista: Haapalan Annelille, Kärjen Noora-Annelille, Kauppisen Annelille, Hämäläisen Annelille ja Kolehmaisen Annelille!

Hyvissäajoin nousin. Jouluiset valot palamaan. Vähän aamukahvia ja sen kanssa palasta. 

Valmistautumista päivän tilaisuuteen.

Jostakin syystä keittiön pistorasioissa jokin poltti sulaketta. Kahvia lisää. Luin Johanneksen evankeliumia.

10:ksi menin helluntairukoushuoneelle rukoushetkeen, alakertaan - 5 henkeä. Mennessä hain avaimen "Terheiltä". 

11 alkoi yläkerrassa Rukousjuhla, joka oli Parannuksenteon ja parantumisen rukous- ja paastoajan päätöstilaisuus. Johtelin tilaisuuden. Aluksi toin terveisiä Komista, jossa olimme marraskuussa - oli hyvä mahdollisuus tuoda kun itse johdin kokousta. Sen jälkeen ilmoitukset tulevista tilaisuuksista. Kuuntelimme äänitteeltä yhden Jeesusta ylistävän kappaleen seisten. Kerroin rukous- ja paastoviikon tilaisuuksiin osallistuneiden määristä. Paavo Pietilä toi esille profeetallista sanomaa. Lauloimme Jussi Rautasen - laulu ja basso -sekä Jouko Reenilän - laulu ja kitara - johdolla pari laulua. Kuuntelimme videolta rovasti Päivä Parviaisen - 102 v - haastattelua. Yhdyimme hänen rukoukseensa Suomen puolesta. Etukäteen pyysin seurakuntamme vanhimmistoveljiä johtamaan meitä niihin rukousaiheisiin, joita rukous- ja paastoviikon eri tilaisuuksissa rukoiltiin: Arto Riihinen johti aiheeseen: Uskovien henkilökohtainen elämä, Jukka Oittinen: Seurakunnat, Sven Loosen: Kotipaikkakunta. Lauloimme Jussi Rautasen ja Jouko reenilän johdolla pari laulua. Jouko Reenilä johti rukousaiheeseen: Suomi, Vesa Rautasaari: Israel ja muut kansat, Tarmo Moisio: Perhekuntalaiset ja sukulaiset. Jussi Rautanen ja Jouko reenilä johtivat meidät kahteen lauluun. Kannettiin rahalahja lähetystyötä varten laulujen aikana. Puhuin. Loppuun Jusssi ja Jouko johtivat pariin lauluun. Iloitsin tilaisuudesta - joka oli vähän isompi rukouskokous. Iloitsin koko rukousviikosta. Jatkakaamme rukoillen!

Tulimme kokouksesta kotiin. Jussi Rautanen tuli mukanamme. Hän tuli katsomaan sitä, miksi sulake palaa. Joimme kahvia aluksi. Söimme Marja-Leenan tekemät ruuat. Joimme kahvia lopuksi.

16:ksi menin One Way-seurakuntaan. Jussi tuli kyydissäni kotiin. Puhuin em. seurakunnassa. Miika Gröngvist johteli tilaisuuden. Sain myös olla mukana siunaamassa yhtä uutta veljeä seurakunnan alkuvaiheen johtotiimiin - hän oli Samuli Lahtela. Oli ihan etuoikeus olla Samulia siunaamassa - olen saanut siunata hänet ja Sadun avioliittoon. Lopuksi joimme kahvit. Siunausta seurakunnalle.

Tultuani kotiin olivat Terhi-Marja, Emilia ja Daniel käymässä meillä asialla. Vaihdoin vaatteet ja ajelin takaisin kylälle. Kävin urheilukentällä 10 km lenkillä - joka toisen km:n juosta hissuttelin ja joka toisen kävelin. 

Palattuani laitoin tulen takkaan.

Iltapalaa ja teetä.

Sellainenhan se on ollut vuolijan pyhäpäivä.

Siunausta!

Ps. "Sinä kuulet nöyrien halajamisen, Herra, sinä vahvistat heidän sydämensä, sinä teroitat korvasi" (Ps. 10:18).

20181208

8.12.

Lauantaitapa. 0.6 astetta noustessa. Tero, Mari, Aaro ja Eelis olivat meillä edellisen yön - Nooa Danielin luona. Aamupalaa ja kahvia, ym. Meillä kyllä nyt loistelevat kyntteliköt ikkunoilla, kun Tero eilen net korjasi - lie 3-4 kpl korjaillut. Korjasi myös olohuoneen ilmaa liikuttavan "helikopterin". Vieläpä pakastimenkin, joka oli toimimaton. Miksipä ei se hoituisi alan insinööriltä. 

10 jälkeen lähtivät "Terot" ajelemaan kotia kohti. Luntakin oli sadellut. 

Luin Johanneksen evankeliumia. Valmistautumista päivän rukoustilaisuuteen.

Söimme vähän.

14:ksi ajelimme M-L:n kanssa helluntairukoushuoneelle Parannuksenteon ja parantumisen rukous- ja paastoajan rukoustilaisuuteen. Johtelin sen. Aluksi katselimme alle 3 min. videon perhe- ja sukuteemaan liittyen. Yhteislauluja lauloimme Jussi Rautasen säestyksellä ja Tarmo Moision esilaulannalla. Tarmo piti lyhyen puheen aiheeseen liittyen. Aiheena oli tänään: Perhekuntalaiset ja sukulaiset. Pitäydyimme rukouksissamme aiheessa. Johdettua rukousta. Mukana 12 henkeä. Mukava, kun Emilia ja Danielkin olivat lähteneet äidin kanssa mukaan.
Jokaisen rukoustilaisuuden osallistujat yhteenlaskien on ollut mukana 111 henkeä. Eri henkilöitä 46. Olen kiitollinen Jumalalle jokaisesta tilaisuudesta! Huomenna on viikon päätöstilaisuus, Rukousjuhla, klo 11 helluntaiseurakunnan rukoushuoneella, Matinkuja 1. Tervetuloa mukaan! Viikon "ohjelma" alla - viimeisen kerran.

Palailtuamme rukoustilaisuudesta maistui kahvi. Laitoin takkaan tulen. Mukavat tuoksut huushollissa - uunissa kun paistui Majakan jouluruokailuun tarkoitettu kinkku. 

Kävin valkoisella urheilukentällä 10 km kävelylenkillä. Uutta lunta satoi. Tuulikin välillä. Ainakin raikastui.

Iltapalaa ja kahvia/teetä.

Valmistautumista huomiseen tilaisuuteen.

Siunausta!

Ps. "Herran pelko on puhdas, se pysyy iäti. Herran oikeudet ovat todet, kaikki tyynni vanhurskaat. Ne ovat kalliimmat kultaa, puhtaan kullan paljoutta, makeammat hunajaa ja mehiläisen mettä. Myös sinun palvelijasi ottaa niistä vaarin, niiden noudattamisesta on suuri palkka" (Ps. 19:10-12).


20181207

7.12.

Meidän vuokratalossa nukuttiin tänään pitkään. No, mitä, kun valvottiin niin myöhään ja mentiin aikaisin nukkumaan. 0.4 astetta miinuksella noustessa. Hetken päästä satoi pienen hetken sakeasti lunta. Tero perheineen oli meillä edellisen yön - paitsi Aaro, joka eilen illalla jäi yöksi Timolle. Osa meistä nukkui vielä kun Parkkosen Hannu toi kinkun meille - Marja-Leenalle paistettavaksi ensi maanantain Majakan jouluruokailuun. No, minä en nukkunut ihan enää silloin, mutta melkein.

Söimme aamupalaa ja joimme kahvia, ym.

Luin Johanneksen evankeliumia.

Kävin urheilukentällä 10 km kävelylenkillä.

Palattuani kotiin olivat Aaro ja Mirokin jo meillä. Timo, Pia, Milema ja Minja tulivat heti myös. Samoin Terhi-Marja, Denis, Emilia ja Daniel - vai oliko Daniel tullut jo himpun aikaisemmin.

Niinpä saimme olla jälleen "perekuntana" yhdessä - melkein kaikki, paitsi Milka.

Kohtapa söimme hyvän aterian.

Kävimme saunassa - Minä, Tero, Timo, Milena, Daniel ja Nooa. Daniel ja Nooa kävivät ulkona aina löylyjen välissä - ja vaikka kuinka monta kertaa. Aarokin kävi vielä saunassa kun tuli kylältä, jossa kävi mummin kanssa apteekkiasioilla.

19:ksi menin helluntairukoushuoneelle Parannuksenteon ja parantumisen rukous- ja paastoviikon tilaisuuteen. Aiheena oli tänään: Israel ja muut kansat. Vein mukanani sinne "rekvisiitaksi" Israelin lipun ja muiden kansojen "edustajaksi" Venäjän, Suomen ja Marin tasavallan liput. Myös sinivalkoisen kynttilän. Johtelin illan - sen "näyn" mukaan kuin tätä viikkoa varten olen saamut. Alkusanojen jälkeen katsoimme alle 3 min. videon - ilman ääntä - Jerusalemista. Sen aikana siunasimme Israelia ja rukoilimme sen mukaan kuin kukin koki. Lauloimme kolme yhteislaulua, Jussi Rautasen säestyksellä ja Seija Suurosen esilaulannalla. Seija myös säesti kitaralla. Soile Ahola piti lyhyehkön puheen illan aiheeseen liittyen. Pari yhteislaulua. Rukoilimme Israelin puolesta erilaisin aihein. Kaksi yhteislaulua. Rukoilimme muiden kansojen puolesta erilaisin aihein ja näkökulmin. Seija Suuronen lauloi lopuksi saamansa laulun - oli hyvä laulu. Siunasimme Aholan Timoa ja Soilea tulevalle matkalle yhteen Afrikan maahan. Väkeä illassa oli 19 henkeä. Koin, että illassa oli hyvä henki - sellainen rukouksen henki. Siitä kiitos yksin Hänelle, jolle se kuuluu.

Huomenna on lauantai. Edes saunominen - jota met suomalaiset niin rakastamme - ei ole huomiseen rukoustilaisuuteen tulon esteenä, sillä se on klo 14. Tule mukaan ja ota toisiakin "följyyn!".Tämän jutun lopussa on rukousviikon ohjelma.

Tultuani kotiin, olivat "Timot" ja "Terhit" läht5eneet kotiin - Nooa oli mennyt yöksi heille Danielin mukana.

Join kahvia ja sen kanssa "palasta". Pian sen jälkeen vielä iltapalasta ja teetä, Teron perheen kanssa. Aaro meni vielä 23 maissa lenkille - oikea urheilija kun on: hyvä jalkapallomaalivahti.

Paljon on asioita, joista voi iloita.

Luin uutisista, että ev. lut. kirkon jäsenmäärä on alittanut 70 %. Kun on ennen tätä virkettä tuollainen lause, niin on väärinymmärrysten välttämiseksi sanottava, että siitä ei varmaan voi iloita. Kehityssuunta on ollut sellainen. Olihan kirkko joskus toisenlainen. Ajattelen kyllä niin, että jos niissä, jotka eroavat on julki jumalattomia ihmisiä, niin onko se niin suuri vahinko, jos eroavat. Tämä taas ei tarkoita sitä, että heihin tulisi suhtautua välinpitämättömästi. Ei, vaan heidänkin puolestaa on rukoiltava ja heidät on pyrittävä tavoittamaan evankeliumilla. jeesus on valmistanut pelastuksen heille, niinkuin meillekin. Eihän se kuuluminen johonkin uskonnolliseen yhteisöön ole mikään itseisarvo.

Siunausta!

Ps. "Yltympäri jumalattomat rehentelevät, kun kataluus on päässyt valtaan ihmislasten seassa" (Ps. 12:9).


6.12.

Hyvää 101 v Itsenäisyyspäivää sinulle - ja Suomelle! Se, että näin on, on kokonaan Jumalan armoa. Saamme - ja meidän tulee - kiittää siitä Jumalaa.

Sydämelliset nimipäiväonnittelut Ilolan Nikolle!

Hyvissäajoinhan sitä tuli noustuksi tähän "Suomen päivään". 0.2 astetta silloin miinuksella. Aamupalaa ja kahvia. Luin Johanneksen evankeliumia. Rukousta. Vähän vielä lisää kahvia ja pientä palaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Laitoin linnuille siemeniä.

Valmistautumista päivän rukoustilaisuuteen.

Ajelimme M-L:n kanssa helluntairukoushuoneelle, jossa alkoi klo 14 Parannuksenteon ja parantumisen rukous- ja paastoviikon tilaisuus. Johtelin tilaisuuden. Laulut siihen oli valinnut Jussi Rautanen. Hän säesti ne ja esilaulajana toimi Seija Suuronen. Laulut olivat hyvin aiheeseen sopivia - niinkuin aikaisemmissakin viikon rukoustilaisuuksissa. Monet niistä suoranaista rukousta. Rukousaiheena oli tänään: Suomi. Aloitimme tilaisuuden Maamme-laululla. Kuuntelimme 45 sek. ajan aitoa äänitystä sodasta - mm. jatkuvaa rumputulta. Siellä ei ole ollut mukava olla. Sen päälle lauloimme virren: Sun kätes Herra voimakkaan. Hannu parkkonen piti aiheeseen sopivan lyhyen puheen, jossa hän luki myös presidentti Kyösti kallion rukouksen, jonka hän rukoili Itsenäisyyspäivänä, v. 1940, viikko talvisodan syttymisen jälkeen. Sellainen presidentti sattui "siihen saumaan". Kyösti Kallio kuoli 18.12.1940, Helsingin rautatieasemalla.

Katselimme ja kuuntelimme myös alle 6 min. kestävän videon, jossa haastateltiin rovasti Päivö Parviaista, joka oli silloin 102 v. Hän myös rukoili siinä Suomen puolesta, johon yhdyimme. Päivö parviainen kuoli 102 vuotiaana. Tilaisuudessa oli johdettua rukousta. Väkeä oli tullut kokoon 13 henkeä. Uskon, että tämänkin päivän rukouksilla on merkitystä. Näin uskon Sanan pohjalta. Veimme kotoa tilaisuuteen neljä sinivalkoista kynttilää ja pienen Suomenlipun. Yhteensä Ma. - To. rukoustilaisuuksissa on ollut 40 eri henkilöä. Kiitos siitä Jumalalle!

Ajelimme rukoustilaisuudesta suoraan Höytiälle - M-L, minä ja Raija, Pian äiti. Menimme vanhimman lapsenlapsemme 18 v syntymäpäiville. Siellä olivat paikalla jo Denis, Terhi-Marja, Emilia ja Daniel, sekä Pian veli, Tero, vaimonsa Annelin, sekä kahden lapsensa kanssa. Heti saapuivat myös Tero, Mari, Aaro, Eelis ja Nooa. Paikanpäällä olivat tietenkin kaikki Timon perheen jäsenet. Pääsimmekin heti syömään ja juomaan monenlaisia tarjoiluja. Kun siitä oli selvitty, lauloi Timo Milkalle joskus tekemänsä laulun. Minä puhuin - en mitään hyvää puhetta osannut pitää, vaikka olisin halunnutkin. Puhuin kuitenkin sen, mikä oli sydämelläni - eikä sitä tarvitse ujostella puhua. Muutkin siinä sitten jotakin "sattumuksia" toivat esille Milkasta. Kyllähän sitä saa olla kiitollinen sellaisesta tyttärestä. Siunausta ja johdatusta Milkalle tulevaan elämään! Ensimmäinen lastenlapsi on tullut aikuiseksi. Jos Jumala suo, niin kahdeksan tulee vielä hänen perässään täysi-ikäiseksi. Jumala heistä jokaista siunatkoon. Minjakin jo seisoo ilman tukea. Ja kun tukea ottaa, niin tekee liikkeitä kuin ballerina - pukeutuminenkin oli tänään kuin ballerinalla. Katselimme yläkerrassa tykin kautta presidentinlinnan Itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Timo ja Pia toivat sinne vielä suuhunpantavaa.  Kiitos juhlista!

Emilia tuli meidän kyydissämme kotiin. Isä ja äiti jo aikaisemmin. Veimme Raijan kotiinsa. Mitähän lienee ollut 22.30. maissa kun olimme kotona. Tero perheineen oli pihassamme odottamassa. Daniel tuli heidän kyydissään kotiin. Aaro oli jäänyt Timolle. Laitoin tulen takkaan. Söimme iltapalaa ja joimme teetä. Sain Vielä yhden Isänpäivälahjan - teron perheeltä - mukin, jossa on kyljessä kuva terosta, Aarosta, Eeliksestä ja Nooasta. Ei muuta kuin kiitellään!

Rukousviikko jatkuu. Tervetuloa huomenna - perjantaina - klo 19 helluntairukoushuoneelle. Rukousaiheena on: Israel ja muut kansat. "Ohjelma" viikosta jutun alla.

Taisinhan 01 jälkeen painua pehkuihin.

Siunausta!

Ps. "Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä" (Sananl. 14:34).


20181205

5.12.

Hyvissä ajoin pystyyn. Plussalla 2.3 astetta. Aamupalaa ja kahvia. Kävin viemässä Emilian ja Danielin kouluun 8:ksi. Vesitihkuinen sää. Ei valittamista. Palattuani kotiin vähän kahvia ja palasta lisää - kevyesti. Luin Johanneksen evankeliumia. Rukousta. Vähän myöhemmin Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Kynttilän, ja jouluisten valojen luodessa lämmintä tunnelmaa. 

Valmistautumista illa rukoustilaisuuteen.

14 kävin hakemassa Danielin ja Emilian meille koulusta.

Ruokaa ja kahvia.

Kävin urheilukentän vähälumisella radalla kävelemässä 10 km. Välillä tuuli melkoisesti.

19:ksi ajelimme M-L:n kanssa helluntairukoushuoneell Parannuksenteon ja parantumisen rukous ja paastoajan rukoustilaisuuteen. Aiheena oli tänään: Kotipaikkakunta. Johtelin illan, niinkuin olen saanut sydämelleni. Yhteislaulujen valinnasta, säestyksestä ja esilaulannasta vastasi Jussi Rautanen. Timo Ahola piti lyhyen puheen illan aiheeseen liittyen. Rukoilimme johdetusti. Mukana oli 21 henkeä. Iloitsin kun Emilia ja Danielkin olivat Isän ja äidin kanssa tilaisuudessa. Olemme pyrkineet etenemään illoissa sen mukaan kuin Jumalan vaikutus alunperin oli. Päivittäin rukoukseen johdattaminen sen mukaan kuin on herran edessä koettu. Tarvitsemme juuri tätä. Tämäkin viikko kantaa hedelmää. Ei ole turhaa lähestyä Jumalaa. Kun niin teemme, Hän on luvannut lähestyä meitä. Voimme lähestyä Häntä siksi, että Hän on ensin lähestynyt meitä Pojassaan.

Vietämme kotimaamme Itsenäisyyspäivän aattoa. Huomenna - Suomen 101 v Itsenäisyyspäivänä - on rukoustilaisuus klo 14 helluntaiseurakunnan rukoushuoneella. "Ohjelma" viikosta tämän jutun lopussa. Rukousaiheena on silloin: Suomi. Meillä on etuoikeus rukoilla kansamme puolesta. Kannattaa "ottaa asiakseen" tulla mukaan.

Tulimme kaupan kautta kotiin.

Laitoin tulen takkaan. Iltapalaa ja teetä.

Siunausta!

Ps. "Älkää olko niinkuin järjettömät orhit ja muulit, joita suitsilla ja ohjaksilla, niiden valjailla, suistetaan, muutoin ne eivät sinua lähesty. Jumalattomalla on monta vaivaa, mutta joka Herraan turvaa, häntä ympäröitsee armo. Iloitkaa herrassa ja riemuitkaa, te vanhurskaat, ja veisatkaa ilovirsiä, kaikki te oikeamieliset" (Ps. 32:9-11).


20181204

4.12.

Nousu ylös sängystä tapahtui hyvissä ajoin. Miinuksella 3.7 astetta. Kynttilä palamaan ja aamupalaa, ynnä kahvia. Kävin viemässä Danielin ja Emilian kouluun 8:ksi. Vähän kahvia ja palasta vielä palattuani kotiin. Luin Johanneksen evankeliumia. Marja-Leena luki paikan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Jatkoin sohvalla.

11:ksi ajelin Päivärukoushetkeen helluntairukoushuoneen alakertaan - 6 henkeä.

Ruokaa ja kahvia.

Valmistautumista illa rukoustilaisuuteen.

14 kävin hakemassa Danielin koulusta - meni kaverilleen. Emilia oli jo äitsyn kaa mennyt koulusta.

Kävin urheilukentän lumisen rapealla radalla 10 km kävelylenkillä - lumelle sateli vettä ja kun oli pakkasta hiukkasen, niin tuli kiiltävän rapeaksi. 

Hyvissä ajoin menimme M-L:n kanssa helluntairukoushuoneelle Parannuksenteon ja parantumisen rukous- ja paastoviikon rukoustilaisuuteen. Se alkoi klo 19. Johtelin illan. Jussi rautasen valitsemia yhteislauluja lauloimme hänen säestyksellään ja Maju Ahon esilaululla.Aiheena tänään oli: Seurakunnat. Lyhyen puheen aiheesta piti Jukka Oittinen. Johdettua rukousta. 20 henkeä oli paikalla tänä iltana. Emiliakin tuli iltaan äitsyn kaa. Eri henkilöitä eilen ja tänään on ollut rukoustilaisuuksissa yhteensä 35 henkeä. Uskon, että "hyvä kello kauas kuuluu" tilaisuuksista, niissä mukana olleiden kautta. 

Huomenna on myös rukousilta samassa paikassa klo 19. Aiheena: Kotipaikkakunta. Rukousviikon "ohjelma" jutun lopussa. Tulehan mukaan! Rukous on perusasioita - ensiksi ja jatkossa - rakentaessamme elämäämme ja seurakuntien elämää Kristus-perustalle. 

Kotona iltapalaa ja teetä.

Siunausta!

Ps. "Minun jalkani seisoo tasaisella maalla; seurakunnan kokouksissa minä kiitän Herraa" (Ps. 26:12).




20181203

3.12.

Noustessamme maanantaihin oli miinuksella 2.8 astetta. Aamupalaa ja kahvia. Kävin viemässä Emilian ja Danielin kouluun 9:ksi. Vielä kahvia ja vähän palasta. Luin Johanneksen evankeliumia. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. 

M-L kävi kylällä kauppa-asioilla.

Vähän söimme. Kahvia.

13 hain Danielin koulusta meille. 14 Emilian.

Kävin 10 km kävelylenkillä urheilukentän lumisella radalla. Kylmää vinkaa välilä.

Palattuani lenkiltä laitoin tulen takkaan.

Hyvissä ajoin lähdin helluntairukoushuoneelle, jossa alkoi klo 19 ensimmäinen Parannuksenteon ja parantumisen rukous- ja paastoajan tilaisuus. Johtelin illan. Aiheena oli tänään Uskovien henkilökohtainen elämä. Yhteislaulut olivat Jussi Rautasen valitsemia. Hänen säestyksellään ja Seija Suurosen esilaulannalla lauloimme laulut. Hyväsanomaisia lauluja. Paavo Pitkänen piti lyhyen puheen aiheeseen liittyen. Hyvä puhe. Johdettua rukousta. Väkeä oli 22-23 henkeä. Terhi-Marja, Denis, Emilia ja Danielkin olivat.

Huomenna on samassa paikassa tilaisuus klo 19. Laitan taas jutun loppuun infoa viikosta. Tervetulia - tai tarvetuloa, niinkuin infon lopussalukee- sillä tarvetta on.

Kotiin palattuani iltapalaa ja teetä. Vähän kevennetyllä ruuan puoleen olemme tänään olleet - kun ei ole ollut tarkoituksena koko aikaa paastota.

Siunausta!

Ps. "Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua" (Ps. 4:9).


20181202

2.12.

Eilissä päivänä unohdimme onnitella Aaro teronpoikaa oskarin päivän johdosta. Tehen sen nyt: Syd. onnittelut!

Sunnuntai. 2.2 plussalla noustessamme. Aamupalaa ja kahvia. Luin Johanneksen evankeliumia. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. 

Menimme M-L:n kanssa rukoushetkeen helluntairukoushuoneen alakertaan - 8 henkeä. haimme mennessämme Salmen mukaan.

11 alkoi yläkerrassa Ehtoollisjuhla. Jouko Reenilä johti. Kuoro lauloi. Myös Jippii-kuoro Ilontuojat. Emiliakin siinä mukana. Entinen pastoripariskuntamme - Kai ja Marjo Partti - vieraili. Kai piti hyvän saarnan - joka kannattaa kuunnella uskotv:stä Saarijärven helluntaiseurakunnan kohdalla. Myös Marjo käytti puheenvuoron. Annoin infoa huomenna alkavasta Rukous- ja paastoviikosta. Vietimme ehtoollista - eli osallistuimme herran pöytään. Kokouksen jälkeen oli alakerrassa kahvitarjoilu.

Rukoushuoneelta tulimme suoraan kotiin. 

Antti kävi meillä. laittoi kuvia tietokoneelle - joimme kahvia/teetä. Laitoin tulen takkaan.

Kävimme M-L:n kanssa 1 h rauhallisella "käyskentelyllä" Tarvaalan suunnassa. Minä tököttelin sauvojen kanssa, M-L ilman.

Poljin 30 min. kuntopyörää.

Katselimme joitakin ohjelmia TV7:sta. Iltapalaa ja teetä siinä samalla.

Siunausta!

Ps. "Viisaitten sanat, hiljaisuudessa kuullut, ovat paremmat kuin tyhmäin päämiehen huuto" (Saarn. 9:17).

Huomenna se alkaa. Tervetuloa mukaan!:


20181201

1.12.

Niimpä se sitten alkoi - joulukuu. Varsinkin lapsena odotettu. Nousimme hyvissä ajoin. Plussalla 0.6 astetta. Aamupalaa ja kahvia. Luin Johanneksen evankeliumia.

9.15 lähdimme Marja-Leenan kanssa kylälle, Majakalle, Joulumyyjäisiin. M-L:lla leipomuksia mukanaan. Monenlaistahan sinne olivat ihmiset myytäväksi tuoneet. Terhi-marja oli siellä kahviosastolla. Sinne minäkin jäin "istua kojottelemaan", arpoja ostamaan ja kahvia juomaan. 10 aikaan myyjäiset alkoivat, 12 aikaan loppuivat. Tulimme M-L:n kanssa kotiin.

M-L laittoi ruokaa - paistettuja muikkuja ja höyryttämällä kypsennettyä lanttua. kahvia.

Loikoilua ja kirjan lukemista.

Tyhjensin tuhkat takasta ja sytyttelin siihen valkean.

Denis soitti saunaan. niimpä menimme M-L:n kanssa - hän ei saunaan. Deniksen ja Rautasen Jussin kanssa saunoin. 

Soittelin velimiehelle kotipuoleen.

18:ksi menin käymään kylällä, Majakalla. Siellä olivat Denis ja Antti odottelemassa nuoria Iltamajakkaan. Tarjoilua olivat jo laittaneet valmiiksi. Minäkin siinä kahvia ryyppäilin ja tarjottavaa maistelin. Rukoilimmekin yhdessä heidän ja Rautasaaren Vesan kanssa, joka oli tullut piipahtamaan tien toisella puolella olevista moottoripyöräkerhon tiloista - jossa myös on nuorille ilta lauantaisin. Jumala siunatkoon työn molemmissa paikoissa.

Kotiuduttuani vielä iltapalaa ja teetä. 

Siunausta!

Ps. "Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme jeesuksen Kristuksen kautta! Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa" (1. Kor. 15:57-58).


20181130

30.11.

Ensimmäinen lapsenlapsi tuli tänään täysi-ikäiseksi. Täältä meiltä lähti päivänsankarille tällainen onnitteluviesti (jonka tähän tallennan):

"Hej, Milka! Ensimmäinen niistä - lapsosten lapsosista - täysi-ikäinen! Ja se olit sinä, Milka! 8 muuta astelee - tai kiitää - perässä. Kun niin nopsaan nuo vuodet vierivät. Sytkyt - sydämelliset - onnittelut sinulle 18 v johdosta! Olet kaikinpuolin huipputyyppi! Iloitsemme täällä kaukana maalla sinusta ja siitä, että saamme olla sinun vaari ja mummi! Rukoilemme päivittäin puolestasi, että voisit kokea elämän Jumalan siunauksessa ja johdatuksessa. Se on paras elämä - tulla siunatuksi, olla siunaukseksi ja elää Jumalan kunniaksi. Ps. 73.28 kun on sydämemme kaipaus, niin elämä on elämisen arvoista - se on Jumalalle alisteista elämää, jossa voi kokea sen, mitä minulle on tarkoitettu ja miksi elän. Voit olla esikuvana toisille - myös serkuille ja sisaruksille, 1. Tim. 4:12,15. Sinua siunaten ja onnitellen! Vaari ja mummi."

Mummilta meni vielä toinen viesti myös.

Pietilän Antille sydämelliset nimipäiväonnittelut!

0.2 astetta plussalla noustessani. Aamupalaa. Kävin viemässä Danielin ja Emilian kouluun 8:ksi. Harmaata. Jatkoin aamupalaa ja kahvinjuontia. Luin Johanneksen evankeliumia. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Joitakin valmisteluja Rukous- ja paastoviikkoa ajatellen, joka on ensi viikolla.

12 kävin hakemassa Danielin koulusta meille. 13 Emilian.

Ruokaa ja kahvia. M-L leipoi huomisiin seurakunnan myyjäisiin.

Kävin 8.3 km kävelylenkillä Tarvaalan suunnassa. 2 astetta plussalla.

Loikoilin. Poljeskelin 34 min. kuntopyörää ja luin samalla kirjaa.

Laitoin tulen takkaan.

Iltapalaa ja teetä.

21:ksi menin One Way-seurakuntaan, jonne oli tänään ilmoitettu ensimmäinen Perjantai kristukselle-ilta. Olin pyydetty puhumaan. Meitä oli 6 henkeä. Rukoilimme ja joimme kahvia/teetä ja otimme hyviä tarjoiluja.

Siunausta!

Ps. "Turha on sotaratsu auttajaksi, ei pelasta sen suuri väkevyys" (Ps. 33:17).


20181129

29.11.

Arkisen ja yksinkertaisen elämän muistiinmerkintöjä - sellainenhan se vuolijan ns. blogi on. Nousimme sängystä tänäänkin. 4.0 kylmässä silloin. Vähän aamupalaa ja kahvia. Sitten kävin viepäsemässä Danielin ja Emilian kouluun 8:ksi. Palattuani käväisin hakemassa puut ja tuikkasin takkaan tulen. Jatkoin aamuisen palan ja -kahvin nauttimista. Luin Johanneksen evankeliumia. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Valmistautumista ensiviikon rukoustilaisuuksiin.

12 hain Emilian koulusta meille. 

13 hain Danielin koulusta meille.

Kohtapa sitä sitten taas syötiin - ja kahviakin juotiin, tosin vain minä - siis sitä kahvia.

Olen tänäänkin lueskellut aina jossain välissä Mika Niikosta kertovaa kirjaa - ja sain sen loppuunkin. Onhan se Mikalla värikäs elämä ollut - ja voihan se olla, että väriä löytyy jatkossakin. Uskoontulo on ollut pohja, joka on miestä vienyt mielenkiintoisiin tehtäviin.

Terhi-Marja haki töistä tullessaan lapset meiltä.

Kävin 8.3 km kävelylenkillä Tarvaalan suunnassa. Ei sattunut polveen. nollasää, kova tuuli.

Palattuani lenkiltä poljeskelin kuntopyörää 30 min. Samalla luin kirjaa.

Iltapalaa ja kahviakin tuli nautituksi. M-L leipoi - lienee seurakunnan joulumyyjäisiin

Jatketaan - niin, millä tiellä aiot jatkaa?

Siunausta!

Ps. "Turvaa Herraan ja tee sitä, mikä hyvä on, asu maassa ja noudata totuutta; silloin sinulla on ilo Herrassa, ja hän antaa sinulle, mitä sinun sydämesi halajaa" (Ps. 37:3-4).

.