20190418

18.4.

10.7 astetta lämmintä auringossa - silloin kun nousimme. Aamupalaa ja kahvia. Luin Hebrealaiskirjettä. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. 

Kiirastorstaita eletään. Jeesuksen kärsimystien alkua Getsemanessa muistelemme - noin yleisesti ottaen kristikunnassa. Olihan se todellisesti "äärimmäinen tuska" - niinkuin Raimo Salo illalla saarnassaan totesi. Sana äärimmäinen on siinä todellisessa merkityksessään käytössä: Ja he tulivat maatilalle, jonka nimi on Getsemane; ja hän sanoi opetuslapsillensa:"Istukaa tässä, sillä aikaa kun minä rukoilen." Ja hän otti mukaansa Pietarin ja Jaakobin ja Johanneksen; ja hän alkoi kauhistua ja tulla tuskaan" (Mark.14:32-34).  "Ja kun hän oli suuressa tuskassa, rukoili hän yhä hartaammin. Ja hänen hikensä oli niinkuin veripisarat, jotka putosivat maahan" (Luuk. 22:44). Jeesus koki kaiken sen sinun ja minun tähteni - syntiemme tähden. Koko maailman syntivelan tähden. Sydämestäni kiitän Jeesusta suuresta pelastuksesta!

Kevään lämpimin päivä. Kävin 8.3 km kävelylenkillä Tarvaalan "aurinkoisella baamalla". Vaikka on paljon kiitosaiheita, isompia ja pienempiä, niin lenkillä iloitsin siitä kun kävelytekniikka tuntui mukavalta. En siihen oikein muuta selitystä löytänyt kuin sen, että oli niin lämmin ilma. Minulle sellainen hyvin sopii, sillä olen näitä ns. veteraaniaikaisia - nyk Aikuisurheilua liittoineen - ennätyksiäni kävellyt juuri helteillä. Mutta, se siitä ja sen kestävyydestä.

Palattuani kotiin ruokaa ja kahvia.

Kävimme M-L:n kanssa kylällä - hakemassa seurakunnan pöytäliinoja pesulasta M-L:n syntymäpäivätilaisuuden jäljiltä, kaupassa, jne.

Kävin saunassa hikoilemassa.

18:ksi ajelimme M-L:n kanssa helluntairukoushuoneelle Ehtoollisjuhlaan. Mennessä haimme Salmen mukaan. Sven Loosen juonteli tilaisuuden alkuun. Hän ja lapset esittivät "kuvaelman" Jeesuksen ja opetuslasten pääsiäisaterialta, jossa Jeesus pesi opetuslasten jalat ja asetti ehtoollisen. Jukka Oittinen toimi esilukijana. Ilontuojat lauloi. Daniel soitti bassoa - se olikin ensimmäinen kerta kun näin Danielin bassonvarressa tuollaisessa esiintymistilanteessa. Toivottavasti niin tulee tapahtumaan jatkossakin. Voihan sinne tulla kitarakin mukaan. Muutama yhteislaulukin oli. Jouko Reenilä puhui lyhyesti. Hän antoi minulle mahdollisuuden lyhyesti kertoa Sytykkeitä Rukouselämään -kirjasen painosta tulosta tällä viikolla. Otin häneen päivällä yhteyttä ja sovin tällaisesta mahdollisuudesta. Halukkailla oli mahdollisuus ostaa kirjoja. Varat menevät lyhentämättöminä sukulaiskansojemme parissa tehtävään lähetystyöhön. Osallistuimme ehtoollisen viettoon. Lapsille oli pyhäkoulu.

Ajellessamme kotiin näkyi pyöreä, vaalea, kuu vastapuolella kuin auringonlasku samaan aikaan.

"Jos hiljennyt Herran edessä, ja huudat häntä salaisessa rukouksessa, Pyhä Henki sanoo sinulle selvästi: Jumala on kanssasi. Hän ei ole hyljännyt sinua. Hän näkee sinut ja tuntee kärsimyksesi" (David Wilkerson, Jumalan rakastetut, KKJMK OY 2010, s. 84).

Siunausta!

"... Mutta he huusivat vastaan ja sanoivat: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse hänet!" ...
Mutta he ahdistivat häntä suurilla huudoilla, vaatien Jeesusta ristiinnaulittavaksi; ja heidän huutonsa pääsivät voitolle. Niin pilatus tuomitsi heidän vaatimuksensa täytettäväksi..." (Luuk. 23:21, 23, 24).




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti