20190404

4.4.

7 aikaan 4.2 astetta lämpimän puolella. Harmaahkoa. Aurinko kyllä kuumotteli. Kahvia ja aamupalaa. Kävin viemässä Emilian ja Danielin kouluun 8:ksi. Palattuani vielä jatkoin kevyttä aamupalaa ja kahvia. Luin 1. Timoteuskirjettä. Vähän loikoilua ja rukouksen hengessä olemista. Marja-leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Menin halkomaan pöllejä Deniksen ja Terhi-Marjan pihaan. M-L polkaisi pyörällä kylällä kaupassa. Hain 13 Danielin ja Emilian koulusta. Emilia joutui odottelemaan tunnin - piti hakea jo klo 12. Daniel jäi kotiin, Emilia tuli käymään meillä. Otettiin vähän suuhunpantavaa ja sitten menin takaisin rantteelle, pöllikasan ääreen. Emilia tuli mukanani kotiin.

Jatkoin halkomista liki 16. Terhi-Marja ennätti tulla kotiin töistä. 

M-L paisteli kakunpohjia ja teki valmisteluja niiden koristelemiseen.

Menin - M-L lähti mukaan - 19:ksi saunaan Deniksen kanssa, kun hän soitteli siitä.

Kotona iltapalaa - kaupan pizzaa.

"Sinä uskot. Kysyn: Keneen luotat? Kristitty ei välttämättä luota Herraan.

Uskosi on ehkä uskoa itseesi.

Joskus et ehkä kysy Herralta, mitä sinun tulisi tehdä, tai ongelmista, joita kohtaat. Ehkä yrität omin voimin taistella tilanteesta ilman kenenkään apua. Tämä on surullista ylpeyttä. Ehket todella usko, että Jumala auttaa sinua, jos pyydät Hänen apuaan.

Monet pyytävät Jumalaa auttamaan vaikeissa tilanteissa, kun ymmärtävät, etteivät omat voimat riitä. Rukous kuuluu silloin usein: Auta minua tekemään se.

Jeesus painottaa voimakkaasti, että Jumala tahtoo toimia lastensa puolesta Hänen tähtensä. Jeesus tahtoo, että pyydät Jumalaa tekemään jotakin sinun tähtesi, vaikuttamaan puolestasi tarpeissasi. Hän tahtoo sinun tietävän, että Hän on uskollinen ja luotettava. Hän ei tahdo pettää sinua, jos turvaat Häneen" (Colin Urquhart, Kaikki mitä te anotte, Pergamon, s. 79).

Siunausta!

Ps. "Jeesus vastasi ja sanoi heille: Pitäkää usko Jumalaan. Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: "Kohoa ja heittäydy mereen", eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi" (Mark. 11:22, 23). 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti