25.6.
Tiistai. Noustessamme siihen oli lämmintä 20.2 astetta. Pilvipoutaista. Tuuleskeli. Aamupala ja kahvia. Luin Psalmien kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
Pride-viikko Helsingissä jatkuu. "Uskonnollinen osa" luterilaista kirkkoa on siellä mukana myös. Valitettavasti se tarkoittaa, että kirkko - arkkipiispan virallista hyväksymistä myöten - on siellä kirkkona mukana. Ei vain jotkut Helsingin seurakunnat. Minulla oli ihan erilainen käsitys arkkipiispa Luomasta. Monenlaista ohjelmaa on kirkolla Pride-viikkoon liittyen. Kunnioitan Päivi Räsästä! Hän on ollut suoraselkäisesti seisomassa Jumalan Sanan perustalla. Eihän uskovainen ihminen voi olla muuta mieltä tästä asiasta. Meidän tulee muistaa häntä rukouksin.Päivi Räsänen on siunaukseksi kansallemme. Muistetaan rukouksin myös ihmisiä, jotka ovat tekemässä syntiä väärissä sukupuolisuhteissa - olkootpa heteroita, homoja, tai muita. Niitähän on kuulemma useita muitakin nimityksiä erilaisille sukupuolisille suuntauksille. Jokainen meistä on synnin tähden erossa Jumalasta ja tarvitsemme pelastusta, syntien anteeksiantamusta. Jeesus kuoli kaikkien puolesta Golgatalla ja sovitti syntimme Jumalan edessä. Voimme rukoilla myöskin sitä, että Jumala osoittaisi tämän viikon aikana selkeästi sen, mitä mieltä Hän on tästä Pride-viikosta. Synti kaikissa muodoissaan on kansakunnan häpeä ja anteeksisaamattomana johtaa ihmisen iankaikkiseen turmioon, kadotukseen.
M-L kävi kylällä kauppa-asioilla.
Ruokaa ja kahvia.
15 menimme hakemaan Emilian ja Danielin - Daniel oli koulukaverin kanssa virvelöimässä - ja ajelimme Höytiälle "Timoille." Leikkimään Milenan ja Minjan kanssa. Pia oli kotona. Terhi-Marja oli myös tullut töistä sinne. Olivat menossa "jonnekin metsään" työporukalla. Pia lähti hieman ennen - samoihin juttuihin taisi. Timo, Miro, Milena ja Minja olivat viemässä Milkaa jätskinmyyntiin nelostien varteen. Pian tulivat kotiin. Timo paisteli muiurinpohjalla lettuja terassilla. Kahvin, ym. kanssa niitä söimme.
Ennen 20 lähdimme kotia kohti. Sateli vettä. Uuraisten keskustassa siirtyivät Emilia ja Daniel äidin autoon, joka oli jo tullut "metsäkeikalta."
Aikalailla oli satanut vettä meilläkin. Poljin stepperiä 30 min. jääykimmällä. Tuntui, että eipä enempää tarvinnut polkeakaan. Sai kunnon hien.
Iltapalaa ja teetä.
Nuotioiltaa ajatellen "alkuvalmisteluja."
Siunausta!
Ps. "Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä" (1. Kor. 6:9-11).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti