27.6.
Eipä ne Mäntyluodon asukit - Daniel, mummi ja vaari - kiirettä pitäneet ylösnousun kanssa. No, menihän se iltapuoli niiden hyttysten kanssa taajomiseksi. Pilvipoutaista. Tuuleskeli. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia, ym. Luin Psalmien kirjaa. Rukoilimme yhdessä.
Puistelimme Danielin kanssa matot, ym:t. M-L siivoili mökkiä. Danielin kanssa soutelimme Selkäsaaren kupeelle - 20-25 min. Soutelimme, koska eilisillan kalareissulla moottori lakkasi käymästä, eikä suostunut käyntiin. Olikin aikamoinen tuuli. Daniel onki pohjaongella ja minä olin airoissa - pitelin venettä paikoillaan. Olisi meillä "riippakiviäkin" ollut, mutta homma toimi näinkin hyvin. Ja kalaa tuli - isoja ahvenia. Löysimme Selkäsaaren pohjoispuolella olevan saaren läheltä sellaisen "silmäkkeen", josta nousi isoja ahvenia paljon. Kävin Selkäsaaressa maissa ja samalla tein myös vastan.
Paluumatkalla pääsimme miltei ilmaista kyytiä, kun oli kova myötätuuli. 17 maissa olimme Mäntyluodossa.
Söimme ja joimme kahvia.
Daniel perkasi kalat. Niitä oli 43 kpl. Isoja ahvenia. Sahailin saunapuiksi puista tippuneita isoja oksia. Yksi oli koivun haara, josta tein pari vastaakin. Tuuli oli kova ja pohjoisesta. Ei kuitenkaan kovin kylmä.
M-L paistoi "urakalla" ahvenia. Osan paistinpannulla ja osan kaasuhellan uunissa. Danielin kanssa söimme niitä urakalla. Oli niistä vielä jäämäänkin.
Laitoin saunan lämmite. Daniel kiipeili suurella kivella.
Kävimme Danielin kanssa saunan löylyissä. Selkäsaaressa tehdyllä hyväntuoksuisella vastalla vastoimme. Auringonlasku oli kaunis, koska sen edessä ei ollut pilviä. Auringonsilta oli silmiä häikäisevän kirkas. Myöhään meni aurinko taivaanrannan taakse.
Tänään polttelimme hyttyskierukkaa, joten hyttysistä ei ollut haittaa nukkumaan käydessämme myöhään, eikä yölläkään
Suviseuraradiota olemme kuunnelleet tänään, niinkuin eilenkin. Tulee lähetyksiä Muhokselta Suviseuroista. Hyviä puheita ja virrenveisuuta. Ei valoja, eikä savuja. Ei kaikissa tilaisuuksissa "samanlaista jumpsutusta". Vanhemmat ja nuoret laulavat samoja virsiä ja Siionin lauluja.
Tämänkin päivän jutun kirjoittelin vasta kotona 28.6., siksi, kun ei ollut sitä "välinettä" mukana, jotta olisi voinut sieltä lähetellä.
Siunausta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti