20190718

17.7.

Lapinmatkalaiset nousivat vaunussaan klo 7. Sää oli autinkoinen. Palojärvi välkehti. Luin Psalmien kirjaa. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Laitoimme asiat lähtökuntoon.

8.20 huippeilla suuntasimme Avensiksen nokan ja "leppäkerruvaunun" etelää kohti - ja kyllähän sitä alamäkeä mukava on lasketella. Ajoimme vielä lenkin Leppäjärvellä Peltotievantien kautta. Titutimme kirjoittamani kirjasen: Sytykkeitä Rukouselämään Tapio ja Pirjo Huttusen postilaatikkoon - se kun nääs unohtui vaunuun käydessämme heillä. Myös Salmen Ullalle kävimme vielä viemässä kirjan, joka oli minulla lainassa vaunulla.

Kolarin kohdilla Marja-Leeba kävi kaupassa. Samalla siinä joimme vaunussa termoskahvit.

Korpikosken kohdalla - Pellon alapuolella - ostimme grillista paistettuja muikkuja ja söimme vaunussa. Olivat hyviä ruisleivän kanssa.

Haarakankaan P-paikalla - Oulun yöpuolella - keitimme kahvit vaunussa.

Kotona olimme ennen 23. Matka meni hyvin - niinkuin koko matkakin.

Sydämelliset kiitokset kaikille tapaamillemme tutuille ihmisille Lapissa! 

Emme alkaneet vaunusta tavaroita kantelemaan. Vain kylmää tarvitsevat ruuat otimme jääkaapista pois, että saimme sen sammuttaa.Pötkimme vain sänkyyn peiton alle.

Oli mielenkiintoistanähdä meille historiallisia valokuvia vieraillessamme Rantatalon Kallella ja Kyllikillä matkan aikana. Ollessamme heillä tuli siihen piipahtamaan myös Matti, heuidän poikansa, joka oli meidän Timon luokkakaveri Enontekiöllä aikoinaan. Matti meni ja haki kirjahyllystä valokuvakansion ja sanoi, että löytyisiköhän tuosta tuttuja. Albumi oliedesmenneen Armas - Aadolf - Kelottijärven, Kyllikin isän albumi. Armas on myös tunnetun evankelistan, Joonas kelottijärven veli. Olihan siellä albumissa kolme kuvaa, joissa oli tuttuja. Kuvat oli otettu vuonna 1978, syyskuussa, ollessamme matkalla Kiirunaan, minun ja Marja-Leenan kastetilaisuuteen. Kuvat oli otettu Ruotsin puolella, Sopperossa, Armas Kelottijärven pihassa. Kuvista löytyi: Minä ja Marja-Leena, aikalailla hoikkina, meidän tyttäremme, Terhi-Marja, aika pienenä tyttönä (synt. -73), meidän poikamme, Tero, vähän siskoaan isompana (synt. -70), kastajamme, Joonas Kelottijärvi, hänen vaimonsa, Hilkka Kelottijärvi, Armas Kelottijärvi, sekä hänen vaimonsa. Kun M-L lähettikuvat "vatsapissa" perhekuntalaisillemme, niin pojaltamme, Timolta (s. -79) tuli viesti, että on se hänkin niissä kuvissa mukana. Niinkun olikin - äidin "masussa" vielä. Hän syntyi seuraavassa Maaliskuussa. Muistan vieläkin miten hyvälle maistui poronsydän-makaroonimuhennos - ja suolasiiat - joita söimme Sopperossa, Armaksella. Tietenkin - niinkuin jo edellä on käynyt ilmi - otimme puhelinkameralla kuvista kuvat. Jos ei Matti olisi tullut käväisemään juuri silloin, kun olimme Rantatalolla, emme olisi saaneet tuollaisia mukavia muistoja elämämme varrelta. Kovasti olemme kiitollisia niistä!

Kiitokset vielä kerran Salmen Ullalle ja Paavolle hyvästä vaunupaikasta Palojärven kauniissa rantamaisemissa! Myös saunasta ja suihkupaikasta useamman lenkin jälkeen! Myös Eskolle ja Ellille saunasta! Tiedä vaikka Eskoa vielä tapaammekin - meillä- tässä lähiaikoina? Kiitokset Mäkisille, Nyrösille, Rantataloille, Huttusille ja Salmille, että saimme istahtaa pöytienne ääreen pistelemään suihimme monenlaisia herkullisia tarjottavia! Jumala rakkautenne palkitkoon! Oli myös mukava olla matkan aikana yhdessä hengellisessä tilaisuudessa - Iltaseuroissa Näkkälässä, Rantatalon Kyllikin ja Kallen uudehkolla mökillä, Kyllikin kotipaikalla.

Kiitollisena matkasta Jumalalle, joka mahdollisti sen ja varjeli!

Siunausta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti