20.7.
Aurinko paistoi siniseltä taivaalta noustessani myöhään. Marja-Leena aiemmin. Lämmintä 26.1 astetta. Söimme "aamupalaa" ja joimme "aamukahvia". Osan siitä takapihan puolella. Luin Psalmien kirjaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
Kävin Pitkäsillä, Tarvaalassa. Huomisen tilaisuuden tiimoilta. Huomenna, su. 21.7. klo 15 kun on Paavo ja Liisa Pitkäsellä Yhteiskristillinen kesätapahtuma. Musiikkia, henkilökohtaisia puheenvuoroja, tarjoilua. Puhuu ja johtaa Jouko Kuusjärvi. Tilaisuus on "nykyaikaisessa" teltassa ja ulkona. Kaikkiahan meitä sinne kututaan! Mukavahan siellä on senkin puoleen olla kun on mukava sää. Uskon, että väkeä tulee mukavasti. Siellähän sitä sitten tavataan!
Kävimme kylällä kauppa-asioilla - minä kuskina. Mansikoitakin osti M-L laatikollisen.
Söimme.
Pienellä - 5.2 km - kävelylenkilläkin käväisin urheilukentällä illalla. Aurinko räkötti.
Seurailtiin Summerfest tapahtumaa netin kautta Seinäjoelta. Laksjohkan tilauuksia olisi ollut mukava myös seurata - mutta varmaan myöhemminkin voi niitä katsella.
Teron perheeltä tuli kuvia huikeista maisemista matkalla tapahtumaan, johon ovat Saksaan menossa. Kun katseli niitä kuvia, niin tuli hyvälle mielelle, kun kuvista huokui hyvä "perhehenki.": Lapset jo varttuneita. Hyvä yhteys. Mukava olla perhe - kristitty perhe.
Siunausta!
Ps. "Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan henki teissä asuu" (Room. 8:9).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti