12.11.2021.
Perjantai. 2.5 astetta plussalla silloin kun nousin ylös. Harmaa taivas.
Aamupalaa ja kahvia.
Luin Kolossalaiskirjettä.
Imuroimme huushollia
Rukousta.
Laitoin takkaan tulen.
M-L kävi kylällä kauppa-asioilla. "Setvin" yhden laatikon varastossa olevista tavaroista.
Ruokaa ja kahvia. Kynttilöitä ja tuikkuja paloi eri paikoissa.
Kävimme M-L:n kanssa "Terheillä" onnittelemassa Terhi-Marjaa 10.11. olleen syntymäpäivän johdosta. Pieniä "lahjasiakin" mukana. Varsinaisena synttäripäivänäkin kyllä jo muistettiin. M-L käveli kotiin. Minä menin sieltä kylälle.
Kävin "hämäränpimeällä" urheilukentällä 10 km kävelylenkillä. Alussa tihkusadetta. Ensimmäisen kilometrin kävelin ihan kilpakävelytekniikalla, muut "hevosmiestä", eli ihan tavallista kävelyä No, kuitenkin liki 4 min. nopeammin kuin tavallista kävelyä kävelen. Ei kovaa, mutta johan siitäkin kertyisi esim. 10 km kävelyssä 40 min pois tavallisesta käyskentelystäni. En ole pitkään aikaan tekniikalla kävellyt. SM-hallit - ennen pandemiaa - taisi olla edellinen kerta. Tietenkään ei voi enää muuta kuin muistella - 73 v vaari - menneitä aikoja, jolloin aika nuorena kilometri kulki kävellen tasan 4 minuuttiin. 5:llä kilometrilläkin kilometriaika alkoi silloin nelosella. Jokunen vuosi sitten vielä veteraanisarjassakin 3 km:n, 5 Km:n ja 10 km:n kilometriajat alkoivat vitosella. Kokeilin kerran Saarijärven kentällä mennä juoksijoiden seassa Cooperin-testin kävelemällä. Ihan mukavastihan se vanhukselta meni - kuitenkin reilusti yli 2000 m. En tiedä millaiseen vauhtiin nykyisin voisi päästä. Kuntoa olen kyllä koettanut pitää yllä - jopa kiipeilemällä runsaasti Paavonrinteellä laskettelurinnettä ylös alas. Liikkuvuus-, erilaiset lihas- ja venyttelyharjoitteet ovat jääneet pois. Jos ne astuvat mukaan kuvioon, niin ajat paranevat nykykunnollakin. Tuleehan siitä joskus puhuttua tuosta kilpakävelystäkin. Se kun on ollut tuossa elämässä jotenkin mukana kulkemassa. Se siitä.
Lueskelin kirjaa.
Iltapalaa ja kuumaa valkosipulimaitoa.
Ps. "Kuka on Herran Henkeä ohjannut, ollut hänen neuvonantajansa ja opettajansa? Kenen kanssa hän on neuvotellut, joka olisi hänelle ymmärrystä antanut ja opettanut oikean polun, opettanut hänelle tiedon, ja osoittanut hänelle ymmärryksen tien? (Jes. 40:13-14).
Seurasin uutisia - myös Israelista.
Siunausta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti