20260316

16.3.2026.

Kuunneltiin tuossa M-L:n kanssa Iltalampun kuorolaulujen levyraatia. Laulut olivat suuremmaksi osaksi vanhoja, sisintä koskettavia, lauluja. Ohjelmastako johtui, että nousi mieleeni hetki 1970-luvun ihan lopulta. Olimme muuttaneet Enontekiöllä, Hetasta Palojoensuuhun - joka sekin on Enontekiön kylä - koululle asumaan. Opettajien asunnon ylimmäiseen asuntoon. Alemmassa asui alakoulun opettaja. Nuorin poikamme, Timo, syntyi asuessamme tässä asunnossa. Olimme n. kuukausi sitten käyneet M-L:n kanssa kasteella - joka oli myös syys siihen, että työsuhteeni luterilaisessa seurakunnassa katkesi ja myös työsuhdeasunnossamme asuminen. Se oli syy muuttoomme Palojoensuuhun. Työsuhdeasunnosta oli oltava pois heti irtisanomisajan loputtua.

Meillä oli helluntaiseurakunnan järjestämä tilaisuus. Siellä laulettiin laulu, joka kosketti minua syvältä ja kovasti. Seurauksena oli, että itketti ja itketti. Kyyneleet vuotivat. Laulu oli seuraavanlainen:

"1. Vapana on synnistä ja maasta

joukko tää mi taivaltaa

tietä uutta kotiin kulkeissansa

riemuiten nyt laulaa saa.


Kerto: Vapaana on Herran kansa,

synnin kahle paina ei!

Pois on tuskat, kuolon ansa.

Jeesus meidät voittoon vei.


2. Vapaaksi nyt synnistä ja maasta

ristin kautta kulkee tie.

Tieto, oppi, lahjat eivät auta.

Voittoon veren voima vie.


3. Vapaana mä synnistä ja maasta

katson rantaan kaukaiseen.

Sinne täältä kaipaan lakkaamatta

rauhaan, lepoon taivaiseen.


4. Vapaaksi jos synnistä ja maasta,

tahdot päästä sinäkin,

ristille vie kaikki synnin saasta,

katso puoleen mestarin.


5. Vapaana ain synnistä ja maasta,

kerran soipi iäinen

kiitoslaulu autuaitten maassa

Jeesukselle riemuiten."


(HL. 459, Jukka Korppi, Hengellinen laulukirja Vantaa 1992).

(Jouko Kuusjärvi).

_________________________________

Maanantai. Ylösnousussa liki 5 astetta plussalla. Harmaata.

Tänäänkin flunssassa, eikä ole hyvä olo. Samoin M-L.

Aamupalaa ja teetä vähän.

Torkkumista.

Vapunaaton tilaisuuteen paneutumista vähän. Tein siitä etukäteisinfonkin. Laitan sen tämän jutun loppuun.

Vähän palasta.

Terhi-Marja toi meille kaupasta tavaraa.

Seurasimme M-L:n kanssa - sängyssä loikoillen Radio Deistä Iltalamppu-ohjelmaa ja siinä kuorolaulujen levyraatia.

Iltapalaa.

Seurasin uutisia - myös Israelista.

Kirjoitin vähän.

Siunausta!

Ps. "Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon kaikkien teidän kanssanne" (2. Tess. 3:18).




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti