15.5.
Toissapäivänä oli Lotan Elsalla syntymäpäivä - joten vielä tässäkin sydämelliset syntymäpäiväonnittelut!
Eilen täytti Israelin valtio 70 v. - meidän kalenterimme mukaan - eli olemme syntyneet samana vuonna. Rukoillaan rauhaa Jerusalemille ja Israelille! Siunataan juutalaisia ja Israelia. Jumala on laittanut siihen asiaan siunauksen yksilöille, paikkakunnille, kansoille, seurakunnille, jne.
USA siirsi suurlähetystönsä Tel-Avivista Jerusalemiin eilen myös - tunnustaen näin Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Se sai palestiinalaisten puolella aikaan mielenosoituksia. Useita heidän puoleltaan kuoli kun Israel halusi suojella omiaan. Hyvin tulenarka tilanne on juuri nyt alueella. Iran on iso kysymysmerkki toimissaan. Turkin presidentti käytti kovan puheenvuoron Israelia vastaan.
Meidän on rukoiltava juutalaisen kansan puolesta myös siksi, että "tutkimustaen mukaan nykyjuutalaisista 70 % ei usko mihinkään korkeimpaan voimaan" (Ilkka Vakkuri, Pääkirjoitus, Shalom, s. 4, nro 5/2018, toukokuu).
Jatkoksi tähän mielenkiintoista historiaa:
"Juutalaisten kansallislaulun "Hatikvan" historiaa
Petah-Tikvan (Toivon portti) juutalaisasutuksen perustaminen 1878 turkkilaisten hallitsemassa Palestiinassa vaikutti syvästi nuoreen galitsialaiseen juutalaiseen mieheen, Naphtali Herz Imberiin. Hän purki tunteensa runon kirjoittamiseen. Eräs Rishon LeZionin maanviljelija kuuli tämän runon, ihastui ja sävelsi siihen musiikin. Tämän laulun alkuperäinen nimi on "Tikvateinu" (Toivomme) mutta se muuttui myöhemmin "Hatikva" (Toivo) nimeksi kun siitä tuli Israel valtion kansallislaulu 1948.
Naphtali Imber syntyi v. 1856 ja sai perinteisen juutalaisen kasvatuksen, mutta lähti kotoaan jo varhain ja matkusteli maailmalla. Hän tapasi erään kristityn sionistin, Laurence Oliphantin ja tuli yhdessä hänen kanssaan Palestiinaan 1882. Imber viipyi Palestiinassa noin kuusi vuotta ja kirjoitteli silloin hepreankielisiin lehtiin artikkeleita ja runojakin. "Tikvateinu" runo julkaistiin ensi kerran 1886, vaikka se oli luettu jo julkisesti 1882, jolloin kuulijoina oli ollut ryhmä juutalaisia maanviljelijöitä. Nämä ihastuivat runoon ja sen sanomaan suurella innostuksella. Siinä joukossa oli Moldaviasta kotoisin ollut Samuel Coben, joka päätti säveltää runoon musiikin.
1880-luvun Palestiinassa monista sävelmistä ja sovituksista tuli nopeasti kansanlauluja eikä kukaan edes ajatellut tekijän oikeuksia. Näin tämänkin melodian säveltäjä unohtui ja samoin vaipui myös Imberin nimi unohduksiin. Baselin kuudes sionisti-kongressi päättyi liikuttavaan hetkeen, osanottajien yhdessä laulamaan Hatikvaan. Näin Theodor Herzlkin ehti kuulemaan Hatikvan ennen kuolemaansa vuonna 1904. Sen jälkeen se laulettiin jokaisessa sionisti-kongressissa ja Prahan kongressissa siitä tehtiin sionistien virallinen kansallislaulu. Kun Israel julistautui itsenäiseksi 14.5.1948, oli luonnollista että tuossa tilaisuudessa laulettiin "Hatikva".
Juutalaisten kansallislaulu (Suomentanut Lauri Pietiläinen, Helsinki 1945).
Tämä on kopio Kaarlo Syvännön antamasta tekstistä August Vilposen perheelle Peräseinäjoella v. 1947. Se löytyi syksyllä 2015 ja Olavi Syväntö sai siitä kopion. Hän on tavannut isänsä kanssa tämän suomentajan ja muistaa, että hän lisäsi kolme jaetta tähän "juut6alaisten kansallislauluun" sitä aikaa varten jolloin heillä tulisi olemaan oma valtio. Se olisi profeetta Jesajan ennustama Messiaan hallitsema rauhan valtakunta maan päällä, jota Israelin kansa vieläkin hartaasti odottaa (Jesaja 11).
Milloin vielä sykkii sydän lämmin näin,
katsehemme tähtää Siion-vuoriin päin.
Milloin muukalaisna aatos armas niin,
kaihoisana kulkee Jerusalemiin.
Kuoro:
Ei oo turhaa ikitoivo tää,
vielä kerran isänmaan mä nään
ja silloin kiitämme temppelissä Jumalaa
ja muistamme suurta armoaan.
Milloin vielä lakkaa uhrit kyynelten,
kuoloon käyneet kootaan luokse Isien.
Milloin vielä muistan Siion-vainiot,
milloin tuskaa tuottaa tempelrauniot.
Milloin vielä virtaa vuolas Jordan niin,
että vedet virtaa Genetsaretiin.
Milloin Itkumuurin Jerusalemin näkee,
silmä siellä täyttyy kyyneliin.
Milloin sydänhuolta ykskin sielu saa,
kunnes Siion-muuri jälleen kohoaa.
Milloin tunteen hellän Jerusalem saa,
sydämessä väikkyy Eretz-isänmaa.
Vielä meillä elää usko Jumalaan,
Hallitsijaan taivaan sekä kaiken maan.
Veljet, toivontähti vielä loistelee,
milloin ykskin meistä vielä rukoilee.
Lisäys juutalaisten kansallislauluun: (Sanat kirjoittanut Lauri Pietiläinen, 1945)
Mutta vasta silloin riemu raikuaa,
kaikuu aamuin illoin Siion-vuorella,
kun ma veren voimaan armoon turvaan vaan,
kaiken autuuteni Jeesuksessa saan.
Kuoro:
Ole Herra Jeesus kiitetty,
syntiemme tähden uhrattu.
Oi tullos luoksemme kallis pyhä Messias
ja ollos meille yksin Kuningas.
Silloin valon voitto on jo päällä maan,
valtakunnan koitto Kristus kuninkaan.
Pyhän Hengen voima täyttää sydämet,
meitäkin Hän käyttää työhön Jeesuksen."
(Olavi Syväntö, Shalom, nro 5/2018, s. 16, 17, Israelin Ystävät, Shalom -kustannus Oy).
Helteiset päivät saivat jatkoa tänäänkin - noustessani oli auringon puolella 33.2 astetta. Tuollainen lukema nyt ei kerro totuutta, mutta onhan se jonkinlainen osviitta sekin. Taivas oli edelleen taivaansininen. Aamupalaa ja kahvia - joita molempia tuli maistelluksi takapihan puolella - jossa sai samalla kuunnella lintujen laueskelua. Luin Hesekielin kirjaa.
11:ksi menin helluntairukoushuoneelle Päivärukoushetkeen - 5 henkeä paikalla.
Kotiin palattuani maistui taas kahvi takapihan puolella - jossa Marja-Leenakin sukkakudinkorinsa kanssa istuskeli. Lintujakin siinä oli mukava havannoida - vaikkei niistä tainnut tunnistaa muita kuin kirjosiepon.
M-L parturoi "luonnonhelmassa", takapihalla, "hulmuavat kutrini" - ne nauravat, jotka tuntevat parturoidun.
Laitoin muutaman riman ritilöihin - lahonneiden tilalle - takaoven eteen.
Söimme - jälkiruuaksi M-L paistoi vohveleita. Takapihalla maistuivat.
Kovasti nopeasti on puihin lehti kasvanut. Mekin saamme olla jo "lehtiverhon" suojassa takapihalla - tieltä ei näy tänne. Ja aina paranee kun vihreys lisääntyy.
Kävin aurinkoisella urheilukentällä 10 km rauhallisella kävelylenkillä. 1 km siitä hölkkäilin. Palatessani näytti autonmittari 29 astetta.
Kahvi maistui lenkin jälkeen takapihalla - tuli siemailluksi myös mahlaa, jota Timolta saimme "pänikän."
Kävin saunassa hikoilemassa - vaikka nyt ulkonakin lämmintä piisasi. Kuitenkin löylyjen välissä kun takapihalla istuskelin, niin tuntui siellä viileältä.
Iltapalaa ja teetä.
Siunausta!
Ps. "Ja Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä" (1. Moos. 12:1-3).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti