27.12.2021.
Sydämelliset onnittelut nimipäivän johdosta Hannu-Heikki Hyppöselle, Hannu Parkkoselle, Hannu Kangasniemelle ja Hannu Häkkiselle!
Maanantai. 10.5 astetta pakkasella ylösnousun aikaan. Joulukin on nyt takanapäin. Joulultahan tämä vielä kuitenkin tuntuu. Kuusi sisällä ja kinkkua vielä jääkaapissa.
Aamupalaa ja kahvia.
Luin 1. Johanneksen kirjettä. Rukousta.
Kahvia.
Kävin kylällä kaupassa.
Laitoin tulen takkaan.
Vähän ns. kotihommia.
Poljeskelin 45 min. kuntopyörää ja lueskelin samalla kirjaa.
Kahvia.
Luin kirjaa.
18:ksi menimme Emilian 16 v-synttäreille tuohon kilometrin päähän, kylän kautta. Kohtapa sinne saapuivat myös Tero, mari, Eelis ja Nooa, Tampereelta. Timon väestä ei päässyt ketään. Olihan meitä koolla kuitenkin 10 perhekunnan jäsentä. Jutustelimme. Joimme kahvia ja glögiä. oli monenlaista hyvää suuhunpantavaa suolaisesta täytekakkuun. Jossain vaiheessa pidin puheen Emilialle. Denis lämmitti myös saunan. Teron ja Deniksen kanssa saunoimme. 22 jälkeen lähdimme kotiin. Tero, mari, Eelis ja Nooa tulivat yöksi meille.
Vielä otimme iltapalaa.
Seurailin uutisia.
Siunausta!
Ps. "Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Ja kaikki kansa sanokoon: Amen, halleluja!" (Ps. 106:48).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti