11.6.2022.
Lauantai. 18.6 astetta lämmintä ylösnousun aikaan. Harmaa taivas.
Aamupalaa ja kahvia. Takapihalla.
Luin Jesajan kirjaa. Rukousta. Takapihalla.
Valmistautumista terveyskeskusvierailuun.
Ruokaa - poronkäristystä erilaisilla lisukkeilla - ja kahvia takapihalla.
14.30:ksi ajelin terveyskeskuksen pihaan. Tarkoituksena oli käydä tapaamassa yhtä ihmistä. Vielä ei voinut mennä. Tunnin päästä, ylikin, sinne hänen huoneeseen sai mennä. Kertomatta sen enempää ihmisestä ja hänen tilanteestaan, sanon vain, että puhuin hänelle evankeliumia. Hän halusi ottaa Jeesuksen vastaan elämäänsä ja sydämeensä. Sain johdattaa hänet Jeesuksen omaksi. Myös sairauksien puolesta rukoilimme. Huoneessa oli kolme ihmistä. Kun olin puhunut hänelle - ja rukoillut hänen puolestaan - jota menin katsomaan, niin ovensuupetillä oleva ihminen huusi: Tuleppas käymään täälläkin! Hänenkin puolestaan sain rukoilla. Kolmaskin ihminen huoneessa oli. Hän taisi olla sellaisessa tilanteessa, että en voinut jutella hänen kanssaan, mutta rukoilin ja siunasin häntä. Pelolla ja vavistuksella sitä aina menee tuollaisiin hetkiin, mutta Herra antaa Pyhän Henkensä kautta rohkeutta ja sanoja. Iloinen mieli oli sen käynnin johdosta - niin kuin oli eilisen nuotioillankin johdosta. Pyhä Henki johdattaa aina oikeaa tietä, jos antaudumme siihen.
Kotona kahvia takapihalla - iloisella mielellä yllä kerrotun johdosta.
Valmistautumista huomiseen puhumiseen helluntairukoushuoneella klo 11. Ei niin helppo ja tavanomainen asia olekaan annettu puhuttavaksi - ei kuitenkaan ihmisten antama aihe.
Iltapalaa ja pakuri-teetä.
Seurasimme TV7:sta, netin kautta, Kosketus taivaasta-ohjelmaa. Paavo Järvinen puhui. Hawina-yhtye oli musiikissa. Meidän Timo siinä myös. Taltioitu Saarijärven helluntairukoushuoneella helatorstaina.
Kävin saunanlöylyissä. Takapihalla oli taas mukava vilvuutella.
Valmistautumista huomiseen puhumiseen.
Seurakuntamme lastenleirillä - joka on menossa Uuraisilla - on kuulemani mukaan n. 50 lasta. Ohjaajat, joita on runsaasti, vielä päälle. Tämä aamuna sinne menivät myös Terhi-Marja ja Emilia. Olen kuullut, että T-M ohjaamaan askartelua ja Emilia isoseksi. Siellä se vilistää Milenakin joukon jatkona. Rukoillaan leirin puolesta. Arvokkaita asioita nämä kesäleirit. Niissä voi tapahtua sellaisia asioita, että ne vaikuttavat koko elämään. Lasten sydämiin kannattaa kylvää Jumalan Sanaa.
Siunausta!
Ps. "Älkää juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä" (Ef. 5:18).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti