17.6.2022.
Sydämelliset onnittelut Paavolan urholle nimipäivän johdosta!
Perjantai. 11.0 astetta lämmintä ylösnousuni aikaan. Harmaa taivas. Tuuleskeli.
M-L kävi viemässä Emilian kylälle. Kesätyöt kun päättyivät, menivät työläiset "isoon maalikylään" syömään.
Aamupalaa ja kahvia takapihan puolella.
Luin Jesajan kirjaa. Rukousta.
Daniel, joka eilen tuli Fifteen-leiriltä, polkaisi meillä.
Meinasin kitkeä lupiineja ojan - en penkasta, vaan meidän puolen viistosta sivusta. Ovat sellaisia 10 senttisiä. Jätin vähäksi aikaa kasumaan. Josko sitten myöhemmin kitkisi ne.
M-L on tehnyt koko päivän voileipäkakkua.
Ruokaa ja kahvia.
Kävin urheilukentällä 5 km kävelylenkillä. Juhannuskisoja siellä valmisteltiin. Ne on nyt aikaisemmin kuin Juhannuksena. Emilia tuli kyydissäni kylältä kotiin.
Kahvia.
Luin hetken kirjaa.
18:ksi menimme M-L:n kanssa Runebergin puistoon Nina Äströmin konserttiin. Hän ei ole vain hyvä laulaja, vaan - ja ennen kaikkea - evankelista. Kitaristi oli myös hyvä.
M-L teki pitsaa. Sitä iltapalaksi.
Seurasin uutisia.
Siunausta!
Ps. "Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään, ..." (2. Tim. 2:24a).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti