20220615

15.6.2022.

Kukahan sanoikaan? Olikohan Krysostomos: "Missä näet kurittoman kansan, sieltä puuttuu pyhä papisto."

Keskiviikko. 18.2 astetta ylösnousun aikaan. Auringon puolella. Sininen taivas.

Aamupalaa ja kahvia takapihalla.

Luin Jesajan kirjaa. Rukousta. Takapihalla. 

Nyhtelin taas lupiineita pihan reunamalta. Etenee sekin homma.

Ruokaa ja kahvia.

Kävin urheilukentällä 5 km kävelylenkillä. Ohimennen käväisin kotona ja jatkoin Summassaareen, jossa kiersin lenkkiä johon kuului 10 x 135 = 1350 kuntoporrasta ylös. Myötäleen juosta hissuttelin. Mennessäni viimeisen kerran portaat ylös istui siellä ylhäällä penkillä pariskunta. Ajattelin jo noustessani, että haluan heidän kanssaan puhua hengellisistä asioista. Niinpä sitten aloitettuani juttelun siirryin niihin asioihin. Naisella oli aurinkolasit päässä. Hän sanoi: Etkö tunne minua ja otti aurinkolasit pois päästään. Olikin tuttu.

Kahvia kotiin tultuani.

Luin hetken kirjaa.

M-L halusi ajaa takapihan nurmikkoa. Kävin saunassa.

19:ksi hurruuttelin helluntairukoushuoneelle rukousiltaan. 7 henkeä, joista 3 oli bändin soittajia, jotka olivat palvelemassa musiikissa, plus miksaaja. Meitä "asiakkaita" oli kolme.

Kotiin ehdin seuraamaan uutisia Israelista.

Iltapalaa ja teetä. Uutisten seuraamista.

Siunausta!

Ps. "Oppikoot meikäläisetkin, tarpeen vaatiessa, harjoittamaan hyviä tekoja, etteivät jäisi hedelmättömiksi" (Tiit. 3:14).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti