20.10.2025.
Toivo.
Toivo oli toivoton.
Ei hän ollut sellainen aina ollut.
Elämä oli vienyt hänet sellaiseen olotilaan.
Toivottomuuteen.
Elämältä tuntui putoavan pohja, kun Rauha lähti.
Vaimonsa.
Siitä nyt ei ole paljon kertomista miten vuodet olivat menneet.
Tie vei alaspäin.
Epätoivo kalvoi Toivoa syvältä.
"Rasvatun silmukan" vaihtoehto pyöri mielessä yhä voimakkaammin.
Epätoivoisen miehen elämäntaistelu.
Pelkoko se oli, joka oli vielä pidätellyt.
Vesiperän Ville.
Elämässään suuren vesiperän vetänyt mies.
Hän olisi tullut uskoon.
Niin puhuttiin.
Sanottiin, että miestä ei tuntisi entiseksi.
Ville oli niitä liejuun pudonneita.
Toivottomista toivottomin.
Villekö muuttunut?
Tullut uskoon.
Pieni välähdys toivoa.
Sellainen kävi Toivon sisimmässä.
Voisinko?
Voisinko minäkin?
Toivo istui eräänä torstaina torin laidalla.
Penkillä ilmoitustaulun vieressä.
Silmänsä tarttuivat taululla olevaan aaneloseen.
Piti ihan nousta ja mennä lähelle.
Huulet heiluivat äänettöminä lukemisen edetessä.
"Toivon ilta.
Toivon kulmassa.
Toivonlähteentie 7.
Lauantaina 27.9. klo 18.
Laulaa kitarakuoro.
Puhuu Kalle Toivonen.
Todistuspuheenvuoroja:
Ville Vesiperä ja Kaisa Mutkamäki.
Lopuksi pullakahvit.
Tule - kuule - koe!
Jeesus kutsuu sinua!"
Tällaista tunnetta Toivo ei ollut ennen koskaan kokenut.
Hänen sisimpäänsä sytytetään halu.
Halu mennä tuohon tilaisuuteen.
Se vaatii rohkeutta.
Mutta hän menisi.
Lauantai tuli.
Odotus sai epätoivontunteenkin vähenemään.
Toivo odotti.
Hiukan myöhässä.
Kuin huomaamatta.
Toivo miltei hiiviskeli sisään rukoushuoneen ovesta.
Takapenkki oli vielä vapaana.
Keski-ikäinen nainen astui puhujanpaikalle.
Sanoi nimekseen Anneli Korpimäki.
Kaikki olivat sydämellisesti tervetulleita.
Alkulaulun numero ilmoitettiin:
"Niin alhaalla kenkään ei kulje,
ettei siellä Jeesus ois.
Hän ei ketään luotansa sulje
eikä karkoita ketään pois."
Uudenlainen hyvänolon tunne aaltoili Toivon sisällä.
Koskaan aikaisemmin hän ei ollut kokenut mitään vastaavaa.
Kosketti.
Syvältä.
Rääkkääntynyttä vaeltajaa.
Kitarakuoro nousi laulamaan:
"Suuri rakkauden meri
syntisille aukeni:
elon Herran pyhä veri
Golgatalla virtaili.
Golgatalla. Golgatalla.
Se on täytetty!
Kuule huuto Golgatalla.
Karitsalle kiitos soi.
Sitä suurta rakkautta
ei voi kieli kertoa.
Taivas yhtyy kiitoksehen
pelastuksen voitosta.
Isän sydän syntisille
Golgatalla aukesi.
Elonvirrat voimakkaasti
sydämihin vuotavi..."
Toivo ei voinut pidättää itkuaan.
Ääntä ei kuulunut, mutta hartiat hytkyivät.
Kyyneleet,
joita ei ollut kuulunut vuosiin.
Ne valuivat pitkin partaisia kasvoja.
Toivo oli katsellut arasti ympärilleen.
Tuttuja ei ollut silmiin osunut.
"Seuraavaksi tulee uskostaan todistamaan Ville Vesiperä."
Kuullaan kokouksen johtajan ilmoittavan.
Toivo valpastuu.
Puhujapönttöön kävelee keski-ikäinen mies.
Yllään siisti puku ja solmio.
Ei tuntisi Villeksi.
Muuttunut on mies.
Toteaa Toivo ajatuksissaan.
Ville tuo esille elämänsä kulkua.
Sielunvihollinen vei kaiken.
Puoli vuotta sitten Jeesus tuli elämään ja muutti kaiken.
Syntitaakka poistui.
Elämä tuli uudeksi.
Mihinkään hän ei vaihtaisi sitä elämää, jota nyt saa elää.
Se oli yksinkertainen.
Mutta se oli voimakas.
Ihmeellinen.
Sitä se todistus oli Toivon mielestä.
Voisiko hänkin...?
Voisiko hänkin kokea muutoksen elämässään?
Kuoro laulaa. Kaisa Mutkamäki todistaa suuresta elämänmuutoksestaan.
Toivo on ihmetyksen vallassa.
Oikeastaan ihmeellisessä, uudessa, olotilassa.
Kuoro laulaa.
On niin hyvä olla.
Illan puhuja,
Kalle Toivonen,
tulee puhujanpaikalle.
Lämpimin sanoin.
Rakastavin sanoin,
hän tervehtii alkusanoissaan kuulijoita.
Saarnaaja lukee illan tekstin:
"Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan, eikä turmion ajatukset: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon"
(Jer. 29:11).
Toivo kuuntelee sydän auki.
Tuntuu, kuin ei kenellekään muulle puhuttaisi, kuin hänelle.
Ja hänelle puhutaankin.
Taivaasta.
Suuri varmuus vuotaa Toivon sydämeen.
Jeesus on vastaus hänen epätoivoonsa, toivottomuuteensa.
Kun kutsu käy,
kutsu niille, jotka haluavat avata tänä iltana sydämensä Jeesukselle,
ottaa Hänet vastaan elämäänsä,
astelee Toivo alttarille.
Rohkeasti.
Pelkäämättä.
Sinä iltana Toivon elämä muuttuu.
Synnit saadaan anteeksi.
Uudestisynnytään.
Aloitetaan matka kohti Jumalan taivasta.
Toivottomuuden tilalle tulee toivo.
Iankaikkisuuden toivo.
Toivo Toivola on löytänyt Rauhan sisimpäänsä.
Tulevaisuuden ja toivon...
(Jouko Kuusjärvi)
______________________________
Maanantai. N. 5 astetta lämmintä klo 5.15.
Aamupalaa ja kahvia vähän.
5.45:ksi menin Aamurukoukseen helluntairukoushuoneelle. 3 henkeä.
Torkkumista ja nukkumista.
Kahvia.
Kirjoitin.
Ruokaa ja kahvia.
Kirjoitin.
Luin vähän kirjaa.
Emilia, Daniel ja Danielin kaveri käväisivät jotain tulostamassa.
Kirjoitin.
Iltapalaa ja teetä.
Seurasimme uutisia.
Siunausta!
Ps. "Kaikkji, joissa henki on, ylistäkää Herraa! Halleluja! (Ps. 150:6).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti