31.10.2025.
Enontekiöllä.
Taisi olla, että elettiin heti kaamoksen jälkeistä aikaa.
Kävelin Ounasjärven jäällä kelkkajälkeä.
Oli iltapimeä.
Pakkasluminen narskahteleva ääni kenkieni alla.
Pakkasta rapiat viisitoista astetta.
Kirkas kuutamo.
Järven yllä leiskuivat revontulet.
Heiluen ja häilyen.
Voimakkaina.
Muodoltaan kuin urkupillit nousten ja laskien epätasaisesti ylös ja alas.
Niin kaunista.
Niin erikoista tunnelmaltaan.
Lahjaa, josta nautti.
Varjot näkyivät tummina ja selvinä.
Hiljaista.
Sydämessä ilo ja rauha.
Itsekin asuimme jalkojeni alla olevan järven töyräällä.
Askeleeni kääntyivät jyrkän rantakinkaman päällä olevaan taloon.
Oli laskeutunut sydämelleni mennä käymään siellä.
Valo loisti talon ikkunoista.
Niin kuin muistakin järven rannalle nauhaksi syntyneen Hetan taloista.
Yhdestä järven takaakin.
Kolistelin portaat ja astuin valaistuun pirttiin.
Tervehdittiin.
Tuvan keskellä istui vanha mies.
Keinutuolissa hiljaa keinutellen.
Mies oli sokea.
Kalle.
Jutusteltiin.
Luvan saatuani luin näkemättömälle lapinmiehelle mukanani ollutta kirjaa.
Se kertoi elämämme tärkeimmästä asiasta.
Jumalan valmistamasta pelastuksesta.
Keinutuoli jatkoi keinumistaan.
Sen keinuttelija, potkaistessaan lattiasta rauhallisesti vauhtia keinulleen, napsautti kenkäinsä sisäpuolet jokaisen potkaisun jälkeen yhteen.
Naps. Naps. Naps. Naps.
Luetussa tuli evankeliumi esille.
Siinä tuvassa.
Talossa, jossa asui sokea mies.
Kalle on poistunut tästä elämästä jo kymmeniä vuosia sitten.
Jumala tietää hänen osansa iankaikkisuudessa.
Jokaiselle Jumala tarjoaa hänen elämänsä aikana mahdollisuutta siirtyä kuolemasta elämään...
Pimeydestä valkeuteen...
(Jouko Kuusjärvi)
_________________________
Perjantai. 5-6 astetta lämmintä ylösnousussa. Satoi vettä.
Poljeskelin kuntopyörää 15 min. Samalla rukousta. Parvekkeella.
Luin Matteuksen evankeliumia. Rukousta.
Kävin Emilian ja Danielin kanssa laittamassa rukoushuoneen varastosta telttapenkkejä kärryyn. Itse ehdottivat, että tulevat. Toivat peräkärryn mukanaan. Danielilla kun on nykyään ajokortti.
Laitettuamme penkit kyytiin, tulimme meille. Ensin kärry meidän auton perään. Sitten tultiin M-L:n laittamille kahveille. Danielkin kävi muutama päivä sitten jo kutsunnoissa. Aika rientää.
Kävin kylällä asioilla.
Ruokaa ja kahvia.
Kirjoitin jotain.
16:ksi ajelin Pylkönmäelle, vanhaan pankkirakennukseen, jossa alkoi klo 18 uuden elämän ilta. M-L laittoi kertakäyttöastiat mukaan. Muitakin vastuuhenkilöitä tuli sinne hyvissä ajoin. Laitoimme penkit paikoilleen - ne mukanani olleet telttapenkit. Johtelin tilaisuuden. Musiikissa palveli tänä iltana PATH - Pauliina, Alena, Tuomas ja Heikki. Heidän etunimiensä ensimmäiset kirjaimet muodostavat ryhmän nimen - joka myös tarkoittaa "polku." Kaksi avioparia: Pauliina (laulu) ja Heikki (pongot) Autio, sekä Alena (kitara ja laulu) ja Tuomas (koskettimet ja laulu) Paananen. He lauloivat ja laulattivat alussa, lopussa ja väleissä. Hyviä lauluja. Alkupuheenvuoron käytti ja rukoukseen johti Matti Lehtomäki. "Minun tarinani" puheenvuoroja käyttivät Tauno Mäkinen ja Pentti Paajala.. Puhuin lopuksi. Anne Vinni tarjosi tilaisuuden jälkeen maistuvat kahvit. Kiitos Jumalalle illasta ja jokaiselle erilaisissa vastuissa olleille, sekä kaikille mukana olleille! Väkeä oli n. 30 henkeä. Kutsuja oli taajamaan jaettu laajasti jokaiseen postilaatikkoon. Muitakin ilmoituksia oli, sekä lehti-ilmoitus. Kutsut eivät olleet saaneet ihmisiä liikkeelle. Vielä tulee aika, jolloin Jumala sen saa aikaan. Työ Herrassa ei ole turhaa. Siksi me teemme tätä työtä - ja se jatkuu.
Ajelin sateessa kotiin. Jätin telttapenkit rukoushuoneen varastoon.
Iltapalaa.
Kirjoitin.
Seurasin vielä uutisia - myös Israelista.
Siunausta!
Ps. "Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa" (Ps. 130:5).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti