8.11.2025.
Jatkan pientä tarinointia joulunalusajan joululehtimyynnistä Enontekiön ja Muonion alueella asuessamme.
Edellisinä päivinä on ollut aiheeseen liittyviä kirjoituksia.
Kymmeniä vuosia sitten niitä myytiin.
Kerran olimme Hetassa -
poikamme Timon kanssa joululehtikeikalla.
Timo meni yhteen taloon,
mutta tuli sieltä ripeää vauhtia autolle.
Sisällä oli humalainen mies,
joka oli "tulisella tuulella."
Oli uhannut ampua pojan.
Timo sanoi autoon tultuaan tilanteen ja pyysi lähtemään nopeasti pois.
Agressiivisen näköisesti siellä mies liikuskeli mökkinsä kongilla.
Yleensä ihmiset olivat oikein ystävällisiä.
Antoivat jotain maistiaisia lehden myyjälle.
Teron kanssa -
vielä kauemman aikaa sitten -
muistuivat mieleen edellisen joululehtimyynnin aikaiset talot,
joissa oli annettu piparia, tai jotain muuta.
Kerran olin "väylän" toisella puolella,
Ruotsissa, "meän kielen", alueella,
joululehtiä myymässä.
Eteinen oli hämärä.
"Porstuan" läpi kuljettuani koputin oveen.
Ei kuulunut mitään.
Kokeilin ovea.
Se oli auki.
Tupa oli pimeä.
Pihalta tulevan valon kajossa näin,
että ihan oven takana istui oikein iso susikoira.
Kyllä säikäytti.
Painoin hiljaa oven kiinni ja peräydyin hyvässä järjestyksessä.
Ajattelin, että se seuraa.
Mutta ei seurannut.
Ja oli koko ajan ihan hiljaa.
Toisen kerran olin myös Ruotsin puolella.
Toisella kylällä lehtiä kauppaamassa.
Koputin oveen.
Ei kuulunut mitään.
Vedin ovea auki.
Se ei ollut lukossa.
Ovella seisoi niin iso koira,
että se katsoi hyvin korkealta silmiin.
Jokin valtavan kokoinen paimenkoira.
Pääkin oli todella suuri.
"Vähän" pelotti.
Emäntä oli kotona ja tuli ovelle.
Koira oli kuitenkin ystävällinen.
Lähti saattamaankin minua autolle.
Juoksipa vielä auton rinnallakin -
ja oli miltei Ladan korkuinen.
Koirat -
ne ovat oma lukunsa,
kun menee ihmisten pihoille ja oville...
(Jouko Kuusjärvi)
__________________________
Lauantai. 2-3 astetta lämmintä ylösnousussa. Sumuista.
Aamupalaa ja kahvia.
Luin Matteuksen evankeliumia. Rukousta.
12:ksi ajelin Kolkanlahden hautausmaalle, jossa olin siunaamassa Marjo Lindemanin uurnan maan poveen. Sieltä siirryimme muistotilaisuuteen Konttimäen vanhalle koululle. Puhuin siellä.
Tulin hautajaisista kotiin hieman 18 jälkeen.
Pian saapuivat meille kolme lastenlastamme - Milka, Miro ja Emilia. Se oli mukavaa. Otimme tarjoiluja ja rukoilimme yhdessä, lopuksi. Hieno hetki.
Seurasin uutisia - myös Israelista.
Kirjoitin jotain.
Siunausta!
Ps. "Nuhteettomasti vaeltavainen saa avun, mutta kahdella tiellä mutkittelija kerralla kaatuu" (Sananl. 28:18).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti