20160923

23.9.

Harmaa aamu ja päivä - kuitenkin kuiva. Noustuamme söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Roomalaiskirjettä. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Ajelin Muittarille. Jakelin sinne ja ympäristöön nuotioiltakutsuja, sekä Jumalalla on sinulle asiaa -vihkosia. Ti. 27.9. klo 18 on - jHs - nuotioilta Muittarinkosken sillanposkessa. Infoa tuossa blogijutun vieressä.

Palailtuani kyliltä, ja kahvia juotuani, menin ja sahailin sirkkelillä eilen karsimiani rangantapaisia, sekä joitakin liian pitkiä puita liiteristä. M-L kävi hakemassa koululaiset, Emilian ja Danielin meille koulun jälkeen. Vähän syötiinkin ja jatkoin hommiani. Daniel ja Emilia tekivät puusepäntöitä autotallin edessä. Mukavahan se on jotakin rakennella ja nakerrella. Emilia teki ristin, jonka meinaa seinälleen laittaa ja Daniel väkerteli jakkaraa.

Kävin viemässä Emilian kotiin kun äiti oli tullut töistä. Daniel jatkoi hommaansa.

16.30:ksi menin tuolienlaittotalkoisiin lukion saliin - siellä kun oli tänä iltana Uuden Elämän ilta. Ei siinä kauan "nokka tohissut" kun tuolit olivat paikoillaan - väkeä kun oli. Ajelin kotiin.

19:ksi ajelimme M-L:n kanssa takaisin lukion saliin, jossa alkoi em. ilta. Patrick Tiainen oli puhumassa. Pastoripariskuntamme - Turuset - johtelivat illan. Ylistystä oli ja Patrickin vaimon todistus. Pelastusta tarvitsevat saarijärveläiset eivät ole vielä lähteneet isommin liikekannalle. Muuten oli kyllä hyvin väkeä.

Tilaisuuden jälkeen ajelimme kotiin. Laitoin takkaan tulen. Iltapalaa ja teetä.

"Sisäisen maailmani järjestys kasvaa, kun tahdon Kristuksen lailla käyttää kaiken oppimani muiden palvelemiseen" (Gordon MacDonald).

Siunausta!

Ps. "Taivaat julistavat Jumalan kunniaa" (Ps. 19:1).

20160922

22.9.

Heräiltyämme söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Roomalaiskirjettä.

Ajelimme Marja-Leenan kanssa puuhommiin Timolle ja Pialle. Matkalla M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme matkalla yhdessä. Pia ja pikkuprin-sessa Milena olivat kotosalla. Jo ennen puoltapäivää saimme loput puut korjuuseen katon alle. Pia ja Milena olivat kanssamme hommailemassa. Kuiva sää, kuivat puut.

Saatuamme puut kärräiltyä söimme ja joimme kahvia.

Syönnin jälkeen hurautimme kotiin. Matkalla tapasimme Danielin, joka oli koulusta pois ajelemassa. 

M-L laittoi auringonkukan siemeniä linnuille. Kyllä niitä paljon onkin ollut ruokailemassa - maassa ja "laudoilla".

Jossain vaiheessa kannoin sirkkelin liiterin eteen ja sirkkelöin siellä olevat pätkimistä tarvitsevat puut sopiviksi.

17 jälkeen söimme lettuja joissa oli jauhelihaa ja sipulia sisällä. Hyviähän net kahvin kanssa.

Kävin vielä tuosta tontinlaidasta - menetetyn metsikön reunasta - karsimassa jokin aika sitten kaadettuja, polttopuiksi sopivia, puita. Vetelin tuonne liiterin eteen odottelemaan pätkimistä.

Lämmitin saunan ja kävin löylyissä.

Sellaisissa vaarin hommissahan se tämäkin päivä kului. Eihän siinä mittää.

Iltapalaa ja teetä - kynttilöidn ja tuikkujen valossa.

"Muista tämä, jos elämästäsi puuttuu järjestys: Sisäisen maailmani järjestys kasvaa, kun päätän, että jokainen uusi päivä on minulle viisauden ja tiedon kasvun päivä" (Gordon MacDonald).

Siunausta!

Ps. "Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen" (Joh. 12:46).

20160921

21.9.

Kyllähän se tuo aika rientää. Nousimme hyvissä ajoin. Sumuinen aamu. Taisi olla +4 kun nousimme. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Roomalaiskirjettä.

Ajelimme jälleen Marja-Leenan kanssa Höytiän rauhallisiin kuusikkomaisemiin, "Timoille". Matkalla M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä matkan aikana. Pia ja pikku-Milena kotosalla. Menimme hieman aikaisemmin tänään, kun poislähtökin ajoittui aikaisemmaksi. Kärräilimme kahdestaan. Ruuan ja kahvin jälkeen vielä "hetken heiluimme". Hyvät säät olleet saada puut ulkoa katon alle. Siunausta kaikki sekin. Eipä sinne enää kovin iso kasa jäänyt kun tämän päivän hommat lopetimme.

Ajelimme sitten kotiin - toisenlaisiin mummin ja vaarin hommiin. Otimme Emilian ja Danielin koululta kyytiin - plus heidän molempien pyörät - ja tulimme meille. Äidillä meni työpaikalla tänään pidempään. Menivät kotiin sitten kun isä tuli töistä.

19:ksi huristelin helluntairukoushuoneelle Rukousiltaan - 14 rukoilijaa.

Iltapalaa ja teetä.

"Sisäisen maailmani järjestys kasvaa, kun alan tilkitä "aikavuotojani" ja käyttää tehokkaimman työaikani kykyjeni, rajoituksieni ja tärkeysjärjestykseni mukaisesti" /Gordon MacDonald).

Siunausta!

Ps. "Kristus teissä, kirkkauden toivo" (Kol. 1:27).

20160920

20.9.

Sydämelliset onnittelumme Salmen Ullalle - vielä täskii - täytettyäsi eiliten 60 vuotta siellä aidossa Tunturi-Lapissa, käsivarressa! Taivaan Isän siunausta tuleviin vuosiin. Kuvat synttärisankarista lapinpuvussaan olivat komeita - unohtamatta myöskään aviosiippaa - Paavoa - joka ainakin yhdessä kuvassa poseerasi juhlivan Ullan vierellä. Ovathan ne tietenkin molempien juhlat, koskapa aviopuolisot ovat yhtä lihaa. Olivat net kuvat niistä tarjoiluistakin kyllä komioita. Samoin kukista ja korteista. Oi, jospa oisi voinut olla mukana. Tällaisin ajatuksin kaksi harmaapäätä täältä menetetyn metsikön reunamilta - tosin sillä toisella ei ole sitä harmaatakaan enää paljoakaan jäljellä.

Noustuamme uuteen päivään - joka oli suhteellisen aurinkoinen, vaikkei ihan aamusta - söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Roomalaiskirjettä.

Ajelimme Marja-Leenan kanssa Höytiälle, Timolle ja Pialle. Matkalla M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme matkan autossa yhdessä. Jo aiemmin aamulla kiiri tieto, että Pia on saanut työpaikan. M-L osti Uuraisten Salesta ohimennessämme jätskiä onnitteluksi ja kahvin kanssa otettavaksi. Perhekuntanakin olemme saaneet olla yhdessä rukoilemassaasian puolesta. Jumala johdattaa. Hakijoita kuitenkin lienee ollut runsaasti - liki puolitoistasataa. Onnittelut vielä täskii ja siunausta uuteen työpaikkaan!

Kärräsimme ja kantelimme polttopuita M-L:n ja Pian kanssa pihalta liiteriin - ja olihan sää otollinen siihen hommaan. Puut kuivia. Olihan hommassa mukana myöskin pieni päivänpaiste - Milena. Välillä söimme  ja joimme jätskikahvit. Vielä myöhemmin toiset kahvit. Mukavahan se oli kiikutella puita suojaan säiden armoilta. Joitakin pöllejä haloinkin koneella, ynnä sahasin. Jonkun haloin kirveelläkin. Osan jätin Timolle, kun olivat sellaisia, etten viitsinyt alkaa niiden kanssa taistelemaan. Timokin ennätti tulla töistä kotiin ja vähän puunkantohommiinkin ennen kotiin lähtöämme. Olimme vähän pidempään kuin eilen. Paluumatkalla kävimme "Terheillä" pikaisesti asialla.

Laitoin tulen takkaan ja linnuille siemeniä. Ovat kovia syömään, mutta mukavahan se on kun niitä kuitenkin lentelee tuossa pihapiirissä. Muistuttavatpahan Jeesuksen sanoista, ettei tarvitse turhia huolia kanniskella. 

Söimme iltapalaa ja joimme teetä. Mukava aina raapaista tuli kynttilöihin.

"Sisäisen maailmani järjestys kasvaa, kun päätän joka päivä nähdä ajan Jumalan lahjana, joka kannattaa käyttää tarkkaan harkiten" (Gordon MacDonald).

Siunausta!

Ps. "Pyhitetty olkoon sinun nimesi" (Luuk. 11:2).

20160919

19.9.

Noustessani oli Marja-Leena mennyt jo kylälle asioille. Vieläkin flunssainen olo. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Roomalaiskirjettä. Laitoin ilmoituksen nuotioillasta lehteen. Infoa illasta blogijutun vieressä. Tulehan tulille!

Ajelimme M-L:n kanssa Höytiän kuusikoihin, Timolle ja Pialle. Pia ja Milena olivat koisalla. Aurinko paistoi iltapäivällä mukavasti. Menimme talkoisiin - kärräämään polttopuita ulkoa sisälle uuteen liiteriin, jossa ei vielä tosin ole seiniä, mutta muut jutut on. M-L:n, ja Pian kanssa niitä puita siirreltiin. Milena oli touhussa mukana myös - ainakin piristyksenä hymyineen. Välillä söimme - olisikohan se ollut hirvikeittoa, joka tapauksessa hyvää. Kahvit päälle, no, oikeasti suuhun. Jatkoimme ruuan jälkeen hommia. Kotona olimme ennen 17.

Kun olimme päässeet sisälle soi puhelin. Siskoni, Pirjo, soitti. Kertoi, että serkkumme, Keijo, on kuollut viikonvaihteessa. Tulevat mieleen mm. kesät, kun Keijo oli meillä poikasena. Muistan myös sen hetken kun tapasin hänet viimeisen kerran tädilläni. Puhuin hänelle pelastuksesta ja Jeesuksesta. Aikuisiässä emme juurikaan ole tavanneet. Niin, tapasimmehan äitini hautajaisissa myös, mutta siellä ei ollut mahdollisuutta jutusteluun. Jokatapauksessa sielläkin puhuin evankeliumia sillä tavalla, että sitä kuuntelemassa ollut olisi voinut tulla uskoon. Rukouksin olemme muistaneet miltei päivittäin sukulaisiamme perhekunnittain. Sitä jatkamme. Vuorollamme me täältä lähdemme. Kun lähdemme, niin silloin ei merkitse mikään muu niin paljon kuin usko Jeesukseen. Vain se takaa pääsymme Jumalan taivaaseen - usko Jeesukseen. Siunausta jokaiselle Keijon läheiselle! Kannattaa varmistaa paikka taivaassa, ennenkuin se on liian myöhäistä. Monet ovat menettäneet sen mahdollisuuden - siitä huolimatta, että Jeesuksen valmistama pelastus oli valmiina täydellisenä heitäkin varten. Se ei ole leikinasia - herätä iankaikkisuudessa väärällä puolella.

M-L keitteli mehuja vanhemmista marjoista mehumaijalla.

Iltapalaa ja teetä.

"Sisäisen maailmani järjestys kasvaa, kun käsitän olevani Kristuksen huoneenhaltija enkä omien päämäärieni, oman roolini ja oman identiteettini herra" (Gordon MacDonald).

Siunausta!

Ps. "Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman niinkuin rukoilla tulee, mutta Henki itse rukoilee puolestamme sanomattomilla huokauksilla" (Room. 8:26).

20160918

18.9.

Aamu oli usvainen. +2 herättyäni. Noustuani sunnuntaihin keittelin kahvit ja valmistauduin kaikessa rauhassa päivän tilaisuuteen. Marja-Leena valmisteli noustuaan aamupalaa. Luin Roomalaiskirjettä. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

10:ksi ajelimme M-L:n kanssa helluntairukoushuoneen alakertaan rukoushetkeen. 9 rukoilijaa.

11 alkoi yläkerrassa kokous. Sen johteli Niko Ilola. Raija Kalenius soitti kahteen otteeseen harmonikalla usean kappaleen. Puhuin yksinkertaisia perusasioita - mitäpä sitä muutakaan. Ja kun se on vielä Herralta siihen hetkeen saatua, niin eihän sitä muusta halua puhuakaan.Yleensähän ihmiset tykkäävät - joko hyvää, tai huonoa. Sitä ei kannata jäädä koskaan mittailemaan. Ennen puhumistani kuuntelutin Timo Kuusjärven sanoittaman, säveltämän ja laulaman kappaleen: Rakkauslauluista kaunein. Se on live äänitys Timon konsertistä syyskuulta 2015. Koskettava kappale. Milloinkahan niitä saamme kuultavaksi oikeille äänitteille? Tilaisuuden jälkeen oli kahvitarjoilua alakerrassa.

Aurinko paisteli siniseltä taivaalta - niinkuin koko päivän - ajellessamme kotiin. 

Katselin Paraolympialaisia. Laitoin tulen takkaan. Söimme hyvää ruokaa.

Emilia ja Daniel tulivat pyörillä meille. Äiti perässä kävellen. Deniskin käväisi siinä kun olivat poislähdössä.

Katselin AlfaTVnetistä elokuvaa: Vauhtipyörä. Oli hyvä ja koskettava. Suosittelen katsomaan, ellet ole vielä katsonut. Varmaan arkistosta löytyy. M-L:kin tuli sitä katsomaan. Katselimmekin sitten AlfaTV:n ohjelmia, jota sattuivat olemaan hyviä. Siinähän sitä tuli illan mittaan aina jotakin suuhunsakin otettua.

"Sisäisen maailmani järjestys kasvaa, kun suostun näkemään mikä minua ajaa, ja kuuntelen hiljaa Kristuksen kutsua" (Gordon MacDonald).

Siunausta!

Ps. "Minä en juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi" (1. Kor 9:26-27).

20160917

17.9.

Saimme heräillä lauantaihin. Aurinko paistoi, eikä ollut kiire peittoa päältään viskata. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Roomalaiskirjettä. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. M-L käväisi aamulla kylällä kauppa-asioilla.

12.30 maissa lähdin ajelemaan kohti Jyväskylää ja Finlandia Marathonin puolimarathonia, johon oli tullut aikoinaan ilmoittauduttua. Koko viikon olen ollut sisällä ja liikkumatta flunssan takia, joka vieläkin on päällä. Rohkenin lähteä kun ei kuumetta ollut. Tiedän vaarat, jos juoksee liian flunssaisena. Elimistössä on silloin aikamoinen rasitustila. Ajattelin kuitenkin, että otan rauhallisesti. Juoksuun olin ilmoittautunut oman seuran - JKU:n - kautta, sekä sen lisäksi kannatus-ja paitamaksulla Marttyyrien Ääni -järjestölle, nyt toisen kerran Finlandia Marathonin yhteydessä järjestettävään Run 4 Your Life -juoksuun vainottujen kristittyjen puolesta. Se on kansainvälinen juttu. 

Parkkipaikkoja ei ihan heti löytynyt lähitienoilta, sillä Marathon tapahtuma järjestettiin Paviljongin viererssä ja samaan aikaan oli Paviljongilla toinenkin iso tapahtuma. Niinpä ajoin Sokoksen p-halliin ja kävelin siltaa pitkin kilpailualueelle. Ensimmäinen asia oli hakea kilpailunumero D-hallista, josta niitä sai klo 14:ään asti. Klo 14 oli myös Run 4 Your Life -juoksijoiden kokoontuminen. Siitä sain paidan. Lämmittelimme myös yhdessä. Ainakin minun juoksumatkalleni - puolimaratonille - näitä juoksijoita oli 7. Etukäteen puolimaratonille oli ilmoittautunut yli 1200 juoksijaa. Varmasti aika runsaasti ilmoittautui vielä paikan päällä, sillä se oli mahdollista, mutta kalliimmalla maksulla. Sen lisäksi oli runsaasti osallistujia klo 12 alkaneella maratonilla ja eilen illalla olleella Valon kympillä. Iso tapahtuma.

Vähän ennen lähtöä oli yhteinen lämmittely ja lähtö oli klo 15.15. Olihan sitä porukka paljon. Alussa sai vain kävellä hiljakseen, ennen kuin porukka alkoi soljua kapeille radoille. Aikahan kyllä tulee jokaiselle oikea, koska numerolapuissa on sellainen siru, jonka laite lukee. Olin koko matkan väliajoissa ja myös maalissa 13. Sattui minulle sopivavauhtinen porukka, jonka kanssa juoksentelin rauhallisesti flunssasta johtuen. Silti lopussa huomasi jaloissa, että on ollut viikon flunssassa ja liikkumatta. Mutta maaliin tultiin - muuta tavoitetta ei tällä kertaa ollutkaan. Aikani oli n. 20 min. huonompi kuin viime vuonna. Se oli 2.29.30.1. Olihan siellä eri sarjoissa runsaasti minua hitaampia - nuoremmissa suuremmaksi osaksi, koska juoksin vanhimmassa sarjassa, jossa juoksivat kaikki yli 65 vuotiaat. Yhteisajoissa taisin olla puolenvälin paremmalla puolella.

Tapasin Paviljongin edessä siskoni Pirjon pojan, Matin, Vili-Valtteri sylissään. Annankin näin jätskikioskilla, mutta en jutellut - Matin kanssa kyllä.

Kilpailun jälkeen lähdin pusseineni autolle - sillä jokainen kilpailija saa ihan mukavan pussillisen erilaisia tuotteita, joita järjestäjät ovat lahjoituksena saaneet. Päästyäni P-hallille, huomasin, että siellä olivatkin jo ovet kiinni - menneet klo 18, jota en tiennyt. Ovessa oli kuitenkin puhelinnumero, johon sai soittaa. Empä siinä 3-4 minuuttia enempää joutunut odottelemaan, kun avaaja tuli. Ei ottanut mitään maksua, vaikka olisi voinut ottaa - ovessa olleen kirjoituksen mukaan - 20 euroa.  

Kotiin päästyäni 19 maissa, maistuikin ruoka hyvälle. Denis kutsui saunaan - tai Terhi-Marja ja Emiliahan sitä kutsua välittivät. Niinpä menin - M-L:kin mukana - hyviin löylyihin ja pesemään juoksuhikiä pois. Deniksen ja Danielin kanssa saunoimme.

Taivaalla täysi kuu. Mennessämme ja palatessamme oli tuossa Rajalantiellä, meidän lähellä ihmeellinen näky, kun siihen oli kokoontunut lähemmäs 100 kuin 50 mopoilijaa, taisi olla mopoautojakin ja muita kulkuneuvoja. Savu nousi ja kumi paloi. Mikähän kokoontuminen lienee ollut. Tuollaiseen porukkaan kun saisi yhteyden ja kontaktin, niin siitähän voisi alkaa hengellinen liikehdintä.

Tervetuloa huomenna helluntaiseurakuntaan Saarijärvellä - ihan siitäkin huolimatta, että olen siellä puhumassa klo 11 kokouksessa. Kaleniuksen Raija soittaa harmonikkaa.

"Sisäisen maailmani järjestys kasvaa, kun tunnustan taipumukseni noudattaa elämässäni malleja ja järjestelmiä, jotka eivät ole Jumalan antamia, vaan sekasortoisen menneisyyteni muovaamia" (Gordon MacDonald).

Siunausta!

Ps. "Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan" Luuk. 4:16).

20160916

16.9.

Marja-Leena kävi aamulla viemässä Emilian ja Danielin autolla kouluun - heillä kun oli tänään koulukuvaus. Mustelmillakin ja naarmuilla oli vähän Emilian jalka polven kohdalta, kun oli kaatunut pyörällään eilen aamulla kouluun mennessään.

Aamupalaa ja kahvia ylösnousun jälkeen. Flunssainen olo. Luin Roomalaiskirjettä. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

11:ksi ajelin Päivärukoushetkeen helluntairukoushuoneelle - ovet lukossa, ei ihmisiä.

12 maissa hain Danielin koulusta meille. Söimme. Vähän "rymysimme" sohvalla Danielin kanssa. Muuten se on ollut tämäkin päivä rauhallista oloa ja lepäilyä.

M-L lähti Danielin kanssa heille ja jatkoi sitten omalle kävelylenkilleen.

Terhi-Marja ja Emilöia käväisivät meillä - heillä oli tyttökerhoon meno.

Laitoin tulen takkaan illalla.

Iltapalaa ja teetä.

Katselin TV7:n ohjelmia jonkin aikaa.

"Sisäisen maailmani järjestys kasvaa, kun päätän joka päivä tarkastaa, mikä sen tila on" (Gordon MacDonald).

Siunausta!

Ps. "Hänen täytyy kasvaa, mutta minun vähetä" (Joh. 3:30).

20160915

15.9.

Puolivälissä syyskuuta - eli, pianhan se on joulu. Hikinen yö flunssasta johtuen. Olo kuitenkin parempi kuin eilen. Rauhallisesti lepäillebn olen tätä flunssaa pitänyt - niin siitä nopeiten pääsee eroon. Eikä minussa yleensä pitkään ole tämänkaltaiset taudit pesineet. Enkä usko, että nytkään.

Sängystä nousun jälkeen söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Roomalaiskirjettä. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Käytämme rukoillessamme - mitenkään nyt korostamatta erinomaisuuttamme - Fidan-, Avainmedian ja Open Doorsin rukouskalentereja, sekä itse ylöslaittamiamme esirukousaiheita, joita on lähetetty tai tietoomme tullut. Myös Saarijärvi rukoilee -rukousrintaman rukousaiheet sisältyvät rukouksiimme, yms. Uskomme, että Jumala kuulee - ja vastaa. Rukous on Jumalan suunnitelma. Ilman rukousta olemme kaukana siitä, mitä Hän on ajatellut. Seurakuntien ja meidän yksilöihmisten suurin ongelma löyty(y)nee elämästä ilman rukousta. Suunnitelmat, strategiat ja organisoinnit ilman rukousta ovat tyhjänveroisia. Seurtakuntiemme ja yksilöuskovien elämän menestyminen Jumalan tahdon mukaan on suoraan verrannollista niiden rukouselämään. Jos olemme paljon menettäneetkin rukoilemattomuutemme tähden, niin meillä on vielä mahdollisuuksi loppuelämämme ajan, jos tartumme kiinni Jumalan kasvojen etsimiseen - tämän sanon itsellenikin.

Jossain vaiheessa söimme ja kahviakin tietenkin juoskentelimme.

Tuli torkusteltua sohvalla ja kuunneltua Radio Deitä. Sateet -ohjelmaa sitten tuli jo kokonaan hereillä ollen seurattua.

M-L teki ruisleipää, jota sitten heti kuumana tuli runsaan voin kanssa maisteltua. Ja hyvää oli. 

Iltapalaa ja teetä  

"Sisäisen maailmani järjestys kasvaa, kun käsitän, että sisäisen, hengellisen maailman täytyy hallita ulkoista toiminnan maailmaa" (Gordon MacDonald).

Siunausta!

Ps. "Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee" (Sananl. 4:23).

20160914

14.9.

Noustessani flunssainen olo - ääni tuli kuin haudasta, sellaista murinaa. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Kävin aamupäivällä Rantalan Jussin luona - skannattiin nuotioiltajulistetta eteenpäin, että saa nettiin. Sehän on nuotioilta Muittarnkosken sillanposkessa, ti. 27.9. klo 18. Infoa tuossa blogijutun vieressä. Aurinkoinen sää.

M-L meni 13:ksi Milenaa hoitamaan Höytiän kuusikkoon - äiti kun meni asioille isoon maalikylään. Kahvia - leikkikalustolla - olivat Milena ja mummi juoneet, yms. Minä jäin kotiin - vaikka mukava olisi ollut käydä - kun on tuo flunssa, etten tartuta. Leppäilin ja makkuilin sohvalla. Välillä söin.

18 maissa kävin Harrilla monistuttamassa nuotioiltakutsuja.

18.30:ksi menimme helluntairukoushuoneelle Herran kohtaamisen iltaan. Timo Ahola johteli. Jussi Rautanen johteli ylistystä. Paavo Järvinen puhui ja johti rukouspalveluun. Käsittääkseni nämä kokoukset ovat uskovien varustamista tekemään työtä Herran elopellolla, koska hehän siellä käyvät - kuten esim metkin.

Tulimme kaupan kautta kotiin.

Söimme iltapalaa ja joimme teetä. Flunssainen olotila jatkuu.

"Minkä käskyn Herra meille antaneekin, meidän pitäisi heti iloiten vastata: "Kyllä, Herra, minä tahdon totella" (J. R. Miller).

Siunausta!

Ps. "Sydämestäni minä rakastan sinua, Herra, minun voimani, Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi ja minun varustukseni" (Ps. 18:2,3).

20160913

13.9.

Eilisestä illasta flunssainen olo - ei kuitenkaan kuumeinen. Liekö Helsingin kisojen jälkiseuraamuksia. Siellä oli lämmin ilma, mutta syksyinen kuitenkin. Paita kun oli oikein märkä, niin vaikka päälle heti kohta tuli vaatteita laitettuakin, niin saattoi sen verran kylmettyä, että flunssainen olo tuli. Harvinaista kyllä minulla.

Marja-Leena nousi ennen minua ja tuli kävelylenkiltä kun olin laittelemassa aamupalaa ja keittelemässä kahvia.

11:ksi ajelin helluntairukoushuoneelle Päivärukoushetkeen - neljä rukoilijaa. Aurinkoista.

Palattuani kotiin rukouskokouksesta, oli M-L laittelemassa ruokaa. 

Kirjoittelin Saarijärven kylien kutsu -infon ja lähettelin sitä sähköpostilla useille.

Söimme.

Kun Denis tuli töistä pyysivät minua - Daniel mukana - lähtemään myös puolukkaan. Saimme kukin ämpärilliset - tuolla Pyhä-Häkin suunnassa olimme. Daniel on kyllä ihmeellinen poika marjankeruussa. Miltei samaa tahtia täytteli ämpäriään kuin mekin - Denis tietenkin haka.. Hyvä sää. Toimme marjat meille.

Tuntui, että flunssainen olo lisääntyi.

Tein julisteen Muittarinkosken sillanposkessa olevaa nuotioiltaa varten. Näinhän net asiat vähänkerrassaan etenevät.

 Katselin Arctic North -konferenssin viimeistä tilaisuutta 2 h 20 min. M-L:kin tuli katselemaan puolukan putsauksen jälkeen.

"Ken suojassa istuu korkeimman,
varjossa kaikkivaltiaan, 
hän turvattu on ainiaan,
hän pelkoa ei tunnekaan" (Simo Korpela, Hengell. laul. ja vir.).

Siunausta!

Ps. "Kun olen heikko, silloin minä olen väkevä" (2. Kor. 12:10). 

20160912

12.9.

Marja-Leena meni aamulla laittamaan Emiliaa ja Danielia kouluun, mutta molemmat olivat pyörillään hurauttaneet jo kouluun. M-L oli sitten jatkanut pyällään ja polkaissut voimalaitoksen lenkin - yli 12 km. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Luin Roomalaiskirjettä.

Kävin 13 maissa 2.2 km tavallisen kävelyn lenkillä - samalla tavoittamassa Danielia ja Emiliaa heillä kun tulevat koulusta. Daniel sieltä polkaisikin pyörällään. Emilia ei vielä ennättänyt tulla, kun lähdin käyskentelemään kotiin päin. Aurinko paistoi.

Syötyäni ajelin Muittarin kylälle. Katselin paikkaa nuotioillalle - asia kun on ollut sydämelläni. Yksi kohtalaisen sopiva paikka löytyikin Muittarinkosken sillan poskesta. Kävin yhdessä talossa, josta sain selville katselemani paikan maanomistajan. Samalla juteltiin hengellisistäkin asioista ja sain antaa Jumalalla on sinulle asiaa -vihkosen.

Palailtuani kotiin soittelin maan omistajalle. Siinä sopii pitää nuotioillan. Niinpä on - jHs - Kutsu tulille - NUOTIOILTA ti.27.9.2016. klo 18 Muittarinkosken sillan poskessa. Tarjolla lettuja, nokipannukahvia, makkaroita ja ohjelmaa nuotion äärellä. Laitahan korvantaakse ja tule mukaan! Kaikki ovat sydämellisesti tervetulleita.

Kävin pienellä palauttelulenkillä eilisen kisan jäljiltä. Ensin Mannilan pururadalla 2 km 750 m. Sieltä ajoin urheilukentälle ja kävelin 2.4 km. Eli yhteensä 5 km 150 m - ja aikaisemmin päivällä suoritettu jalkaisin eteneminen, niin yhteensä 7 km 350 m. Sää ollut aurinkoinen.

Lenkin jälkeen kävin kyllä suihkussa, mutta kun Denis oli lämmittämässä saunaa ja sinne kutsuttiin, niin sinnehän sitä lauteille Deniksen ja Danielin kanssa. Eikähän tässä ole matkaa kuin 1 km.

Palattuamme takaisin kotiin aloimme katsoa Timon perheeltä joululahjaksi saamaamme elokuvaa: WAR ROOM. Ennätimme sen jo taittaa koneeseen, mutta kun saunaan kutsu tuli menimme ensin sinne. Onhan se koskettava elokuva! Ja täyttä asiaa pari tuntia. Kyllä sen aikana kyynelkanavia avataan useaan otteeseen. Suosittelen katsomaan! Ennätimme katsoa elokuvan ennen seuraavaa joulua. 

"Me emme voi ymmärtää, mutta me voimme luottaa ja - odottaa.
Elä uskossa. ja usko itsesi pelkäämättä Jumalan huostaan. Hän on kanssasi" (F. W. Robertson).

Siunausta!

Ps. "Hän kutsuu omat lampaaansa nimeltä ja vie heidät ulos ... ja lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä" (Joh. 10:3, 4). 

20160911

11.9.

Tärkeimmät asiat ensin - ja hauskimmat. Minunkin kannaltani katseltuna. Pitää ihan kertoa. Eilen Milenan syntymäpäiviä koskien tuli Marja-Leenalta eilen minulle tekstyari, jossa luki: Milenalla oli ollu syntytäreillä hauskinta vaari. Tuotahan ei kannata kommentoida mitenkään - sen kun vain paistattelee.

Sitten niihin vähemmän tärkeisiin asioihin. Tänä aamuna heräilimme Helsingissä, NNKY:n hotelli-Helkassa. Ei ihan kovin hyvin tullut uni, mutta varmaan sitä tuli nukutuksikin. Illalla keittelimme huoneessamme vielä teetä ja söimme eväitä ennen nukkumaanmenoa.

Aamupala hotellin ruokasalissa oli kyllä runsas ja hyvä.

Ennen 10 luovutimme huoneen pois ja lähdimme kävellen lähellä olevalle kilpailupaikalle - Hietaniemen rannan suuntaan. Kilpailurata oli Hietaniemen hautausmaan vieressä - myöskin krematorio oli lähellä. Kilpailutoimisto oli meren rannassa, hienon hiekkarannan vieressä. Hieno paikka. Osanoton varmistus piti suorittaa 11:sta mennessä. 

Kilpailu alkoi klo 12. Kyseessä olivat SM-kilpailut maantiekävelyssä. Aurinko paistoi kilpailun aikana - oli yli +20. Erinomainen sää. Olin sarjassani kolmas. Matka 10 km. Aika 1.06.58. 6.47 min/km. Aika oli heikompi kuin Odensen kisoissa Tanskassa tänä kesänä. Lähtiessäni ajattelin, että jos alle 1.10 menee, niin hyvä. Ihan mukava kilpailu. 

Kuilpailujen jälkeen tuli syödyksi rantakahvilassa, jonka ikkunoista avautui näkymä merelle ja rannalle, jossa oli monia rantalentopallokenttiä - ja niillä runsaasti pelaajia. Muutenkin ihmisiä oli paljon auringossa. Lenkkeilijöitäkin oli. Rannassa, vedenrajassa oli paljon isoja lintuja. Palkintojenjako oli samassa paikassa. 

Kun seremoniat oli suoritettu lähdimme lampsimaan Helka-hotellille, jonka sisäpihan parkkipaikalla automme sai olla kilpailujen ajan. Sitten vain "koslaan" ja aloimme ajella kotia kohti. Joutsaan jätimme yhden kilpailijan. Eilen kun olimme menossa Hesaan päin, minulla oli mahdollisuus antaa yhdelle kotipitäjäni urheilijalle Jumalalla on sinulle asiaas -vihkonen. Hän oli saattamassa tätä Joutsasta kyytiin tullutta ja sinne jäänyttä meidän kyytiin. Vierumäen kohdilla kävimme kahvilla. Kotona olin 20 maissa. Kyydissäni olleet kilpakumttanit - tosin eri sarjoissa - jatkoivat matkaa omilla autoillaan. Matka meni hyvin. Sää on ollut tänään lämmin.

Laitoin saunan lämmite tultuani kotiin. Kun se oli kuuma, kiipesin vastan kanssa lauteille.

Söimme iltapalaa ja joimme teetä.

"On aivan yleinen ajatus, että aina täytyy puhua Jumalalle, ja ettei voi rukoilla ilman sanoja. Mutta harras, sanatonkin rukous on hänen silmissään suuriarvoinen" (Ps. 65:2).

Siunausta!

Ps. "Herran silmien edessä ovat miehen tiet" (San. 5:21).
10.9. Nukuimme aika pitkään - M-L nousi ensin laittamaan aamupalaa. Tero ja Mari olivat meillä yötä. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Satoi yöllä ja päivälläkin. 14:ksi ajelin Timolle, Höytiälle, Milenan 2 v synttäreille. Menin aikaisemmin kuin muut, koska jouduin lähtemään aikaisemmin pois. Toiset tulivat 15:ksi, niinkuin oli kutsuttukin. Tarjoilut olivat hyvät ja pikku-Milena helmet kaulassa ja ranteessa, pienet aamutossut - olikohan ne Ainot - jaloissaan. Meitä oli: mamma, mummi ja vaari, Tero ja Mari, plus 3 lasta, Terhi-Marja ja Denis, plus 2 lasta, Tertsi ja Anneli, plus 2 lasta, Timo ja Pia, plus 3 lasta. Mukava oli kokoontua. Ennen 16 lähdin pois, meille. 17 lähdimme meiltä - kanssani 2 muuta - kohti Helsinkiä, kilpailuihin. Joutsasta tuli yksi kyytiin. Meidän autolla mentiin. Heinolan kohdilla kahvilla. 21.30 olimme perillä Hotelli Helkassa - NNKY:n hotelli. Osasimme, vaikka oli pimeää. Siu!

20160909

9.9.

Sumuinen aamu. Aurinkokin paistoi. Marja-Leena kävi viemässä Emilian ja Danielin kouluun. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Roomalaiskirjettä. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

11:ksi ajelin Päivärukoushetkeen helluntairukoushuoneelle. Neljä rukoilijaa.

Rukoushetkestä ajelin suoraan hakemaan Danielin koulusta meille. 

M-L leipoi ja valmisteli tarjoiluja.

Seurasimme Ruotsin pikkuprinssin kastetilaisuutta.

13 maissa hain Emilian koulusta meille.

Kävimme Danielin kanssa noukkimassa kilon jugurttipurkilliset puolukoita tuosta tontin reunasta.

Laitoin tulet takapihan pressusaunan mustan kiukaan alle. Esilämmitystä. Menin urheilukentälle 6 km "kävelynomaiselle" lenkille - jaksoissa sen tein. Tekniikkaan kiinnitin huomiota. Aurinkoista, +18 ja silleen. Palattuani lenkiltä jatkoin saunan lämmitystä. Tein vastan koivuista, joissa oli jo keltaisia lehtiä.

Denis ja Daniel saapuivat 18.30. Timo ja Milena vähän myöhemmin. Tero perheineen 19 maissa. Deniksen ja Timon kanssa menimme pressusaunan löylyihin hiukan ennemmin kuin "Terot" tulivat. Tero tuli heti myös saunan lauteille. Mukava löyly - ja vasta oli oikein hyvä, vaikka näin myöhäiseen ajankohtaan oli tehty. Lehtiä ei paljonkaan lähtenyt. Siinäkin on nautinto kun saa välillä vilvuutella takapihalla. 

Saunan jälkeen sitten päästiin syömään pizzaa, ym pöydän antimia, joita M-L oli tarjolle laittanut. Terhi-Marja ja Emiliakin tulivat tyttökerhosta meille. Meitä oli yhteensä 13 henkeä.

Katsottiin vähän 30.5.2010. Katajamäen Raimon kuvaamaa ja tekemää DVD:tä siitä On tullut kiitoksen ja ylistyksen aika- juhlasta. Mukava, kun sellainenkin muisto on olemassa. Aaro, Eelis ja Nooa lähtivät Timon ja Milenan mukana heille yöksi. Olimme meillä neljisin - sillä Tero ja Mari ovat meillä yötä.

Sellaistahan se.

"En kysynyt minkälainen oli oloni, tai mitä vaivoja ja kieltäymyksiä sain osakseni, jos vain voin voittaa lähimmäisiäni Kristukselle. Nukkuessani uneksin siitä, ja herätessäni kohdistui ensi ajatukseni Jumalan minulle uskomaan suureen tehtävään. Halusin olla tulenliekki, joka alinomaa leimusi Herran palveluksessa elämäni viime hetkeen saakka" (David Brainerd).

Siunausta!

Ps. "Olkoon mielenne siihen, mikä on ylhäällä, älköön siihen, mikä on maan päällä" Kol. 3:2).

20160908

8.9.

Sellainen pilvipoutainen, mukava päivä - aurinkokin kyllä paistanut. Marja-Leena kävi viemässä Danielin kouluun. Emilia kotona flunssassa. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Roomalaiskirjettä. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Katselimme DVD:tä 30.5.2010. olleesta On tullut kiitoksen ja ylistyksen aika -tilaisuudesta, joka oli Saarijärven helluntairukoushuoneella. Koskettava tilaisuus. Se oli tilaisuus, jonka perhekuntamme järjesti. Se oli sitä aikaa kun olin sairaalassa. Uskonhengessä järjestetty tilaisuus, jossa kiitettiin Jumalaa Hänen avustaan sairaudessani - vaikka en vielä ollutkaan kuin lomalla sairaalasta. Sydämellinen kiitos Katajamäen Raimolle, joka tuon videon kuvassi ja DVD:n valmisti!

Kävin välillä hakemassa Danielin koulusta 13 maissa. Sen jälkeen söimme ja katsoimme DVD:n loppuun.

Kävimme Danielin kanssa noukkimassa kumpikin kilon jugurttipurkin täyteen puolukoita tuosta tontin reunamalta. Kova on Daniel keräämään.

M-L vei Danielin kotiin kun meni käymään kylällä kauppa-asioilla.

Kävin 2 km "kävelynomaisella" lenkillä.

18:ksi ajelimme M-L:n kanssa Hirvaskankaalle Elävät Kivet -seurakuntaan. rovasti Heikki Hilvo puhui.

20 jälkeen tulimme kokouksesta kotiin. Iltapalaa ja teetä.

"Uskonnollista elämää on meillä juuri sen verran, kuin sitä näytämme Jumalalle salassa..." (F. B. Meyer).

Siunausta!

Ps. "Vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras" (Jaak. 5:16).

20160907

7.9.

Ensimmäiseksi: Sydämelliset nimipäiväonnittelut "viel täskii" mukavalle miehenalulle, Mirolle, sinne isojen kuusten keskelle - sinne, missä "peurat ja kauriit vain käy"! Toivottelevat vaari ja mummi menetetyn metsikön reunamilta. 

Marja-Leena kävi laittamassa Emilian ja danielin kouluun aamulla. meni sitten kylälle asioille. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Roomalaiskirjettä. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Kävin noukkimassa puolukoita kilon jugurttipurkillisen tuosta tonttimme reunasta, "menetetyn metsikön reunamilta". M-L laittoi ruokaa.

14 hain Emilian ja danielin koulusta meille. Pian söimme.

Kävimme Danielin kanssa keräämässä molemmat kilon jugurttipurkit puolukoita tuosta tontin laidasta. Arvaatko, kumpi sai ennemmin purkkinsa täyteen? Daniel. On kyllä nopea noukkija. Samantien menimme keräilemään toiset purkilliset - minä otin 1 kgn purkin ja Daniel 1.5 kgn. Hänellä oli melkein täynnä oma purkkinsa, kun minä sain omani täyteen. Emiliakin tuli purkkinsa kanssa läksyjen teon jälkeen puolukkaan - sai miltei puoli purkillista.

Terhi-Marjakin tuli hakemaan töistä tullessaan lapsiaan, kun tulimme purkkien kanssa pihaan.

Kävin 4 km hiljaisella "kävelynomaisella" lenkillä Tarvaalan suunnassa. Selkeä sää. Lämmintä - ainaki8n +18.

18:ksi ajelimme M-L:n kanssa Hirvaskankaalle, Elävät Kivet -seurakuntaan kuuntelemaan rovasti Heikki Hilvoa. Omassakin seurakunnassa olisi ollut Rukousilta, mutta valinta oli nyt tällainen - ei siksi, ettemmekö olisi seurakuntaihmisiä. Niitähän met tiettenkin olemme.

20 jälkeen tulimme kokouksesta kotiin.

Kynttilät palamaan. Söimme iltapalaa ja joimme teetä.

"Jos uskoen omistamme Kristuksen työn itsellemme, niin se muuttaa koko elämämme. Ja on vain yksi tapa, millä voimme osoittaa Jumalalle kiitollisuuttamme: laajennamme niitä oikeuksia, joita hänellä on meihin, ja hänen avullaan pyrimme siihen, että elämämme tulee sopusointuun Jeesuksen rukouksen kanssa: Isä kirkasta nimesi!" (A. de Loes).

Siunausta!

Ps. "Millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan" (Matt. 7:2).

20160906

6.9.

"Tänkii aamun" meni Marja-Leena viemään Emilian kouluun ja toi Daniel-pojan meille - flunssaa kun hänellä. Noustessani "punkasta", oli Daniel seisomassa vuoteen vieressä - itseasiassa hän minut herättelikin. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Roomalaiskirjettä. 

M-L kävi kylällä kauppa-asioilla. Met Danielin kanssa pelasimme korttipeliä - sellaista kehittelemäämme, yksinkertaista, jota minäkin jaksan pelata.

11:ksi ajelin helluntairukoushuoneelle Päivärukoushetkeen - 5 henkeä.

Sytyttelin takkaan tulen.

Kävin noukkimassa "menetetyn metsikön" reunamilta taas yhden kilon jugurttipurkillisen yhä kypsemmiksi käyviä puolukoita. M-L leipoi sämpylöitä.

Söimme.

14:ksi menin hakemaan Emiliaa koulusta meille. Olikin menossa kaverilleen.

Kävimme Danielin kanssa hakemassa Emilian meille.

Mummi ja Emilia lähtivät lenkille. Minä myös samalle asialle urheilukentälle. Tein jaksoittaisen 6.4 km "kävelynomaisen" lenkin. Väleissä venyttelin. Pari kilometriä menin kilpailuvauhtia - parissa jaksossa. Entinen huippumaratoonari katsoi menoani, kun tuli sopivasti kentälle. Piti tekniikkaa hyvänä. Antoi kyllä hyviä neuvojakin.

Palattuani kotiin lähdimmekin kohta M-L:n kanssa Hirvaskankaalle, Elävät Kivet -seurakuntaan kokoukseen. Kari Salo Hervannan katukappelista oli puhumassa. Olisihan sieltä kerrottavaa - koskettavaakin, mutta...

Tilaisuuden jälkeen ajelimme kotiin. Taivas oli kaunis - auringonlaskun vuoksi.

Söimme iltapalaa ja joimme teetä.

"Uskon valossa me näemme, miten maa on täyttyvä Jumalan kunnialla ja kaikki kansat polvistuvat hänen eteensä, jolle kuuluu valtakunta" (D. Livingstone).

Siunausta!

Ps. "Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita" (Jaak. 1:22). 

20160905

5.9.

Marja-Leena kävi laittamassa Emiliaa kouluun tänä aamuna ja toi Danielin meille, kun hänellä oli vähän kuumetta. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Roomalaiskirjettä. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Aikalailla aurinkoinen sää.

Pelasimme Danielin kanssa erilaisia itsekeksittyjä pelejä pelikorteilla.

Sytyttelin tulen takkaan.

Kävin noukkimassa kaksi  kilon jugurttipurkillista puolukoita tuosta menetetyn metsikön reunasta - aivan pihan ääreltä.

Hain Emilian koulusta meille.

Söimme - parsakaalia, sienikastiketta, nakkeja, voisulaa, salaattia... Vähän rymysimme Danielin ja Emilian kanssa. Emilia keitti kahvit.

Kävin 5 km "kävelynomaisella" lenkillä urheilukentällä. Siellä oli runsaasti lukiolaisia, sekä mies-, että naisvoimisteluopettajan kanssa. Heillä oli UKK-testi. Miesopettaja pyysi minua kertomaan oppilaille kilpakävelystä. Niinpä puhuin heille lajin tekniikasta ja säännöistä, sekä näytin miten se käytännössä tapahtuu. Aurinkoista.
M-L kävi omalla lenkillään, mikä on hyvä asia.

18:ksi ajelimme M-L:n kanssa Hirvaskankaalle, Elävät kivet -seurakunnan kokoontumispaikkaan. Siellä on menossa pidempi kokoussarja. Tänä iltana puhui Patrick Tiainen. Takanamme istui pikkuneiti-Milena, joka oli lähtenyt kokoukseen isä-Timon ja äiti-Pian kanssa. Oli paljon porukkaa.

Kokouksesta menimme tien toisella puolella olevalle ABC:lle pizzalle.

+8 kun tulimme kotiin.

"Tyydy olemaan pieni lapsi ja ottamaan vain yksi askel kerrallaan. Pysy aina nöyränä ja taivu olemaan mitätön. Älä luule menettäväsi vaikutusvaltaasi tunnustaessasi olevasi väärässä. Aseta Jumala ensi sijalle, muut seuraavalle - viimeiseksi itsesi" (L. Barter-Snow).

Siunausta!

Ps. "Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon" (Matt. 16:26).

20160904

4.9.

Tänä aamuna heräilimme Haminassa, Metsälän Matin ja Sinikan parisängyssä - emme tosin olleet kaikki siinä, vaan Metsälät olivat antaneet sen meidän haltuumme Marja-Leenan kanssa. Aamullakin satoi, että katto kohisi. Voi niitä, joilla on vielä puinteja tekemättä.

Söimme aamupalaa ja joimme kahvia Matin ja Sinikan kanssa. Rukoilimme yhdessä.

11:ksi ajelimme tilaisuuteen Kadettikoulunkatu 11:een. Leinosen Pentti johteli tilaisuuden lämminhenkisesti ja myöskin puhui alkupuolella. Kuulimme kappaleen torvella - jonka oikeaa nimeä en tiedä - veli Sipilän soittamana. Metsälän Sepon pianosäestyksellä. Puhuin - mikä oikeastaan olikin pääsyy tämänkertaiseen vierailuun Haminassa. Oli avointa puhua. Osallistuimme ehtoolliseen. Lopuksi käytin vielä puheenvuoron, koskien eräitä alueita. Mukava oli tavata vanhoja ja uusia seurakuntalaisia - olenhan palvellut Haminan helluntaiseurakuntaa saarnaajana 1982 vuoden alusta alkaen kolme vuoden ajan. Asuimme Haminassa yhteensä 6 vuotta. Kyllähän Hamina on monessa mielessä muistojen kaupunki - olinhan siellä mm. RUK:ssa, kurssilla 137, 3 K:ssa, eli sissikomppaniassa. Kyllähän sitä ohimennessä tulee silmäistyä sinne RUK:n päärakennuksen suuntaan, tiettyä ikkunaa kohti, alakerrassa, jossa sitä tuli "tupailtua" ja "punkkailtua". Kuitenkin muut muistot ovat enemmän mielessä - liittyvät helluntaiseurakuntaan ja sen ihmisiin. Myös Vehkalahden - joka on nykyisin Haminaa - kyliin, joilla silloin paljon pidettiin kokouksia.

Kokouksen jälkeen ajelimme Metsälään syömään. Kyllä hyvälle maistuivatpöydän antimet. Matin ja Sinikan kodissa sitä tuntee itsensä ihmiseksi - olihan se tuokin nyt ilmaisu, mutta tosi. Jälkiruuaksi joimme kahvit täytekakun kanssa - Sinikan nimipäiväkakun kanssa. Tuli syödyksi, vaikka en saisi. Se kun on niin hyvää. Metsälän Esakin ennätti ennen lähtöämme tulla piipahtamaan - oli ollut Kairos-kurssilla. Oli hyvä kuulla terveisiä sieltä ja lähetyskentästä, joka on tullut lähellemme. Se kenttä tuntuu olevan kovasti Esan sydämellä. Esa on vanhimmistoveli Haminan helluntaiseurakunnassa ja "meijjän" Teron hyvä ystävä - asuihan Tero Metsälässä opiskeluaikanaan. Ovat myös perheinä hyviä ystäviä. Ovat myös opiskelukavereita.

Pitihän sitä sitten lähteä ajelemaan kotia kohti. Jari-Pekassa - Hartolan kohdalla - kävimme ryyppäisemässä kahvit. Kotona olimme 21 jälkeen.

Sydämellinen kiitos Matille ja Sinikalle vierailusta luonanne! Kiitos ystävyydestänne! Kiitos myös Haminan helluntaiseurakunnalle!

Kotiuduttuamme piti vähän ottaa iltapalaa ja teetä. Lenkilläkin meinasin käydä, vaan en käynytkään, kun meni sen verran myöhään kotiin tulo.

"Pitää paikkansa, että me jokainen saamme toiminnastamme vaikutelmia ja voimaa niiltä hengiltä, aatteilta ja voimilta, joiden palveluksessa työskentelemme ja joille antaudumme toimiessamme; olkoonpa sitten tuo täten hankkimamme ravinto katoavaista tai katoamatonta, elähdyttävää tai kuolettavaa, hedelmää kantavaa tai sisäistä ihmistä kuihduttavaa. Voimme siksi sanoa: Ihminen on tahi hän muuttuu vähitellen sen kaltaiseksi, jota hän rakastaa, tai sen, jonka palvelukseen hän antautuu. Ihmistä ei ole tarkoitettu elämään yksin itselleen, vaan muiden yhteydessä ja kokonaisuuden hyväksi sekä Jumalan valtakunnalle. Tahtoopa hän tai ei, hän ei voi olla ilman rakkautta, joskin rakkauden kohde voi olla hyvin erilainen...
Ihmisen täytyy palvella joko Jumalaa tai maailmaa..." (H. Martensen).

Siunausta!

Ps. "Te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä" (1. Kor. 12:27).  
3.9. Syötyämme aamupalaa, lähdimme ajelemaan M-Ln kanssa kohti Haminaa. Aurinkoinen sää. Kuuntelimme matkalla Timon lauluja - livetaltiointia hänen konsertistaan Saarijärven Vapaaseurakunnassa, ajalta, kun olin siellä jonkinaikaa pastorina. Ovat kyllä senkaltaisia lauluja, että niiden pitäisi tulla laajenpaan tietoisuuteen. Kävimme tienvarsiruokapaikassa syömässä Pohjolan raitissa. Saavuttuamme perille Metsälän Matille ja Sinikalle, meidät istutettiin kahvipöytään. Oli niinkuin ei paljon väliä edellisestä tapaamisesta ollutkaan. Joidenkin ihmisten kanssa kanssakäyminen on sellaista. Matti ja Sinikka ovat sellaisia. Kävimme Matin kanssa Tervaniemen rannassa, meren rannassa, katsomassa, kun tekevät moottorisahalla veistoksia puusta. Kilpailu. Sieltä menimme Haminan urheilukentälle, jossa minun oli tarkoitus tehdä lenkki. Siellä oli jalkapallo-ottelu ja katsojia. Kiersin 400 m radan kerran ympäri, mutta en kehdannut jäädä. Ajoimme takaisin Husulan ruohottuneelle kentälle, jossa tein 5 km 'kävelynomaisen" lenkin auringonpaisteessa. Matti kävi välillä laittamassa saunan lämmite. Niinpä pääsimmekin hyviin löylyihin pian lenkin jälkeen. Otimme tarjoiluja. Katselimme Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaottelua - minä varsinkin kävelyä. Taas otimme tarjoiluja. Nukkumaan mentyämme alkoi kova sade, joka kohisutti kattoa koko yön. Siunausta!

20160902

2.9.

Pilvinen aamu. Maa oli kuitenkin kuiva. Marja-Leena kävi viemässä Emilian ja Danielin kouluun kun oli niin sateen näköistä. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Roomalaiskirjettä. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

11:ksi ajelin Päivärukoushetkeen helluntairukoushuoneelle - 3 henkeä.

Rukoushetkestä menin suoraan hakemaan Danielin koulusta 12 maissa.

Söimme.

M-L työnteli ruohikkoa - hyötyliikuntaa, koska onhan sekin pakko tehdä. Imuroin autoa. Levittelin kärryssä eilisen illan jäljiltä olevaa nuotioiltakalustoa kuivumaan - sekun kastui siellä nuotioillassa. Danielkin työnteli takapihalla ruohikkoa. Kävimme Danielin kanssa keräämässä ämpärit täyteen puolukoita tuosta tontin reunamilta. Tosin ämpärit olivat vain kilon jugurttipurkkeja. Daniel keräsi yhden, minä kaksi. Siinäkin on hyvin puolukoita. Aurinkokin paistoi, vaikka vettäkin tuli oikein "hereästi" jonkin aikaa vähän myöhemmin. Se olikin kaunista, kun aurinko paistoi jo vähän matalammalta ja vettä satoi. Puun lehdet loistivat märkinä auringon loisteessa.

17:ksi ajelin helluntairukoushuoneen varaston eteen. Olimme Rantalan Jussin kanssa sopineet siihen aikaan laittavamme penkit, ym. nuotioillassa olleet tavarat varastoon. Niin teimme. Kiitos Jussille! Terhi-Marja oli ruksalla samaan aikaan pitämässä tyttökerhoa. Emilia sieltä juoksi kesken kerhon sukkasillan luokseni, huutaen: Vaaaaariiii! Eilen illan nuotioillassa Emiliakin oli vastuissa - jakeli laulumonisteita ihmisille. Danielkin istuinpalleja ja pöytiä. Nuorenahan sitä pitää päästä mukaan evankeliumintyöhön.

Samalla reissulla - penkkien laittoreissulla - menin urheilukentälle, jossa tein aurinkoisessa säässä 10 km "kävelynomaisen" lenkin. Ensin menin yhtäjaksoisen 5 km, km-ajoin 7.23. - 7.08 min. Venyttelin. Jatkoin yhtäjaksoisen 5 km, km-ajoin 7.11., 6.48., 6.45., 6.27., 6.35. Aurinkoista.

Palattuani lenkiltä oli M-L putsaamassa Danielin ja minun noukkimia puolukoita. Laitoin tulen takkaan ja saunan kiukaan lämmite.

Mukava oli jälleen käydä löylyissä - ihan vastan kanssa - ja vilvuutella n. +11 asteisessa säässä takapihalla. M-L:kin tuli löylyihin "toisen kierroksen" aikana.

Iltapalaa ja teetä.

"Meidän on levättävä hänen tahdossaan, ei vain alistuttava olosuhteisiin, ei vain välttämättömyyteen tyydyttävä, vaan sen sijaan levättävä tyynenä tietäessämme, että hän ohjaa elämämme polkuja (Trons Hvila)

Siunausta!

"Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen" (1. Piet. 5:7).

20160901

1.9.

Tämäkin on se päivä, jonka Herra on tehnyt - laulunsanoja mukaellen. Siirryimme ihan sujuvasti syyskuulle. Pilvistä - mutta ei sateista - noustessamme. Marja-Leena kävi laittamassa Emiliaa ja Danielia kouluun - ja veikin heidät sinne. Samalla kävi kylällä kauppareissulla - onhan tänään taas se nuotioilta -päivä.
Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Apostolien tekoja. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Sataa tihkuttelikin.

12 maissa hain Emilian koulusta meille.

13 maissa hain Danielin koulusta meille.

M-L valmisteli lettutaikinoita, sekä laittoi kasseihin ja kylmälaukkuihin nuotioillan tarjoilutarvikkeita..

Söimme.

Emilia ja Daniel menivät kotiin jalan jo ennen äidin töistä tuloa.

Ennen 16 lähdimme M-L:n kanssa kohti Kannonkoskea - nuotioiltareissulle. Kaupan kautta mentiin, kun piti vielä hommata jotakin iltaa varten. Autrinko alkoi paistamaan kauniisti. "Sattui" niin mukavasti, että Lehtomäen Matti ja Tuula tulivat samaan aikaan matkan varrella samalle tielle kuin mekin. Kannonkoskella oli pilvistä. Pystyttelimme letunpaistokatoksen ja "esiintymiskatoksen" - ovat samanlaisia käteviä katoksia. Penkit paikoilleen. Denis toi kohta myös nuotionalustan ja puut - jotka Rautas-Jussa oli hakenut Humpin Laurilta, kun Lauri ei päässyt.
Klo 18 alkoi Syystulien kutsu - NUOTIOILTA - Kannonkosken torilla. Johtelin sen. Pilvistä. Ei satanut. Aurinkokin paistoi alkuhetkillä. Lauloimme muutaman laulun yhteislaulumonisteesta. Lauluryhmä lauloi laulun Lauluja Jeesuksesta -vihkosesta, Timo Kuusjärven kitarasäestyksellä. Ryhmässä lauloivat Timon lisäksi Raija Kalenius, Marketta Sekki, Liisa Pitkänen, Soile Ahola ja Jouko Kuusjärvi. Oli hyvä ryhmä. Kaleniuksen Raija soitti harmonikalla pariin otteeseen. Kuusjärven Timo lauloi omia laulujaan pariin otteeseen.
henkilökohtaisia puheenvuoroja käyttivät Samuli Lahtela, Pia Kuusjärvi ja Paavo Pitkänen. Iloitsin puheenvuoroista. Puhuin lyhyesti lopussa yksinkertaisesti evankeliumia - syy, miksi yksinkertaisesti, kun en muuta osaa (enkä myöskään halua). Johdin syntisen rukoukseen, johon kaikki saivat ääneen yhtyä - myös erityisesti ne, jotka rukoilivat sen rukouksen ensimmäistä kertaa. Kehotin niitä, jotka halusivat tulla uskoon tänä iltana, kertomaan uskoon tulostaaqn jollekin ihmiselle. Kehoitin myös opettelemaan rukoilemaan, lukemaan Raamattua ja hakeutumaan uskovien yhteyteen. Jossain vaiheessa iltaa se alkoi - nimittäin aikamoinen sade. Jatkoimme kuitenkin illan kulkua, kuin ei mitään, vaikka ihmiset hakeutuivat ensin räystään alle ja lopulta yhden torilla olleen katoksen alle, sekä esiintymis- ja paisto-/tarjoilukatokseen. Tarjoilu toimi muun ohjelman aikana non stoppina. Lettuja paistelivat Lehtomäen Tuula ja Matti. Niitä ihmisille tarjoili Kuusjärven Marja-Leena. Makkaroita grillaili Kuzminin Denis. Niitä ihmisille tarjoili Kuzminin Terhi-Marja. Parkkosen Henri keitteli nokipannukahvia ja kaateli ihmisille. Aholan Timo jutteli ihmisten kanssa ja oli sateessa purkamassa "leiriä". Kun olimme purkamassa "leiriä" tuli autolla paikalle nuoria miehiä. He saivat lettuja - ja jokainen myös Jumalalla on sinulle asiaa -vihkosen. Yhteensä väkeä illassa oli 66 henkeä. Erilaisissa vastuissa/tehtävissä illassa ja sitä varten oli yhteensä 20 henkeä. Voisi vastuuhenkilöihin laskea myöskin pienen Milena Kuusjärven - niin kovasti hän ilmeillään nauratti joitakin ihmisiä. No, olihan se kyllä aivan verrattoman herttaista - jotenkin näin jos sen ilmaisisi. Erinomainen "tiimi" evankelioimiseen. Se oli sitten ensimmäinen nuotioilta, jossa satoi vettä. Sydämellinen kiitos jokaiselle illasta/illasta vastuuta kantaneelle! Kiitos ennenkaikkea Jumalalle! Saimme julistaa evankeliumia.

Ajellessamme kotia kohti sadekin miltei loppui. Siinäpä sitten kotona purimme "illan tavaroita".

"On kaunis tunnustus: En voi joutua kuoleman valtaan, sillä omistan hänet, joka on elämä. Elän vaikka kuolenkin" (J. A. Eklund).

Siunausta!

Ps. "Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle" (Luuk. 10:9).