20180221

 
21.2.
 
Rautasen Jussille myöhästyneet, mutta sydämelliset, syntymäpäiväonnittelut!
 
Noustessani oli pakkasta 17.4. Selkeää. Juotuani kahvia ja otettuani sen kanssa vähän aamupalaa, lähdin viemään Emiliaa ja Danielia kouluun. Vaikka auto oli ollut lämmityksessä, se ei jostakin syystä lähtenyt käyntiin. Kävelin heille - 1 km - viedäkseni lapset heidän toisella autollaan kouluun. Ovien lukot olivat siitä jäätyneet. Saimme ne kuitenkin auki lukkosulalla. Auto lähti hyvin käyntiin. Jarrut olivat niin "tiukat", että en uskaltanut lähteä sillä ajamaan. Emilia kävi kysymässä naapurista kyytiä. Lupasivat viedä. Jonkin verran myöhästyivät tunnilta. Kävelin kotiin ja laitoin autonakun lataukseen. Pakkasta yli 18.
 
Laitoin takkaan tulen. Lisää aamupalaa ja kahvia.
 
Luin Jeremian kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta ja Muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
 
Salmen Paavo aidosta tunturi-Lapista soitteli - kesällä kun on juhlia siellä Enontekiöllä.
 
Tuli seuratuksi olympialaisten - sekä naisten, että miesten - parisprintit.
 
Kävin 12 hakemassa Danielin koulusta meille.
 
Tein kutsun/julisteen Hilmonkosken KYLÄILTAA varten - laitan sen tämän jutun loppuun.
 
Söimme. Kahviakin.
 
Kävin Rantalan Jussin kanssa monistamassa kyläiltakutsut. Aurinkoista.
 
Kävin hiihtelemässä Kusiaismäessä 18.2 km. Mennessä pakkasta 12 astetta, palatessa n. 13.
 
Kahvia.
 
18.30:ksi menimme M-L:n kanssa herran kohtaamisen iltaan helluntairukoushuoneelle. Haimme Salmen myös mukaan. Timo Ahola johteli. Paavo Järvinen puhui ja johti rukouspalveluun. Eljas Riihinen lauloi ja johteli lauluihin kitaroineen.
 
Ajellessamme kohti kokousta, ilmoitti uutistenlukija radiossa, että Billy Graham on kuollut 99 vuotiaana. Hän saarnasi yli 70 vuotta, johdattaen - kukapa sen tietää - suuren määrän ihmisiä jeesuksen tuntemiseen eri puolilla maailmaa. Mekin luemme M-L:n kanssa aamuisin hänen kirjoittamaansa hartauskirjaa. Valtava elämäntyö Jumalan palveluksessa hänellä. Kiitämme Jumalaa hänestä!
 
Veimme Salmen kotiin, sitten tulimme kaupan kautta kotiin.
 
Iltapalaa ja teetä.
 
Siunausta!
 
Ps. "Minä olen, Herra, sinun parantajasi" (2. Moos. 15:26).
 
 
 

 


20180220

 
20.2.
 
Tiistai. Noustuani keittelin kahvit ja otin sen kanssa paahtoleipää. Pakkasta 23 astetta. Selkeää. Kävin viemässä Danielin ja Emilian kouluun suksineen. 25 astetta reissun aikana. Palattuani kotiin laitoin takkaan tulen ja jatkoin kahvinjuontia ja aamupalan syöntiä. Tänäkin aamuna taivaanrannalle nousi punainen aurinko.
 
Luin Jeremian kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta ja Muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
 
Laitoin ilmoituksen ma. 26.2. klo 18 Hilmonkosken Kylätuvalla olevasta Kyläillasta. Sampossa ja Ykkösissä oli jo aiemmin maksuton "puffi" tilaisuudesta.
 
11:ksi ajelin helluntairukoushuoneelle Päivärukoushetkeen - 4 henkeä.
 
Paluumatkalla Rukoushetkestä menin Kusiaismäkeen katsomaan koululaisten hiihtokilpailuja. Daniel veteli koko lenkin perinteisellä tyylillä tasaista vauhtia, mutta ei tietenkään pärjännyt luistelutyylillä meneville. Emiliakin hiihti ihan mukavasti pidemmän ja raskaamman radan. Aurinko paistoi - muuten olisi ollut kovin kylmää. Emilia lähti hiihdon jälkeen meille kyydissäni. Daniel meni vielä koululle koulun kyydillä.
 
Söimme - minä join kahviakin.
 
Kävin hiihtelemässä Kusiaismäessä 21 km luistelusuksilla. Aurinkoista. Pakkasta mennessä n. 14 astetta, palatessa n. 12-13. Sitä on saanut päivittäin viimepäivinä irrotella lämpimällä vedellä jäät parrastaan hiihtolenkin jälkeen.

M-L kävi tänään - niin kuin eilenkin - ainakin tunnin kävelylenkillä.
 
18:ksi menin Häkkilän-Peltokylän-Kohmun yhteiskristillisen rukouspiirin kokoontumiseen Kohmulle, Hakkaraiselle. Joimme kahvia. Lauloimme. Rukoilimme. Luimme luvun Apostolien teoista, jonka pohjalta syntyi hedelmällinen keskustelu.
 
Paluumatkalla tulin kotiin kaupan kautta.
 
Iltapalaa ja teetä.
 
Siunausta!
 
Ps. "Mikään kadotustuomio ei kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa" (Room. 8:1).
 


20180219

 
19.2.
 
Sydämelliset syntymäpäiväonnittelut täältä meiltä päin Aholan Soilelle! 
 
18.1 astetta pakkasta noustessani hyvissä ajoin maanantaihin. Mukava aina sytytellä ensimmäiseksi jouluiset kyntteliköt olohuoneeseen valaisemaan ja oikea kynttilä keittiön pöydälle palamaan - sehän on tuo tunnelma vuolijalle niin tärkeä. Tämä on kyllä ihan tottakin. Selma ulkona oli ilkeä - no, ei nyt kuitenkaan, vaan ilma ulkona oli selkeä. Puujalkavitsi on varmaan tuon kaltainen. Keittelin kahvit ja söin sen kanssa loput pizzanpalat.
 
Kävin viemässä koululaiset - Emilian ja Danielin - kouluun. Valoisata se on jo aikaisemmin kuin aikaisemmin - kevättä kohtihan olemme menossa.
 
Palailtuani koulukeikalta laitoin tulen takkaan. Ottelin lisää aamupalaa ja kahvia. Etsin raamatunpaikat, joista aioin puhua Majakalla. Yksi sana tuli yöllä mieleen, kun heräsin ja siinä kyselin, että mitä puhuisin Majakan aamussa. Se sana oli "mutta."
 
8 aikaan nousi punainen aurinko metsänreunan takaa.
 
Varmistin seuraavan kyläillan paikan - olin jo viikko sitten varannut paikkaa. Ma. 26.2. klo 18. on "On Yksi Nimi ylitse muiden..." KYLÄILTA Hilmonkosken Kylätuvalla, Hilmonkoskentie 289, Kannonkoskella.
 
Luin Jeremian kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta ja Muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
 
Ajelin 10:ksi Majakalle. Kohosen Kalle oli siellä kitaroineen musiikkivastuussa. Minä puhuin - Porrassalmen Kalevi, jolla oli vastuuviikko Majakalla, pyyteli minua taannoin puhumaan täksi aamuksi. Mielelläänhän sitä evankeliumia julistaa ihmisille, sen armon ja kyvyn mukaan, kun on suotu. Söinkin muiden kanssa majakalla. Ja tietenkin kahvia piti juoda, kun sitä kerran oli saatavilla.
 
Tulin Majakalta kaupan kautta kotiin - kävin hakemassa M-L:n pyytämiä taravoita - no, en nyt kuitenkaan voita, juustoa kylläkin.
 
12 hain Emilian koulusta meille. Aurinkoista.
 
13 hain Danielin koulusta meille. Niitä vaarin hommia.
 
Söimme hampurilaiset - niitä kun sai 50 centillä kappale Sokkarilta.
 
Katselimme M-L:n ja Emilian kanssa miesten 500 m luistelua olympialaisista. Mika Poutala "jäi" neljänneksi - kolme sadasosasekuntia pronssimitalista. Jeesukseen uskova urheilija.
 
Menin hiihtelemään Kusiaismäkeen. M-L lähti kävelylenkille samaan aikaan. Hiihtelin 21 km perinteistä. Mennessä 7 pakkasella, palatessa 11-12. Kuun sirppi taivaalla. Tänään liu´uin 1500 km-paalun ohi - 1507.6 km näille lumille.
 
Kotiuduttuani hiihtolenkiltä, söin paahtoleivän, jossa oli päällä voita, makkaraa, juustoa ja paistettu kananmuna, teen kera. M-L neuloi.
 
Ei siinä.
 
Siunausta!
 
Ps. "Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa" (Fil. 2:13).
 
 
 
 

 


20180218

 
18.2.
 
Sunnuntai. 12.1 astetta pakkasta noustessa uuteen päivään. Aamupalaa. Kahvia. Luin Jeremian kirjaa. Olympialaisten miesten viestiä välillä kävin seuraamassa - ihan vaan netin kautta, en paikan päällä
 
Vähän 10 jälkeen menimme helluntairukoushuoneelle rukoushetkeen alakertaan. Haimme salmen mukaan. Aikalailla sininen taivas. 11 alkoi tilaisuus yläkerrassa. Puheen piti helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen. Hän puhui Jumalan kolminaisuudesta sellaisen puheen, joka kannattaa kuunnella Uskotv:sta, Saarijärven Helluntaiseurakunnan kohdalta. Eiköpähän se sinne aikanaan tule. Puheensa jälkeen hän antoi infoa Helluntaikirkosta. Sen jälkeen joimme kahvit alakerrassa.
 
Veimme Salmen kotiin tilaisuuden jälkeen. Matkalta otimme kyytiin Terhi-marjan, joka Danielin kanssa käveli kotia kohti - olivat jo ennättäneet kävellä varmaan yli 4 km. Emilia olikin jo kyydissämme. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta.
 
Kotiuduttuamme laitoin tulen takkaan.
 
Vein Marja-Leenan Tarvaalan ladun varteen - kun olimme ottaneet jotakin suihimme. Hän meni hiihtelemään. Minä en lähtenyt kun olin ajatellut mennä vielä toiseen hengelliseen tilaisuuteen.
 
16:ksi menin One Wayn tilaisuuteen. Gröngvistin Miika johteli. Lehtomäen Teemu käytti puheenvuoron. Saarna tuli Helsingistä One Way-seurakunnasta suorana. Katselimme ja kuuntelimme sen tykin kautta "seinältä". Tilaisuuden jälkeen oli kahvitarjoilu. En jäänyt siihen kun olin ajatellut mennä vielä hiihtämään.
 
Tultuani kokouksesta kotiin oli M-L jo tullut hiihtoreissultaan - oli hiihdellyt yli 11 km - 2 x 5 km ladun, sekä sieltä jään yli kotiin. Lähdin heti minäkin ulkoiluttamaan suksia - ja vähän itseänikin - Kusiaismäkeen. 21 km kahluttelin perinteistä. Palatessani 17 astetta pakkasta.
 
Iltapalaa ja teetä.
 
Sellaistahan se on ollut - tämä sunnuntai - mm.
 
Siunausta!
 
Ps. "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon" (Matt. 11:28).
 
 

20180217

 
17.2.
 
"Sattuu" olemaan niin ihmeellisesti, että tänään täyttää 92 v kaksi Jumalan miestä Lapissa- toinen Länsi- ja toinen Itä-Laissa - Ilmari Kurki, Muonion Kihlangissa ja Sulo Vaarala Pelkosennniemen Saunavaarassa. Sydämelliset onnittelut! Jumala siunatkoon teitä! Paljon on yhteisiä muistoja meilläkin - yhteisestä työstä Jumalan elopellolla ja muutenkin!
 
Nousiskelin hyvissä ajoin sängystä. 9.5 astetta pakkasta. Harmaata. Aamupalaa ja kahvia. luin Jeremian kirjaa. Laitoin takkaan tulen.
 
Vein marja-Leenan 10:ksi seurakuntatalolle Naistenpäivään. ´
 
Seurasin olympialaisia - oli sellaisia lajeja jotka kiinnostivat. Lämmittelin purkkiherbekeittoa ja join juustokahveja.  Aurinkokin kuvasteli harmauden takaa puunrunkoihin.
 
15:n maissa kävin hakemassa M-L:naa Naistenpäiviltä - oli kävellyt jo vastaan.
 
Tultuamme kotiin lähdimme heti hiihtelemään yhdessä tuonne Tarvaalan ladulle 10 km - 2 x 5 km lenkin. Pakkasta 7-8 astetta.
 
Selviydyttyämme - mikä ei ollenkaan ollut vaikeaa - kotiin, alkoi M-L tehdä pizzaa. Laitoin saunan lämmite. Pian jo istuimme löylyissä. Sen jälkeen pizza ja tee maistuivat.
 
Oli ilmestynyt Saarijärven Helluntaiseurakunnan kohdalle Uskotv:hen viime sunnuntaina pitämäni puhe.
 
Kuuntelin Patmos-radiosta Petri Mäkilä haastattelua - siirtyy kesällä Aikamedian palvelukseen "helluntailehtien päälliköksi". Tuo nimi on minun keksimäni. Mm Ristin Voitto -lehden päätoimittajaksi.
 
Huomenna sitten taas mennään rukoushuoneisiin, kirkkoihin, temppeleihin, ym. hyviin hengellisiin kokoontumispaikkoihin kokouksiin, Sunnuntaijuhliin ja Jumalanpalveluksiin. Onhan taasen Sunnuntai ja haalarit jo naulaan jäädä sai, muttei ole herätyskello hiljaa vain - Lasse Mårtensonia mukaillen. Onhan sitä Saarijärvelläkin tuota tarjontaa - ja lisää vaan mahdollisuuksia pukkaa...
 
Siunausta!
 
Ps. "Jeesus kulki sitten kaikissa kaupungeissa ja kylissä. Hän opetti synagoogissa, julisti ilosanomaa taivasten valtakunnasta ja paransi kaikki ihmisten taudit ja vaivat" (Matt. 9:35).
 
Mitäs, jos mekin olisimme Hänen seuraajiansa noissa asioissa?
 
16.2.
 
Nousin perjantaihin hyvissä ajoin. Pakkasta 8.1 astetta. Harmaata. Juotuani kahvia kävin viemässä koululaiset - Emilian ja Danielin - kouluun. Palattuani kotiin jatkui aamupalan syöminen. Luin Jeremian kirjaa. Laitoin takkaan tulen. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta ja Muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Kohtapa piti syödä jo vähän tukevamminkin - ihan reissuun lähdön vuoksi.
 
Kävin hakemassa 12 Danielin koulusta meille. M-L kävi hakemassa Emilian heidän meille illalla tuodulla autolla - kun meidän auto oli reissussa.
 
12.30:ksi meille tuli vähän kauempaa pari aikuisurheilijaa. Lähdimme ajelemaan kisoihin. Jyväskylästä otimme kyytiin vielä yhden henkilön. Sopivasti ennätimme ilman hoppua kilpailupaikalle ja laittamaan puolitoistatuntia ennen lajiemme alkua osanotonvarmistuspapereihin merkintämme. Tämän päivän "liikunnallinen osuus" tuli suoritetuksi Suomenmestaruuskilpailuissa - kyseessä olivat SM-hallit. Lajini - 3000 m kävely - alkoi klo 18.45. Sijoitus oli 2. Sarjakin vaihtui vuoden alusta 70 v. Meni yllättävän hyvin.
 
Palkintojenjaon jälkeen lähdimme ajelemaan kotia kohti. Pakkanen oli välillä 15, kotona 11-12 välillä. Lumiakin matkalla viskeli. 23 jälkeen kotona.
 
Iltapalaa ja teetä.
 
Siunausta!
 
Ps. "Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa teille lapsen oikeuden" (Room. 8:15).
 
SM-hallit, 3000 m kävely, sijoitus 2.
 
 


20180216

 
15.2.
 
0.7 astetta miinuksella noustessani hyvissä ajoin uuteen päivään. Taivas oli harmaa. Luin Jeremian kirjaa. Kävin viemässä Danielin ja Emilian kouluun laskettelusuksineen ja -kenkineen. Samalla reissulla ajelin tK:een verikokeisiin - miehen "imelyyttä" taas mitattiin. Oli paljon väkeä - vasta 10 jälkeen selvisin kotiin.
 
Aamupalaa ja kahvia. Marja-Leena luki kohdat hartauskirjasta ja Muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
 
11.45 hain Emilian ja Danielin laskettelusuksineen ja -monoineen Paavonrinteeltä - olivat siellä koulun kanssa laskettelemassa. Tulimme meille. Kovasti olivat tykänneet päivästä.
 
Söimme yhdessä M-L:n tekemät hyvät ruuat
 
Kävin hiihtelemässä Kusiaismäessä 21 km - 1 aste miinuksella. Mukava sää. Hyvä latu - perinteistä kun kahluttelin.
 
Laitoin takkaan tulen.
 
Palailtuani hiihtelemästä M-L oli neulomassa - lähti kylälle kauppaan.
 
Olin kotiparturissa.
 
Denis, Terhi-Marja ja Emilia kävivät - toivat auton huomiseksi pihaan. Denis samalla vaihtoi lampun autoomme - häneltä kun se(kin) käy kätevästi.
 
Kävin saunanlöylyissä.
 
Iltapalaa ja teetä.
 
Siunausta!
 
Ps. "Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla. Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä" (Room. 12:1-2).
 


20180214

 
14.2.
 
Hyvää Ystävänpäivää sinulle!
 
Tänäänkään en aikaillut tuon ylösnousun kanssa. 0.0 astetta silloin. Harmaata. Keittelin kahvit ja juoskentelin paahtoleivän kanssa. Luin Jeremian kirjaa.
 
Kävin viemässä Emilian ja Danielin kouluun.
 
Palattuani tyhjensin tuhkat takasta. Laitoin tulen takkaan.
 
Toista aamupalaa ja kahvia. Marja-Leena luki kohdat hartauskirjasta ja Muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
 
Kävin hakemassa Danielin koulusta meille.
 
Ruokaa, kahvia.
 
Kävin hiihtelemässä - vähän "hapittumassa" - Kusiaismäessä 21 km. Kun menin, satoi lunta. Lämpötila 1 aste plussalla. Kohta helähti aurinko paistamaan joksikin aikaa. Hanget hohtivat kirkkaina kuin keväällä. Pian kuitenkin pilvisyys palasi taivaalle. Mukava sää olla ulkosalla.
 
M-L siivoili tänään - ja leipoi ruisleipää, jonka tuoksut tulvivat nenään kun tulin hiihtämästä.
 
Kahvin jälkeen luin vähän kirjaa ja loikoilin.
 
19:ksi menin helluntairukoushuoneelle, alakertaan, Avoimen taivaan alla -rukousiltaan. Kahvia. Alustusta. Keskustelua ryhmissä. Vähän rukousta yhdessä, jonka jälkeen enemmän rukousta ryhmissä henkilökohtaisten asioiden puolesta. miehet ja naiset omina ryhminään. 18 henkeä.
 
Kotona iltapalaa ja teetä.
 
Siunausta!
 
Ps. "Minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin. Ja niin teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaisenne näkevät näkyjä, vanhuksenne ennusunia. Myös orjiin ja orjattariin minä vuodatan henkeni noina päivinä" (Joel 3:1-2). 

20180213

 
13.2.
 
Sydämelliset nimipäiväonnittelut täältä meiltä päin Vaaralan Sulolle Pelkosenniemen Saunavaaraan! Monenlaisia muistoja liittyy sinnekin suunnalle vuolijan elämän varrelta.
 
Hyvää Laskiaistiistaita kaikille! Oletko laskeutunut, tai laskenut? Laskiaisellahan on vanha kristillinen - kirkollinen - perinne: tarkoittaa laskeutumista paastoon. Laskiaistiistai oli lapsena ollessamme kova mäenlaskupäivä - laskettiin mäkeä ja huudettiin: Pitkiäpellavia!
 
Ihan ihmisen ajoissa nousin sängystä tänäänkin. Pikkasen pakkasella - 1.7 astetta. Harmaata. Söin aamupalaa ja join kahvia. Luin Jeremian kirjaa.
 
Kävin viemässä Danielin ja Emilian kouluun pulkan ja liukurin kanssa - laskiaista sielläkin laskettiin, kenties vähän laskujakin.
 
Työntelin vähiä lumia, joita oli satanut, pois etupihan puolelta. Hain puut ja raapaisin tulen takkaan.
 
Kahvia. Jeremian kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta ja Muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
 
Menin 11:ksi helluntairukoushuoneelle Päivärukoushetkeen - 4 henkeä. Tulin kaupan kautta kotiin
 
13 hain Emilian liukureineen koulusta meille.
 
"Rinttihiihtoja" tuli seuratuksi olympialaisista.
 
Söimme hernekeittoa - niin kuin Laskiaistiistaina kuuluukin. M-L leipoi la(i)skiaispullia - kahvin kanssa maistuivat.
 
Kävin viemässä lähetyksen postiin ja samalla menin hiihtelemään Kusiaismäkeen 21 km. Oli mukava sää ja keli. Mennessä pakkasta 1 aste. Palatessa 0. Hiihdon aikana satoi ensin jotain pientä ja pistävää, joka muuttui lyhyeksi ajaksi vesitihkuksi. Se lisäsi liukkautta. Tänään menin näillä lumilla hiihtelyssä 1400 km paalun ohi - 1413.6 km.
 
Iltapalaa ja teetä.
 
Tänään laitoin vireille seuraavan kyläillan.
 
Siunausta!
 
Ps. "Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon" (Jer. 29:11).
 
Laitan tähän loppuun vielä viimeisimmän Rintamapostin - jospa joku sattuisi tätäkin kautta yhtymään siinä oleviin rukousaiheisiin. Ja tiedä, vaikka liittymään yhteiseen rukousrintamaan?



 


20180212

 
12.2.
 
Tänä aamunakin nousin ylös hyvissä ajoin. Pakkasta 4.4 astetta. Harmajata. Keittelin kahvit ja söin aamupalaa. Kävin viemässä Emilian ja Danielin suksineen kouluun. Eilen olivat isä-Denis ja Daniel-poika ja isän kaveri käyneet hiihtelemässä 8 km. Olivat laavulla tulistelleetkin - paistelleet makkaraa ja keitelleet kahvia. Niin sitä pittää.
 
Palattuani koulukaskeikalta työntelin ohutta lumikerrosta etupihasta. Kantelin puut ja laitoin takkaan tuliset. Luin Jeremian kirjaa.
 
Kirjoittelin pienen jutun viiteen lehteen pe. 2.3. klo 18 olevasta SAARIJÄRVI RUKOILEE -illasta.
 
Marja-Leena luki kohdat hartauskirjasta ja Muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
 
Kirjoittelin SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteisen rukousrintaman Rintamapostia tälle kuulle. Välillä kävin klo 12 maissa hakemassa Emilian koulusta meille.
 
Emilia paistoi lettuja. Kyllähän net kahvin kanssa maistuivat.
 
Saatuani Rintamapostin valmiiksi, laittelin sitä s-postilla niille, joille se menee sillä tavalla. Sitten kävin Rantalan Jussin kanssa monistamassa sitä - eihän niitä paljon, mutta kuitenkin niille, joille se menee postin kautta.
 
Palattuani laittelin Rintamaposteja kuoriin. 
 
Vein postit postiin. Samalla reissulla - paluumatkalla - kävin hiihtelemässä Kusiaismäessä perinteistä 21 km. Mukava tuulinen sää. Satoi lunta. Yli 3 astetta pakkasella tullessani kotiin.
 
Iltapalaa ja teetä.
 
Siunausta!
 
Ps. "Me harhailimme eksyksissä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen" (Jes. 53:6).
 


20180211

 
11.2.
 
Hyvää Laskiaissunnuntaita - kaikille meille laiskiaisillekin! Oikeesti kuulemma tarkoittaa vanhastaan paastoon laskeutumista tuo laskiainen. Taitaa kuiten useimmille olla sellainen mäenlaskuun erilaisilla välineillä liittyvä ilmaisu - erityisesti se Laskiaistiistai. mikäpä siinä, mukava asiahan sekin on.
 
Heräilimme - vaari ja mummi - suht´hyvissä ajoin. Pakkasella 7.1 astetta. Harmaata. Joimme kahvit ja otimme aamuista palaa. Luin Jeremian kirjaa.
 
10:ksi ajelimme M-L:n kanssa - haimme Salmen mukaan - helluntairukoushuoneelle Rukoushetkeen. Ovet olivat kiinni. 10.30 maissa pääsimme sisään - 8-9 henkeä rukoushetkessä.
 
Klo 11 alkoi tilaisuus yläkerrassa. Oittisen Jukka johteli sen ja puhui lyhyesti alkuun. Riihisen Eljas oli musiikkivastuussa. Lähettien kirjeitä luettiin - mm. Terhi-Marja luki yhden niistä. Pidin ns. saarnan. Jos ei ole jo, niin voi olla, että tulee Uskotv:hen Saarijärven helluntaiseurakunnan kohdalle kuunneltavaksi.
 
Tulimme kokouksesta kaupan kautta kotiin. Laitoin tulen takkaan. Söimme - minä pizzaa kahvin kanssa ja M-L "oikeaa" ruokaa.
 
Tänään on ollut kaupungissamme oikein hengellisten tilaisuuksien "supersunnuntai." Klo 10 oli luterilaisessa kirkossa Jumalanpalvelus, jossa oli mukana Israelissa työtä tehnyt aviopari - Honkakari. Sen jälkeen seurakuntatalolla tilaisuus, jossa Honkakarit olivat mukana. Klo 11 oli tilaisuus Helluntaiseurakunnassa. Klo 16 kokous Vapaaseurakunnassa. Klo 16 One Way-seurakunnan alkajaistilaisuus entisessä Gummeruksen kirjapainon talossa. Ja klo 16 Helluntaiseurakunnan rukoushuoneella kuoron 60 v-juhla. Liekö vielä muita ollut.
 
Menimme 16:ksi kylälle. M-L meni sieltä Terhi-Marjan ja Emilian kyydissä helluntairukoushuoneelle kuoron juhliin. Minä menin One Way seurakunnan tilaisuuteen.
 
One Way -tilaisuus kesti n. tunnin. Tosin sen jälkeen oli kahvitarjoilu, jossa en ollut. Väkeä oli varmaan n. 60 henkeä. Musiikissa oli paikallisista voimista kasattu lauluryhmä. Laulut olivat yhteislauluja. Puhumassa oli Arto Boa, Espoosta. Hänellä oli erinomainen puhe Jumalan rakkaudesta ja uskovien välisestä rakkaudesta. Uskon, että se oli profeetallinen puhe juuri tuohon hetkeen, sillä siinä painotettiin elämäämme ja seurakuntaan Jumalan rakkaudesta nousevia motivaatioita. Tosiasiahan kuitenkin on se, että jos motivaatio ei ole oikea - Jumalan mielen mukainen - niin vaikeuksia tulee, kun "arki alkaa." Ja se ilmenee ristiriitoina. N. 14-15 henkeä - uskoisin - Saarijärveltä on uuden seurakunnan synnyttämisen takana. Kaikilla Vapaaseurakunnallinen tausta. Osa Vapaaseurakunnan jäseniä nytkin - luulisin - osa ei. Osa kuuluu Karstulan Lähetysseurakuntaan - ehkä 6. Nämä ovat vain minun arvioitani - ja ihan hyvässä mielessä. Sitä kun ihmiset kyselevät, että keitä on uuden seurakunnan ns. "istuttamisen" takana. minua kiinnostaa oman paikkakunnan hengellinen elämä ja tilanne. Vaikka uuden seurakunnan tulo onkin ollut "vain harvojen" tiedossa, on se ollut "ilmassa" jo pidempään - eli on ollut halu synnyttää uusi- - tai "oma"-seurakunta Saarijärvelle. Näin olen aistinut. Tällaisena "muatiaisena" ajattelen, että uuden seurakunnan elämä riippuu suuressa määrin siitä, keitä sen vastuisiin tulee. Jos Jumala on sen ajatuksen takana, mikä nyt on syntymässä, niin hyvin käy. Senhän me kaikki tiedämme, että seurakuntien vaihtoja elämässä tapahtuu - osa ihan oikeista syistä, osa ei. Useinkin tehdään liian nopeita ratkaisuja, kun vaihdetaan seurakuntaa - ja sitten jo harmitellaan, että tuli vaihdettua. Sieltä kun uudestakin seurakunnasta voi paljastua - piankin - syitä, jotka aiheuttavat sen, että "irtaantumisvaihe" alkaa. Joskus seurakunnan vaihto tapahtuu opillisista syistä - vaikkapa vain jonkin opillisen puutteen takia - huomaamatta, että voi olla "sokeita pisteitä" omaa elämää ajatellen, kun niitä aletaan Sanan valossa katsella. 
 
Kaiken kaikkiaan: Tehtävämme on rukoilla uuden seurakunnan puolesta. Siunata sitä ja ihmisiä joita sen toiminnassa on mukana. Minä ainakaan en halua olla sotimassa Jumalan työtä vastaan. olemmehan rukoilleet Saarijärvellekin työmiehiä elonkorjuuseen. Jos tämäkin asia on vastausta siihen rukoukseen, niin meidän tulee kiittää siitä Jumalaa. Minä ainakin haluan olla tekemässä yhteistyötä kaikkien kanssa, jotka haluavat olla "kansoittamassa" taivasta. Sen ainakin tiedän, että One Way lähetysjärjestö on halukas toimimaan "eri piireihin" kuuluvien uskovien kanssa. Jos paikkakunnalla aikoo tehdä työtä erilaisiin seurakuntiin kuuluvien uskovien kanssa, joutuu tekemään yhteistyötä myöskin niiden kanssa, joiden parista on jonkin syyn vuoksi lähtenyt pois. Myöskin One Wayn opillisten näkemysten joukossa voi olla asioita, jotka eivät ehkä ole tarkasti ottaen alkuseurakunnan mallin mukaisia. Eli voi joutua muuttamaan mieltään ja luopumaan kenties joistakin aikaisemmin raamatullisina pitämistään asioista. Sitä kun ei taida ihan puhtaaksi viljellyn täydellistä seurakuntaa löytyä täällä maan päällä. Jossain vaiheessa elämää saatamme huomata senkin, että vaikka se seurakunta olisi muuten täydellinen, niin sen jälkeen kun minä menen siihen, niin se ei enää ole täydellinen. 
 
Rukoillaan uuden seurakunnan puolesta, että se olisi aivan kuin Jumalan - rakastavan taivaallisen Isän - ojennettu käsi paikkakuntamme ihmisille! Pelastukoon ja opetuslapseutukoon sen kautta iso määrä ihmisiä! Otetaan seurakunta rukouksiimme - niin kuin muutkin seurakunnat! Ajatellaan kaikki - ja asennoidutaan - niin, että mikäli meistä riippuu, niin minkäänlaisia ristiriitoja ei tule. Tiedämmehän sen, että ne ristiriidat eivät ole Jumalasta, vaan sielunvihollisesta ja ihmisestä.
 
Se, mitä olen asiasta kirjoittanut, on hyvässä mielessä kirjoitettua - joten siihen ei tarvitse "suivaantua." Sellainen on turhaa. Minä katselen asioita omasta pienestä näkövinkkelistäni täällä "menetetyn metsikön reunamilla." Sen kuitenkin voinen sanoa, että näkökulmaakin on syntynyt kaupunkimme hengelliseen kenttään. Olenhan saanut palvella kahta seurakuntaa täällä pastorina - ja ihan Jumalan johdattamana molempiin.
 
En jäänyt siksi kahville "One Wayhyn" kun menin helluntaiseurakuntaan, että josko vielä ennättäisin kuulemaan jonkun kuoron laulaman laulun. En kuitenkaan ennättänyt kuin kahville sinne. No, sekin oli hyvä. paljon oli väkeä. Kyseessä oli aito evankelioimistilaisuus, jossa kuoro sai palvella juhlansa kautta. Siitä saamme kaikki iloita.
 
Ajelimme M-L:n kanssa kotiin helluntairukoushuoneelta.
 
Kävin vielä hiihtelemässä - perinteistä - Kusiaismäessa 21 km. Oli mukava sää ja hyvä keli. 5-6 astetta kylmässä. Sateli lunta.
 
Palattuani hiihtolenkiltä iltapalaa ja teetä.
 
Soittelin Leppäjärven Reinolle, joka oli soittanut.
 
Siunausta!
 
Ps. "Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen" (Luuk. 15:10).
 



20180210

 
10.2.
Sydämelliset syntymäpäiväonnittelut Lehtomäen Tuulalle täältä meiltäpäin, menetetyn metsikön reunamilta!

 
Tämän vuokratalon vanhukset nousivatkin tänä aamuna suorastaan varahin. 6.4 pakkasella. Harmaata. Joimme kahvia ja söimme hieman aamupalaa. Luin Jeremian kirjaa.
 
Kävimme hakemassa Deniksen, Emilian ja Danielin sukset heiltä meidän autoon - meidän omat ja Terhi-Marjan sukset laitoin jo illalla valmiiksi autoon. Ajelimme peräkkäin Kangasniemelle, sinne tekopalkisille, Heimolle ja Arjalle. Oli näetsen sovittu, että menemme sinne tänään kylään ja samalla vähän hiihtelemään hankia hiljakseen.
 
9 jälkeen olimme perillä. Mentyä saimme kahvit. Sittenpä lähdettiinkin hiihtelemään. Siskoni Pirjokin saapui miehensä Karin kanssa sukset mukanaan. Latu oli 4 km mittainen. Veljeni Heimo oli vetänyt sen traktorilla. Perässä oli entinen hevosen vedettävä kivilevy, jolla pelloilta ajettiin kiviä pois. Siihen oli laitettu alle puut, jotka tekivät hyvän ladun. Meitä oli ladulla peräkkäin aikamoinen jono:  Arja ja Heimo, Pirjo ja Kari, Terhi-Marja, Denis, Emilia ja Daniel, Marja-Leena ja minä - 10 henkeä. Toiset hiihtelivät 4 km, minä 4 x 5 km - 20 km tasatyöntöä - eli n. pumppaustyylillä - jalat yhdessä vierekkäin. Mukava latu, sää ja keli.
 
Hiihtelyn jälkeen söimme hyvää ruokaa - hernekeittoa. Onhan huomenna Laskiaissunnuntai.
 
Ruuan jälkeen astelimme Heimon ja Deniksen kanssa heimon lämmittämän navettasaunan löylyihin. Useamman kerran piti käydä löylyissä - ennen viimeisiä löylyjä kävimme Deniksen kanssa kieriskelemässä hangessa.
 
Saunan päälle maistuivat kahvit hyvälle.

Kiitokset Arjalle ja Heimolle päivästä!
 
15.30 jälkeen suuntasimme autonnokat kotia kohti. Oli kaikin puolin mukava päivä olla yhdessä - eihän se niin jokapäiväistä herkkua ole.
 
18 maissa olimme kotona. Ensitöikseni laitoin tulen takkaan.
 
Joimme teetä ja söimme sen kanssa vähän palasta.
 
Valmistauduin huomiseen puhumiseen - sehän on aina sellainen pitempi prosessi, joka huipentuu "puhumisen aattoon" ja lopullisesti puhujapaikalle.
 
Välillä teetä ja purtavaa.
 
Saapihan nähhä minkä verran on väkeä helluntairukoushuoneella klo 11 tilaisuudessa? Huomenna kun on myös toinen tilaisuus - helluntaiseurakunnan kuoron 60 v-juhlakonsertti - klo 16 samassa paikassa. Saavatpahan ihmiset valita. Muutenkin huomenna on Saarijärvellä "hengellisiä menopaikkoja" runsaasti. Uuden seurakunnan - One Way-seurakunnan - ensimmäinen tilaisuus on klo 16 - ja taitaa Vapaaseurakunnankin tilaisuus olla samaan aikaan. 
 
Siunausta!
 
Ps. "Autuaampi on antaa kuin ottaa" (Apost. teot 20:35b).
 


20180209

 
9.2.
 
Sydämellisiä nimipäiväonnitteluja täältä meiltä päin Toikkasen Raijalle. Haapalan Raijalle ja Kaleniuksen Raijalle!
 
Hyvissä ajoin nousin. .2 astetta kylmällä. Harmaata. Keittelin kahvit. Aamupalaa hieman.
 
Kävin viemässä Emilian ja Danielin suksineen kouluun. Minullakin oli sukset mukana. menin koululaiskyydiltä suoraan Kusiaismäkeen. Hiihtelin perinteistä 21 km. Tänään pääsin "Haltin huipulle" - sehän on Suomen puolella tuo tunturi korkeimmillaan 1323.6 m. Minulla tuli tänään täyteen näillä lumilla 1330.6 km! No, varmaan huomasit mikä virhe tähän humoristiseen ajatelmaan sisältyy? Huh, huh, taitaa olla vuolijalla vitsit vähissä.
 
Hiihtokeskuksessa oli tänään Tarvaalan ja Linnan koululaisia hiihtelemässä - ja mitä kaikkea heillä siellä olikaan. Käsitin, että oli Pullistuksen, koulujen ja jonkin valtakunnallisen liikuntajärjestön hanke. Mukavaltahan se näytti nähdä lapsia liikkumassa. Kumpa se lisääntyisikin. Emilia ja Danielkin siellä mukana menossa olivat suksineen.
 
Palattuani hiihtolenkiltä laitoin tulen takkaan. Join kahvia ja otin sen kanssa vähän suupalaa.
 
M-L luki kohdat hartauskirjasta ja Muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
 
Marja-Leena valmistautui illan tarjoiluja varten
 
13 hain Emilian koulusta suksineen meille.
 
Syödäkin piti - ja keittää kahvia lisää.
 
Terhi-Marja kävi töistä tullessaan hakemassa Emilian meiltä.
 
15.30. lähdimme M-L:n kanssa liikenteeseen tarjottavat mukanamme. M-L kävi mennessä kaupassa. Minä kävin hakemassa Salmen. Ajelimme Pylkönmäelle "On Yksi Nimi ylitse muiden..." KYLÄILTAAN. Tuolien ja tarjoilujen laittoa. Hokkasen Anne oli meitä Yrittävän talolla vastaanottamassa - siellä tilaisuus pidettiin. Lehtomäen Matti toi äänentoiston. Puhtaat purjeet -lauluryhmäkin saapui hyvissä ajoin.
 
Ilta alkoi klo 18. Johtelin sen. Yhteislauluihin meitä johdattelivat Kärkkäisen Usko esilaulajana, sekä Pollarin Tarja esilaulajana ja "kirjanpitäjänä" harmonikalla säestävälle Kaleniuksen Raijalle. Alkuun lauloimmekin yhteislaulun. Lehtomäen Matti johdatti iltaa alkuun Sanalla ja rukouksella. Kinnusen Matti käytti henkilökohtaisen puheenvuoron. Puhtaat purjeet -lauluryhmä lauloi. Kaleniuksen Raija soitti kappaleen harmonikalla. Pollarin Tarja käytti todistuspuheenvuoron ja luki kirjoittamansa runon. Lauloimme yhteislaulun. Laitisen ´Martti todisti. Lauluryhmä lauloi. Puhuin ja johdin loppurukoukseen. Puhtaat purjeet lauloi. Yhteislaulu. Päätteeksi joimme M-L:n tarjoamat hyvät kahvit. Paikalla oli yhteensä 21 henkeä. Kutsuja oli jaettu 275 kpl. Sampossakin oli ilmoitus. Kiitos Jumalalle ja jokaiselle vastuunkantajalle illasta!
 
Vietyämme Salmen kotiin tulimme kaupan kautta kotiin.
 
Kahvia ja iltapalaa.
 
Siunausta!
 
Ps. "En enää elä minä, vaan kristus elää minussa" (Gal. 2:20). 

20180208

 
8.2.
 
Hyvissä ajoin ylös. Pakkasta 11.6. Harmaata. Join kahvia ja sen kanssa vähän suuhunpantavaa.
 
Kävin viemässä Emilian ja Danielin kouluun - tuossa kilometrin päässä asuvat. palattuani puhdistelin vähän lumia vuokratalomme edustalta. Kantelin puut ja laitoin takkaan tulen. Laitoin linnuille siemeniä.
 
Ilmoittelin SM-halleihin kyydissäni lähteville lähtöaikoja.
 
Kahvia ja lisää aamupalaa
 
Luin Jeremian kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta ja Muroman Aamun ensimmäisestä. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
 
Valmistauduin sunnuntain puhumiseen. M-L leipoi tänään sämpylöitä.
 
13 hain Emilian koulusta meille. Söimme M-L:n paistamia lettuja - minä kahvin kanssa.
 
Velj´mies heimo soitteli tekopalkisilta.
 
Terhi-Marja kävi Danielin kanssa hakemassa Emilian meiltä. Siinä kahvia juotiin ja lettuja syötiin.
 
Kävin hiihtelemässä - perinteisen suksilla - Kusiaismäessä 21 km. Oli kyllä mukava sää - 3-4 pakkasta mennessäni, 4 palatessani. Kelikin oli hyvä. Tänään liu´uin 1300 km yli näillä lumilla - 1309.6 km. Tänäänkin oli parta jäässä, vaikka ei ollut sen enempää pakkasella. Muutamina edellisinä päivinä on parrasta roikkuneet isot jääpuraat, joitka on lämpimällä vedellä pestävä irti kotona. Yhtenä iltana M-L otti kuvankin minusta parta jäässä.
 
Palattuani hiihtolenkiltä join kupillisen kahvia.
 
Valmistauduin jonkin verran sunnuntain puhumiseen.
 
Söin illallista aika myöhään - uunissa paistettua lohta ja lanttusuikaleita - ne myös uunissa paistettuja, sekä salaattia. Join teetä. M-L meni aikaisin nukkumaan.
 
Siunausta!
 
Ps. "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" (Luuk. 10:27).
 
 

20180207

 
7.2.
 
Keskiviikkoon olemme rientäneet jo tätäkin viikkoa. Päivät ja viikot menevät eteenpäin suorastaan vyörymällä. Nousin hyvissä ajoin. Pakkasta 11.3 astetta. Kahvia ja vähän sen kanssa purtavaa - pitaleipää.
 
Kävin viemässä Danielin ja Emilian kouluun. Otin sukset mukaan ja menin koulukyytireissulta suoraan Kusiaismäkeen hiihtämään. Luistelusuksilla menin 14 km. Lunta oli jonkin verran tullut - ja ohuita kiteitä sateli hiihtelyn aikanakin. Pitkin päivää tuli lunta vähän.
 
Palattuani hiihtolenkiltä laitoin tulen takkaan.
 
Kahvia ja pitaleipää.
 
Luin Jeremian kirjaa. Marja-Leena luki kohdat hartauskirjasta ja Muroman Aamun ensimmäisestä. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
 
12 hain Danielin koulusta meille.
 
Syötyäni ajelin Pylkönmäelle jakelemaan 275 kutsua keskustan alueelle - "ääriään myöten" - ja laittelin ilmoitustauluille myös ilmoituksia. Joillekin esitin suullisenkin kutsun - lupauksia tulosta tilaisuuteen annettiin. Siellä kun on - nääs - KYLÄILTA yrittävän talolla pe. 9.2. klo 18. Passaa tulla. Eväskonttikohan se taisi olla nimeltään missä käväisin kahvilla.
 
Palattuani kotiin join kahvia. Kävin saunassa pikaisesti.
 
19:ksi ajelimme M-L:n kanssa Rukousiltaan helluntairukoushuoneelle. Jukka Oittinen johteli. 14 henkeä paikalla.
 
Palasimme kaupan kautta kotiin
 
Söimme iltapalaksi kaupan pizzaa ja joimme teetä - maitoakin.
 
Sellainen oli "ohjelmointi" tälle päivälle. Mitenkäpähän meni sinun päiväsi? 
 
Siunausta!
 
Ps. "Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa.
 



20180206

 
6.2.
 
Sydämelliset nimipäiväonnittelut vielä tässäkin meijjän mukavalle tytölle - Terhi-Marjalle! Samoin Salmen Teijalle, Porrassalmen Teijalle ja Lehtosen Teijalle, sekä Kristianssonin Tiialle
 
Nousin hyvissä ajoin. 12.5 astetta pakkasella. Keittelin kahvit ja otin sen kanssa vähän palasta.
 
Kävin viemässä Emilian ja Danielin kouluun - odottelivat jo minua pihalla ja kurvailivat potkukelkalla ja lumipotkulaudalla pihassa. Sateli hieman lunta - oli sadellut pienen kerroksen - ja oli harmaata.
 
Palattuani koulukyytikeikalta laitoin tulen takkaan.
 
Vähän myöhemmin luin Jeremian kirjaa. Marja-Leena luki kohdat hartauskirjasta ja Muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
 
Ajelin 11:ksi helluntairukoushuoneelle Päivärukoushetkeen - 6 henkeä. Kaupan kautta kotiin.
 
13 hain Emilian koulusta meille - niitä vaarin hommia.
 
Syönnin jälkeen kävin hiihtelemässä Kusiaismäessä 21 km - uusi lumi, jota sateli koko ajan lisää. mennessä 9 astetta pakkasta, palatessa 10. Luistelusukset alla.
 
Valmistin illan rukouspiiriä varten valmistelulistan SAARIJÄRVI RUKOILEE -illan suunnittelua varten.
 
18:ksi menimme Marja-Leenan kanssa Peltokylälle, Lahtelan veikolle ja Irmalle Häkkilän-peltokylän-Kohmun yhteiskristillisen rukouspiirin kokoontumiseen. Aluksi hyvät kahvit. Lauloimme, rukoilimme, luimme Apostolien tekojen luvun, josta tuli hyvä ja hedelmällinen keskustelu. Puhuimme SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteisestä rukousillasta - jona piiri järjestää. Lauloimme. Siunasimme piirissä toisiamme Herran siunauksella.
 
Olimme kotona 21 maissa.
 
Söimme pitaleipiä, joihin M-L paistoi vielä kananlihaa. Teetä.
 
Siunausta!
 
Ps. "Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen" (Luuk. 15:10).
 


20180205

 
5.2.
 
Heräsimme puhelinsoittoon - Marja-Leenaa pyydettiin Majakalle "ruokahommiin" - joidenkin tulo oli estynyt. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia.12.6 pakkasta. Aurinkoista. Selkeää.
Luin Jeremian kirjaa. M-L luki kohdat hartauskirjasta ja Muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
 
Hiukan ennen 10 menimme Majakalle. Ennen ruokailua - joka on aina maanantaisin siellä - oli pieni tilaisuus Sanan äärellä. Hannu Parkkonen pyysi minua aloittamaan - niinpä aloitin Sanan paikalla ja rukouksella. Tuula Porkka puhui. M-L meni sinne "tiskin taakse" ruuanjakelu hommiin. Minäkin join kahvit. Porrassalmen Kalevi pyysi puhumaan Majakalle 19.2. klo 10. Lupasin katsoa kotona. Se sopi minulle. Sitten ajelin kotiin.
 
Laitoin ilmoituksen lehteen Pylkönmäen KYLÄILLASTA.
 
12 hain Emilian koulusta. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Haimme yhdessä M-L:n Majakalta ja tulimme meille.
 
13 hain Danielin meille koulusta. Deniskin tuli meille juuri kun tulimme pihaan. Söimme yhdessä hernekeittoa ja joimme kahvit/mehua lapset jätskin kanssa.
 
Valmistin julisteen/kutsun SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteistä rukousiltaa varten. Laitan sen tämän jutun loppuun.
 
Menimme M-L:n kanssa kylälle asioille. Ensin helluntairukoushuoneelle, johon olimme sopineet Rantalan Jussin kanssa "tärskyt". Monistettiin KYLÄILLAN kutsuja.Laitan senkin tämän jutun loppuun - vaikka on ollut jo aikaisemminkin. Parempi liikaa kuin liian vähän.
M-L kävi monistuksen aikana kauppa-asioilla.
 
Palailtuamme kylältä laitoin takkaan tulen.
 
Kävin hiihtelemässä Kusiaismäessä 21 km. Sellainen "kirraava" pakkaskeli - 12 astetta mennessä, 14 palatessa. Vapaalla tyylillä etenin. Luminen metsä, tähtinen taivas.
 
Iltapalaa ja teetä.
 
Olen lähetellyt "sarjanvaihtajais-kutsua" - konsertin merkeissä olevaa 70 v. tilaisuuteni kutsua s-postilla eri suuntiin. Lähenee sekin hetki. Laitan senkin kutsun sinua varten tämän juttusen loppuun.
 
Siunausta!
 
Ps. "Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehotan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi" (Room. 12:1).
 
 
 
 
 


20180204

 
4.2.
 
Sunnuntai. Kun minä nousin, niin oli Marja-Leena jo "tolpillaan" päivän tarjoiluja ajatellen. 16.5 astetta silloin kun nousin. Puoliselkeä taivas. Aamupalaa ja kahvia. Luin Jeremian kirjaa.
 
Terhi-Marja kävi hakemassa äitsynsä - menivät valmistelemaan päivän tarjoiluja rukoushuoneelle.
 
Minullakin oli tarkoitus mennä klo 10 rukoushetkeen, mutta en mennytkään - masina ei lähtenyt käyntiin. Eilen illalla kun olin hiihtämässä, oli ovi jäänyt puolilukkoon ja valo paloi sisällä. Nipinnapin lähti silloin käyntiin. Nyt ei. Denis kävi hakemassa minut Emilian ja Danielin kanssa kokoukseen. Samalla toi laturin, että sai akun virtaantumaan.
 
Klo 11 alkoi Ehtoollisjuhla, jonka johteli Lampisen Janne. Kuoro lauloi. Mika Turunen saarnasi. Vietimme ehtoollista. Yläkerrassa olevan aikuisten tilaisuuden aikana oli alakerrassa Lapsikirkko - ensimmäinen sellainen. Se on kokous lapsille - ei pyhäkoulu. Musiikkiin oli Sven kutsunut Kuusjärven Timon. Mukana olivat myös Pia ja pienet tytöt, Milena ja Minja. Kokousten jälkeen oli kahvitarjoilu lähetystyön hyväksi. Kahvin kanssa oli pitaleipiä hyvien täytteiden kanssa, sekä Runegergin torttua ja viinereitä. Ihan olivat hyvät tarjottavat Marja-Leena ja Terhi-Marja laittaneet.
 
Kokouksen alussa skriinillä näytettävien ilmoitusten joukossa oli myös syntymäpäiväkutsu. Jos onnistuu niin laitan sen myös tämän jutun loppuun. Tervetuloa mukaan! Olisihan se mukava tavata niissä merkeissä.
 
Tulin kokouksesta kotiin Deniksen ja Danielin kyydissä. Emilia jäi vielä mummin ja äitsyn kanssa rukoushuoneelle - tekivät tarjoilujen jälkeisiä asioita.
 
Kotiuduttuani laitoin tulen takkaan.
 
Kävin luistelusuksilla hiihtelemässä 21 km Kusiaismäessä. Pakkasta 12 astetta mennessä, 8.2 palatessa. Natiseva pakkaskeli. Eiliten minulla rikkoutui 1200 km rajapyykki näiden lumien hiihtelyissä - 1211.6 km.
 
Palattuani hiihtolenkiltä oli M-L:kin jo kotiutunut rukoushuoneelta.
 
Iltapalaa ja teetä - vähän aamullista kahviakin mikrossa lämmitettynä.
 
Siunausta!
 
Ps. "Kuninkaan sydän on Herran kädessä kuin vesiojat: hän taivuttaa sen, kunne tahtoo" (Sananl. 21:1).
 
 
 

 


20180203

3.2. 13.6 pakkasta noustessani. Marja-Leena nousi jo varahin leipomaan pitaleipiä - jota hommaa teki uskollisesti koko päivän - huomiseen kahvitarjoiluun lähetystyön hyväksi helluntaisrkssa, klo 11 alkavan Ehtoolliskokouksen jälkeen. Sinneppä saitten maistelemaan. Söin aamupalaa ja join kahvia. Taivas oli selkeä - aurinkoinenkin. Luin Jeremian kirjaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta ja Muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Laitoin Milka Timontyttärelle tiedot "sarjanvaihtajaisistani", eli 70 v-konsertista. Milka kun lupasi tehdä kutsun. Kävin Halpa-Hallista - sehän se on tällaisen "tavallisen rahvaan" kauppa - ostamassa luistelusukset, -sauvat ja -hiihtokengät, kaikki merkiltään Järviset. Olin saanut niitä varten jo "pesämunan" Isänpäivälahjaksi. Syötyäni menin Kusiaismäkeen hiihtelemään uusilla vapaantyylin suksilla 21 km. Narske-keli - pakkasta 14. Taivas selkeä, tähdessä. Palattuani lenkiltä join teetä. Kävimme saunan löylyissä. Iltapalaa ja teetä. Milkalta tuli pyytämäni kutsu. Oli tyylikäs! Kiitos! Illemmalla koristeli M-L aiemmin leipomiaan Runebergin torttuja huomiseen tilaisuuteen. Terhi-Marja on omalla tahollaan tehnyt valmisteluja samaan tarjoiluun. Siunausta!

20180202

 
2.2.
 
10.4 pakkasella noustessani aika aikaseen. Harmaata. Luntahan se oli sadellut. Aamupalaa ja kahvia. Luin Jeremian kirjaa.
 
Mättelin lumia etupihan puolella. Marja-Leena nousi laittamaan pieniä tuliaisia mukaani pieneen reissuun.
 
Kävelin 9:ksi Denikselle ja lähdimme ajelemaan lumisateessa kohti Tamperetta - Terolle ja Marille. Minä lähdin Denikselle "repsikaksi" - ja erityisesti siksi, että pääsi käymään Terolla. Auton perässä oli peräkärry, jossa puukuorma. Olin sanonut Terolle, että yksi verkkokehikko täynnä puita on hänelle. Siitä Denis oli tehnyt kärryyn kuorman.
 
Tero ja Mari olivat kotosalla. Purimme kuorman autotalliin, joka toimii varastona. Purkuhomman jälkeen söimme ja joimme kahvit.
 
Paluumatkalla kävimme juopasemassa kahvit Keuruun ABC:llä - sen kanssa 1 euron juustohampurilaiset.
 
Kotona oli M-L leipomassa pita-leipiä sunnuntain tarjoiluihin seurakunnassa - teki sitä hommaa myöhään.
 
Menin 19 huippeilla Kusiaismäkeen hiihtelemään 15.4 km.
 
Palattuani lenkiltä söin pita-leivän kahvin kanssa.
 
Siunausta!
 
Ps. "Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne. Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimesta luonnollisia kasvojaan; hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli. Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään" (Jaak. 1:22-25).

20180201

 
1.2.
 
Ensimmäisestä päivästä se alkaa - kuukausikin. Minulla kuukausi vaihtui Isojoella, Pohjanmaalla, Reinon talossa. Eipäkä/käpä kovin aikaisin tullutkaan sohvalta pompattua "jalanviljaan." - se kun nukkumaanmenokin meni pitkäksi juttelun ja vähän kirjankin lukemisen vuoksi. Pikkutunneille.
 
Noustua aamupalaa ja kahvia - keittiössä, jossa mukava lämpö, jota tuotti puuhella. Ulkona 4.4 pakkasella. Kova tuisku ja lunta satoikin.
 
Luin meille molemmille ääneen luvun Jesajan kirjasta. Rukoilimme yhdessä.
 
Laittelin kamani kasaan ja suuntasin autonnokan kotia kohti. Kiitokset Reinolle "ylöspidosta" ja majapaikasta! Oli kuin olisi piispaa pidetty pappilassa. Kuin hotellissa olisi ollut.
 
Ajokeli oli tuiskuinen ja lumisateinen. "Alavuren" ABC:llä kävin syömässä seisovasta. Olin kotosalla siinä 18 maissa, tai ennen. Marja-Leena oli kotosalla. Oli lämmittänyt takan.
 
Kohtapa tuli syödyksi pita-leipä teen kanssa.
 
Niin menivät nekin - kolme - kokousta, joissa olin puhumassa.
 
Jatkan tähän loppuosan siitä kiinalaisen uskovan kirjeestä, jonka hän ennen teloitustaan kirjoitti toverilleen. Käännö Terhi-Marja K.:
 
"...Minä olen - yksi niistä, jotka ovat lujasti päättäneet mennä loppuun asti.
 
Olen Jeesuksen kristuksen opetuslapsi. Hänen tuloonsa asti. Olen velvollinen menemään eteenpäin. Olen velvollinen antamaan, niin kauan kuin minulla on. Julistamaan, kunnes kaikki tuntevat Hänet, ja palvelemaan niin kauan, kun Hän ei minua pysäytä. Ja kun Hän tulee noutamaan omiaan, Hänelle ei ole vaikeaa tunnistaa minua, koska minä omistin elämäni sille, että olisin yksi niistä, jotka olivat lujasti päättäneet mennä loppuun asti.
Allekirjoitus"
 
Ps. "Lähetä leipäsi vetten yli, sillä ajan pitkään sinä saat sen jälleen" (Saarn. 11.1).