20180217

 
16.2.
 
Nousin perjantaihin hyvissä ajoin. Pakkasta 8.1 astetta. Harmaata. Juotuani kahvia kävin viemässä koululaiset - Emilian ja Danielin - kouluun. Palattuani kotiin jatkui aamupalan syöminen. Luin Jeremian kirjaa. Laitoin takkaan tulen. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta ja Muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Kohtapa piti syödä jo vähän tukevamminkin - ihan reissuun lähdön vuoksi.
 
Kävin hakemassa 12 Danielin koulusta meille. M-L kävi hakemassa Emilian heidän meille illalla tuodulla autolla - kun meidän auto oli reissussa.
 
12.30:ksi meille tuli vähän kauempaa pari aikuisurheilijaa. Lähdimme ajelemaan kisoihin. Jyväskylästä otimme kyytiin vielä yhden henkilön. Sopivasti ennätimme ilman hoppua kilpailupaikalle ja laittamaan puolitoistatuntia ennen lajiemme alkua osanotonvarmistuspapereihin merkintämme. Tämän päivän "liikunnallinen osuus" tuli suoritetuksi Suomenmestaruuskilpailuissa - kyseessä olivat SM-hallit. Lajini - 3000 m kävely - alkoi klo 18.45. Sijoitus oli 2. Sarjakin vaihtui vuoden alusta 70 v. Meni yllättävän hyvin.
 
Palkintojenjaon jälkeen lähdimme ajelemaan kotia kohti. Pakkanen oli välillä 15, kotona 11-12 välillä. Lumiakin matkalla viskeli. 23 jälkeen kotona.
 
Iltapalaa ja teetä.
 
Siunausta!
 
Ps. "Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa teille lapsen oikeuden" (Room. 8:15).
 
SM-hallit, 3000 m kävely, sijoitus 2.
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti