26.2.
Mainiota maanantaita elellään. Tänä aamuna ei lapsia vietykään kouluun - ovat hiihtolomalla. Noustessa harmaata. Pakkasta 9.1 astetta.
Aamupalaa ja kahvia. Luin Jeremian kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta ja Muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
Laitoin tulen takkaan.
Lähdin hiihtelemään Kusiaismäkeen 21 km. M-L valmistautui illan tarjoiluihin kyläillassa. Kahluttelin perinteistä 8 pakkasasteen tuulisessa kelissä.
Söimme. kahviakin.
Valmistautumista illan tilaisuuteen - sitähän se on ollut jo pitempään, tietenkin.
Katselimme Suomen joukkueen vastaanottoa olympialaisista netin kautta.
Ennen 16 tarjoilutarvikkeet, ym. autoon ja menoksi kohti Hilmonkoskea. Kaupan kautta ja Salme mukaan mennessä. 17 maissa olimme Hilmonkosken Kylätuvalla. Puuhella oli vielä lämmin. Sytyttelin siihen tulen "palelemaan." M-L laitteli tarjoiluja. Vastuissa olevia ihmisiä alkoi tulla hyvissä ajoin. Ulkotulet laitoin palamaan pihalle ja tien varteen.
"On Yksi Nimi ylitse muiden..." KYLÄILTA alkoi klo 18. Johtelin illan. Kutsuja oli jaettu Hilmonkosken, Vuoskosken ja Joenniskan alueelle "ääriä myöten." Paikalla yhteensä 17 ihmistä. Onko ihmisillä harhaoppisuuden pelko - helluntailaiset kun ovat tilaisuutta järjestämässä? Vai eikö todellakaan ole sydämissä tarvetta evankeliumille? Kutsujen yhteydessä oli jaettu joka paikkaan myös Jumalalla on sinulle asiaa -vihkoset. Sen kautta voi - jos haluaa - tulla Jeesukseen uskovaksi. Lauloimme yhteislauluja Lauluja Jeesuksesta -vihkosesta, Teemu lehtomäen kitarasäestyksellä, sekä hänen, että minun esilaulannalla. Puhtaat purjeet-lauluryhmä lauloi kolmeen otteeseen, Raija Kaleniuksen harmonikan säestyksellä.Teemu Lehtomäki, Paavo Pitkänen ja Raija Kalenius käyttivät henkilökohtaiset - hyvät - todistuspuheenvuorot. Puhuin lopuksi. Esirukouspalvelua oli. Tilaisuuden lopuksi joimme hyvät kahvit, jotka Marja-Leena Kuusjärvi tarjosi. Hyvähenkinen ilta. Kiitämme Jumalaa siitä - Häntä, jolle halusimme kaiken tehdä! Kiitos vastuissa olleille! Työ herrassa ei ole koskaan turhaa! Jokin tarkoitus tälläkin illalla ja siihen liittyvillä asioilla, oli, koska jo pidemmän aikaa Jumala vaikutti kylälle menoa. Olimme kotona ennen 21.30.
Iltapalaa ja kahvia.
"Täydellinen jumalanpalvelus olisi sellainen, josta emme olisi edes oikein tietoisia. Huomiomme kohdistuisi Jumalaan" (C. S. Lewis).
Siunausta!
Ps. "Missä ilmoitus puuttuu, siinä kansa käy kurittomaksi" (Sananl. 29:18).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti