20190510

10.5.

Tänään olisi saanut onnitella äitiä, jos hän vielä eläisi - on nimittäin Ainon nimipäivä.

Nukuin taas kaikessa rauhassa pidempään kuin Marja-Leena. Mihinkäpä sitä kiire, valmiissa maailmassa. Harmaa oli päivä. Sellainenkin päivä on ihan mukava.

Aamupalaa ja kahvia. Luin 1. Johanneksen kirjettä. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Tänään satoi vettäkin.

Kävin kylällä - kaupassa, postissa ja lenkillä. 6.3 km kävelin urheilukentällä. Venyttelyä olen viimeaikoina sisällyttänyt myös lenkkien yhteyteen.

Ruokaa ja kahvia.

M-L leipoi.

Selkeä sumu maisemassa.

Iltapalaksi kaupan pizzaa, mutta hyvää kahvin, ynnä maidon kanssa.

Seurasin Jerusalem-studiota ja "Israel newsiä." Näitä tulee seurattua. Siunataan Israelia ja rukoillaan sen puolesta!

Olisi oikein tärkeää opettaa lapsemme kunnioittamaan vanhempiaan ja isovanhempiaan - ja yleernsä vanhempia ihmisiä. Tietenkin kaikkia ihmisiä. Tämä on Raamatunkin opetus, johon sisältyy siunaus. Erityisesti tietenkin uskovissa perheissä niin haluamme varmaan tehdä. Sillä on niin suuri merkitys lastemme ja lastenlastemme elämään. Aina joskus tapaa huonoja esimerkkejä - hälyttäviä - puheena olevan asian suhteen. Miten suhtaudumme perheissämme toisiin ihmisiin, se vaikutta lapsiimme. Vanhempien taholta esimerkin kautta tapahtuva suhtautuminen, esim. seurakunnan jäseniin, vaikuttaa lapsiin. Asennekin vaistotaan, saatikka negatiivinen puhe. Kannattee "vähän zuumailla" käyttäytymistämme.

"Jumala loi ihmisen elämään yhteydessään. Hän ei luonut ihmistä syntiseksi. Tottelemattomuudessaan ihminen kuitenkin teki sitä, mikä oli vastoin Jumalan tahtoa. Sielunvihollinen, saatana, sai ihmisen lankeamaan syntiin. Näin hänestä tuli syntinen. Synti vei ihmisen eroon Jumalasta. Synnin tähden ei kenelläkään ihmisellä ole luonnostaan yhteyttä Jumalaan. Ihmisen syntisyys on juuri kaikelle sille, mitä nimitämme synniksi. Synti on johtanut ihmisen vihollisuuteen Jumalaa kohtaan. Synnin tähden ihminen on luonnollisessa tilassaan hengellisesti kuollut. Synti on vakava asia. Ero Jumalasta on yksilöihmisen ja koko ihmiskunnan suurin ongelma. Tämä on totta sinunkin kohdallasi - synnin tähden olet erossa Jumalasta" (Jouko Kuusjärvi: Jumalalla on sinulle asiaa, s.4).

Siunausta!

Ps. "Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla" (Room. 3:23).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti