23.9.2024.
"Kukaan ei ole tiivistänyt näiden mahdollisuuksien ohikiitämistä yhtä hyvin kuin Harry Chapin Kissa on kehdossa -laulussaan. Tässä laulussa kerrotaan pojasta, joka pyysi joka päivä isäänsä olemaan kanssaan:
Koska tulet kotiin, isi?
En tiedä, milloin,
mutta kunhan tulen, olemme yhdessä.
Sitten meillä on hauskaa.
Mutta isä oli kiireinen mies: "On ehdittävä lentokoneeseen ja on maksettava laskut." Laulu jatkuu ja lapsi muuttuu konttausikäisestä kymmenvuotiaaksi ja jatkuvasti hän sanoo: "Kiitos pallosta, isä mennään heittelemään." Ja isä lupaa, että ihan pian heillä olisi aikaa olla yhdessä.
Ja sitten se tapahtuu; aika tekee tepposen, ja yhtäkkiä poika onkin mies. Nyt isällä on aikaa - mutta ovi on sulkeutunut.
Poika tuli yliopistosta muutama päivä sitten,
niin miehistynyt hän oli, että oli sanottava:
Poika, olen ylpeä sinusta, voidaanko jutella hetki.
Hän pudisti päätään ja sanoi hymyillen -
Isä, haluaisin oikeastaan lainata auton avaimia,
nähdään illalla, mutta saanko avaimet?
Milloin tulet kotiin, poika?
En tiedä, milloin,
mutta kunhan tulen, olemme yhdessä.
Sitten meillä on hauskaa."
.........
Tarkastellaanpa ... noita kahdeksaatoista lapsuusvuotta ja kuvitellaan hetki, ettei tiimalasissa olekaan hiekkaa vaan päiviä. Kun lapsi syntyi, tiimalasissa oli 6570 päivää. Lapsen ollessa kymmenvuotias 3650 päivää oli kulunut. Vielä on jäljellä 2920 päivää. Minkäänlaisella rahasummalla, mahdilla tai vaikutusvallalla ei tuota lukua saa suuremmaksi.
Vince Foster oli oikeassa: "Älkää hukatko yhtään niistä."
.........
Kenenkään ei ole koskaa kuultu sanovan kuolinvuoteellaan: "Olisinpa viettänyt enemmän aikaa toimistossani."
Lapsuuden ovet sulkeutuvat niin kovin nopeasti ja lopullisesti.
Noina varhaisvuosina meillä on mahdollisuus välittää heille ne asiat, jotka ovat meille tärkeitä. Silloin on oikea aika kertoa, mihin uskomme.
Jos kuuntelet heitä silloin, kun he ovat viisi-, kuusi- tai seitsemänvuotiaita, on olemassa pieni mahdollisuus, että he kuuntelevat sinua ollessaan viisitoista, kuusitoista tai seitsemäntoista."
(Rob Parsons, Kuudenkymmenen minuutin isä, s. 28, 29, 30, Päivä Osakeyhtiö 1996).
___________________________
Sydämelliset onnittelumme - vielä tässäkin - lastenlapsistamme nuorimmalle, rakkaalle Minjalle, nimipäivän johdosta!
Maanantai. 6.4 astetta lämmintä klo 5.30. Satoi.
Aamupalaa ja kahvia.
Ajelin 6:ksi Runeberginpuiston lavalle Aamurukoukseen. 1 henkilö.
Rukousta.
Vähän lisää aamupalaa.
10:ksi menin Majakalle puhumaan. Ennen puhumista kuuntelutin ukrainankielisen musiikkikappaleen.
Laitoin tulen takkaan.
Kirjoitin vähän.
Ruokaa ja kahvia - hyvää kaalilaatikkoa.
45 min. kävelyä juoksumatolla.
Luin kirjaa.
Iltapalaa ja kahvia.
Illan mittaan seurasimme uutisia - myös Israelista.
Siunausta!
Ps. "Jumala, älä ole niin ääneti, älä ole vaiti, älä ole, Jumala, niin hiljaa. Sillä katso, sinun vihollisesi nostavat päätänsä. Heillä on kavalat hankkeet sinun kansaasi vastaan, ja he pitävät neuvoa sinun suojattejasi vastaan. He sanovat: Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta. Sillä he neuvottelevat keskenään yksimielisesti, he tekevät liiton sinua vastaan: Edomin teltat ja ismaelilaiset, Mooab ja hagrilaiset, Gebal, Ammon ja Amalek, Filistea ynnä Tyyron asukkaat. Myös Assur on liittynyt heihin, nämä ovat käsivartena Lootin lapsilla. ..." (Ps. 83:1-9).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti