13.3.
Noustessamme uuteen päivään oli säätila plussalla 0.3 astetta. Taivas oli harmaa. Lunta oli satanut puut valkoiseksi - olihan sitä maassa melkoinen kerros. nSöimme aamupalaa ja joimme kahvia. Marja-leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
Olin klo 11 Päivärukoushetkessä helluntairukoushuoneen alakerrassa - 3 henkilöä.
Palattuani söin voileipäkakkua ja join kahvia. Luin Jeremian kirjaa.
M-L kävi kylällä asioilla.
Kävin katsomassa onko Tarvaalan latu ajettu - ei ollut. Tapasin siellä kuitenkin ystävällisen ja iloisen tytön - Emilian. Hän oli kavereidensa - kolmen muun tytön - kanssa luistelemassa kaukalolla. Taisivat olla parhaillaan syömässä eväitä, kun olivat niin ryhmittyneet istumaan keskelle jäätä. Emilia nähdessään minut juoksi - tapansa mukaan - iloisesti luokseni.
Ajoin Tarvaalasta suoraan Kusiaismäkeen. Siellä oli aamulla tehdyt ladut ja baanat. Niinpä hiihtelin siellä 21 km perinteisen suksilla ja luistelusauvoilla. 1.5 astella lämpimällä mennessäni, 1 aste kylmällä palatessani. Mukava sää ja hyvä keli. Luntakin alkoi taas satelemaan.
Lenkin jälkeenhän se ruokakin maistui.
18:ksi ajelin Häkkilään, Lehtomäelle, yhteiskristilliseen Häkkilän-Peltokylän-Kohmun rukouspiiriin. Aluksi oli kahvitarjoilua, sitten lauloimme, rukoilimme, luimme Sanaa ja keskustelimme siitä, lauloimme ja rukoilimme. Oli hyvä ilta. Lehtomäen Matti johteli. Mukana 25 henkeä.
Paluumatkalla satoi lunta aikatavalla.
M-L oli laittanut tulen takkaan.
Iltapalaa ja teetä.
"Sunnuntaina, lokakuun 8 . päivänä 1871 Dwight L. Moody lopetteli juuri sunnuntai-illan saarnaansa, kun kaupungin palokello soi. Kun Moody tajusi, että suuri osa kaupunkia oli liekeissä, hänen ensimmäinen huolensa oli oma perhe. Hän kiirehti lopettamaan puheensa, pyysi ihmisiä miettimään, millä tolalla heidän asiansa olivat Jumalan kanssa ja toivotti heidät tervetulleiksi seuraavalla viikolla. Hän ei tiennyt silloin, että monet eivät enää tulisi takaisin. He kuolisivat Chicagon historian pahimmassa tulipalossa.
Myöhemmin Moody mietti tuskissaan, kuoliko joku näistä ihmisistä ilman kristusta. He olivat olleet hänen kirkossaan, ja hän oli antanut heidän lähteä kohtaamatta omaa syntisyyttään. Murtuneena ja muuttuneena Moody lupasi pyhästi Jumalalle, ettei enää koskaan säästelisi sanojaan. Aina kun hän seisoisi kuulijoiden edessä, hän kutsuisi ihmisiä seuraamaan Jeesusta Kristusta" (Craig Groeschel, Se jokin, Päivä Oy 2009, s. 212).
Siunausta!
Ps. "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua" (Luuk. 9:23).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti