20180307

 
7.3.
 
Keskellä viikkoa, keskiviikkoa elellään. Kaunis oli punoitus ennen auringonnousua taivaanrannalla ennen klo 7. Pianhan se sitten punainen aurinkokin sieltä vääntäytyi esiin. 18.1 pakkasta. Taivas oli selkeä. On ollut hienoja aamuja ja päiviä. Söin aamupalaa ja join kahvia.
 
Vein Emilian ja Danielin kouluun.
 
Luin Jeremian kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
 
8.30 jälkeen kävin katsastusasemalla tekemässä ajokortille uudistamishakemuksen. Se kävi kyllä sutjakasti. 70 v kun tulee 11.3 täyteen niin tuollainenkin juttu täytyy hoitaa. Se oli nyt edessä - vaikka sitä joskus ajatteli, että kaukana on tuollainenkin asia.
 
M-L kävi ennen 10 hakemassa Emilian koulusta ja vei hammashoitolaan.
 
Kahvin jälkeen lähdin hakemaan Danielin koulusta meille. Samalla reissulla kävin kiepasemassa yhden lenkin - 1 x 5 km - Tarvaalan ladulla. Aurinko paistoi. Sininen taivas. 13 astetta pakkasta mennessäni. 12 kävin hakemassa Danielin koulusta meille.
 
Lounasta.
 
13.30 soitti lääkäri verikokeiden tulokset - pitkäsokeri oli 8.1, eli paljon liian korkea. On tullut syödyksi koko ajan liikaa hiilihydraatteja.
 
Kävin hiihtelemässä Tarvaalan ladulla 25 km - 5 x 5 km. Auringonpaiste ja sininen taivas. Mennessä 7 pakkasta. palatessa 8.
 
19:ksi ajelimme M-L:n kanssa Jesaja 62-rukousiltaan helluntairukoushuoneelle - 11 henkeä. Kati Rautasaari johti. Mika Turunen puhui. Rukoilimme.
 
Kaupan kautta tulimme kokouksesta kotiin.
 
Iltapalaksi kaupan pizzaa ja kahvia/teetä.
 
"Jumala, ota kaikki vapauteni,
muistini,
ymmärrykseni, ja koko tahtoni.
Sinä olet antanut minulle kaiken mitä
minulla on,
ja mitä minä olen,
ja antaudun sinun jumalalliseen tahtoosi,
johon teet minut halukkaaksi.
Anna minulle vain sinun rakkautesi ja armosi,
niiden kanssa minulla on tarpeeksi,
eikä minun tarvitse pyytää muuta.
Aamen" (Ignatius Loyola).
 
Siunausta!
 
Ps. "Te ette omista itseänne, sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa" (1. Kor. 6:19-20).
 
Tervetuloa rohkeasti mukaan!
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti