2.10.2021.
Lauantaissa lasketellaan menemään. 8.8 astetta lämmintä ylösnousun aikaan. Pilvipoutaista. Tuuleskeli.
Aamupalaa ja kahvia.
Luin 1. Korinttolaiskirjettä.
Taisi olla 9 maissa, kun lähdimme M-L:n kanssa liikenteeseen. Hän kävi ensin viemässä leipomuksiaan Majakalle, jossa oli tänään seurakuntamme myyjäiset, kahvia, jne. Kukkakaupassa käynti vielä ja sitten Yariksen - jolla Rovanperän Kallekin rallia ajelee - nokka kohti Tamperetta, Väätäiskylän kautta.
Miksi sinne Tampereelle? Nooan, Teron ja Marin pojan - eli lapsenlapsemme - fifteenleirijuhlaan. Leiri oli jo kesällä, mutta pandemiat ja yhteensattumat siirsivät juhlaa tänne lokakuun alkuun. Mutta eihän se mitään merkitse; juhla on juhla. Ja onhan niitä muunlaisilla kokoonpanoilla jo juhlineet aiemminkin tätä juhlaa. Nyt olivat paikalla: Me, eli mummi ja vaari, Timo, Milena ja Minja, Terhi-Marja, Denis ja Daniel, sekä Nooan isä, Tero, äiti, Mari ja veli-Eelis. Pian mentyämme - kutsu oli 13:ksi - oli hyvä ateria. Meidät keto-ruokavalioisetkin oli oli huomioitu. Mari esitti kysymyksiä Nooalle, liittyen fifteenleiriin, kasteeseen ja muuhunkin liittyen. Nooa nimittäin kävi myös kasteella leirillä. Se on hienoa asia - hieno on mieskin, kaikin puolin. Pidin pienen puheen Nooalle ja tietenkin muillekin paikalla olleille. Puhetta en kyllä osaa pitää, mutta toin esille ajatuksia Raamatusta, jotka olivat nousseet mieleen. Joimme hyvät täytekakkukahvit. VHH-täytekakkuakin pöydässä oli. Tero lämmitti vielä "kaiken kukkuraksi" saunan. Hänen, Timon ja Deniksen kanssa kävimme hyvissä löylyissä. Oli luxus-sauna ja löyly. Äskettäin uusittu, tunnelmallinen. Milena ja Daniel saivat jälkikäteen, ja Minja vähän etukäteen, Terolta ja marilta, ynnä pojilta synttärilahjat. Näkyivät olevan mielissään. Oli mukavat juhlat! Siunausta Nooalle eteenpäin elämässä, niin kuin kaikille toisillekin!
Ajaa huruuttelimme kotiin, jossa olimme 21.30.
Iltapalaa ja kaakaota.
Seurailin uutiset - myös Israelista.
Siunausta!
Ps. "Armo olkoon teidän kanssanne" (Kol. 4:18).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti