4.10.2021.
Sydämelliset syntymäpäiväonnittelut Lehtomäen Matille!
M-L kävi viemässä Emilian kouluun 8:ksi ja kävi samalla kauppa-asioilla.
9.4 astetta lämmintä 7.30 maissa. Harmaa taivas. Tuuleskeli.
Aamupalaa ja kahvia.
Valmistautumista puhumaan. On minulla ollut rukousaiheena asia siitä lähtien kun sain sinne kutsun. Rukousta.
Kävin hakemassa Danielin ja vein kouluun 10:ksi. Hän oli putsaamassa puolukoita, kun menin. Oli eilen kerännyt meille liki ämpärillisen. Kiitos!
Samalla reissulla kävin puhumassa Majakalla klo 10. Oli avointa puhua.
Luin 1. Korinttolaiskirjettä. Rukousta.
Hieman lukaisin kirjaa - se kun pitää olla menossa kirja tai muutama koko ajan.
Söimme ja joimme kahvia.
M-L kävi hakemassa Emilian koulusta 14.
Kävimme jakamassa M-L:n kanssa 200 kpl TV7-lehtiä Linnan kylän alueelle, sekä Kylän kohdalle Kokkolan tien eteläpuolellekin - vähän laajemminkin. Joinkin postilaatikoihin riitti Uuraistentien alkuunkin. Mukava jakaa siksikin, että siinä on evankeliumia tuotu esille mm. henkilökohtaisten todistusten kautta.
Daniel pistäytyi tulostamassa joitakin koulujuttujaan.
Lueskelin kirjaa.
Tein 15 min. 30 sek. HIIT-harjoitteen - maksimaalisen intervallitreenin - kuntopyörällä. 7 kertaa 30 sek. maksimaalisella nopeudella. Alussa, väleissä ja lopussa 1 min. 30 sek. rennommin. Koko ajan jäykimmällä.
M-L teki keto-pizzaa. Hyvälle maistui kahvin kanssa. Myös rahkaa, jossa seassa hillaa.
Seurasin uutisia.
Siunausta!
Ps. "Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi" (2. Tim. 3:12).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti