23.10.2021.
Lauantai. 0.1 astetta plussalla ylösnousussa. Oli satanut lunta "jonniivverran."
Aamupalaa ja kahvia.
Luin 2. Korinttolaiskirjettä.
Vaihdoin talvirenkaat.
Eilen illalla oli tullut Terolta, pojaltamme, tekstari ulkomailta, jossa on työmatkalla. kertoi mm. että Aaro, hänen esikoisensa, lapsenlapsemme, oli selvinnyt armeijassa - täällä Suomessa - hyvin jääkärimarssista. Heidän 9 henkinen ryhmänsä oli voittanut kisan. Onnittelut Aarolle! Yli vuorokauden kestävä moni-ilmeinen "rypistys." Seuraavana päivänä Aaro oli saanut tietää, että hänet on valittu lähtemään Haminaan RUK:uun, Reseviupseerikouluun. Sikäli mielenkiintoinen juttu, että Aaro menee siellä samaan komppaniaan, jossa minä olin n. 50 v sitten. eli "!sissirukkiin", Sissikomppaniaan.
Ruokaa ja kahvia.
14:ksi ajelimme M-L:n kanssa Höytiälle, lahjojen kanssa. Siellä oli Minjan 4 v synttärit. Syntymäpäivä oli jo hieman aikaisemmin, mutta synttärit nyt. Pieni lahja myös Pialle, jolla oli syntymäpäivä myös äskettäin. "Nelossyntymäpäivä" hänelläkin. Iloiset juhlat. Alussa lauloimme onnittelulaulun Minjalle, Timo-isän säestäessä ugulelellä. Sitten vähän siunasimme Minjaa - ja meitä kaikkia - johdollani. Kaikenlaisia herkkuja pistelimme suihimme hyvällä mielellä. Kahviakin keitettiin useampaan otteeseen. Paikalla olivat mummi ja vaari - eli met - Terhi-Marja-tätsy, Denis, Emilia ja Daniel serkku, sekä talon oma väki - melkein "suurpehe" - Timo, Pia, Milka, Miro, Milena ja Minja.
Vähän ennen 18 lähdimme kotia kohti. Miro tuli kyydissämme kylään Uuraisille, Emilia kotiin. Lunta oli Höytiällä enemmän kuin meillä. Puut kauniin lumiset siellä. Jouluisiin valoihin talojen ikkunoissa ja pihoilla alkaa kiinnittelemään huomiota.
Tultuamme kotiin laitoin takkaan tulen.
Tein HIIT-harjoituksen, 15 min. 30 sek. maksimaalisen intervallitreenin kuntopyörällä, jäykimmällä. 7 kertaa 30 sek, sekä alussa, lopussa ja väleissä 1 min. 30 sek. rennompaa polkemista. Kyllä silläkin saa pulssia nousemaan, keuhkot hengittämään vähän enemmän ja hikeäkin tulemaan tällainen keskenkuntoinen - en sano, että huonokuntoinen. No, riippuu mihin vertailee.
Kävin saunassa.
M-L teki keto-pizzaa, joka maistui iltapalana hyvälle vanhanajan maidon kanssa.
Seurasin uutisia - myös Israelista.
Siunausta!
Ps. "Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien" (1. Joh. 2:1-2).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti