20211009

9.10.2021. 

Lauantai. 11.2 astetta lämmintä klo 7. Harmaa taivas.

Aamupalaa ja kahvia.

Luin 1. Korinttolaiskirjettä.

Ennen 8 lähdimme M-L:n kanssa ajelemaan, Jyväskylän kautta, Kangasniemelle, veljeni, Heimon, hautajaisiin.

Siunaustilaisuus oli Kangasniemen kirkossa. Heimo kuului Kangasniemen helluntaiseurakuntaan. Siunauksen toimitti lut. seurakunnan kirkkoherra. Timo lauloi kitaran kanssa yhden laulun kirkossa. Arkulle laskettiin ruusut. Meidän perekunta laski ruusut yhdessä edessä ollen: Minä ja M-L, Tero ja Mari, Terhi-Marja ja Denis, Timo ja Pia. Yhteislaulujakin - virsiä - oli. Kyllähän se vähän erityiseltä tuntui, kun oma veli oli arkussa kirkon alttarin edessä. Tero ja Timokin olivat kantamassa arkkua, joka kannettiin suoraan ruumisautoon. Auto lähti ajamaan krematoriolle, jossa veljeni ruumis tuhkataan. Se onkin ensimmäinen kerta, kun sellainen tapahtuu "tässä sukuhaarassa."

Kirkolta ajoimme autoletkana yhteen paikkaan kotijärveni länsirannalle, jossa oli muistotilaisuus, ruokailuineen, kahveineen, muistelemisineen - ainakin minä, siskoni, Timo ja Tero, kenties muitakin, laulamisineen - Timon kitaransäestyksellä -  yhdessä olemisineen. Hyvä tilaisuus.

Meidän lapsuudenperheestä - 5 henkisestä - on nyt poistunut isä, äiti ja veljeni. Jäljellä on kaksi: siskoni ja minä.

Iloitsen siitä, että veljeni, Heimo, oli elämänsä aikana avannut sydämensä Jeesukselle yli 40 vuotta sitten. Kun uskomme Jeesukseen, tapaamme hänet siellä, missä ei ole mitään vajavuutta.

Viime sunnuntaina - Ehtoolliskokouksessa - ennen saarnaansa Kangasniemen helluntaiseurakunnan pastori ilmoitti seurakuntalaisille Heimon kuolemasta. Hän mainitsi siinä yhteydessä, että Heimo oli pylväitä seurakunnassa, joka ei tehnyt itsestään numeroa.

19.30 maissa olimme kotona hautajaisreissulta. Hankasalmen kautta ajoimme.

Iltapalaa ja teetä.

Kävin saunassa.

Seurasin uutisia - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Jeesus sanoi hänelle: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani" Joh. 14:6).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti