20190217

17.2.

Ensimmäiseksi: Sydämelliset 93 v. onnittelut Ilmari Kurjelle, Muonion Kihlankiin ja samoin sydämelliset 93 v onnittelut Sulo Vaaralalle Pelkosenniemen Saunavaaraan! Mielenkiintoista, että nämä hyvin tuntemani Jumalan miehet ovat syntyneet samana päivänä, samassa kuussa ja samana vuonna. Molempien kanssa olen saanut tehdä Jumalan valtakunnan työtä yhdessä, Lapissa, sekä Ilmarin kanssa myös itärajan takana. Ilmarihan se oli hän, joka minut sinne peltosaralle johdatti. Heidän kaltaisiaan miehiä Suomi tarvitsee. Vaikka kortitkin ovat kulkeneet, niin vielä tässäkin halusin asian esille tuoda. Molemmat veljet ovat rukouksen miehiä. Sulon kautta tuli tarkka profetian sanoma minulle - ja tietenkin koko perheelle - että menemme Lappiin. Olihan se mielenkiintoinen asia. profetia toteutui, taisi olla, parin vuoden päästä.Molempien veljien kodeissa olen öitäni viettänyt evankeliumin työssä ollessani. Tätä kertomusta voisi jatkaa.

Sunnuntaitahan sitä. Nousussa - sängystä ylös, mutta ei kovin korkealle - oli pakkasella 0.4 astetta. Siinä aamupalaa syötiin ja kahvia hörpittiin. Luin 2. Korinttolaiskirjettä.

10:ksi menimme M-L:n kanssa hakemaan Salmen ja ajelimme helluntairukoushuoneelle rukoushetkeen alakertaan. N. 9 henkeä. 

11 alkoi Sunnuntaijuhla yläkerrassa. Sen johteli Vesa Rautasaari. Musiikista vastasi Seija Suuronen. Saarnan piti Paavo Järvinen. Oli tärkeä puhe! Jumalan antama uskonhenkinen sanoma, joka vangitsi kuuntelemaan. Jos - ja kun - se tulee UskoTV:oon Saarijärven Helluntaiseurakunnan kohdalle, niin kannattaa kuunnella jakatsella. Minäkin pienen infon annoin ensi lauantain Rukous- ja paastopäivästä. laitan kutsun tähän loppuun.

Tilaisuuden jälkeen tulimme kotiin - M-L käväisi kaupassa tullessa. Sininen taivas ja auringonpaiste.

Tulin seuranneeksi hiihdon mc-lähetystä netin kautta.

Söimme. Kahvia myös.

M-L meni Saarijärven kirkkoon 18:ksi. Siellä oli konsertti Marttyyrien Ääni-järjestön työn hyväksi. Marja-Liisa Oikari, Kari Hiekkavirta ja Saara Mörsky esiintyivät.

Kävin juoksulenkillä Tarvaalan suunnassa. sattui niin mukavati, että puolet lenkistä saimme hölkötellä yhdessä Lähteisen Kimmon kanssa. Hänellä niitä on maratoneja takana jo aika paljon. Olisiko ollut n. 3 astetta pakkasella. Liukas pyörätie oli hiekoitettu, mutta ei ihan joka paikasta, joten varuillaan sai olla. Taivaalla oli kuu, joka oli jo melkein täysi pyöreä, sekä tähtiä.

Tultuani kotiin laitoin takkaan tulen ja saunan kiukaaseen virran. Siihen saumaanpa se tuli minun emäntäkin kirkosta kotiin.

Iltapalaa ja teetä.

Kävin hikoilemassa saunan löylyissä.

Siunausta!

Ps. "Mutta se, jokalujittaa meidät yhdessä teidän kanssanne Kristukseen ja joka on voidellut meidät, on Jumala, joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme" (2. Kor. 1:21, 22).




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti