27.2.
Eeriksonin Torstille sydämelliset nimipäiväonnittelut täältä meiltä!
Taivas oli aika harmaa noustessamme. 2.9 astetta plussalla. Aamupalaa ja kahvia. Luin 2. Korinttolaiskirjettä. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
Valmistelin perjantaina olevaa SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteistä rukousiltaa.
Kävimme kylällä M-L:n kanssa. Ensin Halpa-Hallissa syömässä, sitten M-L kaupoissa ja minä apteekissa. Aurinko ja sininen taivas.
MM-hiihtojen seurailua - M-L:kin - Seefeldistä.
19:ksi menimme M-L:n kanssa Rukousiltaan helluntairukoushuoneelle. Haimme Salmen mukaan. Jussi myös tuli kyydissämme. 8 henkeä rukoilemassa. Illan johti Jukka Oittinen. Menomatkalla rukoushuoneelle kävimme viemässä Toikkasen Raijalle 80 v-onnittelut.
Iltapalaa ja teetä.
21.30 poljeskelin kuntopyörää 45 min, jäykkyydellä 10, janalla 0-10. Samalla lueskelin kirjaa.
"Kun he lauloivat, Pyhä Henki tuli heidän päälleen, ja he jatkoivat laulamista puutarhoissa ja muualla. Kun Howells kuunteli sitä, hän tunnisti saman äänen, jonka oli kuullut Walesin herätyksessä. Hän sanoi: "Sen tunnistaa, kun sen kuulee, mutta sitä ei voi itse saada aikaan. Seuraavaan torstaihin mennessä itsekin lauloin sitä. Siinä oli jotain, joka muuttaa ihmistä ja tuo häneen Jumalan rauhan" (Rees Howells, Esirukoilija, PFpress 1996, s. 141).
Siunausta!
Ps. "Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut" (2. Tim. 3:16, 17).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti