20.2.
0.8 asteen lämpimään nousimme tänä aamuna. Luntakin sateli. Tuiskutteli aikalailla. Aamupalaa ja kahvia. Kävin viemässä Danielin ja Emilian kouluun 8:ksi. Emilialla oli sukset mukana välituntihiihtoa varten.
Palailtuani koulukeikalta lapioin katolta etupuolelle pudonneet lumet pois. Saipahan vähän aamuverryttelyä jälleen. Jatkoin aamupalaa ja kahvistelua.
Luin 2. Korinttolaiskirjettä. Rukousta.
Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
Kirjoittelin pienen puffin tulevasta SAARIJÄRVI RUKOILEE-illasta pariin lehteen. Toisesta tulikin jo päivän mittaan tieto, että laittavat sen lehteen. Myös maksullisen ilmoituksen laitoin yhteen lehteen.
M-L leipoi tänään.
Hain Emilian suksineen koulusta meille 14. Danielin 15. Hänellä oli bändikerho koululla.
Ruokaa ja kahvia.
Terhi-Marja haki lapset töistä tullessaan.
Lueskelin vähän kirjaa. Päivän mittaan poljeskelin kuntopyörää 5 min pariin kertaan ja samalla aina hieman venyttelin.
Laitoin tulen takkaan. Pakkanen kiristynyt - oli 6 astetta. Iltapalan jälkeen liki 8. Tuuli ollut koko päivän aikalainen.
19:ksi menimme M-L:n kanssa helluntairukoushuoneelle Rukousiltaan. M-L käväisi kaupassa mennessä, sekä haimme Salmen mukaan. 13 henkeä illassa.
Tulimme kotiin kaupan kautta. Iltapalaa ja teetä.
Katselin netin kautta jälkikäteen Seefeldin MM-kisojen avajaisia.
Siunausta!
Ps. "Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu" (Matt. 24:14).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti