3.2.
13.0 astetta pakkasta noustessa. Tuli lunta ja oli tullut. Hyvissäajoin nousimme. Marja-leena kasailemaan tarjoilutarvikkeita seurakunnassa tapahtuvaan tarjoiluun. Aamupalaa ja kahvia. Luin 1. Korinttolaiskirjettä.
Milka, Emilia ja Daniel olivat meilla edellisenkin yön. Heräteltiin aamupalalle ja lähtemään kokoukseen - olivat jo etukäteen lähtemässä tilaisuuteen. Tietenkin, niinkuin Daniel sanoi.
Terhi-Marja omine tarjoilujuttuineen tuli hakemaan M-L:n tarvikkeineen, sekä Milkan, Emilian ja Danielin rukoushuoneelle n. 10:ksi. Minä lähdin samoihin aikoihin myös liikenteeseen. Hain Salmen mukaan ja ajelimme helluntairukoushuoneelle klo 10 rukoushetkeen, alakertaan. Meitä taisi olla 6 henkeä. M-L, T-M, Milka, Emilia ja Daniel laittoivat tarjoilujuttuja keittiöllä.
Klo 11 alkoi Ehtoollisjuhla yläkerrassa. Kuoro lauloi. Muistaakseni en löytänyt kuoroa mainitun seurakuntamme tapahtumakalenterissa. Varmaan kannattaisi ilmoittaa, sillä joku voisi senkin johdosta tulla mukaan tilaisuuteen. Tarmo Moisio johti - ei kuoroa, vaan kokousta. Puhuin. Oli avointa puhua. Vietimme Ehtoollista. Tilaisuuden päätteeksi oli kahvitarjoilu lähetystyön hyväksi alakerrassa. Lapsetkin - Daniel, Emilia ja Milka - näkyivät olleen aktiivisesti hommissa keittiön puolella. Se on ilahduttavaa.
Tarjoilun jälkeen lähdin rukoushuoneelta suoraan - Jussi Rautasen ja Salmen kanssa - kohti Pylkönmäkeä. Lunta tuli. Tie pöllysi kun isoja autoja tuli vastaan. Klo 14.30 alkoi Pylkönmäen rukoushuoneella Ehtoollisjuhla, jonka joti Anne Hokkanen. Yhteislauluja säesti Jussi Rautanen. Puhuin. Oli avointa puhua. Kokouksen jälkeen oli kahvitarjoilu.
Paluumatkalla lumisade jatkui. Saavuttuani kotiin olivat meillä Timo, Pia, Milena ja Minja, jotka olivat hakemassa Milkaa meiltä. Niin, olihan Helmi-koirakin. Terhi-Marja, Denis, Emilia ja Danielkin olivat. Taisivat vanhemmat sieltäkin olla hakemassa lapsiaan meiltä viikonlopunvietosta. Kahvilla olivat. Varttitunnin ehdin olla kotona kun "omat" lähtivät kotiin. Yötyöt ja lumityöt kutsuivat.
Minäkin siinä pääsin syömään hyvän päivällisen, jota muut olivat nauttineet.
Kävin saunassa.
Iltapalaa ja teetä vähän myöhemmin.
Sellaistapa - päällisin puolin - vuolijan elämä tänään. Jumala auttoi ihmeellisesti, niin että ei nenäliinaa tarvinnut nenänniistämiseen käyttää puheiden aikana. Niinhän se oli pyydettykin - tarkemmin sanottuna: kun pyysin, niin sanoin Herralle, että uskon saaneeni ja se on minulle tuleva. Ja se oli tuleva. Kiitos Hänelle!
Seuraavat lainaukset olen kirjoittanut ylös joskus jostakin. En muista mistä. Liityvät antamiseen:
"Ansaitse kaikki mitä voit. Säästä kaikki mitä voit. Anna kaikki mitä voit" (John Wesley).
"Älä yritä säästää Jumalan osuudesta: sellainen raha jäytää loputkin. Jumalalle antamalla et menetä mitään: se on kuin laittaisi varoja mitä parhaimpaan pankkiin" (Charles Haddon Spurgeon).
Siunausta!
Ps. "Jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa" Room. 8:9).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti