25.2.
Mainiota Maanantaita! 4.4 astetta lämmintä noustessani varsin myöhään. Marja-Leena oli noussut aiemmin ja keitellyt kahvin valmiiksi. Ei muuta kuin syömään aamupalaa ja särpimään sitä ruskeaa nestettä sisäänsä. Kyllähän se suomalaiselle kahvi maistuu.
Luin 2. Korinttolaiskirjettä. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
Paneuduin - ja aiemminkin rukoillut/rukoilleet asian puolesta - rukousaiheisiin, ja ketkä niihin johdattavat, pe. 1.3. klo 18 SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteisessä rukousillassa, Vanhalla Kansakoululla.
Välillä söin ja join kahvia. M-L leipoi sämpylöitä.
Terhi-Marja ja Emilia käväisivät. Emilialla hiihtoloma. Teroltakin tuli viestiä lapista, että Pyhäjärvi on kerran kierretty - suksilla. Tuli myös kuva auringossa kiiltelevästä hangestä. Se on koettava asia. kovettunut hangen pintä kiiltelee kuin jää. Nooa siellä pelasi jalkapalloa lumisella pihalla shortsit jalassa.
Kävin 8.3 km rauhallisella kävelylenkillä Tarvaalan suunnassa. Suuri osa pyörätietä oli sula. Liukkaita paikkojakin oli ihan tarpeeksi. 2-3 astetta lämmintä. Soittelin lenkillä velimiehelle kotipuoleen.
Palattuani lenkiltä kotiin poljeskelin kuntopyörää 1 h jäykkyydellä 10, janalla 0-10, Samalla luin kirjaa.
Iltapalaa ja teetä.
"Raamatusta selviää se tosiasia, että Jumala etsii esirukoilijoita, mutta löytää heitä harvoin. Jesajan kirjassa hän huudahtaa (Jes. 59:16): "Ja hän näki,ettei ollut yhtäkään miestä, ja hän ihmetteli, ettei kukaan astunut väliin.." (Heprean sanat ´ein mafgia´, jotka on käännetty tässä "ettei kukaan astunut väliin", tarkoittavat, "ei ollut esirukoilijaa", suom. huom.)
Hesekielin kirjassa Jumala ilmaisee pettymyksensä (Hes. 22:30): "Minä etsin heidän joukostaan miestä, joka korjaisi muurin ja seisoisi muurinaukossa minun edessäni maan puolesta... mutta en löytänyt."
Ehkä uskovat yleisellä tasolla ovat tottuneet ajattelemaan esirukousta yhtenä rukouksen muotona, vaikkakin hyvin voimakkaana. Niin se onkin, sikäli kun kyse on voimaperäisestä rukouksesta, sillä esirukoilijassa voidaan havaita kolme asiaa, joita ei yleensä ole tavallisessa rukoilijassa. Ne ovat samaistuminen, rukoustaistelu ja auktoriteetti.
(Rees Howells, Esirukoilija, PF press 1996, s. 67, 68).
Siunausta!
Ps. "Niin ne, jotka sen kuulivat, sanoivat: Kuka sitten voi pelastua? Mutta hän sanoi: Mikä ihmiselle on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista" (Luuk. 18:26, 27).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti