20190302

1.3.

Maaliskuuta.

Nousun aikaan auringossa 4 astetta miinuksella - mitä lienee ollut aikaisemmin. Marja-Ahon Alpolle sydämelliset nimipäiväonnittelut!

Aamupalaa ja kahvia kaikessa rauhassa. Luin Galatalaiskirjettä. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Kisojakin tulin seuranneeksi. Jossain vaiheessa söimme hyvää ruokaa - josta parasta taisi olla tirripaisti. Ja kahvia. 

Tulin polkeneeksi kuntopyörääkin - samalla kun kisoja katsoin - 45 min. jäykkyydellä 10, janalla 0-10.

16:ksi M-L vei minut Vanhalle Kansakoululle. Menin sinne avaamaan ovet äänentoistokamoja tuoville J-P:lle ja Jussille. Jäin jo koululle. M-L meni vielä asioilleen ja tuomaan sitten Salmen tilaisuuteen. Äänentoistomiehet laittelivat äänentoistoa paikoilleen. Tulitkin laitettiin paikoilleen. 17 maissa alkoi jo tulla muitakin vastuuhenkilöitä. 

SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteinen rukousilta, alkoi klo 18. Johtelin sen. Alkusanojen ja Isä meidän-rukouksen jälkeen katsoimme muutaman minuutin videon, jossa haastateltiin 102 v rovasti Päivö Parviaista. Hän myös rukoili siinä Suomen puolesta. Rukousiltamme aiheena oli "Rukousta kotipaikkakunnan ja kotimaan puolesta. Kuitenkin Israel ja juutalaiset, sekä vainotut kristityt olivat rukousaiheinamme. Timo Kuusjärvi oli valinnut yhteislaulut ja johti ne kitaransa kanssa. Yhteislauluja oli yhteensä 9. Tuli hyvää - jopa koskettavaa - palautetta Timolle lauluvalinnoista. Milenan - Timon tyttären - piti tulla myös laulamaan yksi laulu, mutta hänelle tuli pahoinvointi tulomatkalla ja piti kääntyä takaisin kotiin. Timo lauloi yhden oman laulunsa. Puheen tässä illassa piti pastori Kurt Äijäläinen, Uuraisilta. Puhe oli hyvin sopiva iltaan ja siinä oli sanomaa. Rukousaiheita oli  yhteensä 15. Rukousaiheisiin oli johdattamassa yhteensä 16-17 henkilöä. Tilaisuudessa sai myös kirjoittaa rukousaiheensa lapuille ja niiden puolesta rukoiltiin illa lopussa. Ihan lopuksi oli hyvä kahvitarjoilu, josta Häkkilän-Peltokylän-Kohmun yhteiskristillisen rukouspiirin jäsenet vastasivat. Illan järjestäjänä toimi kyseinen piiri. Kiitokset kaikille piiriläisille! Kiitos myös Äijäläisen Kurtille puheesta, Paanansen Juha-pekalle miksauksesta, Rautasen Jussille avustamisesta äänentoistossa, Timolle lauluista, jokaiselle rukoukseenjohdattajalle, että "laitoitte itseänne likoon", ja jokaiselle mukana olleelle rukoilijalle. Kun alun jälkeen tuli vielä mukaan ihmisiä, niin oli meitä illassa  joku yli 50 henkeä. Kaikista kaupunkimme paikallisseurakunnista oli ihmisiä mukana. Joka kerta on tullut vähintään yksi uusi ihminen mukaan SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteiseen rukousrintamaan. Tänään tuli yksi, kun listaa kierrätettiin. Olen iloinen ja kiitollinen tilaisuuden suhteen. Kiitos Jumalalle! Haluamme jatkaa yhteistä rukousta.

Tulimme M-L:n kanssa illasta kotiin. Laitoin tulen takkaan. Söimme iltapalaa ja joimme teetä.

"... Tuona iltana neljä lähetyssaarnaajaa kokoontui tutkimaan Sanaa ja rukoilemaan yhdessä, kuten heillä oli tapana tehdä joka torstai. Kun he olivat polvillaan, Herra puhui Howellsille, että heidän rukouksensa oli kuultu ja että herätys oli tulossa. Hän pyysi kaikkia heitä nousemaan, koska enää ei tarvinnut rukoilla. Pyhä Henki tulisi tuomaan helluntain tuolle seudulle. Jumalan antaman sanan voima oli niin suuri, että he odottivat läpimurtoa minä hetkenä tahansa. Joka kerran, kun ovelle koputettiin, he olivat varmoja, että joku tulisi kertomaan Pyhän Hengen tulleen. He odottivat sillä tavoin kaksi päivää, ja sunnuntaina Hän tuli. Meillä on Rees Howellsin kertomus siitä, mitä tapahtui: "Tuo sunnuntai oli 10. lokakuuta - syntymäpäiväni - ja kun saarnasin aamulla, voin kokea, kuinka Pyhä Henki tuli seurakunnan ylle. Ja illalla Hän tuli alas ihmisten keskelle. En tule koskaan unohtamaan sitä. Hän tuli ensin Kufase-nimisen nuoren tytön ylle. Hän oli paastonnut kolme päivää, koska hänellä oli vakaumus, ettei hän ollut valmis Herran tuloa varten. Kun hän rukoili, hän murtui ja rupesi itkemään. Viiden minuutin sisällä koko seurakunta oli kasvoillaan maassa itkien ja huutaen Jumalan puoleen. Jumalan voima tuli alas kuin ukkosen jyrinä salamoineen. En ollut koskaan nähnyt samaa Walesin herätyksessä. Olin vain kuullut siitä Finneyn ja muiden työn yhteydessä. Taivas oli auennut, eikä ollut tarpeeksi tilaa kaikille siunauksille. Jouduin itse Pyhän Hengen valtaamaksi ja rukoilin yhtä voimallisesti muiden kanssa. Voin vain sanoa: "Hän on tullut." Jatkoimme kokousta myöhään yöhön, koska emme voineet lopettaa. ... On mahdotonta kuvata kokouksia, joissa Pyhä Henki tuli alas. En koskaan tule unohtamaan tuona iltana kuultua ääntä lähiseudulla, jokaisessa kylässä - kaikkialla rukoiltiin. ..." (Rees Howells, Esirukoilija, kirjoittanut Norman Grupp, PF press, 1996, s. 141, 142).

Siunausta!

Ps. "Rukoilkaa lakkaamatta" (Room. 5:17). "Olkaa kestäväiset rukouksessa ja siinä kiittäen valvokaa" (Kol. 4:2).

LAITA KALENTERIIN!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti