20220722

22.7.2022.

Sydämelliset Leenan päivä onnittelut Leenoille - erityisesti Marja-Leenalle, vaimolleni!

Perjantai. Lämmintä aamusta - no, minun aamuni nyt oli vähän myöhäinen.

Terhi-Marja, Emilia ja Daniel käväisivät. Toivat luonnonkukkia onnitteluiksi mummi- ja äiti-Leenalle. Juopasimme kahvit.

Luin 2. Pietarin kirjettä.

Varasin ajan terveyskeskukseen, päivystykseen, jonne pääsinkin 13.50.

Syynä oli se, että eilen iltapäivällä ja tänään aamulla oli sellaista "huimauksentapaista", jota ei ole aiemmin ollut. Ajattelin, että olisiko yhteydessä 14.7. tapahtuneeseen kaatumiseen kivisellä kolmen valtakunnan pyykin polulla, jossa löin kovasti pään kiveen/kiviin. Lääkäri tutki ja tuli siihen tulokseen, että jos sellaista jatkuu tai pahenee, niin sitten uudelleen yhteys. Se on tuo pääkoppa sellainen, että ihan suiksi menin lääkäriin.

Kahvia.

Seurasin yleisurheilun MM-kisoja, Oregonista.

M-L:n puhelimeen oli tänään tullut mukavia kuvia lasten perheiltä.: Hillassa oli oltu ja saalista saatu. Asuntoautolla posoteltu menemään kohti Poria. Ja mitä vielä olikaan.

Kaksi jäniksenpoikasta "yläpystyä pomppimassa" piha-alueillamme.

Ruokaa ja kahvia. M-L oli paistanut Danielin tänä aamuna tuomia ahvenia. Kiitos Danielille! Hyviä olivat. Niin, ja olihan se Emiliakin siellä mukana.

Seurasimme uutisia.

Vettä satoi uutisten aikana.

Siunausta!

Ps. "Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne" (Ef. 2:1).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti