2.7.2022. Tero, Mari ja Eelis tulivat meille puolenyön jälkeen. Nukkuivat asuntoautossa pihassa - Terhien ja meidän. Yhdessä söimme aamupalaa ja joimme yhdessä. He lähtivät Pieksämäelle avioliittoleirille. Eelis sinne lapsia ohjailemaan. Me laittelimme tavaroita autoon. Ajelimme Kangasniemelle, kotipitäjääni, jossa kävimme ensin syömässä TB:llä. Siitä kotijärvenrantaan, jossa olimme 14.30 Tavarat veneeseen ja moottori veneenperään. Ajoimme saareen, jossa 15.30. Oli lämmintä. Tavarat mökille. M-L kävi tultua uimassa. Keittelimme kahvit. Laittelin "piuhat" kiinni aurinkopaneelisysteemiin. Piti Terolta varmistella juttuja. Mökin siivoilua, M-L. Minä vähän auttelin. Keinottelin raskaan sepelisaavin veneeltä nuotiopaikan luo. Katolta koetin puhdistella puun roskia. Ainakin lännenpuolella saarta olevassa linnunpöntössä on asukkaat. Järvelläkin näkyi joitakin lintuja. Kuuntelimme Radio Deistä Kansanlähetyspäivien tilaisuutta. 21 laitoin saunan lämmite. Kaunis auringonsilta Pohisselän yli. Tein vastan; vasta ensimmäisen uuden vastan tälle suvelle. Kävimme saunassa. Uimassakin kävin. Mukava oli vastoa lehtevällä, hyväntuoksuisella vastalla. "Kultakaupunkiruskotus" heijastui järveen. Järvi melko tyyni. Iltapalaa ja teetä. Kynttilä. 23 jälkeen hetekoille. Rauhallista. Siunausta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti